Kiellettyä maataloudesta 16.10.1994 Johdanto

NÄYTTÖ

Kiistämätön näyttö vaalipetoksesta on, että LOPULLINEN EHDOTUS Suomen kansallisesta tukipaketista hyväksyttiin ministerivaliokunnan kokouksessa 16/94 21.10.1994, viisi päivää kansanäänestyksen jälkeen, EU:n komissiolle
lähetettäväksi. Tämä näyttö on postitettu 14.2.2002 Ulkoministeriön arkistosta.

Vaalipetoksen merkittävin kysymys: Ketkä kokoukseen 16/94 21.10.1994 osallistuivat?
Eduskunnalla ei tämän näytön perusteella ollut kompetenssia (toimivaltaa) tehdä päätöstä kansanäänestyksen perusteella. Eikä myöskään siksi, että komission vastausta esitettyyn Suomen ehdotukseen ei ollut olemassakaan vielä silloin, kun eduskunta liittymislain hyväksyi.

Merkittävää on, että Ulkoasiainvaliokunnan mietintö valmistui vasta 31.10, siis kaksi viikkoa kansanäänestyksen jälkeen. Maataloutta koskeva
valiokuntalausunto oli päivätty jo 7.10.1994, samana päivänä, jolloin Ylen uutiset kertoivat komissiosta vahingossa päässeestä tiedosta, ettei Suomi saisi maksaa hintatukea kuin maidon osalta!

Miten valiokunta voi 7.10. antaa lausunnon asiasta, josta päätettiin pienessä ryhmässä muutaman ministerin ja virkamiehen kesken vielä
21.10.1994, vajaata viikkoa kansanäänestyksen jälkeen?

Miten komission vastaus ehdotukseen voidaan etukäteen tietää, koska lopullista ehdotustakaan ei ollut äänestyspäivänä kansan tiedossa?

EVIDENSSI - KIISTATON TODISTE

Oikeuskanslerille tehtiin 10.10.1994 kantelu mm. siitä, ettei kansa tiedä, mistä se äänestää, koska sopimusta ei ole kerrottu kansalle ja ettei lopullista sopimusta ole olemassakaan.

Kantelu perustui Ylen uutiseen 7.10.1994. Kansanäänestys 16.10.1994 oli valtiopetos nimenomaan siksi, että siinä kysyttiin kansan mielipidettä liittymisestä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen mukaisesti. Samat sanat ovat oikeuskanslerin vastauksessa kansanäänestyksen osalta. Nimenomaan viimeksi
mainitut kolme sanaa neuvotellun sopimuksen mukaisesti vahvistavat äänestyksen vaalipetokseksi, sillä Ulkoministeriön

Tietopalvelusta 14.2.2002 lähetettyjen asiakirjojen mukaan sopimus kansallisesta
tukipaketista ei vielä äänestyspäivänä, sunnuntaina 16.10., ollut valmis.

Alla oleva kansanäänestyksen jälkeisen kokouksen pöytäkirja 16/94 ja kokouksessa hyväksytty LOPULLISEN EHDOTUS 21.10.1994 todistavat
oikeuskansleri Jorma S Aallon tehneen virheen jättämällä mainitun asian tutkimatta, sillä LOPULLISEN EHDOTUS kansallisesta tukipaketista
komissiolle lähetettäväksi oli vielä kansanäänestyspäivänä 16.10.1994 tekemättä!

LOPULLISEN EHDOTUKSEN keskeneräisyyden vuoksi oikeuskansleri ei voi vastauksessaan viitata, että hallituksen esityksessä on selostettu neuvottelutulosta maatalouden osalta, sillä
kiistämätön näyttö vaalipetokselle on, että vielä perjantaina 21.10. 1994 EU-ministerivaliokunta hyväksyi valtioneuvoston istuntosalissa pidetyssä
kokouksessaan 16/94 paperin:

"SUOMI

Maa- ja metsätalousministeriö 21.10.1994

LOPULLINEN EHDOTUS MAATALOUDEN KANSALLISEKSI TUEKSI SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA"

EU-ministerivaliokunnan kokoukseen 16/94 21.10.1994 osallistuivat jäseninä ministerit Pertti Salolainen (pj), Ole Norrback, Heikki Haavisto, Seppo Kääriäinen ja Mikko Pesälä. Poissa olivat Esko Aho, Iiro Viinanen ja Anneli Jäätteenmäki. Kokouksen sihteerinä toimi Veli Sundbäck.

Ulkopuolisina ministereinä olivat mukana Ilkka Kanerva ja Sirpa Pietikäinen. Virkamiehistä olivat paikalla Antti Satuli, Eikka Kosonen, Antti Kuosmanen, Paavo Mäkinen, Jarmo Vaittinen, Veli-Pekka Talvela, Esko Juvonen ja Kauko Holopainen.

TAUSTAA:

HELMIKUUN 1994 NEUVOTTELUT

Marraskuussa 1993 oli valmistunut komission vastaus jäsenmaiksi haluavien maiden maatalousvaatimuksiin. Tämä muistio kiersi vanhoissa jäsenmaissa. Muistion olemassaolosta suomalaisilla ei pitänyt olla tietoa, mutta
neuvottelijat saivat kuulla tylystä vastauksesta komission lopullista vastausta odotellessaan.

Neuvottelut oli saatava päätökseen vuoden 1994
helmikuun aikana. Maataloudesta tuli ongelma, joka oli hoidettava kansallisella tukipaketilla, jonka epäiltiin kuitenkin olevan vapaan kilpailun vastainen. Keskeiset asiat hoidettiin helmikuussa
"minipaketilla" ja salaisilla pöytäkirjoilla päätettyinä, sillä ongelmallinen maatalous jätettiin loppurutistuksena maratonneuvotteluun.

Maratonneuvottelussa 1.3.1994 sovittu "Kansallinen tukipaketti" oli sopimus, jossa Kuosmasen mukaan jokaisella sanalla oli latinki. Kuosmanen
kertoo maratonneuvottelusta pitkän selostuksen, josta osia on siteerattu seuraavassa:

"Jo ennen joukkojen saapumista oli istuntoa pohjustettu Brysselissä. Erkki Liikasen "Brysselin päiväkirjoista" ilmenee, että eräitä ajatuksia,
joille maratonistunnossa sovitut ratkaisut sittemmin perustuivat, oli hänen esittämänään ollut esillä jo pari päivää ennen sitä, ja mikä
merkityksellisempää, ne olivat herättäneet kiinnostusta komissiossa.

Liikanen näet oli ehdottanut mahdollisuutta kansalliseen tukeen viljelijöiden jäljelle jäävien tulonmenetysten korvaamiseksi, kun LFA:ta
olisi sovellettu koko maassa ja ympäristötuet sallittu täysimääräisinä.

"Jäljelle jäävien tulonmenetysten korvaamisessa" voi halutessaan nähdä idullaan "jäljelle jäävien vakavien vaikeuksien" voittamiseen tarkoitetun
tuen."

"Jäsenyysneuvottelujen tärkein asiakirja ei ollut pituudella pilattu: vajaat kaksi liuskaa. Tästä seurannut väistämätön ylimalkaisuus ja
epämääräisyys aiheutti myöhemmin vaikeuksia.

Toisaalta: tällaisia ovat hyvin usein tulokset kovimmista neuvotteluista. Meillä oli sentään paperi.

Suomen EU-jäsenyyden kohtalon kannalta tärkeimmät kolme lausetta määrittelivät pohjoisen tuen alueen ja sen, mitä voitiin tehdä mikäli pohjoinen tuki ja EY:n maatalouspolitiikan välineet yhdessä eivät
riittäisi. Pohjoisen tuen alueen määrittely ei muuttunut siitä, mitä EU oli jo tarjonnut maratonistunnon alla. Se ulottuisi 62. leveyspiiriin asti ja pieneen siihen liittyvään alueeseen etelämmäksikin. Myös tuen ehdot
pysyivät sen viimeisen tarjouksen mukaisina: kaikki 62. leveyspiirin yläpuolella olevat alueet luvattiin mukaan. Seuraavaksi tulivat avainasemassa olevat kaksi lausetta. Ensimmäisessä sanottiin: "Jäljelle jääviä vakavia vaikeuksia varten harkitaan turvautumista kansalliseen
suoraan tukeen."

Toisessa sanottiin: "Suomen maatalouden yhteiseen maatalouspolitiikkaan integroitumisenh elpottamiseksi koko maa saa pohjoista, kansallista ja/tai yhteisön tukea.

Kaikilla sanoilla ja välimerkeilläkin oli raskaasti ladattu merkityssisältö edellä olevissa lauseissa. Oikeastaan pitäisi tarkastella
alkukielistä tekstiä, jotta vivahteet tulisivat esille.

("For the remaining serious difficulties, recourse to national direct aid will be considered. In order to facilitate the integration of Finland into the common agricultural policy, the whole of Finland will be eligible for
Nordic, national and/or Community support.").

"For the." merkitsi, että kyse ei ollut teoreettista vaan määritellyistä ja siis tunnustetuista vaikeuksista (tämä nyanssi ei ole helposti käännettävissä). Ilmaisu "will be" merkitsi, että harkinta tullaan suorittamaan; valinnanvaraa ei siis ollut. Parempi olisi kannaltamme ollut sanoa "permitted" (sallitaan) eikä "considered" (harkitaan), mutta näin
pitkälle ei EU taipunut. Toisessa lauseessa avainilmaisut olivat "integroimisen" (the integration) ja "ja/tai" (and/or). Yritimme vaihtaa "integroimisen" "osallistumiseksi" (participation), mutta se ei onnistunut. Kautta ja- ja tai-sanojen välissä oli kaikkein tärkein
yksityiskohta. Tällä kieliopillisesti kyseenalaisella tempulla nimittäin
kierrettiin tulkintaongelma siitä, voiko koko Suomessa soveltaa vakavien vaikeuksien voittamiseen tarkoitettua tukea. Edellähän totesin, että EU-puolella oli syntynyt väärinkäsitys, jonka mukaan emme tavoitelleetkaan
Etelä-Suomeen muuta kuin joko LFA- tai pohjoista tukea. Kun lopulta jouduimme luopumaan tästä vaatimuksesta, olisi Etelä-Suomi ilman vakavien
vaikeuksien tukea jäänyt vain EY:n maatalouspolitiikan tavanomaisten tukien varaan. Ilmaisu "ja/tai" salli tulkinnan, että vakavien vaikeuksien tukea voitiin maksaa koko maassa, ja siten siitä tuli viimeinen puolustuslinja, josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan."

Kuosmanen kertoo sopimuksen sisällön sanojen latauksen seurauksesta seuraavasti:

"Ensimmäinen hälyttävä asia tuli tietoomme pari päivää maratonistunnon jälkeen. Kävi ilmi, että komissio oli EU:n neuvostossa maratonistunnon
aikana luvannut, että kaikki Suomelle sallitut kansalliset maataloustuet olisivat alenevia ja siirtymäkauden tukia. Tämä lupaus oli tiettävästi
tehty, jotta eräät vastahakoiset jäsenmaat saataisiin suostumaan maratonistunnon tulokseen. Mistään tällaisesta ei suomalaisille ollut
hiiskuttu sanaakaan neuvottelujen aikana, ja jos olisi hiiskuttu, neuvottelutulos olisi varmaan jäänyt syntymättä, sillä tuo lupaushan
näytti vesittävän täydellisesti saavutetun kompromissin ytimen.

Asia ei onneksi päässyt koskaan julkisuuteen, mutta se hermostutti pahasti suomalaisia aina pääministeriä myöten. Selitykseksi saatiin
komissiosta, että kyseinen komission julistus ei sitonut Suomea; se oli EU:ssa tyypillinen tapa päästä yli hankalasta tilanteesta. Niinpä se
päätettiin jättää tarkoituksellisesti huomiotta. Episodi ennakoi kuitenkin omalla tavallaan, että poliittisten sopimusten muuntaminen liittymisasiakirjojen lakitekstiksi tulisi olemaan valppautta vaativa tehtävä."

Kuuliko Aho em. hälyttävän asian ennen pääministerin ilmoitusta eduskunnalle 4.3.1994?

Virkamiesten illuusio hintatuesta

Kuosmasen mukaan sopimus oli illuusioina virkamiesten mielissä. Näistä illuusioista seurasi "Pesälän sekoilut" ennen kansanäänestystä ja vielä
joulukuussakin eduskunnan hyväksyttyä iittymislain marraskuussa.

Salaiset pöytäkirjat - petoksen tausta

Liittymisasioihin liittyy kaikkiaan kolme salaista pöytäkirjaa.

Ensimmäinen on EMUun eli yhteiseen rahaan liittyvä EU-ministeriryhmän kokouksen 20.12.1993 16/93 päätös. Tämän pöytäkirjan tärkein näyttö on
"neuvoteltaessa todettu" EMU-varauma, valhe, jolla perustuslakivaliokuntaa harhautettiin.

Tästä seurasi, että hallitusmuotoon (72 §) merkitty markka lakkasi olemasta ilman eduskunnalle hyväksyttäväksi annettua lakia.

"EMU-varauma" luiskahti kuitenkin jo 1.12.1999 Ulkoministeriön arkistosta.

Tausta tästä luiskahtamisesta on oma tarinansa. Kiitos vinkistä kuitenkin lehdistöneuvos Reijo Kemppiselle, joka paljasti "EMU-varauman"
kirjassaan.

Mielenkiintoista on, että tätä EMU-varaumapöytäkirjaa huomattiin Ulkoministeriössä kuitenkin ryhtyä salaamaan vasta 21.1.2000.

KHO vahvisti salassapidon 17.10.2000.

Kerrottakoon, että salaisiin papereihin, pöytäkirjaan 16/93 ja muistioon 1075 19.12.1993, liittyvät Maastrichtin sopimuksen asiat; EMU, sisä- ja oikeusasiat sekä ajankohtainen aihe, yhteinen puolustus: Suomi joutui vakuuttamaan osallistumisensa tulevaan yhteiseen puolustukseen
julistuksella.

Suomi olisi halunnut olla puolueeton ja omata itsenäisen puolustuksen. Se ei käynyt. Asiasta ei tulla järjestetään kansanäänestystä eikä eduskuntakaan saa enää päättää asiasta, joka hoidetaan tiedoksisaattoasiana uuden perustuslain 96 §:n kautta.

Tämän pykälän edeltäjän eduskunta hyväksyi loppuvuonna 1994 huomaamattaan, että sillä tullaan sisä- ja ulkopolitiikka sotkemaan keskenään, ja että eduskunta samalla menettäisi sille kuuluvan päätösvaltansa puolustusasioissa. Asioissa, jotka eivät enää kuulune puolustusvaliokunnalle.

Huhtikuussa 2001 Ulkoministeri Tuomioja sai eduskunnan puhemiehelle osoitetun kirjallisen kysymyksen ko. pöytäkirjan ja liitemuistion
salassapitoon liittyen. Tuomioja tutki paperit ja vapautti pöytäkirjan ja liitemuistion salassapidosta 27.4.2001 ministerin vastauksella. Tuomioja lienee päätöksenteonaikaisena EMU-kriittisenä tunnistanut "neuvotellun"
varauman pöytäkirjasta. Todennäköistä on, että ilman Tuomiojaa petoksen todisteet olisivat tulleet julkisiksi vasta 2010-luvun loppupuolella.

Ainoan itsenäisen julistuksensa liittymissopimukseen Suomi teki juuri
avoimuudesta. Myös 14.2.2002 Ulkoministeriön arkistosta lähetettyjen (EU-ministerivaliokunnan loppuvuoden 1994) pöytäkirjojen mukaan
EU-ministerivaliokunnan kokouksessa 24/94 28.12.1994 päätettiin asiapapereihin liittyviä julkisuusseikkoja:

"OIKEUSMINISTERIÖ MUISTIO

Lainvalmisteluosasto 20.12.1994
Matti Niemivuo

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS SÄÄDÖSVALMISTELUN JULKISUUDEN TURVAAMISEKSI EU-JÄSENYYDEN AIKANA"

Muistion kohta siteerattuna:

"Suomen kannanotot ja niiden julkistaminen
Julkisuusperiaatteen samoin kuin ministerien parlamentaarisen vastuun toteutumisen varmistamiseksi ehdotetaan, että valtioneuvosto ilmoittaisi noudattavansa mahdollisimman suurta avoimuutta annettaessa tietoja EU:ssa
vireillä olevista säädöshankkeista.

Tämä koskisi mm. Suomen kantoja ministerineuvostossa käsiteltävistä komission säädösehdotuksista.

Salassapidon tarve liittyy toisten valtioiden kannanottoihin ja ehdotuksiin, sekä mahdollisesti neuvottelujen loppuvaiheisiin sekä yksityiskohtaisiin neuvottelukantoihin. Tässä yhteydessä kysymys on asiakirjoista, joiden julkisuuteen saattaminen voi vahingoittaa tai
haitata Suomen edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä."
----

Viimemainittujen neljän rivin asiat tulivat voimaan julkisuuslain uudistuksessa. Uusi julkisuuslaki astui 1.12.1999 voimaan, samana päivänä jolloin EMU-varaumapöytäkirjaote luiskahti arkistosta.

EMU-varauman kaltainen huijaus todellakin vaikuttaa paljastuessaan haitallisesti edellytyksiin toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Ko. varaumapöytäkirja salattiin ulkoministeriössä 21.1.2000 Julkisuuslain 24
§:n 1. momentin 2. kohdan mukaan. KHO vahvisti salassapidon 17.10.2000 kuitenkin Julkisuuslain 24 §:n 1. momentin 1. kohdan mukaan.

Ulkoministeri Tuomiojan mukaan salassapitoon ei enää 27.4.2001 ollut tarvetta. Niinpä Satakunnan Kansassa ja Etelä-Suomen Sanomissa oli 11.5.2001 uutinen "Miten salaisesta tuli julkista, Tuomioja?".

Ko. lehtien yhteinen toimittaja Maarit Raunio haastatteli Tuomiojaa ja kysyi, harhautettiinko pöytäkirjan sanoilla eduskuntaa kuten toiset katsovat?

Tuomioja vastasi: "Tähän mahdolliseen harhautukseen vastatkoon silloinen hallitus, edellistä edellinen hallitus."

Huom! Tutkiva journalisti ei vielä ole esittänyt ko. kysymystä Ahon hallitukselle!

Kiitos Tuomiojalle! Ministerin vastauksen ansiosta pöytäkirjat, joiden nyanssit estäisivät julkistamisen sekä neuvottelujen loppuvaiheen
"minipakettiin" liittyvät salaiset pöytäkirjat, ovat nyt vapaat kaikille.

Tästä on seurannut, että myös todisteet vaalipetoksesta, LOPULLINEN EHDOTUS kansallisesta tukipaketista, ovat paljastuneet.

Toinen kiitos paljastumisesta pitää antaa tietenkin Antti Kuosmaselle, joka antoi vinkin
neuvottelujen loppuvaiheiden tutkimiseen, erityisesti siihen, että LOPULLISTA tukipakettia valmisteltiin vielä kansanäänestyksen jälkeen.

Tuhottu kirja

Kuosmanen kertoo "tuhotussa" kirjassaan "Suomen tie EU:n jäseneksi" monenlaisia mielenkiintoisia asioita, mm. asian, jonka selvittäminen
paljasti kiistattoman näytön vaalipetoksesta kansanäänestyksessä.

Ei ihme, että Kuosmanen joutui ostamaan kustantajalta kirjansa koko painoksen
ja tuhoamaan sen.

Kansallinen tukipaketti oli asia, joka tarkoituksella tehtiin tulkinnanvaraiseksi neuvottelujen loppuhuipennuksena, koska Suomen saama maataloustuki EY-maissa kiertäneen komission muistion mukaan tulisi jäämään olemattomaksi.

Tästä syystä varsinaisten neuvottelujen loppuvaiheisiin liittyy suomalaisten idea "minipaketista". Tämän minipaketin tutkiminen johti siihen, että Ulkoministeriön arkistosta
löytyi syyskuussa 2001 minipakettiin liittyvät, suomalaisten oman EU-ministeriryhmän kaksi salaista pöytäkirjaa 3/94 ja 4/94 sekä
pöytäkirjan liitteenä ollut minipakettiin liittyvä salainen kaksiliuskainen paperi.

Lisäksi Kuosmanen kertoo sivulla 129, että vaikein ongelma kansallisen tukipaketin hyväksymisestä tuli tukien maksamistavasta. Siirtymäkauden
tukia arveltiin voitavan maksaa myös niin sanottuina lisähintoina:

"Kansallinen tukipaketti rakennettiin siirtymäkauden tukien osalta tälle pohjalle eikä komission virkamiesportaalla ollut asiaan mitään
huomautettavaa."

Myöskään komission johto ei ministeritasolla käydyissä keskusteluissa tätä tulkintaa torjunut. niinpä maatalouskomissaari Renè Steichenin kirje
ministeri Pesälälle syyskuun puolivälissä 1994 tulkittiin myönteiseksi arvioksi, että lisähinnat tulisivat hyväksytyiksi.

Suora sitaatti: "Tältä pohjalta valmisteltiin tarvittavat kansalliset lakiesitykset, joissa pääasiallisiksi tukimuodoiksi siirtymäkaudella todellakin valittiin lisähinnat.

Maatalousministeriö saattoi lokakuun alkupuolella 1994 julkisuuteen tämän aikomuksen samoin kuin muut keskeiset kansallista pakettia koskevat suunnitelmat."

Seuraus kursorisesti: Lokakuun 7. päivä tuli tieto, että komissio hyväksyykin lisähintojen muodossa maksetun tuen vain maidolle. Suora
sitaatti s.129:

"Pahaksi tilanne pääsi, kun tieto komission kielteisestä kannasta tuli julkisuuteen. Joko komissaari Steichen tai joku hänen virkamiehensä oli puhunut ohi suunsa suomalaiselle lehtimiehelle.

Kotimaassa nousi kova häly siitä, että komissio ei hyväksyisikään kansallista pakettia, vaikka
maatalousministeriö oli juuri tiedottanut, että kaikki on hyvällä mallilla. Kansanäänestys lähestyi ja tunteet kävivät kuumina."

Sitaatti s.130:

"Suomessa ei kuitenkaan voitu tässä vaiheessa hyvitellä Steichenia. Hallitus ei voinut kasvojaan menettämättä perua julkisuuteen toimitettua
suunnitelmaa kansallisen paketin täytäntöönpanosta.

Erkki Liikanen onnistui taivuttelemaan komission kiistämään, että julkisuuteen päässyttä väitettyä lausuntoa olisi annettu. Komissio totesi keskustelujen paketista jatkuvan ja uskovansa, että myönteiseen ratkaisuun päästään. Hallitus
ilmoitti, että tukipaketin vaatimien toimenpiteiden valmistelu jatkuisi suunnitellulla tavalla.

Episodi oli erityisen kova paikka maatalousministeri Pesälälle, joka ei
noina päivinä tainnut nauttia herrana olemisesta.

Siltä ainakin vaikutti käydessäni hänen luonaan, kun hän virkamiehineen valmistautui omaan
tiedotustilaisuuteensa asiasta. Eroilmoituskin oli lähellä, mikäli jo julkaistuja suunnitelmia olisi muutettava.

Koetin rauhoitella; ei pidä puhua erosta, se vain pahentaa tilannetta." Kuosmanen siis kertoo neuvoneensa Pesälää jatkamaan!

Kursorisesti: Suomalaiset osallistuivat huomioitsijoina neuvoston kokoukseen, johon
Pesälä ei osallistunut.

Sitaatti s.130:

"Tuon kokouksen yhteydessä näet saivat Brysseliin Pesälän sijasta matkustaneet suomalaisvirkamiehet selvää vihreää valoa lisähinnoille.

Lähestyvä kansanäänestys taisi taas säikäyttää.
Tämän kummempaa selvyyttä ei komissiolta ennen kansanäänestystä saatu kansallisen paketin hyväksyttävyydestä. Jos olisi tiedetty, millainen
prosessi asiasta nousee, ei selvyyttä ehkä olisi alettu hakeakaan. Voi kysyä, olisiko keskustan enemmistöä saatu jäsenyyden kannalle, jos
etukäteen olisi tiedetty, miten hankalaksi tämä asia muodostuu.

Kansanäänestyksen tulos olisi ehkä ollut toisenlainen, jos hallitus olisi kaatunut kesällä 1994 tai jos sen rivit olisivat pahasti rakoilleet
myöhemmin syksyllä.

Kansanäänestyksessä kävi tunnetulla tavalla ja liittymissopimus ratifioitiin. Sen jälkeen tukipaketin käsittelyä jatkettiin. Molemmin
puolin tehtiin joitain myönnytyksiä. Komissio suostui siihen, että vuonna 1995 kaikki siirtymätuet maksettaisiin lisähintoina.

Vuoden 1995 jälkeen se olisi mahdollista maidon lisäksi tärkkelysperunalle. Mikko Pesälä ei
periaatteen miehenä halunnut esitellä tällaistakaan päätöstä ja uhkasi
uudelleen erota hallituksesta, jos hänet yritettäisiin siihen pakottaa.
Häntä ei pakotettu."

Alleviivattu oli seikka, jonka mukaan kiistämätön todiste vaalipetoksesta löytyi! Muistellaanpa uutisointia episodien ajoilta. Maa- ja
metsätalousvaliokunta antoi lausuntonsa nro 5 perjantaina 7.10.1994, samana päivänä, jolloin Yleisradio kertoi uutisen, että Suomi saisi maksaa
lisähintoja vain maidolle. Uutinen loi aiheen kanteluun oikeuskanslerille 10.10. päivättynä.

OIKEUSKANSLERIN VASTAUS

Oikeuskansleri Jorma S Aalto sai loppuvuonna 1994 useita kanteluita, jotka hän niputti yhteen vastaukseen 16.12.1994 Dnro 857/1/94.

Kanteluissa oli kysytty voiko hallitus ja eduskunta suorituttaa kansanäänestyksen asiassa, jota ei ole olemassa eli ns. neuvotellusta sopimuksesta.

Tämä kantelu oli päivätty 10.10. eli heti lisähintatukia koskevan kielteisen asian tultua mediaan 7.10. kiinnittäen huomiota Suomen liittymisehtoihin maatalouden kansallisen tuen
osalta.

Kantelussa oli pyydetty selvittämään, oliko kansanäänestystä toimitettaessa kaikilta osin saavutettu sellainen lopullinen liittymissopimus, josta äänestys lain mukaan olisi voitu toimeenpanna.

Kansanäänestyksen tulosta oli myös pyydetty mitätöitäväksi. Ratkaisussa kohdassa 6.3. Kansanäänestyksestä, sivulla 8 oikeuskansleri
vastaa mm:

"Kansanäänestyksen toimittaminen perustuu eduskunnan hyväksymään lakiin (578/94). Sen 3 §:n mukaan kansanäänestyksessä esitetään äänestäjien
vastattavaksi seuraava kysymys: "Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?".

Mitä ns. maatalouden kansalliseen tukipakettiin tässä yhteydessä tulee, niin hallituksen esityksessä (HE nro 135/1994 vp.) on selostettu
neuvottelutulosta mm. maatalouden osalta. Sen mukaan neuvottelut olivat 12.4.1994 virallisestikin päättyneet.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan 31.10.1994 päivätyn mietinnön (UaVM 9/1994 vp.) mukaan maatalouden tukijärjestelmien periaatteista oli päästy sopimukseen EU:n komission kanssa ja tukien käytöstä oli sovittu virkamiestasolla. Sillä seikalla, että Suomella ja EU:lla mahdollisesti oli vielä joitain sopimukseen liittyviä eriäviä näkemyksiä maatalouden tuen osalta asioista, joihin lopulliset ratkaisut olivat saatavissa vasta jäsenyyden jälkeen, ei ole merkitystä kansanäänestyksen toimeenpanon laillisuuden kannalta.

Kansanäänestyksen osalta en ole havainnut tässä käsitellyissä kantelukirjoituksissa esitetyillä perusteilla viranomaisten menetelleen
hallitusmuodon tai muidenkaan säännösten vastaisesti."

Näin siis oikeuskansleri Jorma S Aalto 16.12. 1994, juuri kun epäselvyys kansallisesta tukipaketista 11.12.1994 ja sitä seurannut kohu oli jo toistamiseen noussut mediaan.

Ensimmäinen kohu laukaistiin perjantaina 14.10. eli Brysselistä kiistettiin epäselvyys kansanäänestyksen aattona (Satakunnan Kansa
15.10.1994, lähde: Bryssel/STT):

"EU:n komissio kiisti tiedot tukipaketin keskeneräisyydestä"

Samana päivänä maatalousministeri Pesälä puhui eduskunnan täysistunnossa

(Satakunnan Kansa 15.10.1994):

"Maatalousministeri Pesälä:Ei epäselvyyksiä lisähinnoista"

Kirjoituksessa tekstit:

"Hän vetosi EU:n komission perjantaina Brysselissä antamaan lausuntoon, jossa todetaan, että siirtymäkausijärjestelyistä on Suomen kanssa
sovittu."

"Hän sanoi, että Suomi jatkaa valmisteluja sovitulta pohjalta."

Seuraava siteeraus on lehdestä Uusi Aika 15.12.1994; Tapio Tuuri,politiikan viikko, otsikolla:

"Pesälä ei ymmärtänyt mitään

Maatalousministeri Mikko Pesälä uhkasi erota ja perui uhkauksensa samana päivänä, jolloin hän oli kadoksissa. Seuraavana päivänä hän ilmaantui
Kymenlaakson Maaseutukeskuksen 100-vuotisjuhlaan ja toivoi asiallisuutta maatalouskeskusteluun.

Asiallisuus on ollut varsin kaukana maatalouskeskustelussa. Pitkin syksyä Pesälä on vakuutellut EU:nkin kanssa sovitun, että viljelijät saavat lisähintoja maataloustuotteisiin koko viisivuotisen siirtymiskauden ajan.

EU-neuvottelijasta MTK:n puheenjohtajaksi siirtynyt Esa Härmälä epäili Pesälän puheita. Vähän ennen EU-kansanäänestystä Pesälän alainen Maatalousministeriön virkamies Ilkka
Ruska kertoi TV-keskustelussa, että lisätuen saanti on epävarmaa.

Härmälä oli mukana samassa keskustelussa ja suorastaan riehaantui Ruskan paljastuksesta. Pesälä ennätti vielä ennen kansanäänestystä kävellä virkamiehensä yli ja väittää, että lisähinta-asia on selvä. Ruska oli siis
Pesälän mukaan puhunut apulantaa.

Maatalousministeriön virkamiehet neuvottelivat sitten maataloustulosopimuksen MTK:n kanssa siltä pohjalta, että EU maksaa lisähintoja vain vuodeksi ja sen jälkeen suoraa tukea. Myös EU-maatalouskomissaari Renè Steichen ilmaantui kertomaan, ettei hän ainakaan ole luvannut 5-vuotisia lisähintoja.

Pesälä uhkasi erota, mutta lopulta koko jupakka pantiin virkamiesten syyksi. Virkamiehet olivat muka ymmärtäneet väärin ja antaneet väärää tietoa kunnian miehelle Mikko Pesälälle.

Loppuvaikutelmaksi jäi, että Pesälä saattaa olla kunniallinen ja mukava mies, mutta tärkeistä työasioistaan hän on pihalla kuin lumiukko."

Alpo Rusi puolestaan kertoo, että epäselvyys paketista nousi mediaan 11.12.1994.

Sanomalehti Lalli kertoi, että kunnian miehelle ministeri Pesälälle juotettiin "ruunan kusta".
Tiesikö Pesälä tehdystä sopimuksesta?

Kokouksessa 16/94 mukana olleena Pesälä tiesi, että LOPULLINEN EHDOTUS KANSALLISESTA TUKIPAKETISTA hyväksyttiin komissiolle lähetettäväksi vasta kansanäänestyksen jälkeen 21.10.1994.

Myös pääministeri Ahon täytyi tietää. Asia oli esillä heti kansanäänestyksen jälkeisenä tiistaina
18.10. kirjattuna tulevana asiana kokouksen 15/94 kohdassa muut asiat.

Tästä seuraa, että myös kokouksesta 16/94 poissa olleet ministerit Iiro Viinanen ja Anneli Jäätteenmäki tiesivät vaalipetoksesta.

KANSALLINEN TUKIPAKETTI

Unto Hämäläinen kertoo kansallisen tukipaketin olleen papereissa esillä jo tammikuussa ja helmikuussa 1992. Hämäläinen poikkesi 8.1.1992 kesken Paavo Väyrysen Königstedin kartanossa pitämän esityksen Helsingin Sanomien
toimitukseen:

"Toimituksessa kerrottiin, että Aho oli esitellyt 'kolmannen vaihtoehdon'. Jäsenyyttä voitaisiin hakea, jos hakemuksessa olisi riittävästi "reunaehtoja".

Varsinkin maataloudelle tulevat muutokset
pehmitettäisiin kotimaisella tukipaketilla."

Tämän kuultuaan Hämäläinen palasi Väyrysen tilaisuuteen:

"Saliin palattuani kysyin Väyryseltä asiasta. Minulle jäi vahva vaikutelma, että ulkoministeri ei tiennyt missä mennään" (viite Hämäläinen, s 79).

"Helmikuun lopulla (1992, kirj. huom.) hallitus pääsi sopuun yhteisestä EY-tiedonannosta. Siihen oli sisällytetty myös ns. kansallinen tukipaketti
siltä varalta, jos kaikki Suomen vaatimukset eivät menisi läpi neuvotteluissa." (viite Hämäläinen, s. 83) "Kansalliset" asiat eli maatalous nostettiin näytelmäksi, joka vei huomion muilta asioilta.

MTK:n uusi puheenjohtaja oli A-studiossa 29.4.1994 sitä mieltä, että MTK:n kannanotto EU-jäsenyyteen voisi jäädä odottamaan syksyllä tapahtuvaa
EU-komission hyväksyntää kansallisesta tukipaketista (Antti Franssila

Maaseudun Tulevaisuuden mielipidepalstalla 3.5.1994).

Komissio hyväksyi tukipaketin niin, että molemmat osapuolet olivat tehneet myönnytyksiä (viite Helsingin Sanomat 11.2.1995).

EPÄSELVYYKSIÄ

Kevään 1991 vaaleihin mentiin sammutetuin lyhdyin, vaikka eliitti tiesi tulevasta Maastrichtin sopimuksesta. Kerrottakoon, että Maastrichtin
sopimuksen asioita, varsinkin EMU:a koskeva osuus Kuosmasen kirjassa on lyhyt.

Julkisuuteen päässeiden pöytäkirjojen mukaan EMU:sta ei edes neuvoteltu. Neuvottelijat olivat valmiita luopumaan omasta rahasta.

Minkälaisen valtakirjan eduskunta oli antanut? Kuosmanen kertoo, että suomalaiset olisivat halunneet sulkea neuvottelut EMU:sta välittömästi.

Myös muut Maastrichtin sopimuksen osat oltiin valmiita sulkemaan.

Kansanäänestys oli siis suurta teatteria, näennäisdemokratiaa, sopimuksesta, jonka todellista sisältöä ei Suomessa kerrottu kansalle.
Erikoista on, ettei liittymissopimusta annettu suomenkielellä edes liittymislain lähetekeskusteluun (viite: anonyymin kansanedustajan suullinen lausunto).

Suomen kansanäänestys oli neuvoa-antava, ei sitova kuten esimerkiksi Ruotsissa tai Norjassa, joissa se on perustuslainmukainen käsittelyjärjestys. Kerrottakoon, että norjalaiset saivat
liittymissopimuksen omalla kielellään jo huhtikuussa 1994.

Suomessa kansanedustajat valitaan kansan puolesta päättämään asioista, jolloin kansanäänestystä ei tarvita.

Palataanpa Eduskunnan valiokuntalausuntoihin ja kerrottakoon, että EMU-varauman luonteinen selonteko oli todettu Perustuslakivaliokunnassa,
jonka lausunto PeVl 14/94 valmistui 7.10.1994. Tämän jälkeen PeVl 14/94 meni Ulkoasiainvaliokuntaan.

Ulkoasiainvaliokunnaan mietintö valmistui
maanantaina lokakuun 31. päivä. Keskiviikkona marraskuun 2. päivä hallituksen esitys HE 135 em. lausuntoineen ja mietintöineen jaettiin
puoli metriä korkeana paperipinona kansanedustajille.

Nyt alkoi maratonkeskustelu, joka 18.11. 1994 päättyi äänestykseen liittymissopimuksen hyväksymisestä!

Lisäkysymyksiä liittymislain hyväksymiseen:
Miten kansa etukäteen 16.10. tiesi liittymissopimuksen hyväksymisen ehdoista?

Esimerkiksi Erkki Tuomiojan ponnesta (Ulkoasiainvaliokunnan mietintö 31.10.1994), jolla eduskunta 18.11. liittymislain markan kanssa
ristiriidassa olevan EMU:n osalta hyväksyi? Siis ulkoasiainvaliokunnan mietintöön lokakuussa kirjoitetulla ehdolla, että eduskunta saa päättää
siitä aikanaan!

Huijaus markan hävittämiseksi ilman eduskunnan hyväksyttäväksi annettavaa lakiesitystä tehtiin
EMU-varaumalla, jota ei ollut olemassakaan. Olematon EMU-varauma, varaumaan perustunut perustuslakivaliokunnan lausunto ja lausunnosta
seurannut Tuomiojan ponsi johtivat siihen, ettei Ahon hallituksen tarvinnut antaa eduskunnalle lakia markan hävittämiseksi perustuslaista.

Lakia ei annettu siksi, että eduskunnasta ei olisi löytynyt markasta luopumiseksi riittävää 5/6 enemmistöä.

Miten kansa etukäteen tiesi, että liittymislaki sinänsä tulisi kumoamaan Suomen markan perustuslaista? Puhemies Uosukainenkin kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa, ettei hänkään tiennyt! Markasta luopumisesta ei ennen kansanäänestystä keskusteltu ja jälkeenpäin todettiin, ettei lakia markasta luopumiseksi tarvitse antaa, koska siitä oli jo liittymislain
yhteydessä päätetty!

Lipposen hallitusohjelmaan lakiesityksen antaminen oli kirjoitettu, mutta mitä Tuomiojan ponsi oli tarkoittanut, sitä ei "ymmärretty". Asia
hoidettiin huhtikuussa 1998 lakiesityksen sijasta hallituksen luottamuslauseäänestyksessä. Sekin oli leikkidemokratiaa asiasta, joka oli eduskunta sivuuttaen poliittisesti päätetty jo alustavasti hallituksen iltakoulussa 27.1.1993, pöytäkirja 4/93, ja lopullisesti EU-ministeriryhmän kokouksessa 20.12.1993, salainen pöytäkirja 16/93.

KORFUN SOPIMUS

Sen sijaan, että Ahon hallitus olisi antanut selonteon liittymissopimuksen sisällöstä, se äänestytti eduskuntaa sattumalta tehdyn välikysymyksen pohjalta ja tulkitsi samalla hallituksen saaman luottamuslauseäänestyksen tuloksen eduskunnan valtuutukseksi allekirjoittaa Korfun sopimus.

Pääministeri Esko Aho vastasi hallituksensa nimissä 13.6.1994 Claes Anderssonin välikysymykseen. Anderson kysyi mm., miksi suomenkielistä liittymisasiakirjaa liitteineen ei ole jaettu kansanedustajille ja jaetaanko se kansanedustajille ennen tähän kysymykseen vastaamista.

Vastatessaan Aho antoi kuvan neuvotellusta EMU-varaumasta, että eduskunta saisi aikanaan päättää yhteiseen rahaan siirtymisestä.

Kansanedustajat eivät saaneet liittymissopimusta nähtäväkseen, Aho ei edes vastannut kysymykseen. Ovelalla tavalla Ahon hallitus niputti kansallisen
tukipaketin hyväksyttämisen Anderssonin välikysymyksestä seuranneeseen luottamuslauseäänestykseen.

Näin hallitus sai keskustan äänestämään
tukipaketin puolesta, kun se muuten olisi äänestänyt hallitusta vastaan.

Samaten EU-myönteiset edustajat joutuivat äänestämään kansallisen tukipaketin puolesta, joka ei siis vielä kansanäänestyspäivänäkään ollut
valmis.

Hallitus sai äänestyksessä nauttia eduskunnan luottamusta. Näin hallitus sai epäilyttävällä luottamuslauseäänestyksellä "valtuutuksen"
allekirjoittaa Korfun sopimuksen eli Suomen liittymissopimuksen, jossa kansallinen tukipaketti oli valmiina, tarkoituksella tulkinnanvaraiseksi
kirjoitettuna.

Korfulla sopimuksen allekirjoittivat 24.6.1994 Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaaren valtuuttamana pääministeri Esko Aho,
ulkoministeri Heikki Haavisto, ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen
ja alivaltiosihteeri Veli Sundbäck. Tämän jälkeen allekirjoituksia ei ole suomalaisten osalta kirjoitettu muita kuin presidentti Ahtisaaren
allekirjoitus sopimuksen ratifiointiasiakirjaan 8.12.1994.

Tätä Tasavallan Presidentin allekirjoituksella ja sinetillä varustettua alkuperäistä asiakirjaa säilytetään Roomassa.

Oliko Andersonin välikysymys tehty tilaustyönä?