Vanhanen olisi paras

Matti Vanhanen olisi ylivoimaisesti paras vaihtoehto nostamaan Suomi suosta. Kun kuuntelee nöösipoika-Kataista, niin ei voi muuhun johtopäätökseen tulla. Vanhasen jouduttua median, kellokkaanaan pois potkittu ylen Korvola, ajojahdin kohteeksi, niin kukaan ei koskaan kyseenalaistanut hänen ammattitaitoaan. Ei tohtinut, eikä voinut, koska Vanhanen oli paras ja piste.

Vanhanen voi vielä hyvinkia palata pääministeriksi, tai presidentiksi. Silloin ottaa kapia ja känää pattiin.
1786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Bingo! Sanoin nuo samat sanat vaimolle aamulla.

Äänestä

Täytyy harmikseni olla samaa mieltä.

Äänestä

Kyllä Vanhasella on paras tieto / taito Suomessa. Vanhasen aika oli hyvää aikaa.

Äänestä

Täysin samaa mieltä. Todella karismaattinen ja osaava mies on Vanhanen.

Äänestä

Matti tulee, oletko valmis....

Äänestä

Kyllä Vanhanen palaa vielä ryminällä.

Äänestä

Vanhanen ei kumarellut mörköjä

Äänestä

Soomen nykyhallitys on hyva nostamaan suota.
Rahhoo kulluu kun kriisiä hoidetaan muta soomalaiset ovat hyvia säästäjiä.

Äänestä

Entinen pääministeri, nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen (kesk) pitää surullisena sitä, että Suomessa sekä hallitus että oppositio keskittyvät EU:n talouskriisin hoidossa kertomaan, mitä Suomi ei saa tehdä ja missä Suomi ei saa olla mukana.
Vanhasen mukaan olisi parempi keskittyä ideoimaan, mitä euron kriisin hoidossa pitäisi tehdä.
Vanhasta harmittaa nykyinen "sisäänpäin kääntynyt ilmapiiri", jota hän näkee myös aiemmin johtamassaan keskustassa.

Äänestä
  • Pääministerikauden Vanhasta voisi luonnehtia sovittelevaksi keskustaliberaaliksi.
    Keskusta maksoi kalliin hinnan Vanhasen tavasta puolustaa ministereidensä toimia yksinään joutuen samalla valtamedian silmätikuksi.
    Harva taitaa muistaa, että muuan kokoomuslainen Katainen toimi valtionvarain ministerinä Vanhasen hallituksessa ja hänen käsialaa on mm.Kreikan ensimmäiset apupaketit .
    ..... Ne paketit joiden sopimuspaperit Kreikkalaiset heittivät roskikseen.

    Muistin virkistämiseksi vielä se, että opposition johdossa toimi silloinen puoluejohtaja Urpilainen "eurokriittisenä täysien takuiden tyttönä.

    Äänestä

  • näihän se menee kirjoitti:

    Pääministerikauden Vanhasta voisi luonnehtia sovittelevaksi keskustaliberaaliksi.

    Vanhanen valehteli koko ajan kuin ammattirikollinen.

    Näihän se Vanhasen Kataisen suhde ministereinä toimi.
    VVM Katainen toimi lehdistön "hyväkokoomus" tiedoittajana ja Vanhanen otti yksin hallituksen poliittisen vastuun päätöksistään.
    Nykyhallituksessa Katainen toimii näennäisjohtajana joka delegoi ikävät asiat ministereilleen.
    Tosin Urpilaisen kohdalla tähän on syytäkin sillä hän on tehnyt suurimman poliittisen hämäyksen Suomen historiassa.
    Hän kritisoi vaalipuheissaan keväällä 2011 Keskustan/Kokoomuksen hallitusta rahanjaosta eli silloisen VVM Kataisen lainapäätöksiä Kreikalle ja Portugalille.
    Hallituksessa Urpilaisen kelkka kääntyi totaalisesti ja vaalien jälkeen on rahaa jaettu sixpack hallituksen toimesta Portugalille, Kreikalle ja Espanjalle.
    Päätöstään Urpilainen perusteli vakuuksilla, vakuuksilla joillle koko eurooppa nauraa.
    Ei vain huomannut tarkistaa, että oliko entisten lainojen ehtoja täytetty eikä suomen saatavien etuoikeudellista asemaa.

    Suomi on kulkemassa vaaralliseen suuntaan eikä kansalle voi ikuisuutta valehdella että rahat on turvassa ja korot juoksee.

    Äänestä

  • asdfghjklötq43y54uw6 kirjoitti:

    Vanhanen valehteli koko ajan kuin ammattirikollinen.

    Rysssä-ernesto hiljaa!!!!!!!!! herra paratkoon

    Äänestä

  • keskusta oikeassa kirjoitti:

    Näihän se Vanhasen Kataisen suhde ministereinä toimi.
    VVM Katainen toimi lehdistön "hyväkokoomus" tiedoittajana ja Vanhanen otti yksin hallituksen poliittisen vastuun päätöksistään.
    Nykyhallituksessa Katainen toimii näennäisjohtajana joka delegoi ikävät asiat ministereilleen.
    Tosin Urpilaisen kohdalla tähän on syytäkin sillä hän on tehnyt suurimman poliittisen hämäyksen Suomen historiassa.
    Hän kritisoi vaalipuheissaan keväällä 2011 Keskustan/Kokoomuksen hallitusta rahanjaosta eli silloisen VVM Kataisen lainapäätöksiä Kreikalle ja Portugalille.
    Hallituksessa Urpilaisen kelkka kääntyi totaalisesti ja vaalien jälkeen on rahaa jaettu sixpack hallituksen toimesta Portugalille, Kreikalle ja Espanjalle.
    Päätöstään Urpilainen perusteli vakuuksilla, vakuuksilla joillle koko eurooppa nauraa.
    Ei vain huomannut tarkistaa, että oliko entisten lainojen ehtoja täytetty eikä suomen saatavien etuoikeudellista asemaa.

    Suomi on kulkemassa vaaralliseen suuntaan eikä kansalle voi ikuisuutta valehdella että rahat on turvassa ja korot juoksee.

    Hienovastaus. Bravoo ja harasooo!!!!!!!

    Äänestä

Vanhanen palaa vielä pääministeriksi ja presidentiksi. Silloin Paloheinässä kiehuu ja Känä saa haistaa pitkän pierun.

Äänestä

Sonnimies ennustaa, nati-nati rynnii!

Äänestä

Vanhanen palaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Controlman kirjoitti:

Matti Vanhanen olisi ylivoimaisesti paras vaihtoehto nostamaan Suomi suosta. Kun kuuntelee nöösipoika-Kataista, niin ei voi muuhun johtopäätökseen tulla. Vanhasen jouduttua median, kellokkaanaan pois potkittu ylen Korvola, ajojahdin kohteeksi, niin kukaan ei koskaan kyseenalaistanut hänen ammattitaitoaan. Ei tohtinut, eikä voinut, koska Vanhanen oli paras ja piste.

Vanhanen voi vielä hyvinkia palata pääministeriksi, tai presidentiksi. Silloin ottaa kapia ja känää pattiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu