Kesäinen sade saa luontoon kasvua ja tuoreutta. (31 milliä vuorokaudessa)
Pohjoinen tuuli pitää ilman raikkaana ja itikat loitolla. ( 9 astetta lämmintä. hyvä toppatakkikeli)
Tämäkin kesä painuu muistojen joukkoon kesänä, kun heinäkuussa oli korkeintaan viisi päivää, kun ei satanut. (ja se on tosi). Jokaikinen sadealue on muistanut koukata tästä ylitse.
Kesä parhaimmillaan
24
70
Vastaukset
Kerkesit ennen minua.
Ajattelin just tehdä alotuksen:
One se noita ilmoja pidellyt.
Sitten olisin odottanut kuinka monta on samaa mieltä mun kanssa ja kuka olis alkanut väittämään vastaan että:
Eihän se nyt noin ole, ei ainakaan meillä ole pidellyt.
Kuinka se olis mahdollista kuka se niitä ilmoja pitelee :=))
Asiaan, mulle on kesä ollut juuri ja ihan sopiva.
Paljon on satanut täälläkin mutta aurinkoa on ollut myös ja mikä tärkeintä helteiltä on säästynyt tänä kesänä.Olipa harmi.
Mieluusti olisin antanut Sinun tehdä aloituksen.
On nämä vesisateet jotain ihmeellistä.eilen Illalla tyhjensin sademittarin silloin oli 25 milliä, se oli puolentoista vuorokauden tulos.
Sitä ennen oli vajaa 30 milliä, se oli kahden vuorokauden sademäärä ja nyt vuorokaudessa 31, ja edelleen sataa.
Minä olen niin viluinen, ettei helteet paljon haittaa.
Onhan se luonto sateen jälkeen kevätkesälllä tavattoman hyväntuoksuinen, mutta kun sataa joka päivä niin... huh.k-kotton kirjoitti:
Olipa harmi.
Mieluusti olisin antanut Sinun tehdä aloituksen.
On nämä vesisateet jotain ihmeellistä.eilen Illalla tyhjensin sademittarin silloin oli 25 milliä, se oli puolentoista vuorokauden tulos.
Sitä ennen oli vajaa 30 milliä, se oli kahden vuorokauden sademäärä ja nyt vuorokaudessa 31, ja edelleen sataa.
Minä olen niin viluinen, ettei helteet paljon haittaa.
Onhan se luonto sateen jälkeen kevätkesälllä tavattoman hyväntuoksuinen, mutta kun sataa joka päivä niin... huh.Elä sie harmittele, en olis kuitenkaan sitä alotusta tehnyt, oli vaan mielessä:)
Tänään on satanut ja loppunut tosi monta kertaa, pieniä sateita hetken kestäneitä.
Tuolla jossain sanoit ettei ihminen ole tyytyväinen "koskaan".
No nää kaks talvea kun se Talvi eli lumi on tänne tullut niin olen innoissani ollut.
Talven kuuluu olla talvi, pakkasta ja lunta.
Tietty kaikki riippuu niin monesta. Jos olis joutunut kaiken sen lumen itse työntelemään niin vois olla ajatukset toiset, mutta sitä sai tehdä juuri silloin kun halus.
Mutta sitten se syksy kun satoi ja satoi ja satoi, tonne tammikuun puoleen väliin, niin kyllä se jo kyllästytti minuakin.
Mutta eihän ne ilmat kysele keneltäkään meistä miten olisi hyvä.tulisilla kirjoitti:
Elä sie harmittele, en olis kuitenkaan sitä alotusta tehnyt, oli vaan mielessä:)
Tänään on satanut ja loppunut tosi monta kertaa, pieniä sateita hetken kestäneitä.
Tuolla jossain sanoit ettei ihminen ole tyytyväinen "koskaan".
No nää kaks talvea kun se Talvi eli lumi on tänne tullut niin olen innoissani ollut.
Talven kuuluu olla talvi, pakkasta ja lunta.
Tietty kaikki riippuu niin monesta. Jos olis joutunut kaiken sen lumen itse työntelemään niin vois olla ajatukset toiset, mutta sitä sai tehdä juuri silloin kun halus.
Mutta sitten se syksy kun satoi ja satoi ja satoi, tonne tammikuun puoleen väliin, niin kyllä se jo kyllästytti minuakin.
Mutta eihän ne ilmat kysele keneltäkään meistä miten olisi hyvä.Niitä aina on odotuksia, ylimitoitettuja, kevääseen ja kesään eniten useimmilla.
Pettymyksiltä ei voi välttyä.
Pahalta näyttää, että koko loppukesäkin on tätä.
Nivelet niin kipeet, ettei muutenkaan kehumista.
Jo muutama päivä ilman panacodia.
Yhtenä kappaleena vielä, ei kait sit sokeria. :)
Ite ollu aika paljo liikkeellä.. yllättävän paikallisia on sadekuurot. Vajaan sadan km säteelläkin voi tulla suunnilleeni rakeita, sitte hetken päästä tie kuiva.
Vaikka aurinkoa melki palvon, en oo sateista kärsinyt.
Muuten, aika usein on meilläpäin satanut yöllä!Tämänikäisessä sokeria ole kun veressä.
Yhtenä kappaleena olokin on mitä on.
Kävin joku päivä järvellä, siellä paistoi aurinko. Kun tulin pihaan, satoi, oli satanut koko ajan, eikä välimatkaa ollut kun viistoista kilometriä.
Kyllä minä kärsin jo näistä sateista, muutaman päivän sisällä tullut 85 milliä.
Pihanurmikolla kun kävelee, kuluu lits läts.k-kotton kirjoitti:
Tämänikäisessä sokeria ole kun veressä.
Yhtenä kappaleena olokin on mitä on.
Kävin joku päivä järvellä, siellä paistoi aurinko. Kun tulin pihaan, satoi, oli satanut koko ajan, eikä välimatkaa ollut kun viistoista kilometriä.
Kyllä minä kärsin jo näistä sateista, muutaman päivän sisällä tullut 85 milliä.
Pihanurmikolla kun kävelee, kuluu lits läts.Eihän tuo kivaa ole, mutta kyllä se aurinkokin taas näyttäytyy, nytkin paistaa.
Miksihän sinä niitä sademääriä mittailet?
Ite en seuraillu edes lämpötiloja, kun oli vanha ja huono mittari. Hankin uuden, aika hieno onkin :) Nyt vilkaisen lähes joka kerta ohikulkiessani, kun se ulko-oven pielessä.Sibone kirjoitti:
Eihän tuo kivaa ole, mutta kyllä se aurinkokin taas näyttäytyy, nytkin paistaa.
Miksihän sinä niitä sademääriä mittailet?
Ite en seuraillu edes lämpötiloja, kun oli vanha ja huono mittari. Hankin uuden, aika hieno onkin :) Nyt vilkaisen lähes joka kerta ohikulkiessani, kun se ulko-oven pielessä.Ei minua normaalikesänä sademäärät, eikä lämpötilat paljon kiinnosta.
Nyt, kun on satanut jatkuvasti, niin tulee pidettyä silmällä.
Olis tuossa uudet räystäslaudat maalattuna ja sokkelimaali ostettu, mutta kun ei ole yhtään satamatonta päivää. Eikä siinä ole kun osa tämän ylenmääräisen sateen ongelmista.
Luin jostain että sama trendi tulee jatkumaan koko vuoden ja tulevan talven, ja että Etelä-Suomeen saadaan vihdoin kunnon lumitalvi... Semmoinen 1,5-3m lunta ja parkkipaikat on taas kaupungeissa menetetty luonnonvara, ja tarvii opetella hiihtämään taas uudelleen.
Kuinkahan monelta olen kuullut tänä kesänä, että silloin loppuu sateet, ainakin heinäkuun alussa, puolessavälissä, elokuun alussa. Ei ole loppuneet.
Syksyt on olleet märkiä lösyjä Jouluun asti. Sitten tullut talvi.
On siellä etelässä ollut muutama kunnon lumitalvi, Ei ne vaan ole olleet tyytyväisiä.
Mihimpä se ihminen on tyytyväinen...- letitsnow...
"..ja että Etelä-Suomeen saadaan vihdoin kunnon lumitalvi.."
Vihdoin ?? Kyllä sitä lunta on ollut muutamana viimeisenä talvena ihan reilusti.
Juu,ei sillä etteikö saisi tulla vastaisuudessakin.
Mieluummin lunta kuin loskassa tarpomista:) - ...
letitsnow... kirjoitti:
"..ja että Etelä-Suomeen saadaan vihdoin kunnon lumitalvi.."
Vihdoin ?? Kyllä sitä lunta on ollut muutamana viimeisenä talvena ihan reilusti.
Juu,ei sillä etteikö saisi tulla vastaisuudessakin.
Mieluummin lunta kuin loskassa tarpomista:)Kompataan.
Jotain kymmenen vuoden loskatalven jälkeen ollut muutama pakkastalvi. Nyt pitäis jo olla lumilogistiikka kunnossa. Alussa se tökki pahasti. Hah, kaikki kaupungin tiekarhutkin oli myyty jonnekin viroon. Nyt ovat treenailleet ja viime talvena lumihommat hoitui jo asiallisesti.
Ongelmana taitaa edelleen olla junat, nyt näyttäis taas oleva nuusia junia ilmaantunut, miten lie toimivat pakkasessa ja lumessa. Oletus, ihan yhtä hyvin kuin entiset, eivät toimi :D
Lumi on ongelma pöndelläkin. Mutta siellä siihen ollaan totuttu aina. On lumilapiot ja lumilingot ja muutenkin kalustoa ja tekijöitä, niitä tarvitaan aina. Ja pöndellä lumet voi kipata vaikka pellolle. Mutta tsadissa ei ollut kalustoa, lumilapiotkin muutiin koko läänistä loppuun. Ja minne se lumi laitetaan, parkkipaikallako naapurin auton katollekko?
=DW= letitsnow... kirjoitti:
"..ja että Etelä-Suomeen saadaan vihdoin kunnon lumitalvi.."
Vihdoin ?? Kyllä sitä lunta on ollut muutamana viimeisenä talvena ihan reilusti.
Juu,ei sillä etteikö saisi tulla vastaisuudessakin.
Mieluummin lunta kuin loskassa tarpomista:)On sitä tosiaan viime talvina riittänyt, sen vuoksi pisteitä lisäsin. Mutta emme kyllä semmosia metrien lumia ole nähneet täällä etelässä. Niitä odotellessa.
- ...
Pohojanmaalla hyvät riisin kasvatus kelit.
=DW=Kosteutte rupee olemaan, mutta eikö riisi tarvitse enemmä lämpöä.
Pottumaa on ainakin ihan rapakkoa, ja tämä on 200 metriä merenpinnasta, savimultamaata tosin.
Tuokin on kummasti jalostunut perunasa tuo kolera.
!5 vuotta sitten se ei haitannut. Nyt jo varsissa merkkejä, ja paljon.- ...
k-kotton kirjoitti:
Kosteutte rupee olemaan, mutta eikö riisi tarvitse enemmä lämpöä.
Pottumaa on ainakin ihan rapakkoa, ja tämä on 200 metriä merenpinnasta, savimultamaata tosin.
Tuokin on kummasti jalostunut perunasa tuo kolera.
!5 vuotta sitten se ei haitannut. Nyt jo varsissa merkkejä, ja paljon.Riisi ei kasva suomessa.
Pottu ei kuulu suomen luontoon, siitä tulee vielä ongelmia. Jotenkin tuntuu, luontaisista ruokakasveista varmasti monet jääneet ilman huomiota potun takia.
Tuli mieleen yks kasvi, sekin Perulaista alkuperää, joka voisi olla hieno viljelyskasvi, ainakin eteläsuomessa. Maa-artisokka. Erittäin hyvän makuinen. Kasvaa melkein kivikasassa, levittäytyy aivan älyttömästi, todella helppo kasvattaa. Ja sellainen erityispiirre, aivan älytön parimetrinen varsi, siitä saisi enerviaakin. Kaunis kukka.
Ongelmana itse mukula- Sille varmaan mahdoton kehittää mitään koneellisia käsittelyjä, ties minkämallisia ja kokoisia. Käsityö hommaa. Ei sovi tehomaatalouteen. Sama juttu oli muuten aikaann yhden perualajikkeen, laivapotun, kanssa. Vanha lajike suomessa. oikein hyvän makuinen jne. Mutta kun se näyttääkin joltain spitaalimuhkuralta, ei sitä voi viljellä kuin käsipelillä. Ja ruuaksi laittaminen vaatii kärvivällisyyttä, koska kuoriminen tai peseminen oikein hankalaa- Sen tilalle aikaan tuli sitten näitä nykyisiä lajikkeita, jotka soveltuu paremmin viljelyyn jne, mutta ainakaan mun mielestä ei vedä maussa mitenkään vertaa laivapotulle.
Ihmettelen muuten. Miksei suomessa kasvateta makaroonia, ikinä en ole nähnyt makaroonipeltoa missään.
=DW= ... kirjoitti:
Riisi ei kasva suomessa.

=DW=Miten se luontainen ruokasvi määritellään.
Tiukasti rajataan, niin ei jää un marjat ja sienet. Yksipuolinen ruokavalikoima siitäkin tulee.
Hirvenlihaa sunnuntaina ja Jouluna villisikaa.
Miten se maa-artisokka soveltuu kalakeittoon, en tiedä, kun en ole maistanut.- ...
k-kotton kirjoitti:
Miten se luontainen ruokasvi määritellään.
Tiukasti rajataan, niin ei jää un marjat ja sienet. Yksipuolinen ruokavalikoima siitäkin tulee.
Hirvenlihaa sunnuntaina ja Jouluna villisikaa.
Miten se maa-artisokka soveltuu kalakeittoon, en tiedä, kun en ole maistanut.Luontainen ruokakasvi.
Ite asiassa, en tiedä onko se oikein virallinen määritelmä. Tarkoitin suomen luontoon kuuluvaa kasvia, ei tänne laivalla jostain ulkomailta uitettua tuontikasvia. Iteasiass, mun mielestä nauris taitaa olla harvoja alkuperäisiä juurikasveja suomessa, joita on enenpi käytetty ruuaksi. Varmasti on paljon muitakin, ne jääneet unholaan potun hyvän menestymisen takia. Jotainhan täällä on alkusuomalaisista alkaen kuitenkin pitänyt syödä, pakko olla muitakin. Ihminenhän kai eli aikoinaan syömällä toukkia ja kaivelemalla juuria ja syömällä heinää :D
Hassu juttu. Mulla on rivarin pihalla jostain kaveriltani saama maa-artisokka viljelmä, koristekasvina, ikinä en ole maistanut sitä. Mutta joskus tullut ostetuksi ja mun mielestä sen maku voi ihan hyvin soveltua kalasoppaan.
Villisika ois kyllä hyvää, harvemmin syönyt. Olen vuosikausia aatellut hankkia jouluksi kalkkunan. Yks tuttu kasvattaa niitä myyntiin ja monesti ollut puhetta ostaa yks, mutta jotenkin se aina on unohtunut. Hirvi on kyllä hyvää, kuten nyt kaikki riista. Ite en metästä, mutta onhan tuota tullut tankattua aika paljon. Jossain vaiheessa tulin tulokseen, hirvi parhaimmillaan pataruuissa kun laittaa mukaan vähän sianlihaa. Siis ikään kuin karjalanpaisti meiningillä. Tokikin uunissa laitettu paisti on herkkuva. Paistolihaksi hirvi on mun mielestä aivan liian kuivaa.
Jahas, tuli nälkä. Mitä lie jääkaapissa. Oletuksena, joku kuiva lenkinpätkä ja homeinen leivänkyrsä >:/
=DW=
- Hei kun keikuskelen
Ei varmaankaa ole kivaa, jos ihan Jokainen sadepilvi koukkaa sun kotos ylitte.
Täten siis tahdon ottaa osaa: Otan osaa.
Sinun kannattaisi muuttaa tänne. Usko tai oo uskomatta, mutta totta puhun, kun sanon, että melkein aina sadepilvet Kiertävät Vaasan. Ei tartte mennä Laihiallekaan asti, kun siellä vettä tulee ku Esterin Peestä, mutta sinne se jää lorottamaan. Elikkä kovin paljoa täällä ei sada.
Tällä hetkellä aurinko hymyilee suupielet korvissa. Mukava päivä. Tänään on Taiteiden yö ja tämmönen tuuleton päivä on omiaan semmosen yön viettoon.Täytyy myöntää, ettei nämä seudut ole olleet parhaita kesänviettopaikkoja, jos ei sateesta pidä.
Rannoilla ja metsissä on ollut hyvin verenhimoisia itikoita.
Sinäkö minut huonemieheksi ottaisit, hih.
On sielläpäin kummallisia tapoja.
Jossain siellä järjestetää toimittajan sanoessa, päältäajettavien ruohonleikkureiden nopeuskilpailut. ( Kumma kun ei alta-ajettavien. Sitä voisin jo tulla katsomaan.)
Tuohon verraten Sonkajärven eukonkanto tuntuu hyvinkin järkevälle.
Tällä hetkellä ei sada, vaikka taivas on pilvinen, lämpöä 12 astetta.- Hei kun keikuskelen
k-kotton kirjoitti:
Täytyy myöntää, ettei nämä seudut ole olleet parhaita kesänviettopaikkoja, jos ei sateesta pidä.
Rannoilla ja metsissä on ollut hyvin verenhimoisia itikoita.
Sinäkö minut huonemieheksi ottaisit, hih.
On sielläpäin kummallisia tapoja.
Jossain siellä järjestetää toimittajan sanoessa, päältäajettavien ruohonleikkureiden nopeuskilpailut. ( Kumma kun ei alta-ajettavien. Sitä voisin jo tulla katsomaan.)
Tuohon verraten Sonkajärven eukonkanto tuntuu hyvinkin järkevälle.
Tällä hetkellä ei sada, vaikka taivas on pilvinen, lämpöä 12 astetta.BRUN-brun-brun..... BruuuuuUUUUUUUUUUUUU........
Edellin Brunnittelu kuvasi päältä ajettavan ruohonleikkuukoneen äännähdyksiä.
Tommonen ääni kuuluu, kun käynnistän vehkeen ja lähden ruokakauppaan körryyttelemään. Pieni peräkärry seuraa perässä. Joskus äidyn vain ajeleskelemaan ympäriinsä, kuunnellen samalla kuulokkeilla musiikkia.
Mukava vehje, pääsee pieniinkin paikkoihin, oikastua betoniporsaiden välistä ja oikaistua omakotitalojen pihojen läpi. Palkaksi oikaisusta, saavat tuirun nurmikkoaan lyhyeksi:)
Olishan se poikaa, jos tulisit tänne. Voisimme yhdessä kurvata ruohonleikkuukoneella kaupungilla ja luonnon keskellä.
Sinä istuisit peräkärryssä ja minä sitten hoitelisin ajamisen.
Eukonkantoa en ymmärrä laisinkaan. Tuntuu pöljältä, että mies juoksee pää kolmantena jalkana ja nainen roikkuu hartioilla, löllyvin reisein. Kauhiaa.:) Hei kun keikuskelen kirjoitti:
BRUN-brun-brun..... BruuuuuUUUUUUUUUUUUU........
Edellin Brunnittelu kuvasi päältä ajettavan ruohonleikkuukoneen äännähdyksiä.
Tommonen ääni kuuluu, kun käynnistän vehkeen ja lähden ruokakauppaan körryyttelemään. Pieni peräkärry seuraa perässä. Joskus äidyn vain ajeleskelemaan ympäriinsä, kuunnellen samalla kuulokkeilla musiikkia.
Mukava vehje, pääsee pieniinkin paikkoihin, oikastua betoniporsaiden välistä ja oikaistua omakotitalojen pihojen läpi. Palkaksi oikaisusta, saavat tuirun nurmikkoaan lyhyeksi:)
Olishan se poikaa, jos tulisit tänne. Voisimme yhdessä kurvata ruohonleikkuukoneella kaupungilla ja luonnon keskellä.
Sinä istuisit peräkärryssä ja minä sitten hoitelisin ajamisen.
Eukonkantoa en ymmärrä laisinkaan. Tuntuu pöljältä, että mies juoksee pää kolmantena jalkana ja nainen roikkuu hartioilla, löllyvin reisein. Kauhiaa.:)Sitä en epäile yhtään, ettekö tuo ruohonleikkurilla kurvailu Sinulta onnistuisi, varmaan nauttisit vielä siitä.
Mutta minulla tuo itsetunto on vähän heikonpuoleinen, niin äkkiä-ajatellen tuo ruohonleikkurinperäkärrissä istuminen polvihousuissa, tikkumeliä imeskellen, keskellä kaupunkia, niin kyllä se koville ottaisi :).
Olen muuten tutustunut aika paljon ruohonleikkurin sielunelämään.
Minulla yli 20 vuotta vanha ajettava leikkuri, siinä on ollut jo yhtä sun toista.
Menasin jo luovuttaa, ja käydä ostamassa uuden.
Sitten omanarvontunto nousi, että ei helkatti, oon minä korjannut kummempiakin vehkeitä. Otin vitakynän, ja tuhrasin yhden illan itikoiden syötävänä.
Niin se taas pyörii, kun ostin uuden virtalukon, ja vaihtelin vähän johtoja.- Hei kun keikuskelen
k-kotton kirjoitti:
Sitä en epäile yhtään, ettekö tuo ruohonleikkurilla kurvailu Sinulta onnistuisi, varmaan nauttisit vielä siitä.
Mutta minulla tuo itsetunto on vähän heikonpuoleinen, niin äkkiä-ajatellen tuo ruohonleikkurinperäkärrissä istuminen polvihousuissa, tikkumeliä imeskellen, keskellä kaupunkia, niin kyllä se koville ottaisi :).
Olen muuten tutustunut aika paljon ruohonleikkurin sielunelämään.
Minulla yli 20 vuotta vanha ajettava leikkuri, siinä on ollut jo yhtä sun toista.
Menasin jo luovuttaa, ja käydä ostamassa uuden.
Sitten omanarvontunto nousi, että ei helkatti, oon minä korjannut kummempiakin vehkeitä. Otin vitakynän, ja tuhrasin yhden illan itikoiden syötävänä.
Niin se taas pyörii, kun ostin uuden virtalukon, ja vaihtelin vähän johtoja.:) Vai polvihousuissa:) Saako täälä palstalla nauraa vai meenkö nurkan taa.
Sinulla ei sitten taida olla pattipolvia, eikä länkisääriä, jos ryhtyisit pujottamaan polvihousuja ketaroittesi ympärille.
Oli kyse mistä asiasta tahansa, siis ongelmatilanteissa, niin aina löytyy ratkaisu ku vähän aikaa kynsii päätään.
Itsetuntosi kohentamiseksi lainaisin sinulle mielelläni Sukkahousut. Ne kun pujotat päähäsi, niin vaikka paras kaveris tulis vastaan, niin ei kyllä tuntisi sua.
Listikkua ei sukkahousupäinen kykene syömään, mutta ei kai haittaa.
Jonku karamellin voisit tällätä hampaitten ja ylähuulen väliin (kuin nuuskan), niin saisit vähä makiaa suuvärkkiin :)
Vaihtelit vähän johtoja?
k-kotton: "Tää johto täs vasemmalla, ei heevetti, mää siirrän sen tohon oikeelle puolelle ja vetäsen ton alimmaisen johdon koneen toiselle puolelle ja ton heitän veks, niitä on muutenkin liikaa." Hei kun keikuskelen kirjoitti:
:) Vai polvihousuissa:) Saako täälä palstalla nauraa vai meenkö nurkan taa.
Sinulla ei sitten taida olla pattipolvia, eikä länkisääriä, jos ryhtyisit pujottamaan polvihousuja ketaroittesi ympärille.
Oli kyse mistä asiasta tahansa, siis ongelmatilanteissa, niin aina löytyy ratkaisu ku vähän aikaa kynsii päätään.
Itsetuntosi kohentamiseksi lainaisin sinulle mielelläni Sukkahousut. Ne kun pujotat päähäsi, niin vaikka paras kaveris tulis vastaan, niin ei kyllä tuntisi sua.
Listikkua ei sukkahousupäinen kykene syömään, mutta ei kai haittaa.
Jonku karamellin voisit tällätä hampaitten ja ylähuulen väliin (kuin nuuskan), niin saisit vähä makiaa suuvärkkiin :)
Vaihtelit vähän johtoja?
k-kotton: "Tää johto täs vasemmalla, ei heevetti, mää siirrän sen tohon oikeelle puolelle ja vetäsen ton alimmaisen johdon koneen toiselle puolelle ja ton heitän veks, niitä on muutenkin liikaa."Kyllä minun sääriäpassaa esitellä, vaaleat ne on, mutta siinä Sinun kärrissä ne alkais varmaan punotaa. Nuorempana ne oli karvaisetkin, mutta kun ikää on tullut, niin vähiin on karvat menneet.
Vasen polvi on vissiin ylirasittunut, ja se turvottaa pohjetta ja nilkkaa.
Niissä on koneissa niin paljon turhaa, varsinkin näissä, joita kaikki poropeukalot käyttää. Siellä on niitä "turvajohtoja, ettei kone käynnisty, jos se ei ole niin tai näin. Ihan turhanpäiten. Ne joutaa napsia sieltä pois.
Ja sitten valot, Kuka niitäkin tarvitsee. Niin, no Sinä tietysti, kun Sinä ajat sillä kaupungilla.
Kun minä tulen istumaan siihen peräkärryyn, niin laitan vielä vilkkuvan majakan ja äänimerkin, että täältä tullaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elina Valtosella täydellinen mahalasku Ylen Ykkösaamussa. Ei hallitse alkuunkaan tonttiaan.
Ulkoministerimme Elina Valtosen haastattelu Ylen Ykkösaamussa 25.1.2025 oli jotain niin kiusallista katsottavaa, ettei4713283- 1491506
- 851231
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL1191114- 2261073
Nainen, haluatko olla haluttava
Miettinyt tässä salaisuutta sun vetovoimallesi. Kaunis? Kyllä. Kiinnostava luonne? Kyllä. Hyvä kroppa? On. Harrastukset,441011Kerro yksi positiivinen kokemus kaivatusta
Voi tunnistaa. Jos ei ole positiivista, voi kertoa negatiivisen. Ne ehkä jää mieleen paremmin.37981Olen niin pettynyt itseeni
Että sait väärän kuvan minusta ja luulit etten ole kiinnostunut ja menit eteenpäin. Miten nyt käy jos vielä haluamme toi40980- 10930
- 102922