Hämeenlinnan talouden suunnasta, julkaistu Hämeen Sanomissa.
Vankkaa näyttöä että Perus-Suomalaisissakin on osaajia, vaikka toisin yritetään vääntää, aikamoisia madonlukuja talouden kehityksestä ,joka päättäjien taholta perustuu olettamuksiin talouden kehityksestä mutta kuinkas onkaan käymässä.
Euroopassa menee alaspäin kuin kissanhäntä, ei kuulemma koske hämeenlinnan taloutta,ollaan ostamassa Tradekalta tonttiakin, (myrkkymaata ) ollaanko rikkaita vai nostetaanko veroäyriä jälleen, ,,,,kele.
On kuulemma kiire päättää kaupasta Juhan kertomana.
Syksyn vaalit painaa päälle ,on näet pelkoa että Perussuomalaiset tulee suurella joukolla valtuustoon Karin johdolla joka siten latelee tietoa talousasiosta.
Persujen epäilijät ryhdistäytykää, lukekaa Karin katsaus luvuista ja ottakaa lusikka kauniisti käteenne ja ammentakaa tietoa jota ei nykyisiltä valtuutetuilta olla saatu (se taito puuttuu).
Ps, Timo tiesi jo v,08 mitä tulossa.
Vankkaa näyttöä että Perus-Suomalaisissakin on osaajia, vaikka toisin yritetään vääntää, aikamoisia madonlukuja talouden kehityksestä ,joka päättäjien taholta perustuu olettamuksiin talouden kehityksestä mutta kuinkas onkaan käymässä.
Euroopassa menee alaspäin kuin kissanhäntä, ei kuulemma koske hämeenlinnan taloutta,ollaan ostamassa Tradekalta tonttiakin, (myrkkymaata ) ollaanko rikkaita vai nostetaanko veroäyriä jälleen, ,,,,kele.
On kuulemma kiire päättää kaupasta Juhan kertomana.
Syksyn vaalit painaa päälle ,on näet pelkoa että Perussuomalaiset tulee suurella joukolla valtuustoon Karin johdolla joka siten latelee tietoa talousasiosta.
Persujen epäilijät ryhdistäytykää, lukekaa Karin katsaus luvuista ja ottakaa lusikka kauniisti käteenne ja ammentakaa tietoa jota ei nykyisiltä valtuutetuilta olla saatu (se taito puuttuu).
Ps, Timo tiesi jo v,08 mitä tulossa.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Olisiko jonkun mahdollista saada postattua kyseistä kirjoitusta tänne palstalaisten luettavaksi? Meille kun ei tule verenimijöiden lehteä.
Ja samasta syystä. Vaikka huomennahan sen baarissa kyllä näkee.
Myrkkyä löytyy ja paljon, sinne ei kyllä tule asuintaloja mutta sen poistosta puhutaan kymmenien miljoonien kustannuksesta. Ei ole varaa poistaa ja vanajan sedimentissä olevat myrkyt-veneily alueella irroittaa pohajsta mmyrkyt-pitäisi sitäkin miettiä.
Hienoa että pidät kirjoituksestasi. Vaalimainos on hyvä.
Mitään neuvoja siinä ei ollut ainoastaan valitusta, kuntaliitoksen jälkeen asukasluvunkasvuprosenttikin on pienentynyt
Ei ollut valitusta vaan faktaa, tosiasioita. Miksi Karin pitäisi neuvoa näitä verenimijöitä?
Jos (ja kun) pääsee läpi valtuustoon, niin muuttuukohan tuo tyyli mihinkään. Silloin kun pitäisi sitten oikeasti tehdä päätöksiä, miten toimitaan ja kantaa vastuu päätöksistä... Eipä tuo ainakaan ole kummmpaan suuntaan muutamallakin valitulla kansanedustajalla mennyt. Valitetaan, muttei tarjota sitten mitään rakentavaa ehdotusta tilalle. Eikä ole ainoastaan persujen ongelma.
Kaiken kaikkiaan on helppoa toimia valittajana asioista, jotka ovat menneet pieleen. Valitettavan harvoin vaan kuulee konkreettisia keinoja samoista suista, miten sitten pitäisi toimia.
Voi sinua rassukkaa kun olet varmaan juopon isän poika tai jotain muuta itsesääliä aiheuttavaa. Perussuomalaiset ovat tarjonneet oman varjobudjettinsa, mutta ethän sinä ymmärrä niistä mitään, joten imppaile rauhassa niitä liimojasi demarikokkelipiiperö.
http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1984
TOPPO ON KYLMÄN SININEN KOKOOMUSLAINEN, KLOPPI SUU PIENEMMÄLLE.
HEI. PERUS-SUOMALAISET ENSIMMÄISTÄ KERTAA SYKSYN VAALIEN JÄLKEEN-PÄÄTÖKSEN TEKO ASEMASSA! mITÄ VAUHKOATTE VASTUUSTA? eI OLE OLLUT TÄHÄN ASTI PÄÄTÄNTÄ VALTAA, TYPERYKSET.
Luin kirjoituksen lehdestä, ja sen perusteella en antaisi euroakaan sen kirjoittajan hoidettavaksi.
Harvoin kukaan on pystynyt tuollaista suolentäytettä suoltamaan, on varmaan Iso-Timppa sanonut mitä pitää kirjoittaa ja miten.
VEkkakekka, Rarion sari, suosiellä, iisoppijäällä. Voi Johannes minkä olet tehnyt.
Liikemies jakaa businesmaailman neuvoja joilla olisi kohtalokas vaikutus kaupungin talouteen ja niillä ajettaisiin alas kasvu ja myös peruspalvelut. Sp on edustanut tähänkin asti aisankannattajaa ja samaa jatkaa.
Onko nykyinen negatiivinen kasvu mielestäsi hyvää?
VEkkakekka, Rarion sari, suosiellä, iisoppijäällä. Voi Johannes minkä olet tehnyt.
Jaa "vahva tietopaketti"? Kaikkihan noi samat luvut on osanneet lukea vuosittain tilinpäätöksistä. Ilkkala yrittää tehdä vaikutusta kaivelemalla numeroita kaupungin asiakirjoista. Mitään vastauksia talousongelmiin ei löytynyt. Kun ei osaa niin ei osaa.
Aloittaja on Sp, eikä K.I, jota tarjoillaan.
Kiitos mielenkinnostanne kommentoidessanne Karin tilastotiedotukseen, kuten Ei vakuuttunutkin mieltää ettei vastausta talousongelmiin ei löytynyt, myöntää että ongelmia on, mutta ei vastausta.
Viesti,,,, on ymmärtänyt tosiasioiden toteamisen valitukseksi,, no mielipide sekin,
vrtyhuj,, ei ole ymmärtänyt miten nykyinen kohtalokas velkaantuminen saadaan pysähtymään, peruspalveluthan on jo ajettu alas nyky päättäjien toimesta, lisäksi veroäyriä on nostettu, etkö ole huomannut, tämäkö on sitä kehitystä jota kaipaat.
PP ajettu alas päättäjien toimesta?
Ei kuule Hämeenlinna ole koko maa, on Suomessa kaupunkeja muuallakin
ja suurin osa on samoissa jamoissa ellei pahemmissa.
Itse asiassa HML kuntapalvelut talouksineen jne on maan keskitason paremmalla
puolella.
Kirjoitus muuten oli mitä oli, jolla ei ääntä heru, eikä peruslukija edes jaksa
kahta lausetta pidemmälle kuivaa tekstiä tavata.
ZooZoille jälleen vahva tietopaketti Karilta, vai että on Suomessa muitakin kaupunkeja samoissa jamassa, ellei pahemmissakin.
Jaa että maan keskitason paremmalla puolella. Niiden jotka epäilevät Karin tietoa kapungin taloudentilasta kannattaisi todellakin lukea tiedotuksia vaikka kolmeen kertaan että lamppu syttyisi.
Tilastosta nähdään kuinka syvällä ja isossa suossa kahlataan polvia myöten ja turpeet roiskuu veronmaksajien silmille.
Miksi ei nykyiset päättäjät ole julkaisseet em, tilastoja, jotka ovat tietävinään miten asioita hoidetaan rahallisesti,,,, ovat tietävinään,,onko kukaan huomannut että hevonen on hirnuvinaan,,,,tai että koira on haukkuvinaan. Niin yhtäkuin ollaan tietävinään, mutta Kari tietää ja jopa julkaisee,saas nährä julkaiseeko Hämeen Sanomat .
Perässähiihtäjän tehtävä on helppo kuten Sp. on voinut huomata. En ole lukenut yhtään oma ajatusta joten pitää epäillä onko omia aivoja käytössö lainkaan. Hevonen on sairas ja sen huomaa jokainen mutta älä nyt ole niin naivi että uskot ensimmäisen suuren äänen ihmisen olevan lääkärin, joka osaa sen parantaa mutta perässähiihtäjän on tätä vaikea tajuta. Uskollasi tulee autuaaksi mutta ongelmat ei uskolla muuksi muutu. Kehumasi tlastot eivät sano sinulle yhtään mitään jos vähänkin rehellisyyteen pyritään.
Pelko kaivaa sisintäsi. Jos jäätkin kiinni hyvävelikerhon touhuista!!!
VEkkakekka, Rarion sari, suosiellä, iisoppijäällä. Voi Johannes minkä olet tehnyt.
Perässähiihtäjät pettyy aina ja niin tuleekin aina tapahtua koska sitä saa mitä tilaa.
Todella mahtavaa analysoida paskaa
Poikkeuksellisen näköalaton kirjoitus taitamattoman käsistä.
Poikkeuksellisen näköalaton mielipide asioita ymmärtämättömän käsistä, vai voisitko,, tgyuk kumota kehityslukemat ja osoittaa ne vääräksi, tulisi meille näköalattomillekin näköalaa.
Sas nähdä tuleeko faktalukemia.
Näköalattoman faktathan on lueteltu ja on näköalatonta.
Loistava linjapuhe, varsinainen vuorisaarna!
Kari yrittää tehdä vaikutusta tyhmiin persuihin noilla jokaviikkoisilla kirjoituksillaan. Etsii lukuja toisensa perään pöytäkirjoista ja on tietävinään ja keksivinään kaiken ihan itse ja omilla "aivoillaan" ajateltuna. Kopioija ja plagiaattori, jolla ei näytä olevan omia ajatuksia. En anna mitään arvoa hänen "tietopaketeilleen".
Alkaa lievästi sanoen kyllästyttää. Olet kirjoittanut tähän samaan ketjuun jo niin monta lähes samansisältöistä ja hengeltään tai pikemminkun hengettömyydeltään täsmälleen samanlaisia sepuststa, että kohta et keksi niille enää uusia nimimerkkejä. Vain demari voi olla noin vajakki.
Nm. Hyi Karia, kirjoitus on täysin luokaton jo siksi että Ilkkala tuo esiin kirjoituksissaan aina faktaa eikä mielipiteitään. Jos edes fakta ei saa ihmisiä pysähtymään niin mikä sitten.
Kaupungilla käydessäni kävin kirjastossa lukemassa tämän Kari Ilkkalan kirjoituksen.
Lyömättömän asiantunteva ja pätevä teksti.
Ei ihme, että demarien vaalitoimistossa hikeennyttiin pahan kerran ja pantiin yksi jolppi pukkaamaan tännekin sontakasojaan.
Ihmettelinkin, miksi ne niin hermostuivat. En ihmettele enää.
Ilkkala on aivan oikea mies tonkimaan Hämeenlinnan virkamiesten jätöksiä, joista eräs tärkeä osa jäänyt häneltäkin huomiomatta, eli tehdyt kaupat, joita ei olisi pitänyt koskaan tehdä. Ostetaan ylihintaan ja myydään alihintaan.
Kun yksikään virkamies ei ymmärrä itse hinnoista tuon taivaallista, niin käytetetään kalliita konsultteja ja sittenkäään ei mene aina putkeen.
Ei vaivauduta tekemään työtä ja jalostamaan omia mm. kuntaliitoksissa tulleita kohteita, vaan pannaan omaisuutta lihoiksi alihintaan. Näin kävi mm. Iittalassa, jossa myytiin kymmeniä asuntoja pörssiyhtiölle täysin alle torihintojen. Mikä pakko oli ostaa Aulangon golfyhtiötä raakamaata huimaan ylihintaan lainkaan? Omistaja ei olisi saanut maistaan muulta taholta juuri mitään, sillä kaavaa ei ollut, eikä omistaja saa maitaan kaavoitettua, ilman kaupungin suostumusta.
Pakkolunastustakin olisi voinut käyttää, jos oli aivan pakko saada maat kaupungin omistukseen.
Kaupungin ei ole syytä panna näppejään yksityisten firmojen bisneksiin, eikä mennä takuuseen mistään. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, se on nähty monessa kaupungissa, kun firmat ovat käyttäneet kaikki mahdolliset tuet mm. Keralta ja sijoituspaikkunnalta omiin taskuihinsa palkkoina, palkkioina ja kaikella mulla mitä firmasta irti saa ja panneet lapun luukulle, kun mistään ei rahaa löydy firman jatkamiseen.
Näin kävi mm, Arktosin liimapalkkitehdas puhalluksessa Kemijärvellä ja monessa muussa kaupungissa. Liukkaat liikemiehet kepittävät päättäjiä kauniilla puheillaan ja lupauksillaan työpaikoista, mutta omaa rahaa nämä veijarit eivät juurikaan likoon pane.
Sinun olisi hyvä hakea jo apua Aulanko-vaivaasi sillä taudinkuva on todella paha ja itseäsi uhkaava. Olet höpöttänyt asiaa ymmärtämättä asiasta monta vuotta satoja kertoja ja monilla foorumeilla mutta aina jatkuu ja jatkuu ja vaan jatkuu. Jokainen tietää jo tautisi joten keskity itsesi takia muuhun.
on Kari Ilkklan viimeisin blogikirjoitus:
http://kartsa.blogit.hameensanomat.fi/2012/08/17/hameenlinna-talouden-kurakaupungien-karkea/
Ilkkala jättää sanomatta yhden tärkeän pointin: ennen kuntaliitoksia kaupungilla oli velkaa vain sen verran kuin oli sijoituksiakin. Joten minkähän johtopäätöksen tästä voisi tehdä eli mistä talousahdinko johtuu?
Et ilmeisestiole jaksanut lukea kirjoitusta loppuun, siilä sen viimeinen kappale kuuluu näin:
"Vaan mitä jos onkin niin, että nykytilanne ei olekaan jatkumoa 2000-luvun alun rämpimiselle, vaan Hämeenlinnan talous kuvastaa pelkästään kuntaliitoksen tuloksia maan terävimmän kuntatalousjohdon ponnistelujen jäljiltä? Siinä tapauksessa Kataisen ja Urpilaisten esikuntineen kannattaisi harkita tarkkaan, haluavatko he oikeasti Suomen kuntatalouden keskiarvojen lähestyvän Hämeenlinnan lukuja?"
Tervehdys,
sanoo mitä tahansa, jotain jää sanomatta... Nimimerkki "Syy jäi sanomatta" johdattelee kuitenkin väärälle polulle kaupungin velka-ahdingon syitä etsittäessä.
Pari huomiota:
Hämeenlinna on rämpinyt ainakin vuodesta 2001, myös ennen kuntaliitosta. Ennen kuntaliitosta velka kasvoi yhtä vauhdilla ellei vauhdikkaammin kuin liitoksen jälkeenkin, ja esim. vuonna 2004-2005 kamppailtiin merkittävän alijäämäuhan kanssa.
Olen käyttänyt velkamittarina velkaa/asukas, sillä kaupungit saadaan paremmin samalle viivalle. Kuntaliitoksessa kävi niin, että Hämeenlinnan 31.12.2008 tilinpäätöksessä velkaa oli 1.821 €/asukas. 1.1.2009 uuden Hämeenlinnan taseessa, liitoskuntien velat huomioiden, velkaa oli 1.830 €/asukas. Liitoskunnat olivat siten pekkaa päälle yhtä velkaisia kuin Hämeenlinna, eikä asukaskohtainen velka siten muuttunut liitoksessa mihinkään.
Toinen asia on kaupungin rahoitusomaisuus. Khpj Tapio Vekka vähensi HäSa:n mielipidepalstalla kaupungin veloista varat ja vertasi tulosta sitten Suomen kuntien keskivelkaan. Näin voi menetellä vain älyllisesti epärehellinen tai ymmärtämätön. Hämeenlinna kun ei ole ollenkaan ainoa kaupunki jolla on rahoitusomaisuutta. Kun kaikille 34 kaupungille tehdään sama temppu, eli veloista vähennetään rahoitusarvopaperit ja rahat, on Hämeenlinna edelleen hieman keskimääräistä velkaisempi.
Esittämäni vertailun keskeinen pointti oli kaupungin kertyneet alijäämät ja tulossa oleva talouskehitys. Muidenkin kaupunkien talous on kääntymässä laskuun, mutta useimmilla on sopeutumisaikaa antavia puskureita. Kaupungin energialaitoksen myynnistä saatuja rahoja ei voida käyttää alijäämien kattamiseen, joten sijoituksilla ei voida puolustella kertyviä alijäämiä.
Kaavio näyttää vain, että ainostaan kaksi kaupungia, me ja Kaajani ovat investigoineet puitteet uudelle nousu kaudelle. Tottakai Kate, Etelä ranta, parkki talot , synnny car cender, suur koulu, rauta kauppa city, tapahtuma puisto, 10tieoikaisi ja muutamat muut hankkeet vaativat paljon, mutta sitten kun nousu kausi taas alkaa ME olemme valmiita. Kansa kyllä äänestää KOKOOMUKSEN taas voittoon. Se tietää, että Ilkala on vain kuluja ja valituksia tuottava nousukas. Eipä riitä ilkalalle enää luvut kun on otettu widows ecxel käyttöön!!!!!!! No, ME voitamme vaalit sillä kansahan tämän päättää, eivätkä he ole tyhmiä, ainakaan ne joista voimme olla ylpeitä. KOTI; USKONTO; ISÄNMAA
Kokoomus on ok, mutta mistä saatte ehdokkaita, jotka saavat jotain aikaan?
Kun katsoo päätäjien sidonnaisuuksia, niin aikaa ei riitä paneutumaan kaupungin asioihin, kun omat bisnekset ovat etusijalla. Näin on mm. Vekalla.
Vittu mitä paskaa
Ja mm Jari Kattaisella. Kaikki näyttävät olevan riippuvaisia veljistä ja kaupungista. Mikä se Helena joku on, sekin on riippuvainen. Eivat saa töitä Hämeenlinnasta, jos eivät pidä summua kiinni tai narraa.
Aivan loistavasti oikein ja Karin kytkös on Possentielle ja veljiinsä joiden nimiä ei tarvitse kertoa. Hienoa että huomasit missä mennään kohti vaaleja joten terävyydestä 10 .
Ottaisit FaktaM selvää jostain Aulangon suunnan maakaupausta kun on salattu kaupunkilaisilta.
Juupa juu , tämä on nähty ennenkin .
Kaikki , mitä Kari kirjoittaa on kokoomuksen ja demujen herrojen mielestä melkeinpä p skaa ja sitten valitetaan , että valitus maksaa paljon yms.
Karin antamat tiedot pitävät paikkaansa myös tämän jutun kirjoituksessa .
Jos tiedot olisivat väärät ,väitänpä ; oikaisu tulisi nopeasti "kaupungin johtoryhmältä".
Ne mukamas tietää oikeat suunnat maksoi , mitä maksoi ; tärkeintä on se että hyville kavereille riittää virkoja .
JEES näin on.
Kari kirjoittaa näin:
"torstaina 16.8, Hämeen Sanomien mielipidepalstalle lähetetty vastaus Tapio Vekan ja Sari Raution kirjoitukseen.
Hämeen Sanomilla on varmaankin perusteltu menetelmä missä tahdissa se julkaisee yleisönosastokirjoituksia. Nykyjohdon kirjoitukset ja vastaukset ilmestyvät kuin keittiön kelloa soittaisi, muiden ei sitten ihan. Voi vain todeta ettei keisarin viitankantajan ilmeisesti kannata ensimmäiseksi ilmoittaa ettei keisarilla ole vaatteita…"
ONKO vastaus jo julkaistu? Tänään sunnuntaina? Tuskin, liikaa lukijoita...
Rupusakki odottakoon, kyllä kuntalaisten valitsemat päättäjät menevät ensin!
Kannattaa lukea tämän päivän hesarista objektiivinen katsaus maakuntien keskuskaupunkien taloudesta. Siis nimenomaan objektiivinen.
Nimen omaan täysin objeltiivinen !Eläköön Kari, Hurraa Hurraa Hurraa !
Koalitio on laiton.
Miten laiton??.Onhan meillä koalitio jo toiminnassa, kuten varmaan olet huomannut. ( hyväveli)
Oma vanha äitini ei enää äänestä kristillisiä, pelkää että ääni hyödyttää jotain rasisteja, jotka valikoivat uskonnon mukaan ihmisten avun tarpeen.
No, voisiko kertoa äidillesi, ettei ole syytä huoleen, sillä jo ennen koko persuja Päivi Räsänen vaati että suomeen otettavat pakolaiset olisi valittava kristillisestä uskonnosta. Räsäsnen ei halunnut vääräuskoisia suomeen koska nämä eivät sopeudu. Eli kyllä persut ja kristiliset sopivat harvinaisen hyvin yhteen ainakin tällä islamin vastaisuudellaan. Samoin myös Räsänen ja Soini vastustavat mm. aborttia varsin ponnekkaasti. Paljonkin yhteistä siis löytyy.
paljon on hyvää tahtoa ja ahdasta mieltä