Koirani on 9kk ikäinen, painoa löytyy 32kg ja korkeutta 65cm. Päästän koirani päivittäin irti juoksemaan lenkeillä ja joskus myös mäkijuoksuja pallon avulla. Myös uimassa käytän kun säät sallii.
Myös kotiruoalla elää - napuja harvemmin. Annos jonka teen kestää 4 päivää joka sisältää 1,5kg jauhelihaa ja lohta, vihanneksia, riisiä, puuroa ja omega rasvaa (joku jahti&vahti merkkinen koirille) ja annan aamuin ja illoin.
Lihaksia näkyy lähinnä ylhäällä taka kropassa mutta ei jaloissa eikä oikein edessäkään! Sillä on kuin tikku-ukon jalat. Miten saan sen lihaksen myös jalkoihin kerrytettyä ja yläkroppaan??
Tiedän, että alkaisi vasta siellä 1,5-3 vuoden iässä olemaan siinä oikeassa lihasmassassa - mutta onko todellakin sitten näin että tässä iässä on vielä tuollainen kuikelo?? Vai onko vielä jotain mitä en ole koettanut??
Lihasmassaa koiralleni
14
345
Vastaukset
- Joobax
Kaikki ne on kuikeloita tuossa iässä. Anna raukka kasvaa rauhassa.
- Karakoo
Odottele ihan rauhassa tosiaan vaan siihen neljään ikävuoteen ainakin,niin sitten jo alkaa koira näyttää ihan toiselta.Vaikka siihen tietysti vaikuttaa kyllä sekin sitten myös,kuinka paljon koirasi liikuntaa myös saa,joka niitä lihaksia sitten kasvattaa,sillä ilman liikuntaahan niitä ei kyllä tule vaikka koiralle ikää tulisikin, jos se ei tarpeeksi sitä liikuntaa saa.
Ja se kun sanoit että koirallasi on tikkujalat,niin se voi johtua osin siitäkin sitten myös,että sillä saattaa perimältään olla vaan hiukan hennompi luusto kuin joillain toisella koiralla.Sillä sakuissakin on koiria joilla on tosi vahva ja vankka se luusto, kun sitten toisilla se ei ihan niin vahva taas ole,joka sekin on sitten ihan siitä kiinni paljon myös,että kuinka vahvaluustoisien vanhempien jälkeäinen koirasi sattuu olemaan.Mutta tuossa iässähän ne tosiaan kyllä kaikki vielä sellaisia kuikeloita kuitenkin ovat niinkuin nimimerkki Joobax tuossa edellä sanoi myös joten kannattaa kiirehtiä hitaasti vaan ,sillä hiljaa hyvää tulee,niinkuin vanha sanontakin kuuluu myös. - lihakset näkyviin
Joo kiitosta! Minä jo ajattelin et onko jotkut lenkit tai ruoat menny ihan väärin kun ei kerrytä jalkoihin lihasta :D Noh, josko se tuosta :) On vain niin hassun näkönen, kun muute kropassa näkyy lihaksia varsinkin sillo näyttää oikein muskelilta ku jännittää kroppaansa (odottaa et heitän pallon) mutta jalat va sellaset tikut :D
- Joobax
Sillä on kulunut kaikki energia ja materia luuston ja muun kropan kiihkeään kasvuun. Nythän se on juuri ja juuri saavuttanut lähes täyden korkeutensa. Älä tee liikaa luustoa rasittavia juttuja nyt. Voit unohtaa mäkijuoksutkin vielä ja vetotreenit jne. Niitä sitten 1,5 vuotiaasta voi tehdä turvallisesti. Nyt tuhoat koiran lonkat, kyynärät ja ranteet liiallisella rehkinnällä.
Nyt kannattaa tehdä kaikkia hienosäätöä vaativia liikkeitä. Pakittamista ja askellusta. Koska koiran koordinaatiokyky on aivan surkea johtuen nopeasti kasvaneista koivista, joita on tuntuu joskus olevan liikaa ja joskus liian vähän ;D Kävelytä sitä varovasti(!) puunrungoilla ja rappusia, keksi lisää juttuja joissa se joutuu miettimään, minne se koipensa asettaa. Huomaat pian, että koirasi on vaikeuksissa. Maastossa kulkeminen on aina hyvästä! Älä tee tätäkään liian vaikeaksi ja oleta, että koirasi kipittää kakkosnelosta pitkin takaperin ;D- Eibäx
Kerrankin olen jonkun kanssa täysin samaa mieltä!!
- Ramona-Katri
Voi teitä nykyajan ihmiset kun ootte hätäsiä! Kaikki pitäis heti saada. Koiraan tulee näkyvä komea lihaksisto 1-2 vuoden välillä, JOS se saa runsaasti monipuolista liikuntaa ja laadukasta ravintoa. Aloituksessa kyllä kuvataan, että hyvä ruoka on. Anna kuikelollesi aikaa, muuta ei näköjään puutu reseptistä kuin kärsivällisyyttä.
Siis puhutaanko nyt(ilmeisesti)lihaksistosta,ei niinkään massiivisuudesta.
Massahan tulee massiivisilla roduilla,varsinkin terveellisesti jos puhutaan,myöhään.Joillekin vasta yli 3 vuotiaina,jopa myöhemminkin on parhaimmillaan.Ja parempi onkin,mitä hitaammin kehittyy.
Selkeät lihakset,voi tulla joillekkin jo melko nuorena.Jotkut junnukoiratkin voi olla hyvinkin lihaksikkaita.Kuikeloita,mutta lihaksia,eli kuivannäköisiä lihaksineen.
Usein lihaksistokin osaltaan voi tulla geeniperimästä.Pääasiassa(sopivan) ruuan ja liikunnan suhteista(monipuolinen ja riittävästi,muttei liikaa) kuitenkin.
Kun ei rotua mainittu,niin ei tiedä,kuinka rodunomaistakin tuo voi olla.
Jotkut rodutkin on aika lihaksettoman näköisiä itsestään,vaikka ne syvät lihakset olisikin hyvinkin vahvoja.
Mutta ylipäätään iän puolesta(ja koonkin),kesken vielä kehityksen ja voipi ihan vaan tulla hitaasti niin tiukat lihakset,kuin massakin(,niinkuin pitääkin terveyden kannalta,jos siis massiivinen rotu on kyseessä).
Ja luuston vahvuus,rungon tilavuus,lopullinen koko ym.rakennehan tulee perimästä.Ruokinnalla siihen ei voi vaikuttaa.
Ruuasta sen verran,että proteiiniä pitää olla sopivasti,riittävästi,mutta ei liikaa,varsinkaan jos kyse luustoltaan vaativista.Toki muut ruoka-aineet myös balanssissa.
Jos tuossa öljyssä on vitamiinit,niin okei,mutta jos se ei ole monivitamiinivalmiste(ja hivenaine)samalla,niin ruokavaliossa ei ole riittävästi.
Myös kalkki pitäisi ehdottomasti olla,jos ei nappuloita päivittäin saa.- lihakset näkyviin
Rotu on dobermanni ja ainakin vanhemmat on todella massiivisia - ei siis mitään kuikeloita. Ja lihaksistosta puhun kyllä :) Kun ihmetellyt kun ei noihin tikkujalkoihin mitään tule. Mutta vissiin se on sitten tämä ikä juttu ja iso rotu ettei vielä näy jaloissa.
Ja tuo öljy on Jahti&Vahti Koirien omegaöljy (voi googlettaa) sekä unohtui mainita J&V:n Merilevä (voi myös googlettaa) lihakset näkyviin kirjoitti:
Rotu on dobermanni ja ainakin vanhemmat on todella massiivisia - ei siis mitään kuikeloita. Ja lihaksistosta puhun kyllä :) Kun ihmetellyt kun ei noihin tikkujalkoihin mitään tule. Mutta vissiin se on sitten tämä ikä juttu ja iso rotu ettei vielä näy jaloissa.
Ja tuo öljy on Jahti&Vahti Koirien omegaöljy (voi googlettaa) sekä unohtui mainita J&V:n Merilevä (voi myös googlettaa)Noissa doppereissa on monennäköistä.Aika riukulannäköisestä,vähän massiivisempaan.
Että voi olla geneettistäkin.Ulkonäkökin voi tulla taustoistakin,ei suinkaan aina suoraan vanhemmista.
Tuo öljy ei ole monivitamiinivalmiste.Merilevässä kyllä on monenmoista.
Tosin kalkkivalmisteena itse en pitäisi sitä riittävänä,enkä välttämättä antaisi sitä joka päivä,korkean jodipitoisuuden vuoksi.
Lihasten puolesta itse suosin myös rasvasta lihaa,ja sisäelimet on myös hyviä,jokusen kertaa viikossa.Tuhtia tavaraa,kun ovat.Ja kananmunat myös tuhtia tavaraa lihaksistolle.Sopvissa määrin.- lohakset näkyviin
molossi kirjoitti:
Noissa doppereissa on monennäköistä.Aika riukulannäköisestä,vähän massiivisempaan.
Että voi olla geneettistäkin.Ulkonäkökin voi tulla taustoistakin,ei suinkaan aina suoraan vanhemmista.
Tuo öljy ei ole monivitamiinivalmiste.Merilevässä kyllä on monenmoista.
Tosin kalkkivalmisteena itse en pitäisi sitä riittävänä,enkä välttämättä antaisi sitä joka päivä,korkean jodipitoisuuden vuoksi.
Lihasten puolesta itse suosin myös rasvasta lihaa,ja sisäelimet on myös hyviä,jokusen kertaa viikossa.Tuhtia tavaraa,kun ovat.Ja kananmunat myös tuhtia tavaraa lihaksistolle.Sopvissa määrin.Juu 1 kananmunan olen kerran viikkoon laittanut siihe ruokaan mukaan. Lihana on toiminut kauppojen pakastearkusta koirille tarkotetut lihat. Pitääpä lähteä sitten ihan eläinkauppaan osteleen nuita muita lihoja kun ei normikaupasta löydy (ellei mene ihan normi lihatiskille - jos sieltäkään)
- Paksutjalat!!!!
Minkä takia koiralla pitää olla paksut jalat. Onko itelläs? Tämä on taas näitä tyhjäpäitten hommia. Kasva aikuiseksi tai mene itte salille!
- lihakset näkyviin
No johan repäsit hauskan jutun. Ja kyllä olen ihan aikuinen ellei syntymäkorttiani ole väärennetty ja salilla käyn jo.
En ole puhunut paksuista jaloista, kuten asian mainitsit, vaan haluan niihin jalkoihin lihaksia. Annan sinulle esimerkki kuvat
Tämä tässä on mitä suurinpiirtein koirani muistuttaa tällä hetkellä
http://www.google.fi/imgres?start=221&um=1&hl=fi&biw=1920&bih=955&tbm=isch&tbnid=so-RgaBAJS-nYM:&imgrefurl=http://www.dobermann-review.com/show/IDC2011/index.php&docid=C4L9N2fL7Ld8yM&itg=1&imgurl=http://www.dobermann-review.com/show/IDC2011/youth/arsinoe.jpg&w=650&h=500&ei=mtInUJTAIqz04QTiyoDIBg&zoom=1&iact=rc&sig=113816907195800387718&page=5&tbnh=135&tbnw=176&ndsp=55&ved=1t:429,r:36,s:221,i:204&tx=62&ty=47
Ja tämä minkä toivoisin olevan jossain vaiheessa
http://www.google.fi/imgres?start=165&um=1&hl=fi&biw=1920&bih=955&tbm=isch&tbnid=fEtrEkH2Hc9KYM:&imgrefurl=http://www.dobermann-review.com/show/IDC2011/index.php&docid=C4L9N2fL7Ld8yM&itg=1&imgurl=http://www.dobermann-review.com/show/IDC2011/intermedia/wero_di_altobello2.jpg&w=650&h=502&ei=mtInUJTAIqz04QTiyoDIBg&zoom=1&iact=hc&vpx=1140&vpy=289&dur=4600&hovh=197&hovw=256&tx=64&ty=127&sig=113816907195800387718&page=4&tbnh=123&tbnw=159&ndsp=56&ved=1t:429,r:52,s:165,i:77
Huomaatko eron noissa lihaksissa mistä puhun?? Ja onko väärin toivoa koiralleen lihaksia ja ylläpitää niitä (tässä tapauksessa ylläpito ja kunnon treenit alkaa vasta vuoden päästä) vai onko se oikeasti sinusta tyhjäpään hommaa?? Kyllä minun silmääni ainakin miellyttää lihaksikas ja hyvä kuntoinen koira kuin sohvaperuna jolla lihakset on piilossa rasva kerroksen alla ja jaksaa hädin tuskin juosta 5km pyörän vierellä.
Mutta niin, ennen kuin joku saa mielikuvan, niin en ole vedättänyt pyörällä tai muutenkaan juoksuttanut asfaltilla (kun Joobax mainitsi että unohtaa vetotreenit ja mäkijuoksut). Mäkijuoksut tapahtuvat kerran pari viikossa pari kertaa (heitän pallon mäkeä alas pururadalla jonka käy hakemassa takaisin - ei siis mitään jyrkkää mäkeä). Tällä hetkellä lähes kaikki lenkit sijoittuu luontoon ja pururadalle - silloin tällöin kaupungilla ettei ihan erakoidu hälinästä ja liikenteestä ja hiekkatiellä kevyeen pyöräilyyn (koira tietenkin irti vierellä - ja kasvattaja itse on antanut luvan moisen harrastamiseen jo, että kuhan tapahtuu hiekkatiellä ja koira irti).
- hiljaahyvätulee
Ihan hyviä neuvoja olet saanut, älä rasita nuorta koiraa liikaa.
Meillä on pinseri, rakenteeltaan samantyyppinen. Näyttelyihin valmistauduttiin "karppaamalla", siis paljon hyvälaatuista proteiinia (riistaa tms.lihaa, raejuustoa, piimää, keit. munankeltuaisia) ja kala/rypsiöljyä. Koiran ruuansulatus sietää hyvin rasvaa, toki kulutuksesta riippuen. Ja turkki kiiltää.
Lihaksia jalkoihin saa juoksemalla maastossa, ylämäkiä (ja isäntä myös!). Uiminen on tosi tehokasta, eikä rasita niveliä, jos koira haluaa esim. noutaa jotain. Jossain on koirille kylpylöitäkin?
Muistathan sosiaalistaa koirasi? Myös dopperin täytyy tutustua uusiin paikkoihin, muihin koiriin ja ihmisiin. Leikkikää ja pitäkää hauskaa!- lihakset näkyviin
Juu toiset ihmiset ei ole ongelma, tämä on niin ystävällinen tapaus et pitää kaikkia kavereina jotka edes vilkaisee sen suuntaan - heti alkaa häntä heilumaan ja näyttää siltä et repee pöksyistään kun haluaisi mennä moikkaamaan uutta tuttavuutta :D
Koiratkaan ei ole ongelma jos saavat irti olla, hihnassa on rähinä haukkumista. Eli koirapuistot ei ole ongelmia - siellä jokaisen kanssa riehuu ja telmii ilman ongelmia sukupuoleen katsomatta (pienin leikkikaveri on ollut perhoskoira ja suurin akita) mutta heti kun hihna menee kiinni ni tulee vissii epävarmaks ja sit alkaa haukkumaan muille.
Harmi ettei kelit ole olleet suotavia että pääsisi ihan järvessä uittamaan, lähimmälle ''koirakylpylälle'' on 200km.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631217- 1071193
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146886Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 68767
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108687Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto101665- 56656
- 78591
- 42584