en tiedä mikä mulla nykyään on, kuulostaako tämä siltä että minulle olisi puhkeamassa joku mielisairaus? vai voiko syy olla fyysinen...?
Oon aina ollut sosiaalinen jännittäjä ja vähän perfektionisti luonne mutta en mitään sen vakavampaa, olen myös ollut monesti masentunut. Syön lääkkeitä oiresiini (syönyt jo varmaan 8 vuotta)
Nyt ehkä pari kuukautta sitten mun koko luonne ja olotila muuttui jotenkin. Mä muista tasan tarkaan että se yhtäkkiä vaan alko yhtenä aamuna eikä ole vielä hävinnyt.
Niin kun mä sanoin niin olen aina ollut kauhean tarkka miltä näytän/mitä sanon ja mulla on ehkä liian vahva "yliminä", joka soimaa mua virheistä. Nyt mul on yhtäkkiä tullut sellainen luovuttaja-fiilis. Tuntuu että mun koko kroppa pisti stopin tälle jatkuvalle ahdistukselle ja nyt mä olen ihan pihalla kaikesta.
Oireitani nykyään siis ovat mm. jatkuva epätodellinen olo ja se mä vähät välitän mistään ympärillä olevasta, varmaan vaikka meteoriitti putois viereen. Mä en pysty keskittymään mihinkään tilanteisiin, monesti ympärillä olevien ihmisten jutut menee ihan ohi, joskus mä unohdan mitä mä oon hetki sitten tehnyt. Mulla on jäänyt hella ainakin kolme kertaa peräkkäin päälle ja avaimet autoon. Mä menen kokoajan jonkinlaiseen horrokseen ja vaivun ajatuksiini ja unohdan ympärillä olevan maailman. Ne on sellasia niin kuin ajatuskatkoja ja mä huomaan että mä joskus jään tuijottaa varmaan aika vähämielisen näkösenä johonkin vaikka joku ois mun kanssa.
Pelkään nykysin ajaa autoa, kun kaupunkiajossa varsinkin on paljon yllättäviä tilanteita ja monesti oon kämmäillytkin mut ei mitään vakavampaa, joskus vaan tuntuu et unohdan et ajan tosiaan autoa tai unohdan väistää jotakin. Mä yritän silti keskittyä ihan koko aika.
Mul on kanssa aivan tunteeton olo. En ole itkenyt varmaan viiteen vuoteen kun en pysty. Eikä itketä. Mun pää on aivan sekava ja olo on leijaileva ja tahmea. Joskus mulla on järjettömiä väsymysaikoja jolloin oon ihan poikki vaikka nukkuisin. Jotenkin tuntuu et mä näenkin kaiken joten sumuisesti tai sit kuvittelen. Oon vähän outo kun mua ei ees haittais vaikka olisin vakavasti sairas, eli en pelkää sellaista vaikka mussa onkin luulotautisia piirteitä.
Toisaalta oon onnellinen etten enää jaksa jännittää mut en haluais olla ihan zombie, sillä sellainen olo mulla tosiaan on. Mitä tälläinen voi olla?
Oon aina ollut sosiaalinen jännittäjä ja vähän perfektionisti luonne mutta en mitään sen vakavampaa, olen myös ollut monesti masentunut. Syön lääkkeitä oiresiini (syönyt jo varmaan 8 vuotta)
Nyt ehkä pari kuukautta sitten mun koko luonne ja olotila muuttui jotenkin. Mä muista tasan tarkaan että se yhtäkkiä vaan alko yhtenä aamuna eikä ole vielä hävinnyt.
Niin kun mä sanoin niin olen aina ollut kauhean tarkka miltä näytän/mitä sanon ja mulla on ehkä liian vahva "yliminä", joka soimaa mua virheistä. Nyt mul on yhtäkkiä tullut sellainen luovuttaja-fiilis. Tuntuu että mun koko kroppa pisti stopin tälle jatkuvalle ahdistukselle ja nyt mä olen ihan pihalla kaikesta.
Oireitani nykyään siis ovat mm. jatkuva epätodellinen olo ja se mä vähät välitän mistään ympärillä olevasta, varmaan vaikka meteoriitti putois viereen. Mä en pysty keskittymään mihinkään tilanteisiin, monesti ympärillä olevien ihmisten jutut menee ihan ohi, joskus mä unohdan mitä mä oon hetki sitten tehnyt. Mulla on jäänyt hella ainakin kolme kertaa peräkkäin päälle ja avaimet autoon. Mä menen kokoajan jonkinlaiseen horrokseen ja vaivun ajatuksiini ja unohdan ympärillä olevan maailman. Ne on sellasia niin kuin ajatuskatkoja ja mä huomaan että mä joskus jään tuijottaa varmaan aika vähämielisen näkösenä johonkin vaikka joku ois mun kanssa.
Pelkään nykysin ajaa autoa, kun kaupunkiajossa varsinkin on paljon yllättäviä tilanteita ja monesti oon kämmäillytkin mut ei mitään vakavampaa, joskus vaan tuntuu et unohdan et ajan tosiaan autoa tai unohdan väistää jotakin. Mä yritän silti keskittyä ihan koko aika.
Mul on kanssa aivan tunteeton olo. En ole itkenyt varmaan viiteen vuoteen kun en pysty. Eikä itketä. Mun pää on aivan sekava ja olo on leijaileva ja tahmea. Joskus mulla on järjettömiä väsymysaikoja jolloin oon ihan poikki vaikka nukkuisin. Jotenkin tuntuu et mä näenkin kaiken joten sumuisesti tai sit kuvittelen. Oon vähän outo kun mua ei ees haittais vaikka olisin vakavasti sairas, eli en pelkää sellaista vaikka mussa onkin luulotautisia piirteitä.
Toisaalta oon onnellinen etten enää jaksa jännittää mut en haluais olla ihan zombie, sillä sellainen olo mulla tosiaan on. Mitä tälläinen voi olla?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuulostaa tutulta, etenkin tuo "mun koko kroppa pisti stopin tälle jatkuvalle ahdistukselle ja nyt mä olen ihan pihalla kaikesta." mulla kävi vähän samoin, olin tosi tarkka ulkonäöstäni (en ehkä hirveän siisti ja muodikas, mutta pirun tarkka joka sentistä ja vaatteesta) ja missä ikinä liikuinkin, kaikki tuijotti ja tarkkaili mua. elin kuin olisin ollut mikroskoopin alla. se mitä kuvittelin muiden ajattelevan musta, olin minä, identiteetti ihan hakusessa, elin ahtaassa boksissa ja olin pakkomielteideni ohjailema robotti. kun vedin kännit, kontrolli lähti täysin.
on jaksoja, kun en oikeasti jaksa välittää. ihan sama miltä näytän, mitä muut musta ajattelee, mitä tapahtuu. toivon, että pääsisin ulos itsestäni, että tää kaikki vaan loppuis. kuolemaa en kuitenkaan toivo. mullakin on tosi huono muisti, eikä ajatus kulje ja keskittyminen on usein olematon.
ajattelen, että kun tuntuu liian pahalta, mikään ei tunnu enää miltään, koska muuten ei kestäisi. masennus on turruttanut, siltä toi sun juttu kuulostaa:( sun ei kannattaisi ajaa autoa, ja joku muu lääke voisi avata sun pään taas toimimaan, ainakin, että zombi-olo lähtisi.
voisiko toi olo johtua lääkkeestä, kun yhtenä aamuna muutuit?
kuulostaa joo aika samalta tuo tunne että luulee että kaikki kattoo mua. Kaupassa asioidessanikin tunnen että kaikki huomio on mussa vaikka ei ketään kiinnosta jonkun vieraan asiat. Luulen kans jotenkin että muut ihmiset loukkaantuvat minulle ja luulevat käytöstäni töykeäksi vaikka oikeesti jännitän. Tunnen myös olevani robottimainen ja jotenkin ajatukset kulkee aina samaa rataa.
Ihmettelen vaan sitä muutosta joka on tapahtunut. Oon vissiin niin kahjo etten ees tajua olevani masentunut tai sitten se on jo niin normi olotila etten sitä huomaa. Nykyään en tunne normaalia pelkoakaan vaikka mitä tapahtuisi, ennen stressaannuin joka asiasta.
Pitäsi varmaan päästä juttelemaan jonnekin ja vaihtaa ainakin nää lääkkeet, mutta tuntuu että en osaa enää edes puhua, monesti hölötänkin ihan järjettömiä juttuja. Toivottavasti tämä ei pahene koska kohta varmaan sulkeudun ihan omaan maailmaan.
Jos on noin kauan syönyt psykoosiin ja skitsofreniaan hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä ilman, että kyseistä sairautta on olemassa, epäilen, että nyt ne lääkkeet sitten ovat aiheuttamassa juuri sitä sairautta. Ei myöskään fyysinen keho kestä pitemmän päälle lääkkeiden haittoja vaurioitumatta, ja henkinen seuraa perässä.
mistä tiesit et syön juuri skitsofreniaan tarkoitettuja lääkkeitä? En maininnut kai missään?? :O
Joo, mutta perus masennuslääkkeitä olen syönyt noin 8 vuotta mutta antipsykootteja ehkä noin 4-5 vuotta. En pysty lopettamaan niitä omin avuin ja lääkärit vaan määrää isomman annoksen...
niinkö
yleensä nykyään määrätään masennukseen ovat juuri alun perin kehitetty skitsofreniaa, kaksisuuntaiseen, psykoosiin tms. sen tyyppisiin sairauksiin. Ymmärän, että nämä sairaudet ovat jotenkin fyysisiä/neurologisia alkuperältään, usein perinnöllisiä.
Kun seuraa näitä palstoja ja ihmiset kertovat lääkkeistään, saa hyvän kuvan millaisia lääkkeitä lääkärit käyttävät masennuksen hoidossa ja mitä haittavaikutuksia ne tekevät ja miten ne muuttavat pikkuhiljaa ihmistä.
Zombiee, lääkärit ovat sinutkin tehneet vahvasti riippuvaiseksi lääkkeistä, et pysty olemaan enää ilman niitä. Eikä lääkäreillä valitettavasti ole muuta keinoa kun antaa vaan lisää, enemmän ja enemmän, sitten niitä ruvetaan vaihtamaan toiseen merkkiin. Lopun elämänpituinen kierre on alkanut. Tuo alkuperäinen kuvauksesi olostasi kertoo sen myös selvästi että käytät antipsykoottisia lääkkeitä, tuollaista ne juuri aiheuttavat.
No hui! Eipä nyt synkistellä. Jeesus ainakin voi katkaista pahimmatkin lääkekierteet. Uskotko jo Jeesukseen zombiee? :)
Väsymystä Jumala ei välttämättä yliluonnollisesti poista, minusta sinun tilasi kuulosti rankalta väsymykseltä, mutta käsittääkseni voi kyllä parantaa eli palauttaa ennalleen. Rohkaisisin kääntymään kaikkivaltiaan ja hyvän Herran puoleen, hän haluaa kyllä auttaa. Ja vapauttaa myös ihmisten mielipiteiden tuijottamisen orjuudesta. =)
tuttavani kajahti juuri uskonnon takia ja uskon että mä olen kanssa sen tyyppinen herkkä ihminen et mun ei kannata alkaa kääntyä minkään yliluonnollisen puoleen