Apua tulevaisuutta pohdiskelevalle!

huolestunut nuori

Hei!

Olen ala-asteikäisestä asti kärsinyt migreenistä. Tosin amistoikäiseksi asti kohtaukset olivat aurallisia ja kestivät noin 3-4h. Ekaks tuli sokeapiste ja näkökenttä kapeni. Sitten alkoi hirveä päänsärky joka kesti tunnin pari jonka jälkeen aina nukahdin. Herätessä kaikki oli ohi.

Viimeisenä neljänä vuotena auraoireet ovat jääneet kokonaan pois. Eikä ole muitakaan ennakoivia oireita. Mutta päänsärky kestää aina vähintään 3 päivää! Ennen nämä kohtaukset tulivat aina kuukautisten aikaan mutta nykyään on ollut monta kertaa kuukaudessa.

Olen syönyt estolääkitystä (triptyl) siitä lähtien kun migreenikohtaukset muuttuivat. Myös migardia syön aina kun tulee kohtaus mutta siitä ei kovinkaan paljon ole apua..

Olen nyt stressaantunut siitä, kuinka pystyn ikinä tekemään mitään työkseni jos joudun kuukaudessa olemaan viikon pois töistä migreenin takia? Toivoisin saavani kuulla vaikuttaako migreeni muiden kohtalontoverien arkielämään ja työntekoon kuinka paljon? Pystyttekö tekemään töitä normaalisti? Onko vakituinen työ ja miten siellä suhtaudutaan migreeniin?

Itse olen tällä hetkellä määräaikaisessa työssä josta ei helposti saa olla pois vaikka kuinka olisi migreeniä tms. Koska olen aina yksin töissä vuorollani. Huolestuttaa tämä työjuttu! :(

Kiitos kovasti jos viitsitte kertoa kokemuksia!

3

284

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sumaration 100 mg

      Itselläni on migreeniä ja ennenkuin nykyiset lääkkeet tulivat ( triptaanit ym. ) jouduin lähtemään töistä pois kun kohtaus tuli , nykyisin olen työkyvyttömyys eläkkeellä joten on helpompaa kun migreeni vaivaa jatkuvasti . Nykyään tiedetään migreenistäkin enemmän kuin ennen jolloin sitä pidettiin vain tavallisena päänsärkynä ja luulen että työnantajatkin uskovat että migreeni aiheuttaa työkyvyttömyyden. Minulla kun oli migreeni töissä niin hyvä että kynä pysyi kädessä ja koko aika piti juosta vessassa oksentamassa , kamalaa aikaa . Oletko kokeillut esim. Sumaration 100 mg , itselläni auttaa hyvin kun ottaa heti ajoissa .

    • huolestunut nuori

      Kiva kuulla muidenkin tilannetta :)

      Oon kyllä huomannu että muinoin koulussa, ja välillä työpaikoillakin on sitä ettei uskota. Tai uskotaan sen muutaman kerran mutta ei ymmärretä sitä jos migreeni vaivaa enemmän kuin kerran kuukaudessa. Sillä itse olisin ainakin paljon mielummin hiki päässä töissä kuin makaisin sängynpohjalla..

      En oo kuullukkaan tuosta sumarationista. Onko ihan käsikauppatavaraa vai resepti?

      • sumaration 100 mg

        Sumaration ( 100 mg ) on reseptilääke jota on 50 ja 100 mg , itselläni auttaa vain tuo 100 mg mutta esim. tyttärelläni on sama lääke mutta 50 mg ja auttaa hyvin . Minulla ei migard oikein auttanut , sitä joskus kokeiltiin . Noissa migreenilääkkeissä on nykyään useampia vaihtoehtoja jos yksi ei auta niin kannattaa kokeilla muita . Minulla on myös kokeiltu lähes kaikkia estolääkkeitä mutta eivät ole oikein auttaneet . Itselläni oli myös nuorempana migreeni pari kertaa kuukaudessa mutta vanhemmiten kohtaukset ovat lisääntyneet koko ajan. Itselläni on auraton migreeni joten jos sinulla on aurallinen niin esim. migreenilääkkeen vaikutus voi olla erilainen kuin aurattomassa.

        Se on ihan selvää ettei sellaiset ihmiset jolla ei ole ollut migreeniä ymmärrä miten vaikeata särky on kun sitä aina verrataan tavalliseen päänsärkyyn .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe