Tuntuu olevan näitten bipojen puolisoja täällä paljon, mutta miten itse sairauden omaavat jaksatte parisuhdetta ja/tai perhettä?
Itselleni tämä perhe-elämä tuntuu melko rankalle (tällä hetkellä) mutta diagnoosini onkin melko nuori ja lääkitys vasta alkutaipaleella.
Olenkin vähän eristäytynyt perhe-elämästämme, haluaisin jaksaa, mutta tuntuu että ei nyt jaksa kun oma olo heittelee melko rajusti. :(
Itselleni tämä perhe-elämä tuntuu melko rankalle (tällä hetkellä) mutta diagnoosini onkin melko nuori ja lääkitys vasta alkutaipaleella.
Olenkin vähän eristäytynyt perhe-elämästämme, haluaisin jaksaa, mutta tuntuu että ei nyt jaksa kun oma olo heittelee melko rajusti. :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Subjektiivisten kokemusteni perusteella sanoisin, että parhaiten bipoa ymmärtää toinen bipo. Olen kaksisuuntainen, samoin mieheni, ja meistä kummallakin on aiemmin ollut suhteita "normaalien" ihmisten kanssa.
Molempien sairaus on ollut jo vuosia ns. hallinnassa ("koputtaa päätä"). Kumpikin ymmärtää toisen fiiliksiä ilman sanoja - intuitio välillämme on vahva. Jos toinen on vähän poissa, toinen aistii sen ja tekee sitten perheen eteen sillä hetkellä enemmän.
Täysin jakamaton voimaannuttava oma aika on bipolle tosi tärkeää, samoin suht säntillinen arkirytmi. Tietääkö puolisosi tarpeeksi sairaudestasi? Tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa.
Voimia! Perhe ja bipous ei ole paras mahdollinen yhtälö, mutta kyllä sen kanssa pärjää, :)
No siihen se aina menee ettei toinen vaan yksin kertasesti jaksa ja sit se on loputonta on/offia. Mielellään seurustelis mut kun sen tietää ettei siitä mitään tule ja noh jos on semmonen puoliso joka kestää Kaiken sekoilun ja mielen muutokset ja maaniset kaudet niin mikäs siinä sitten. Eipä se taija olla helppoo kummallakaa osa puolella . Ja en nyt seurustele tästä syystä .
Puoliso kyllä tietää sairaudesta, on ollut terapiassa minun kanssa yms mutta tuntuu että ei ymmärrä sairautta kumminkaan.
Itselläni kaikki parisuhteet "normaalien" ihmisten kanssa ovat aina epäonnistuneet kun eivät ymmärrä sitä tilan määrä mitä välillä itse tarvitsee.
No mutta pitänee ajan kanssa tilannetta seurata... Onko se sitten mukavaa elämää jos koko ajan pitää skarpata, että jaksaa elää muitten kanssa.
Mutta onko se sitten yhtään parempaa itsestään. :)