Taloussanomat
9.8.2012
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja
Juhana Vartiasen mukaan avain Suomen talouden ongelmien
ratkaisemiseen on työurien roima pidentäminen.
Ylijohtaja Juhana Vartiaisen mielestä nykypäivän 25 -vuotiaiden nuorien eläkeikä voi nousta jopa 78 ikävuoteen. Vartiainen itse arvioi jäävänsä eläkkeelle 70-vuotiaana.
9.8.2012
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja
Juhana Vartiasen mukaan avain Suomen talouden ongelmien
ratkaisemiseen on työurien roima pidentäminen.
Ylijohtaja Juhana Vartiaisen mielestä nykypäivän 25 -vuotiaiden nuorien eläkeikä voi nousta jopa 78 ikävuoteen. Vartiainen itse arvioi jäävänsä eläkkeelle 70-vuotiaana.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se on aivan oikein, minäkään en ole vielä eläkkeellä , ikää on jo 74 vuotta enkä aijo jäädäkkään jos terveyttä riittää.
Vartiainen olisi tietysti voinut ottaa kantaa ensin siihen pieneen kysymykseen, mitä edes nykyisen suuruiselle työvoimalle saadaan työtä, josta mielellään koituisi myös vientituloa, jotta pystymme jatkossa maksamaan energian, ravinnon ym. tuontipanokset.
Minun järkeni mukaan nimittäin käy niin, että jos yhä pienempi osa työvoimasta tekee pitkän työuransa kuluessa työt, tarvitaan entistä vähemmän työvoimaa. En nimittäin usko, että tuotannollisessa työssä työvoiman tarve lisääntyy, vaikka tuotantokin sattuisi kasvamaan, sillä automaatio etenee joka rintamalla. Vientikielpoista palvelutoimintaa Suomella ei taas ole, joten mihin tarpeeseen me niitä pitkiä työuria tarvitsemme? Tietääkö tuota edes Vartiainen?
Toivottavasti pääsee töihin ennen sitä.
Upeeta ja hienoa.Oma eläke senkun nousee vaan hirvittäväksi siihen mennessä.
Ja jokainenhan nyut siihen ikään mennessä jotain duunia saa itselleen rapsehdittavaksi jos ei ole vielä aikaisemmin kerinnyt..
Eläkekatto kun rapsahtaa niin justinin huippueläke alas kapsahtaa.
Upeeta ja hienoa.Oma eläke senkun nousee vaan hirvittäväksi siihen mennessä.
Ja jokainenhan nyut siihen ikään mennessä jotain duunia saa itselleen rapsehdittavaksi jos ei ole vielä aikaisemmin kerinnyt.. olen se matkia homo
Kyllä se näin on. Jokainen löytää työtä itselleen luonnostaan jos on terve. Työtä on niin monenlaista.
Jotkut eivät sovellu helposti toisen rengiksi ja jotkut taas tykkäävät säännöllisestä palkkatyöstä toisen palveluksessa.
Jotkut tykkäävät pätkätöistä ja tykkäävät vaihtelusta, ja toiset taas vakituisista työsuhteista ja pysyvyydestä.
Joku tykkää luoda uutta, toiset pysyvät perinteisemmillä aloilla ja antavat muiden hoitaa luomisprosessit.
Kaikille halukkaille löytyy kyllä aivan varmasti jotain duunia. Tässä olisikin tärkeää, että työnteon esteitä purettaisiin ja poistettaisiin.
Ja työtä ei synny työvoimatoimistoista ohjailemalla, sitä kautta syntyy vain keinotekoista työtä. Tukitöiden varaan ei pidä kenenkään jäädä roikkumaan. Mitä vähemmän tukitöitä on niin sitä aktiivisempia ihmiset ovat.
Pitää olla liikettä, se on tärkeintä.
Ainoalla ja oikealla, 71-vuotiaalla Justin Casella, eli minulla, on sen verran kiirettä thaimaalaisten marjanpomijoiden kanssa rapsehtiessa, että en tänne nyt ehdi liikoja kirjoittelemaan.
Kannattaa aina tarkistaa viestin oikeinkirjoitus, niin on aika helppo erottaa matalaohtaiset nimimerkinvarastajat minusta.
Nyt valvon marjojen punnituksen, ja sitten saunaan. Huomenaamulla taas etsimään hyviä marikkoja ahkerille poimijoille. Palataan asiaan.
Käyhän haeskelemassa niitä matalaohtasien markkojasi kansakoulupohjaisella suomen kielen taidollasi. Parempi, että pysytteletkin siellä suossasi ja olet poissa täältä ihmisten palstoilta. Olen sentään jo kuitenkin 87-vuotias se aito Justin Case.
Kainuulaisesta argumentoinnistasi jo paljastuit väärennökseksi!
Ainoalla ja oikealla, matalaohtasella 71-vuotiaalla Justin Casella, eli minulla, on sen verran kiirettä thaimaalaisten marjanpomijoiden kanssa rapsehtiessa, että en tänne nyt ehdi liikoja kirjoittelemaan.
Kannattaa aina tarkistaa viestin oikeinkirjoitus, niin on aika helppo erottaa matalaohtaiset nimimerkinvarastajat minusta.
Nyt valvon marjojen punnituksen, ja sitten saunaan. Huomenaamulla taas etsimään hyviä marikkoja ahkerille poimijoille. Palataan asiaan.
Käyn ensin kippasemassa sen kolmannen punkkupullon konjamiinien painikkeeksi. Sen jälkeen voikin potkia persiille noita thaikkuja mielinmäärin.
Niin ja kai se täyytyy tunnustaa, että ei se huonon yrityksen eläke itse asiassa riitä mihinkään.Olinkin vain pelkkänä juoksupoikane melkein koko ajan siellä. Ja nyt sitten sossun turvikkein yrittelen lisäansioita poimia thaikkuja hyödyntäen. On sentään jotkut köyhempiä kuin minä.
Olisi kai se kannattanut käydä edes vaikka se tyttölyseo, mutta kun järjen lahjat eivät alkuunkaan riittäneet minnekään.
Täällä sitä nyt sitten rapsehditaan täitä päästä Puolangan korvessa ja sossun rahoilla vinettoa ryystäen. Hyvin itse asiassa menee vaikka itse sen sanonkin. Näköjään noilla thaikuilla joillakin on kuitenkin paremmat vuositulot kuin minulla ikinä on ollutkaan.
Eläköön Suomen sossu!
On joillakin aika vähän mielikuvitusta, kun pitää toisen nimikin varastaa.
JustinnCase
Puolangan kesäasukas
Avenue Jean Medecen
Nizza
Ranska
Tarvitaan enemmän liikkumista töiden perään. Aikaisemmin joskus 60-70-luvuilla oli aika yleinen näky se, että kun kun työ loppui niin aika nopeasti huonekalut ja muu irtain lastattiin kuorma-auton avolavalle ja siirryttiin kohti uusia työmaita jossa elämää jatkettiin. Se oli käytäntö tuohon aikaan. Näin pitäisi olla nytkin.
En näe mitään järkeä siinä, että koetetaan pitää porukkaa nälkämailla juopottelemassa ja vetelehtimässä olemattomien töiden, useimmiten tukitöiden, ja työttömyyskorvausten ja asumistukien varassa. Tällainen toiminta on täysin ristiriidassa noiden eläkeiän korotuspuheiden kanssa.