Sosionomista valt.tiet.maisteriksi?

Miten kauan kestävät sosiaalityön opinnot yliopistossa, jos takana on sosionomin(AMK) tutkinto? Saako kursseja paljonkin luettua hyväksi?
51006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Opiskellessani sosionomiksi opettajani ainakin kertoivat kuinka entisiä sosionomi-opiskelijoita oli päässyt opiskelemaan yliopistoon, jonka jälkeen he saivat ainakin 2-3 vuotta hyväksytyksi eli opinnot kestivät enää 2-3 vuotta itse yliopistossa. Tietääkseni aika monet kieli- ja peruskurssit saa hyväksyttyä, eli enemmänkin paneudutaan erikoisopintoihin. Lisäksi uskoisin että korvaavuus riippuu myös erikoistumisopinnoista, jotka olet valinnut AMK:n aikana.

Itsekin ajattelin että käyn AMK:n ensin, tämän jälkeen perustan perheen ja sitten jos vain jaksan niin perheen lomassa luen Avoimen kursseja kunnes pyrin lukemaan sosiaalityötä.

Äänestä
  • Juuri luin, ettei AMK:n kieliopinnot kelpaa yliopistossa, vaan pitää suorittaa juuri ne tutkintoon kuuluvat. Eikä muutkaan kurssit suoraan, opintouudistuksessa sitä toki on yritetty, mutta tietääkseni asia on ihan kesken! Yliopisto kurssit kyllä kelpaa AMK:ssa, niinpäin kyllä!

    Äänestä

  • Outoa tietoa kirjoitti:

    Juuri luin, ettei AMK:n kieliopinnot kelpaa yliopistossa, vaan pitää suorittaa juuri ne tutkintoon kuuluvat. Eikä muutkaan kurssit suoraan, opintouudistuksessa sitä toki on yritetty, mutta tietääkseni asia on ihan kesken! Yliopisto kurssit kyllä kelpaa AMK:ssa, niinpäin kyllä!

    Opettajat olivat koulussani olleet yhteydessä entisiin oppilaisiin ja kyselleet heidän elämästään, tehneet ilmeisestikin/luultavastikin jotakin tutkimusta opintojen jälkeisestä elämästä ja työhön sijoittumisesta. Osa sosionomi-oppilaista oli jatkanut yliopistossa sosiaalityötä lukien ja saanut korvattua useat opintoviikot, jopa useamman vuoden opinnot. Tästä puhuttiin meille esimerkiksi kun monille oli epäselvää, että miksi sosionomi oikein valmistuu ja mistä löytyy työpaikkoja sekä mitä jatkomahdollisuuksia on tulevaisuudessa. En usko että sosiaalipuolen opettajat niin törkeästi meille valehtelisivat, toki voi olla että tuo tilanne on sen jälkeen sitten vaihtunut.

    Äänestä

Itse tässä pohdin,että menenkö opiskelemaanlastentarhanopettajaksi,vaiko sosionomiksi..molempiin paikkoihin onnistuin pääsemään sisälle.. sosiaalipuoli kyllä kiinnostaa ja se puoltaisi sosionomia.. Haluaisinkin tietää,että onko sosionomin koulutuksesta hyötyä Haettaessa yliopistoon,vaikka juuri sosiaalityötä lukemaan?

Äänestä
  • En usko, että sosionomikoulutuksesta mitään pisteitä saa, kun sosiaalityötä hakee lukemaan, mutta kyllä kolmen ja puolen vuoden sosiaalialan opiskelusta on jotain hyötyä sosiaalityön pääsykokeisiin lukemisen jne kannalta oltava... Tai sitten on menneet opinnot ehkä aika hukkaan :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ellen kirjoitti:

Miten kauan kestävät sosiaalityön opinnot yliopistossa, jos takana on sosionomin(AMK) tutkinto? Saako kursseja paljonkin luettua hyväksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu