Olisiko joku jolla henk.koht. kokemuksia ulosotto kaaresta kertoa minulle mitä tässä on odotettavissa. Käytännön hahmotan pääpiirteissään, mutta mitä tämä tapahtumaketju on tunnetasolla erivaiheessaan pitänyt sisällä.
Itse olen mielenterveyteni vuoksi pitkällä sairauslomalla (Kelan rahoilla) ja entiseen työhöni en koskaan palaa. Maksuvaikeuteni lähtivät liikkeelle ansiomenetyksistä joita alkuun paikkailin pikavipeillä, aina vain maksaen vanhoja lainoja uusilla kalliilla luotoilla.. keväällä itse tajusin lopettaa. Parhaillaan menoni (luottojen maksu) vie kaikki rahani ja silti en kykene edeskuolettamaan kaikkien lainojen korkoja. Aikani myös kikkailin luottokorttien kanssa (eli alku kuusta maksoin luottokorttien minimaksuja ja loppukuusta jo niitä siirtelemässä takaisin tilille)
Velkaneuvojaa olen konsultoinut ja hänen ohjeiden mukaan lainat ja vipit ulosottoon, muutoin en koskaan selviä tästä. Kuitenkin pelkään, häpeän päästää laskuni ulosottoon. Tuntuu maailmanlopulle, tähän saakka olet kitkutellut, selvinnyt päivästä toiseen, syyttäen itseäni. Olen valinnut itse tieni ja velkani tehnyt, tuntuu petokselta olla niitä maksamatta vaikka järkeni sanoo minulle, ettei kukaan selviä vuosia syömättä, ei käymättä parturissa jne
Pelkään joutuvani petoksen vuoksi linnaan, pelkään perintötoimiston kirjeitä, olen kohta taas suljetulla osastolla kun tuska ja häpeä on niin sietämätöntä. Miten voin elää koskaan tämän tunteen kanssa? Mielummin kuolen, kuin kestän sen totuuden, etten selvinnyt maksuistani.
Miten olenkaan voinut olla niin hölmö???

Vastaukset 2
Vanhimmat
Koska vuodatuksessasi on pelkästään kaksi kysymys lausetta, vastataan niihin. Eli miten voit elää noiden tunteiden kanssa, noh joko tunnustat itsellesi mitä on tullut tehtyä tai sitten rupeat ottamaan jotain pillereitä. Ja toiseen kysymykseen, eli miten olet voinut olla niin hölmö, no siihen me emme voi vastata vain sinä tiedät sen miksi olet joutunut luottoja ottamaan. Toivottavasti auttoi. Itse olen ulosotossa ja ei se mikään ihmeellinen paikka ole, paljon helpompi kun postiluukusta ei tule kirjekuoria joka ikinen päivä.
Älä ulosottoa pelkää, ihan normaalia, että ihmiset välillä epäonnistuvat.
Minäkin olen epäonnistunut ja raha-asiani sotkenut, ei siinä sen kummempaa, maksan pienissä erissä ja joskus ne on maksettu. Ajattele sinä samoin.
Hoida itsesi ja terveytesi kuntoon, se on kaikkein tärkeintä.
Et sinä linnaan joudu ja perintätoimiston kirjeet eivät ole sen kummempia kuin muutkaan kirjeet.
Luota velkaneuvojan neuvoihin, kyllä hän tietää ja auttaa sinua.
Ulkoile ja liiku paljon, se on ilmaista ja auttaa selvittämään ajatuksia; älä jää neljän seinän sisälle.
Voimia sinulle!