Tunnistatteko itsenne tästä, jotka on oikeasti masentuneita. Epäilen nimittäin että mulla itelläni saattaa oikeasti olla masennus, tai joku kaksisuuntainen mielialahäiriö kun oon lukenut niistä. Otin itteäni niskasta kiinni ja varasin ajan lääkärille, aattelin vaan täällä kertoa ensin koska haluisin nähä mitä mieltä muut on, ettei se lääkäri naura mulle päin naamaa ja sano ettei mua mikään vaivaa. Koska haluan apua tähän ja olla onnellisempi tässä elämässä, koska sitä en tällä hetkellä ole. Tuntuu että kaikilla muilla menee paremmin kun mulla, muut on koulussa, tai työssäkäyviä, mä oon työtön, muilla on jo kumppanit, mulla ei ole ketään, kaikilla muilla on paljon enemmän läheisiä ja ystäviä, kuin mulla. Onhan mulla muutama hyvä ystävä, mutta tuntuu ettei niillä oo aikaa mulle, kun suurella osalla niistä on jo lapsia ja perustanu perheen, mä oon ihan yksin tässä maailmassa, tässä kämpässä, yksin työttömänä luuserina. Tuntuu että ei mun elämässä oo mitään merkitystä enää, en välillä jaksa aamusin nousta sängystä, kun ei tarvii mennä mihinkään, en jaksa poistua välillä tästä kämpästä ulos, parhaimpina päivinä oon ollu 5 päivää putkeen sisällä, en oo ees parveekkeella käyny, ruoka ei ees maistu välillä ja vaikka maistuiski eikä oo ruokaa, ei kiinnosta ees kauppaan kävellä. Nukun vaan, itken lähestulkoon jokapäivä ja manaan itekseni kurjaa elämääni, että miks mulle suotiin tämmönen elämä. Ei mua oikeen enää ees kiinnosta hakea töitä, oon kyllä hakenu oman alan töitäni, muttaku en oo päässy ees mihinkään töihin, niin pidän itseä niin vitun huonona ettei mua kukaan ota, enkä enää jaksa yrittää. Tyrin omat kaverisuhteeni sillä etten välttämättä jaksa nähä ketään, jos joku haluais nähän, keksin tekosytiä miksen pääse, kun oikeasti ei huvita poistua mihinkään. Ahistaa välillä olla ihmisten ilmoilla. Muttakun alkoholista puhutaan, se kyllä mulle maistuu, saan siitä mielihyvää, sillon mä lähen baariin ja juon ja juon, en keskity olemaan sielä hyvännäkösenä ja istua, juon niin kauan että oon kaatokännissä ja meen kotiin, seuraava päivä on kamala, tunne siitä että rahaa on menny ja menee lisää velkoihin ja pikavippien maksuun, kun niillä oon kapakkareissuni kustantanu, luottotiedot on vielä onneks kunnossa, onneks. Sitten mä kuvittelen ihan hulluja asioita, varsinki pimeellä illalla, esim, joku kyttää mua parvekkeella, tai on mun ulko-oven takana, pakkomielle on tarkistaa nukkumaanmennessä varmaan 20kertaa että ovi on lukossa, välillä oon vilkassu ovisilmästä että onko rapussa ketään, mukamas näen jotain jo joudun hokemaan itelleni että ei sielä ketään oo, että älä oo hullu. Lisäksi pidän itteäni huonompana kuin muut, oon lapsesta asti pitäny. Aattelen välillä että parempi olis kun kuolis pois kaikilla olis helpompaa, lisäks pelkään kuolemaa, välillä mietin että jos en aamulla herää, kuka mut löytäis jne. Itsemurhaa en oo ees vielä yrittäny, kun jostain saan sen toivon. Sitte mua ahistaa tää yksinäisyys, en osaa olla yhtään yksin. Muutin mä kuitenkin liian nurena kotoa pois koulun takia eri paikkakunnalle, 15v ja nyt oon 21, oon pärjänny omillani. Sitten välillä on niitä kausia, kun jaksan tehä kaikkea ja huolehtia kaikesta, sitte jatkuvasti tilailen vaatetta ja tavaraa eri paikoista ja hoen itelleni että nyt elämä muuttuu, että nyt teen paremman elämän itelleni, kunnes itte taas lannistun ja annan kaiken olla, lisäks aattelen että oon helvetin ruma ja läski, eikä kukaan huoli mua, että mussa täytyy olla joku vikana, vaikka todellisuudessa sitä en ole. En pysty luottamaan keneenkään enää, kun mut on niin monesti jätetty, kaikotan ihmiset mun luota. Välillä aattelen itelleni kaikenmaailman sairaudet mihin kuolen, niinku viimesimpänä ajattelin että mulla on hiv ja kuolen siihen, enkä voi koskaan saada lapsia. Pitäis olla onnellinen siitä mitä on, mutta mä en osaa, mulla sentään on katto pään ppäällä ja paljon sellasta mitä toisilla ei välttämättä oo, mulla on äiti ja isä ja sisarukset.. Oonko tulossa hulluks vai mikä vittu mua vaivaa? Tiedostan kuitenkin sen, että kaikki ei oo kunnossa.
Masennuksen oireita, vai oikeasti masennus?
Tyttö tuollainen1111
3189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni kärsit selvästi toistuvasta masennuksesta, jossa välissä on hyviä kausia.
Kerro lääkärissä rehellisesti, kuinka huonosti voit - se ei ole oikea hetki skarpata, koska silloin oireesi sivuutetaan helposti vähäisinä.
Tsemppiä jatkoon!
Lopeta alkoholin käyttö. Se aiheuttaa kuvailemiasi oireita.
Voi hauskaa olla ilman sitä.
Usko pois!
Urheilua lisää. Siitä saat tarvittavia endorfiineja hyvän olon tunteeseen...
samaa mieltä alkoholista edellisen kanssa, lopettaminen ei vaan ole niin helppoa. kun olin sun ikäinen, mun juomistavat oli aika samanlaiset, pikavippejä en joutunut ottamaan, mutta aina kun join, join muistin pois ja päädyin usein tappeluun, seuraavat päivät meni paniikissa. nyt kolmen vuoden päästä juon vähemmän kerralla, mutta monta kertaa viikossa, ja se yhdistettynä masennuslääkkeeseen ei todellakaan tee oloa paremmaksi. nousuhumalassa on hyvä olla, se kun saa avata ensimmäisen kylmän juoman, huuhtoa huolet pois. seuraavana päivänä (tänäänkin) hävettää, vituttaa, inhoon itseeni ja sitä rataa, toivon, etten olisi tehnyt mitä yöllä tein, enkä olisi tehnyt sitä, jos en olisi juonut.
oot liikaa yksin, sillon alkaa tulla noita kaikenlaisia ajatuksia ja luuloja, ei ole ketään kehen peilata, joten irtaantuu todellisuudesta ja normaalista. mikä nyt edes on normaalia. ja kun kukaan ei ole katsomassa, ei sen ole niin väliä miten elää ja voi, kuluu ne päivät sängyssäkin. sulla kuitenkin on väliä ja ansaitset paljon enemmän. varmaan tuntuu, että oot tosi yksin, mutta kai joku kavereistasi on sellainen, kenen kanssa voisit jutella? ruoho näyttää usein vihreemmältä aidan toisella puolen, mutta usko pois, monella on piilossa masennusta ja surua, ja moni voi ymmärtää sua.
hyvä kun oot menossa lääkäriin. se, että päätät muuttaa elämäsi kertaheitolla kasaa lisää paineita, ja ite ainakin väsyn pelkästä ajatuksesta. aika kuluu, eikä mikään muutu, suunnitelmat kasautuu papereiksi lattialle, päätyy roskikseen kun joskus jaksaa siivota. ihan pienet jutut auttaa, ei koko kakkua kerralla, vaan pala palalta. on vaan tämä päivä, tämä hetki, ja on susta kiinni millaisena se muistoon jää.