Keskustassa käydessäni hyvin usein pohdin ja jään miettimään, että kuka n
oita kongin lähettyvillä "asustavia" nuoria alkoholisteja oikein auttaisi? Missä ovat äiti tai isä? Sukulaiset? Miksi elämä on mennyt noin, vaikka ikää ei edes kolmeakymmentä? Surettaa, säälittää. Samoja kasvoja usein, risaiset ja likaiset vaatteet. Varsinkin eräs verkkarihousuinen, rikkinäisillä kengillä kulkeva nuori mies tulee usein vastaan. Kunpa joku näistä huolehtisi.
oita kongin lähettyvillä "asustavia" nuoria alkoholisteja oikein auttaisi? Missä ovat äiti tai isä? Sukulaiset? Miksi elämä on mennyt noin, vaikka ikää ei edes kolmeakymmentä? Surettaa, säälittää. Samoja kasvoja usein, risaiset ja likaiset vaatteet. Varsinkin eräs verkkarihousuinen, rikkinäisillä kengillä kulkeva nuori mies tulee usein vastaan. Kunpa joku näistä huolehtisi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aivan mahtavaa huomata, että joku ajattelee muitakin kuin itseään. näitä ihmisiä koskeva ajattelutapa kun on täällä ollut lähinnä sitä, että kuinka heistä voitaisiin hankkiutua eroon, kun häiritsevät olemassaolollaan "kunnollisia" ihmisiä.
Kiitos, minulla tulee aivan luontaisesti tuollainen ajattelu. Tuntuu niin pahalta noitten nuorten aikuisten puolesta, kun elämä on tuollaista. Ainakin eräällä tuntui olevan pieniä lapsiakin. Toivon kovasti, että joku antaisi heille rakkautta ja pääsisivät pois alkoholi-ja huumamaailmasta.
Jatkan vielä, että voi minua tympii vieläkin, etten päässyt opisk.sairaanhoitajaksi-sitä kautta olisi ollut hyvät mahd.päästä auttamistyöhön.
Katsos, joku huomaa heidät. Jollakin on silmät ja sydän paikallaan.
Minä elin tuota elämää joskus (vaikka olen alle30v nyt) , tosin en alkoholin vaan huumeiden maailmassa. Tuolla kadulla näkee myös näitä eläviä kuolleita, itsevarmana vauhdista tai pillereistä, "onnellisena" opiaateista tai rentona pilvestä. Siis pilviveikot huom: ei missää nimes saamattomana ja laiskana, vaan rentona, eiks?;) Tuolla lähiöissä on kämpät pullollaan kyydistä tippuneita nuoria ja eihän tämä meno hyvältä näytä. Jokainen voi auttaa, mutta päivän päätteeksi, oma asenne ratkaisee aina.
Päätetään tämä värssy Leijonan sanoihin:
"kato hyvinvointivaltiohan on kilpailuyhteiskunta, tääl se on tulos tai ulos käy sun suunta.
Moni hyvinkin pärjää, ehän mä sitä kiellä
Mut jalkoihin jos jäät, sä useimmiten pysyt siellä."
Sattuu sydämeen ja aina mietin, että miksi on tapahtunut noin, että huumeet ja alkoholi veivät? Miksi kukaan läheinen ei auttanut, sedät, tädit tai serkut edes? Pahalta tuntuu:/
Minun kohdalla kaikki oli jännityksen, tekemisen etsinnässä. Kun jää siihen kierteeseen että juodaan, juodaan, juodaan, unohtaa, että muutakin tekemistä olisi. Päässä pyörii ettei hauskaa voi olla ilman viinaa. Kuopiossa voi tulla jotenkin niin tylsää... Ja sitten kun se kyllästyttää ruetaan kokeilemaan jotain likaisia huumeitakin katukaupasta... Siinä vaiheessa lastensuojelun pitäisi auttaa, tosin ei auta mitään jos sijoittaa nuoren samaan kaupunkiin, jossa kierre voi jatkua. Ensin voi tuntua kamalalta paskalta lähteä vanhoista piireistä, mutta omasta kokemuksesta puhuen, nuori ei saa livistää tilanteesta helpolla, vaan myöhemmin hän ajattelee, että olipas hyvä kun minut pelastettiin ja olen nyt tässä. Oikeiden ystävien löytäminen on kaiken a ja o.
Ja viinaahuumeitaväkivaltaa, Leijonan lyriikat ovat kyllä osuvia...
Kuopiossa on tosiaan todella paljon nuoria, jotka ovat menossa kohti pohjaa.
Kirjottaa sellainen, joka pohjaa hipaisi mutta kimposi sieltä takaisin oikeiden ystävien löytämisellä, ja avustuksella.
Ps. en halua nyt kyllä kehua mitenkään erikoisesti lastensuojelua, suomen lastensuojelu pitäisi laittaa suurennuslasin alle syynättäväksi!! Kun johtajina pyörii ihmisiä, joilla on kusi noussut hattuun, he eivät välitä nuorista, ja nokka pystyssä kävelevät talloen muiden ongelmia jalkojensa alle. Masentavaa, mitä raakaa bisnestä laitoksetkin vain ovat. (Ainakin minun kohdallani olleet vuosia taakseppäin, ja muiden hirveitä kokemuksiakin löytyy.) Kun tilanne on yleensä vanhemmat, nuori VS. lastenkoti, tai pahimmillaan vain nuori VS. lastenkoti... Elämä on hirveää taistelua.
Voi että. Onneksi olet selviytynyt kaikesta. Senkin takia jollakin tavalla koskettaa nähdä noita kongilaisia, kun olen itsekin samaa ikäluokkaa. Elämässä voisi keretä tapahtua niin paljon hyvää vielä, nuoriahan me vielä!