Olen pitkään epäillyt, että olisin lähellä loppuun palamista. Jotenkin vain olen aina sinnitellyt ja pärjännyt omin voimin, masennuslääkkeiden avulla. Masennusdiagnoosin olen saanut monta vuotta sitten, mutta en edes oikein tiedä, milloin olen masennukseen sairastunut. Mielestäni olen lapsesta asti ollut tällainen: herkkä, ujo, kiltti ja melankolisuuteen taipuvainen. Varsinainen masennus on hiipinyt hiljaa ja salakavalasti. Syynä ovat olleet yksinhuoltajaäitini vakava sairastuminen, yksinäisyyteni ja koulukiusaaminen, joka myöhemmin on jatkunut työpaikkakiusaamisena.
Olen pääni puhki yrittänyt miettiä, miksi muut pitävät minua huonompana, enkä ole keksinyt selitystä. Epämääräinen alemmuudentunne ahdistaa, ja vaikka toisinaan olo olisi itsevarmempi, suomalainen kateuskulttuuri pitää huolen, että itsetuntoni murennetaan nopeasti alas. Minussa on jotain sellaista, mikä aiheuttaa voimakasta ärsytystä monissa ihmisissä. Olen ihan nätti, mutta kaukana täydellisyydestä. Minuun suhtaudutaan vähätellen ja torjuvasti.
Olen järkevä, mutta ajatukseni käyvät hitaalla, kärsin keskittymiskyvyn puutteesta ja muistiongelmista, jotka muutkin ovat huomanneet työpaikalla. Kunpa voisin saada ADHD-lääkkeitä, jotta suorituskykyni kasvaisi normaalille tasolle! Opiskeluissa menestyin hyvin, mutta tuntuu, että töissä minua pidetään jotenkin hidasälyisenä ja epätehokkaana. Olen vielä koeajalla ja pelkään jatkuvasti, että saan potkut, kun en ole tarpeeksi tehokas. Työskentelen pörssiyhtiössä ja tuntuu, että yleinen mentaliteetti on sellainen, että "tulos tai ulos". Jatkuva kiire vaivaa, enkä saa kaikkia minulle annettuja tehtäviä tehtyä. Työkaverit saavat korjata mokailujani. Mutta mielestäni en ole itse täysin syypää, koska perehdytyksenikin on ollut epäjärjestelmällistä ja sekavaa.
Tekisi mieli luovuttaa, mutta sitten kaikki vaivannäkö menisi hukkaan. Olen lapsesta asti yrittänyt suoriutua opinnoissa, jotta oma tulevaisuuteni olisi parempi kuin äidilläni oli. En halua elää jatkuvien taloudellisten huolten saartamana. Materian kerääminen ei ole onnellisuuden kannalta oleellista, mutta saadakseen esimerkiksi hammashuoltoa ja terveyspalveluita, on oltava rahaa. Olen juuri aloittanut terapian masennukseni takia ja sekin maksaa. En olisi sitä paitsi oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan, jos jäisin työttömäksi. Ennen kaikkea pelkään, etten koskaan enää pääse takaisin työelämään, jos nyt luovutan.
Jokainen työpäivä ahdistaa ja aamuisin on vaikea herätä. Millä ihmeen konstilla muut pääsevät aamuisin hereille ajoissa?! Itselläni venyy aina viime tippaan. Mikä tekisi heräämisestä helpompaa?
Olen pääni puhki yrittänyt miettiä, miksi muut pitävät minua huonompana, enkä ole keksinyt selitystä. Epämääräinen alemmuudentunne ahdistaa, ja vaikka toisinaan olo olisi itsevarmempi, suomalainen kateuskulttuuri pitää huolen, että itsetuntoni murennetaan nopeasti alas. Minussa on jotain sellaista, mikä aiheuttaa voimakasta ärsytystä monissa ihmisissä. Olen ihan nätti, mutta kaukana täydellisyydestä. Minuun suhtaudutaan vähätellen ja torjuvasti.
Olen järkevä, mutta ajatukseni käyvät hitaalla, kärsin keskittymiskyvyn puutteesta ja muistiongelmista, jotka muutkin ovat huomanneet työpaikalla. Kunpa voisin saada ADHD-lääkkeitä, jotta suorituskykyni kasvaisi normaalille tasolle! Opiskeluissa menestyin hyvin, mutta tuntuu, että töissä minua pidetään jotenkin hidasälyisenä ja epätehokkaana. Olen vielä koeajalla ja pelkään jatkuvasti, että saan potkut, kun en ole tarpeeksi tehokas. Työskentelen pörssiyhtiössä ja tuntuu, että yleinen mentaliteetti on sellainen, että "tulos tai ulos". Jatkuva kiire vaivaa, enkä saa kaikkia minulle annettuja tehtäviä tehtyä. Työkaverit saavat korjata mokailujani. Mutta mielestäni en ole itse täysin syypää, koska perehdytyksenikin on ollut epäjärjestelmällistä ja sekavaa.
Tekisi mieli luovuttaa, mutta sitten kaikki vaivannäkö menisi hukkaan. Olen lapsesta asti yrittänyt suoriutua opinnoissa, jotta oma tulevaisuuteni olisi parempi kuin äidilläni oli. En halua elää jatkuvien taloudellisten huolten saartamana. Materian kerääminen ei ole onnellisuuden kannalta oleellista, mutta saadakseen esimerkiksi hammashuoltoa ja terveyspalveluita, on oltava rahaa. Olen juuri aloittanut terapian masennukseni takia ja sekin maksaa. En olisi sitä paitsi oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan, jos jäisin työttömäksi. Ennen kaikkea pelkään, etten koskaan enää pääse takaisin työelämään, jos nyt luovutan.
Jokainen työpäivä ahdistaa ja aamuisin on vaikea herätä. Millä ihmeen konstilla muut pääsevät aamuisin hereille ajoissa?! Itselläni venyy aina viime tippaan. Mikä tekisi heräämisestä helpompaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä mahdollisuuksiakin on, ei ole pakko jaksaa nykytöissä. Minä sain apua eläkeyhtiöstä, lukaiseppas tätä ketjua, siellä on monia kannasi samassa tilanteessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10605121
itellä alkoi muisti pätkiä, keskittyminen ihan hanrista, törkeeväsymys jne.. Tästä vielä vuoden jaksoin töissä sinnitellä ja sitten tuli se kertakaikkinen loppu. Kroppa ja mieli ei kestänny stressiä yhtää enempää.
Vielä kun odotat jonkin ajan niin tuo huoli taloudellisesta turvasta ja ylväät ajatukset luovuttamisen hunommuudesta varisee pärekorin uumeniin.
Ainoa ajatus on "..mun on pakko päästä eroon tästä kaikesta ..en jaksa enää päivääkää ".
Sitten alkaa se leovaihe ja joskus rupeat itsekseks tai terapeutin kanssa tuumailemaan esim. minkä takia asetat liian suuria tavoitteita elämääs, miksi olet niin säälimätön itseäs kohtaan..