Odotus

Hassun odottava olo. Ihan kuin se olisi jossain nurkalla. Viipyy ja antaa odotaa, hurskastelee itseään, se rakkaus. Yksinäin tuijotan pilvetöntä taivasta, ja ajatus siintää sen takana, "tämä siniverho siintää kattona hänellekin." Missä olet?

Kellertävän puisen talon terassilta avartuu peltoaukea. Ilta alkaa hämärtää sakealla verhollaan, aurinko tulipunaisena kiirii vehreän puuston taa. Terassin tummuneen puiselle lattialle on käpristynyt pari keltaista lehteä, pelto siintää satoaan täyteläisen keltaisena, kahisee hellästi vienossa tuulessa, puut vastaavat. Terassin laudat narisevat, kun niillä kävelee. Peltoon muodostuu vanoja, korret painuvat maahan, kun kaksi lasta yrittää lennättää juuri rakentamaansa leijaa -"Ei se lennä, ei, vaan antaa leikkiä". Pieni lasten kilkatus kiirii tuulen mukana peltoaukealta, ja terassilla tähän asti uniansa rauhassa nukkuneen otuksen häntä alkaa heilua. Vimmastuu ajatuksesta, ottaa tuumasta toimeen ja pinkoo kahden pellavapään luo. Kaiken rauhallisuuden keskellä huvittuneena saa ihmetellä, miltä elämä maistuu, kuinka se kantaa hetkellisistä iloista tänne. Tähän syliin. Kädet takanani tarraavat paremmin kiinni, puristavat lämpöönsä. Hienoinen nauru kumisee takaani, "Ei se leija lennä, ei. Tulisivat jo pois."