Upeasti toimivat Kela-kyydit

Kela- kyydit?

Kuuntelin päivällä radiosta STT-uutiset, miten hyvin Kela-taksi kyydit toimivat, rahaa säästyy ja kuljettajat/isännät ovat tyytyväisiä.
Mutta nyt luin Hesarista, mikä on totuus ????

Kelan ja taksien sähköinen suorakorvaus takkuaa vielä kaksi vuotta järjestelmän käyttöönoton jälkeen. Suorakorvausuudistuksen alussa osa taksiyrittäjistä sai Taksiliiton mukaan korvauksen Kela-kyydeistä myöhässä. Maksuviiveitä esiintyy yhä.

Sähköistä suorakorvausta käytetään niin kutsuttujen Kela-kyytien yhteydessä. Kyyteihin ovat oikeutettuja esimerkiksi monet pitkäaikaissairaat, jotka maksavat taksimatkasta vajaan kymmenen euron omavastuun. Loppulaskun autoilijalle maksaa Kela. Lasku välittyy suoraan Kelalle autossa olevan maksupäätteen kautta.

Aluksi osa takseista odotti rahojaan jopa kuukausia, koska mittareissa ja maksupäätteissä oli teknisiä vikoja. Nyt ongelmaksi on muodostunut laitteiden virheellinen käyttö ja siitä seuraavat maksuviiveet.

Suorakorvausta käyttää Kelan ja Taksiliiton mukaan lähes puolet Suomen takseista. Helsingin ja Uudenmaan taksien on tarkoitus liittyä järjestelmään ensi vuonna.

Osa taksinkuljettajista pelkää maksuviiveiden vain pahenevan, kun järjestelmään liittyy satoja uusia käyttäjiä.

32

731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ¢

      Laitteet ei todellakaan ole tarpeeksi luotettavia ammattikäyttöön. Esim jaetun maksun yhteydessä omavastuun maksamista kortilla ei kannata edes yrittää. Myös samojen tietojen syöttö taksamittariin ja kyydinvälityslaitteeseen vaatii keskittymistä koska jos teet yhdenkin näppäilyvirheen niin koko systeemi on sekaisin. Myös omavastuuta joutuu muuttelemaan ja sekunttikellolla ottamaan aikaa ettei odotusaika ylity ja joissakin tapauksissa joutuu laskimella laskemaan mitä mihinkin pitää syöttää.

      • länsi-suomi,

        ostakaa kunnoilliset laitteet, sellaiset jotka soveluu ammattikäyttöön.

      • Semel/Sagem

        "Myös samojen tietojen syöttö taksamittariin ja kyydinvälityslaitteeseen vaatii keskittymistä koska jos teet yhdenkin näppäilyvirheen niin koko systeemi on sekaisin."

        Millä ihmeen laitteilla sinä oikein ajat? Miten ihmeessä sinä syötät jotain tietoja kyydinvälityslaitteeseen? Meillä ne menee kaikki automaattisesti, koska mittari ja Sagem keskustelevat keskenään! Älä vaan sano, että olet jotain Mitax/Point kavereita, jos olet ymmärrän moiset kikkailusi. Mikkään muu yhdistelmä ei nimittän tuota maksujen välittäjille sellaisia ongelmia kuin Mitax/Point!

      • etelä-suomi_
        länsi-suomi, kirjoitti:

        ostakaa kunnoilliset laitteet, sellaiset jotka soveluu ammattikäyttöön.

        ookko nää tyhmä. Luulekkonää, että taksareilla on mitään sanomista siihen minkälaiset systeemit siellä on käytössä?

    • dytgfuhgijokp

      Ja paskanmarjat ja mansikat. Jos ei osaa laitteita käyttää, kannattaa jäädä kotiin. Rahat tulee tilille ihan sujuvasti, mutta totta kai jos tupeksit sen minkä kerkiät, niin ei se systeemi sitten toimi. Opettele, sa*tana.

      • 20+3

        Onko sulla jo käytössä uusi systeemi dytg....?
        Vai jutteletko vanhoista asioista?

      • dyt.........
        20+3 kirjoitti:

        Onko sulla jo käytössä uusi systeemi dytg....?
        Vai jutteletko vanhoista asioista?

        Ei kai sitä vanhoila romuilla ajeta.....hommat toimii kun ei tupeksi. Sillä siisti.

      • ¢
        dyt......... kirjoitti:

        Et näköjään tiedä käytännön tilanteesta mitään. Olet pelkkä heikkolahjainen huutelija.

      • dyt....
        ¢ kirjoitti:

        Et näköjään tiedä käytännön tilanteesta mitään. Olet pelkkä heikkolahjainen huutelija.

        No kai minä en sitten käytännön asioista mitään tiedä. Muuta kuin sen että tällä hetkellä vanhin kelalta saamaton kyytimaksu on huimat 2 viikkoa sitten ajettu. Eli minusta homma toimii juuri niinkuin on luvattukin. Jos ei siis nakkisormineen tupeksi koko ajan.

      • ¢
        dyt.... kirjoitti:

        Noo
        Kerroppa sitten miten näpelöit laitteet tarkalleen oikein jos vaikka sairaalasta saat yhdistelmäkyydin. Kaksi asiakasta molemmat käytävä eri osastoilta toinen pyörätuolissa ja käy apteekissa jossa menee 45 min ja jää sitten kilsan päässä pois ja omavastuut täynnä. Toinen jatkaa pitemmälle ja maksaa omavastuun kortilla.

      • dyt........

        No ensinnäkään kela ei maksa odotusta kuin vartin eli loppu koetettava periä asiakkaalta. Tai toki voi soittaa keskukseen ja sanoa että tilanne on tämä, voi olla että saat odotusajasta jotain, tahi sitten et. Odotustaksan varmaan osaat päälle laittaa. Jaettu maksu on 42EE2E, ekan kohdalla. Sitten vain maksupäätteestä valitaan ekan asiakkaan nimi, näpytellään omavastuu ja sillä sipuli. Sitten jatketaan toisen asiakkaan kanssa ja korttimaksu otetaan siinä vaiheessa kun sitä kapulasta tarjotaan. Ei ole sen vaikeampaa. Toki järjestelmiä on maassa monia, mistä v*tusta minä niitä kaikkia tiedän.....mulle riittää se että osaan omiani käyttää.

      • !
        ¢ kirjoitti:

        Et näköjään tiedä käytännön tilanteesta mitään. Olet pelkkä heikkolahjainen huutelija.

        Jahas. Täälläkin sitten tämä "lahjakas" mollaa jälleen kirjoittajia. Henkilö, joka jatkuvasti mollaa toisia heikkolahjaisiksi, on kykenemätön keskustelija. Jos keskustelusi jälleen päättyy toisten arvosteluun heikkolahjaisiksi tai m*lkuiksi, voit lopettaa kirjoittelusi tähän paikkaan. Sanainen arkkusi on melko suppea, semminkin, kun paljastui että olet jostakin maakuntien Junttilasta. Meillä PK-seudulla ei ole (onneksi) tämä Kelan suorakorvaus kokeilu ( sekoilu) käytössä, joten maakunnan junttihan se siellä huutelee!

        Häivy!! Heti!!!

      • ¢
        ! kirjoitti:

        Siinäpä olikin oikein viisas mies. Taidat olla sama pelle. Et vaan käytä nikkiä.

      • ¢
        dyt........ kirjoitti:

        No ensinnäkään kela ei maksa odotusta kuin vartin eli loppu koetettava periä asiakkaalta. Tai toki voi soittaa keskukseen ja sanoa että tilanne on tämä, voi olla että saat odotusajasta jotain, tahi sitten et. Odotustaksan varmaan osaat päälle laittaa. Jaettu maksu on 42EE2E, ekan kohdalla. Sitten vain maksupäätteestä valitaan ekan asiakkaan nimi, näpytellään omavastuu ja sillä sipuli. Sitten jatketaan toisen asiakkaan kanssa ja korttimaksu otetaan siinä vaiheessa kun sitä kapulasta tarjotaan. Ei ole sen vaikeampaa. Toki järjestelmiä on maassa monia, mistä v*tusta minä niitä kaikkia tiedän.....mulle riittää se että osaan omiani käyttää.

        Odotus pitää näkyä kuitissa. Miten vähennät sen ylimääräisen puoli tuntia?

        Siis sulla on joku kapula mistä korttimaksua tarjotaan. Mielenkiintoista. Kerro lisää tuosta laitteistostasi kun se niin hyvin pelittää.

      • ¢
        ! kirjoitti:

        Jahas. Täälläkin sitten tämä "lahjakas" mollaa jälleen kirjoittajia. Henkilö, joka jatkuvasti mollaa toisia heikkolahjaisiksi, on kykenemätön keskustelija. Jos keskustelusi jälleen päättyy toisten arvosteluun heikkolahjaisiksi tai m*lkuiksi, voit lopettaa kirjoittelusi tähän paikkaan. Sanainen arkkusi on melko suppea, semminkin, kun paljastui että olet jostakin maakuntien Junttilasta. Meillä PK-seudulla ei ole (onneksi) tämä Kelan suorakorvaus kokeilu ( sekoilu) käytössä, joten maakunnan junttihan se siellä huutelee!

        Häivy!! Heti!!!

        Sulla sitä ei taida paljoo kavereita junttilassa olla. Olet tyypillinen heikkolahjainen juntti.

      • dyt.........
        ¢ kirjoitti:

        Odotus pitää näkyä kuitissa. Miten vähennät sen ylimääräisen puoli tuntia?

        Jos kyseessä vähänkään pidempi kyyti, laitan mittarin kassalle kun odotus on suurinpiirtein täysi. Jos siinä sen muutaman euron häviää niin so what ?

        Kapulasta tarjoamisella tarkoitan sitä, että siinä vaiheessa kun muut kuitit on tulostettu ja jäljellä näytössä on omavastuu, joko tulostetaan käteiskuitti tahi sitten vedetään kortti. Ei ole sen vaikeampaa.

      • ¢
        dyt........ kirjoitti:

        No ensinnäkään kela ei maksa odotusta kuin vartin eli loppu koetettava periä asiakkaalta. Tai toki voi soittaa keskukseen ja sanoa että tilanne on tämä, voi olla että saat odotusajasta jotain, tahi sitten et. Odotustaksan varmaan osaat päälle laittaa. Jaettu maksu on 42EE2E, ekan kohdalla. Sitten vain maksupäätteestä valitaan ekan asiakkaan nimi, näpytellään omavastuu ja sillä sipuli. Sitten jatketaan toisen asiakkaan kanssa ja korttimaksu otetaan siinä vaiheessa kun sitä kapulasta tarjotaan. Ei ole sen vaikeampaa. Toki järjestelmiä on maassa monia, mistä v*tusta minä niitä kaikkia tiedän.....mulle riittää se että osaan omiani käyttää.

        Oikea menettely jotta kelalle menevään kuittiin tulee kaikki tiedot. On lisätä sen yli menneen odotusajan hinta sen asiakkaan omavastuuseen joka siellä apteekissa kuppasi sitä yliaikaa.
        Odotusta tulee myös asiakkaan hausta osastolta jos kyytitiedoissa on erikseen mainittu että käytävä hakemassa osaltolta. Tämä odotus pitää kuittiin kirjoittaa lisäselvityksenä

      • ¢
        dyt......... kirjoitti:

        Jos kyseessä vähänkään pidempi kyyti, laitan mittarin kassalle kun odotus on suurinpiirtein täysi. Jos siinä sen muutaman euron häviää niin so what ?

        Kapulasta tarjoamisella tarkoitan sitä, että siinä vaiheessa kun muut kuitit on tulostettu ja jäljellä näytössä on omavastuu, joko tulostetaan käteiskuitti tahi sitten vedetään kortti. Ei ole sen vaikeampaa.

        Kun se kerran niin helppoa on niin miksi otat puolen tunnin odotuksen omaan piikkiin? Odotus on 42,10 € tunti. Lisäksi kysyisin että miten niillä sun laitteilla katsotaan kesken kyydin se odotusaika. Sehän pitää tietää että pystyy laskee minuutit jokka ylittää se 15 min ja lisätään omavastuuseen.

      • dyt........
        ¢ kirjoitti:

        Oikea menettely jotta kelalle menevään kuittiin tulee kaikki tiedot. On lisätä sen yli menneen odotusajan hinta sen asiakkaan omavastuuseen joka siellä apteekissa kuppasi sitä yliaikaa.
        Odotusta tulee myös asiakkaan hausta osastolta jos kyytitiedoissa on erikseen mainittu että käytävä hakemassa osaltolta. Tämä odotus pitää kuittiin kirjoittaa lisäselvityksenä

        Osastoilta hakua ei tarvitse laittaa yhtikäs mihinkään lisäselvityksiin jos se sopii siihen varttiin. En ole laittunut ja rahat tulee aina. Ja odotuksen voi osapuilleen katella ja laskeskella ihan maalaisjärjellä, ei kaikkeen tartte sekundaattoria... ja ylimääräisiä odotuksia myös sen verran harvakseltaan, että en jaksa ruveta itkemään niitä muutamaa tapausta vuodessa jossa tulee muutama euro "takkiin"....

      • ¢+¢= 0
        ! kirjoitti:

        Jahas. Täälläkin sitten tämä "lahjakas" mollaa jälleen kirjoittajia. Henkilö, joka jatkuvasti mollaa toisia heikkolahjaisiksi, on kykenemätön keskustelija. Jos keskustelusi jälleen päättyy toisten arvosteluun heikkolahjaisiksi tai m*lkuiksi, voit lopettaa kirjoittelusi tähän paikkaan. Sanainen arkkusi on melko suppea, semminkin, kun paljastui että olet jostakin maakuntien Junttilasta. Meillä PK-seudulla ei ole (onneksi) tämä Kelan suorakorvaus kokeilu ( sekoilu) käytössä, joten maakunnan junttihan se siellä huutelee!

        Häivy!! Heti!!!

        Jep, tämä nim.¢ se vasta veikeä mestari on ;) Kaveri tietää kaikesta kaiken mutta väittää tuolla toisessa ketjussa edelleen mm. että auton oma asemapaikka ratkaisee sen miten mittaria missäkin kunnassa käytetään:) Verukkeita on esim. se, että auton liikennealue on kokomaa jne. :)

      • ¢
        ¢+¢= 0 kirjoitti:

        Onhan mulla täällä junttilassa vihamiehiä, itsekkin heikkolahjainen olen. En siedä itseäni viisaampia, siksi haluan ainakin näyttää paremmalta. Olen kylläkin hoidossa tautini vuoksi, koettakaa kestää vaan.

        Helsingin junttieinari taisi suuttua kun rupesi kirjottaa mun nikillä. Siitä vaan jos se oloasi helpottaa.

      • ¢
        ¢+¢= 0 kirjoitti:

        Jep, tämä nim.¢ se vasta veikeä mestari on ;) Kaveri tietää kaikesta kaiken mutta väittää tuolla toisessa ketjussa edelleen mm. että auton oma asemapaikka ratkaisee sen miten mittaria missäkin kunnassa käytetään:) Verukkeita on esim. se, että auton liikennealue on kokomaa jne. :)

        Kerro esimerkki jos siellä pk seudulla on eri säännöt niin mukava olisi tietää mitä.

        Kyllähän esim kuntien järjestämät vammaispalvelut ajetaan niin kuin on erikseen sovittu mutta normaalit ajot määrittää laki miten taksamittaria tulee käyttää. Ja kyse on pelkästään tästä ns paluukyydistä. Pitääjö sulle hakea lakitextiä.

      • +

        Ei täällä sun lakejasi kaivata, nuija! Olet muuten melkoinen yksinpuhuja, sopii tautiisi (jakomielitauti) kuvaan.

        Ihme intiaani, kele!

    • olavivirtanenola

      Vahva liitto takana joten jos vaan päätetään että aika ei ole kypsä noin suureen muutokseen.

      Ai mutta muistinkin justiin että suurin vouhottaja systeemissä on juuri tuo Taksiliitto!!

      Reilut 2000 taksia eronnut liitosta/ jättänyt maksut maksamatta tämän takia!

      Milloin repeää taksiliitto?

    • länsi-suomi,

      Hyvin on toiminut laitteet ja muu sydeemi, 2-3 viikkoa menee rahan saamiseen. Kaikki ei vaan halua oppia käyttämään laitteitaan ja vastustetaan uudistuksia kun on känkkäränkkä päällä koko ajan, valitetaan valittamisen ilosta.

    • Ukinmies

      Mikäli kaksi asiakasta ja toisen takia taksi varttoo 50min apteekissa ?

      Homma menee kokonaisuudessaan odotusaikojen piikkiin. Sitä kukaan näillä järjestelmillä erota missä odotus tapahtunut.

      Parasta täällä 02 alueella on kyydit mitkä tilataan pikku kyliin kun sieltä ei auto heti kerkiä.
      Esim.
      45km siirtoajoa mittarit päällä ja parikilometriä asiakkaalta terkkarille.

      Ei paljon penkit kulu mutta € tulee mukavasti.

    • jahloo

      Pakkoko on ajella jotain kela-kyytejä, jos ne eivät toimi.

      • luvat naulaan

        Pakkoko on ajaa kelakyytejä jos ei,pelaa. Täällä on näitä elviksiä, vissin maailanomistajia. Pitää muistaa maksaja ja asiakas. Taksi on palveluammatti ,
        mitähän tulisi jos kaikki olisituollaisi
        a "jahloja" kuten edellinen kirjoittaja.tyhmä asenne. "

    • Anonyymi

      Miks mamutaksit haisee voimakkaasti. Hajuallergikko ei voi olla kyydissä. Tilatessa kannattaa mainita hajut. Näin mamutei saa kyytejä.

    • Anonyymi

      Missä on upeati toimiva kela kyyti. Ei aianskaan kanta hämeessä. Musta kuski oli myöhässä kolme tuntia kesken matkan loppui polttoaine kanisterin kanssa lisää hakemaan lääkärinaika oli kolme tuntia myöhässä. Näin mustat toimii. Olenko rasisti kun uskallan sanoa ääneen. No en ole ei mustat jymmärrä hiihhhhhhhhh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      Vedonlyönti ja rahapelit
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1648
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1386
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      160
      1223
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      129
      1165
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1125
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1064
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1061
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      939
    10. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      109
      904
    Aihe