Eli huomanna pitäs mennä kouluu loman jälkeen. Ahdistaa ihan vietävästi ja varsinkin kun meni kevät ennen lomaa päin persettä. Jouduin työharjoittelusta melkein heti sairaslomille kun sain ahdistus/paniikkikohtauksia yms. Nyt sitten ensimmäiseksi selvittämään tätä ja näyttelemään niitä f-koodi lappuja. Ajatuskin jo hirvittää ja en tiedä pystynkö lähtemään mihinkään huomenna.
Koulussa tunneilla kun vaan kuunnellaan on ihan ok olla, ja lisäksi olen suoriutunut kaikista kokeista kiitettävästi joten tämä ilmeisesti sosiaalinen fobia sitten pilaakin kaiken muun. Mulla on ihan hirvee mokaamisen pelko jos mokaan menen melkein toimintakyvyttömäksi, tai saatan tehdä vieläkin pahemman mokan kun en pysty ajattelemaan enää selkeästi, lisäksi jos saan jostain palautetta mikä ei ole positiivista saatan masentua niin että teen jotain itselleni. Esim olen viillellyt ja aiheuttanut itselleni mustelmia ja syönyt kourallisen uni tai rauhoittavia-lääkkeitä.
Nyt sitten rästissä viimevuoden harjoittelut ja tänä vuonna pitäs tulla toinen... miten ikinä selviydyn. Saatikka miten ikinä pystyn menemään töihin kun pelkät harjoittelut saavat mut ihan sekoamispisteeseen.
Ja tosiaan olen käynyt jo pari vuotta terapiassa sekä syön lääkkeitä mutta sillä hyödyllä minkä olen niistä saanut voin pyyhiä pyllyni.
Tekis vaan mieli jäädä tänne kotiin ja vetää taas koulut läskiksi. Tämä kun ei ole eka koulu.... tä koko elämä tuntuu jotenkin ihan turhalta, ei musta ole mihinkään, enkä jaksa enää tätä paskaa taistelua ku ei noi mun pelot mihinkään katoa, ne tunteet mitä työharjoittelussa koin en halua enää ikinä tunte mitään sellaista kuolen mielummin pois....
Koulussa tunneilla kun vaan kuunnellaan on ihan ok olla, ja lisäksi olen suoriutunut kaikista kokeista kiitettävästi joten tämä ilmeisesti sosiaalinen fobia sitten pilaakin kaiken muun. Mulla on ihan hirvee mokaamisen pelko jos mokaan menen melkein toimintakyvyttömäksi, tai saatan tehdä vieläkin pahemman mokan kun en pysty ajattelemaan enää selkeästi, lisäksi jos saan jostain palautetta mikä ei ole positiivista saatan masentua niin että teen jotain itselleni. Esim olen viillellyt ja aiheuttanut itselleni mustelmia ja syönyt kourallisen uni tai rauhoittavia-lääkkeitä.
Nyt sitten rästissä viimevuoden harjoittelut ja tänä vuonna pitäs tulla toinen... miten ikinä selviydyn. Saatikka miten ikinä pystyn menemään töihin kun pelkät harjoittelut saavat mut ihan sekoamispisteeseen.
Ja tosiaan olen käynyt jo pari vuotta terapiassa sekä syön lääkkeitä mutta sillä hyödyllä minkä olen niistä saanut voin pyyhiä pyllyni.
Tekis vaan mieli jäädä tänne kotiin ja vetää taas koulut läskiksi. Tämä kun ei ole eka koulu.... tä koko elämä tuntuu jotenkin ihan turhalta, ei musta ole mihinkään, enkä jaksa enää tätä paskaa taistelua ku ei noi mun pelot mihinkään katoa, ne tunteet mitä työharjoittelussa koin en halua enää ikinä tunte mitään sellaista kuolen mielummin pois....
Vastaukset 5
Vanhimmat
skitsofrenia
Hullu.
Onpas tullut tyhmää kommenttia taas...
Minä tunnistan aloittajan tekstistä itseni. Useat koulut ovat sosiaalisen fobian takia jääneet kesken. Ja ihan sama tilanne: Keväällä olisi pitänyt mennä työharjoitteluun, mutta enhän minä päässyt edes ovesta ulos. Päätin vaihtaa koulua. taas kerran.
Sosiaaliset pelot pilaa kyllä monia mahdollisuuksia elämässä. Työelämässäkin olen ollut, mutta ihan tuskaa se on ollut. Asiakaspalveluhommia en pystyisi ikinä tekemään.
Nyt tuntuu että olisin löytänyt vihdoin oman alani. Mutta, kuten aina, tässäkin koulussa on työharjoittelu. Saa nähdä,miten fobiani taas pilaa elämää. Ja kyllä, olen lääkkeitä käyttänyt vuosikaudet ja terapiassa käynyt: Ei apua.
Oletko kokeillut mielenterveysyhdistyksiä?
Niihin kun menee, ei kukaan varmasti kyttää mokaamisia.
Psykoterapioiden ja julkisen terveydenhuollon käytäntönä näyttää olevan pakkomielteinen opiskeluun painostaminen.
Nykysysteemissä, joka on jostakin 1990-luvulta alkanut, ei anneta tilaa itsensä kuntoon saattamiselle, vaan hiillostetaan vajaakuntoisena käymään lukiot, yliopistot jne.
Eikö teillä ole mitään muuta kiinnostavaa elämässänne kuin koulu?
Itsekin luulin joskus, että koulu ja työ on elämän tarkoitus, vaikkei totta puhuen minulle niin kukaan suoraan väittänytkään.
Mua ahdistaa jopa kuntoutuskurssille meneminen ja siihenkin tietenkin liittyy työharjoittelua. Mitä kuntoutusta se sellanen on jossa vakavasti ahdistunut ja masentunut ihminen pakotetaan johonkin asiaan mihin ei vaan kertakaikkiaan kykene?
Eikö minutkin olisi vaan helpompi päästää jo suosiolla eläkkeelle vaikka vasta nuori olenkin? Ihan turhaa on yhteiskunnan minuun tuhlata rahojaan siinä toivossa että kuntoutuisin. Olen niin ahdistunut ja aivan loppu. Sitä olen ollut jo monta vuotta ja tuntuu että sekoan lopullisesti tällä menolla kun mua yritetään väkipakolla laittaa menemään kouluun tai tuollasille kursseille. Usko julkiseen terveydenhuoltoon on mennyt jo ajat sitten. Melkein voin sanoa haluavani eläkkeelle tai kuolla.