hoitamaan Islannin ilmapuolustuksen, Ruotsi on hiljaa ja piilossa.
Nyt oli presidentti Sauli Niinistö oikeassa, kun sanoi, että
Suomi osallistuu VAIN jos Ruotsikin! siis Ruotsin kanssa.
Suomen valtion velka alkaa hipoa jo 100 miljardia €uroa.
Annamme apuamme joka ilmansuuntaan VELKArahalla !
Nyt oli presidentti Sauli Niinistö oikeassa, kun sanoi, että
Suomi osallistuu VAIN jos Ruotsikin! siis Ruotsin kanssa.
Suomen valtion velka alkaa hipoa jo 100 miljardia €uroa.
Annamme apuamme joka ilmansuuntaan VELKArahalla !
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mnaah.
Islanti on Natomaa, suomi ja ruotsi ei. Kaikki on kyllä pohjoismaita, mutta Islanti kuuluu Naton etupiiriin, ei suomen JA ruotsin. Siis pohjoismaisen yhteistyön ja solidaarisuuden vuoksi suomen ja ruotsin kuuluisi tukea muita pohjoismaita, mutta tämän Nato-asian takia asia on kokolailla kinkkinen. Suomi tai ruotsi eivät voi erikseen ryhtyä puolustamaan jonkin sotilasliiton etupiiriin kuuluvaa maata, ainoastaan kimpassa, että ei leimautuisi sitten Natoon. Että niinkuin siitä kyse.
=DW=
kin mielestäni, ettei aina vain Suomi,
joka ei enää omista kansalaisistaan pysty pitämään huolta.
Vanhuksistakin puhutaan vain vaalien lähestyessä, ja siihen taas jäänee.
SWilloin kun omat asiat ovat
retuperällä, kiinnitetään huo-
mio naapurin asioihin.
Toisaalta, Suomihan on aina
halunnut neuvoa, ja sekaan
tua naapureitten asioihin.
Samoin Etelä-Euroopan.
Niin--- Ruotsissa tehdään varaosat suomalaisiin koneisiin (USA). Määrätty lentotunti osilla.
Sota leikkiminen pitää lopettaa, sillä onko tappaminen pääasia?
Luulisi tänä aikana ihmisillä olevan järkeä päässä. Miksi pitää olla yleensä sotavoimat? Kuka uhkaa ja ketä?
Olisiko kouluopetus jotenkin jäljessä vielä tänääkin???
Poliisilla tietenkin pitää olla toimivapaus lain merkeissä.
Olisi veteraanijärjestöjen lopettamisen aika?
Ainka on lopettaa se millä "apinat" elävät sotaveteraaneilla ja kannattaja jäsenillä, tämä on ketkukirje miljardiluokassa.
Kun kansa on, se mikä on-- ei ole sanoja.
Koko tohina Islannin ilmapuolustuksen siirtämisestä Natolta Pohjoismaille, on Naton uusi keino yrittää koukuttaa Suomi ja Ruotsi selkeämmin osaksi Naton joukkoja. Yrittävät näin usuttaa maat myöntämään Nato-yhteenkuuluvuuden.
Tähän saakka sen on kaikki tienneet, vaikka sitä ei ole virallisesti tunnustettukaan.
Tuolla konstilla sen tunnustamiskynnyksen ylittäminen olisikin Nato-Haukoille mieluisaa ja helppoa. Pystyttäisiin osoittamaan ennenkin tehtyyn nato-operaatioon, Islannin ilmavalvontaan.