Tuksun fasekavereiden mukaan, Tuksu kirjoittelee että lähtee Jenkkilään panemaan 1000 miestä. Vilpittömästi toivon että Tuksu seisoo sanojensa takana ja ostaa vain menolipiun Jenkkilään ja pysyy siellä. Ai niin, eihän se voi onnistua sillä Tuksulla ei ole rahaa. Jonkun muun pitäisi tämä Maijami matka maksaa.
Tuksu lähtee Jenkkilään panemaan miehiä.
Menestyvä Näätä
20652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
rikosrekisterin omaava jenkkilään.,
Turha kuvitellakaan.
Jenkkilän pääsyn esteenä voi olla sellainen rikosrekisteri jossa tuomioita vähintään kahdesta eri rikkeestä yli viisi vuotta ehdotonta muuten ei ole esteitä joten voisi lopettaa Johannan mustamaalaaminen tietääkseni häntä ei ole tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen yli viideksi vuodeksi
Yli viiden vuoden kakkuun pitäisi olla kyse vähintään kovan luokan törkeästä talousrikoksesta missä rikoshyöty on miljoonia euroja tai törkeästä henkirikoksesta ihmettelen mitä tämä pikkusieluinen Johannan haukkuminen tällä palstalla on? Hän on nuhteeton ja kaunis nainen jolla on elämä edessä eikä hän ole kriminaali.
"EI pääse" kommenttisi lähti Johanna Tukiaista käsittävänä kunnianloukkauksena juuri poliisiile
Joko otit Johanna loiventavaa tälle "aamua"?
Jenkkilähän on yhtä suurta talousrikosta koko maa. Luulisi että talousrikolliset otettaisi torvisoittokunnan ja punaisen maton kanssa avosylin vastaan.
Miamiin pääsee yksi immeinen vielä halvemmalla kuin perheen loma kanarian saarilla
http://top10matkatarjoukset.com/halvat-lennot/new-york-446e-miami-496e-orlando-494e-san-francisco-576e-las-vegas-574e-meno-paluu-myos-talvilomaviikoilla/
SItten jos on vielä pitkäaikaissopparit lentojen järjestäjien kanssa ja on valmis vaihtamaan konetta kaksikin kertaa matkan aikana tippuu hintaa vielä tuosta roimasti
Mitä rikkeitä Tuksu on tehnyt, jos hänellä on väitetysti rikosrekisteri?
Tuksu voisi ENSIKSI maksaa kaikki rästissä olevat velkansa pois, joita on kertynyt runsaasti. Ällöttävä bimbo, jolla ei ole omaa rahaa vaan siipeilee muiden kustannuksella.
Mikä rikosnimike maksamattomista juomista? saako maksamattomista juomista viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion, täytyy kysäistä poliisilta minunkin tätä asiaa
1000 miestäkään ei saa Trukkia hiljaiseksi
Jenkkilästä "voisi" löytyä Tuksulle joku 80 vuotias rikas öljypohatta, sillä nuorta komeaa ja rikasta miestä hän ei tule saamaan.
Tuhkun fb stä poimittua:
Mia Mari Tukiainen joonas, mulla on 30pva esto, etten voi vastata fb viesteihin, jotain naatien vittuilua nahtavasti taas kerran......ala ota naatia kavereiksesi, vaikka se yksi sun lahettama kuva musta olikin kieltamatta aika porno.....:)
Mia Mari Tukiainen jakoi linkin.
4 minuuttia sitten
Jasminilla on tallainen vanha papparainen, eika kukaan nayta arvostelevan ja haukkuvan Jasminia.......kun itse isken jonkun vanhemman ja varakkaan miehen niin heti alkaa huorit.........
Mia Mari Tukiainen Mua kiihottaa alyttoman paljon alykkaat ihmiset!!! Kayn ihan kuumana laakareihin, juristeihin, yritysjohtajiin, psykiatreihin jne. Alykkyys on ihan alyttoman panettavaa!!!! (ja taas seksi mielessa, voi itku, kirjaudun kohta jonnekin Losin seksiriippuvaisten osastolle katselamaan delfiineja......:)
35 minuuttia sitten • Tykkää
Mia Mari Tukiainen Sorry Reija, en ole kateellinen muille naisille. Mun luonne ei vaan ole sellainen
Mia Mari Tukiainen
I have a DREAM.........and dreams r made to become true.
Näytä käännös
Mia Mari Tukiainen via Johanna "Jolene" Tukiainen Official Fan Club
Tosi UPEA keikka tulossa ja tuon sinne kauniit Dolls tanssijani ja Julian myos mukaan, jos Julia jaksaa! Mutta ainakin muut Dolls tytot tulevat mukaani!!! :) ”TUON JUULIAN” ! Juulia makaa sairaalassa.
Mia Mari Tukiainen
Liittykaa kaikki Johanna Tukiaisen elamasta kiinnostuneet ihmiset talle sivustolle, hieno sivusto jossa kaikki viimeisimmat kuulumiset minusta! :)
ONKO TÄMÄ LUKEMISEN ARVOISTA. OHITA VAAN. SEKOPÄÄ tuo ämmä!
Lähteekö Arto mukaan?
Taas tuli blogista selville, että lentolipun jos sellaista edes on, niin maksaa joku muu kuin PUKSU ITSE.. Säälittävä pummi !!!!!!!!!!!!!!!!
Tässä asussa Sunset Boulevardille ???
http://www.youtube.com/watch?v=UfTwr7XWEcs
Lähteekö PencilPenna fanittamaan kun Tuksu lähtee lusiin eiku losiin.
Onko Tuksulla rahaa? Jenkeissä lihavat naiset joutuvat maksamaan panosta.
hah hah
Yhdysvaltalainen lentoyhtiö United Airlines on päättänyt alkaa veloittaa lihavia matkustajia kahdesta istuinpaikasta.
Lentoyhtiön uudet ohjeistukset antavat luvan jopa jättää lihava henkilö pois lennolta, jos hän ei suostu maksamaan viereisestä paikasta tai ostamaan bisnes-luokan lippua.