olevasi ihastunut tai rakastunut sellaiseen joka ei todellakaan osannut olettaa sitä tai on varattu.. saitko lokaa niskaan, suudelman, uuden alun vai jopa vihaa?
miten kävi kun kerroit....
mitämitä mitä
48995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Sain ihanan, toivoa antavan vastauksen kaiken sen vihanpidon jälkeen...
Minäkin annoin kerran toivoa antavan vastauksen....mutta olinpa pöljä.
Täällä ollaan vai mitä?
Mä tunsin tulleeni viholliseksi sen jälkeen kun kerroin tunteeni... :´-(
No ehkä kaikki selittämätön vielä selviää
Ei sota yksin riehu, hani
Jos ois mulle toi vastaus, ni vois olla jopa toivoa antava...
Kerroiks kasvotusten sille itelle ?
niitä yötä myöten heittelee kelle vaan .. ? nytkin näytät yön kuluttaneen pitkälle täällä hupailemassa. missä sun järki on vai onko sitä ollenkaan ?
Kirjotin vain sen mitä on todellisessa elämässä tapahtunu.
Tää on suoranaista ttuilua kun aapee on varmaan tehnyt...mutta joo tää kuulostaa niin tutulta.
aattelin näin naisena kysellä tätä... haluisin niin kertoo mut reaktio pelottaa... :(
Torjunnan :(
Todella tylyä kohtelua ja vihaa sen jälkeen.
Epäuskoa.
Ikinä enään en kerro. Piste.
Rikkoi minut rakkaani pahemmin kuin kukaan koskaan.
Sanoin miehelle suoraan, että tykkään hänestä hirveesti - ihan samalla lailla suhtautuu minuun kuin ennenkin, vaikka ei itse myönnä mitään, (asemansa estää tunnustamasta vaikka tykkäisikin).
Pakit tuli. Ystävyys etääntyi... Jälellä periaatteessa enää muistot menneistä hyvistä ajoista.
Tuota, asia on niin, ettei ikävästi päättyneitä asioita kannata ihmisen jatkuvasti toitottaa ja vatkata. On parempi vaan täyttää oloaan muilla elämän asioilla ja tapahtumilla, että ikävät kokemukset pikkuhiljaa unohtuvat.
Vaikka ihminen tuntisi ikävää joka päivä ja yö, voi sitä keventää muilla elämän asioilla, ei ihmissuhteitakaan jaksa tai pysty aina vatvomaan. Antaa vain olla, elämä kantaa itseään jotenkin.
Kärsimykset jalostavat ja opettavat ja vahvistavat.
En saanut vastausta takaisin. Välit erkaantu, ystävyys erkaantu. Ehkä vähän tylyä kohtelua sain osaksi. Mutta ajan kuluessa välit lämpeni pikku hiljaa, ja en missään nimessä antanut sille enempää irti itsestäni. Käyttäydyin kuin jääpuikko hänen seurassaan, ja se tepsi. Enää ei heru tältä puolelta huomiota.
Jospa seuraavaksi koitetaan taas ystävä-pohjalta. Edelleenkään ei tunnustukseni jälkeen olla puhuttu koko asiasta. Arka aihe.
että romuttu kaikki...ei jäänyt enää edes ystävyyttä...ylenkatsetta vaan :(
Hirveetä huutoa ja tylytystä, sen jälkeen väheksyntää, pelokkaita katseita ja koko hänen ystäväpiirinsä halveksunnan. Mahtava olo.
Olen pahoillani. Tuota pelkään itsekin enkä viitsi toimia.
Ai niin en kertonut edes ;-D
hyvä huomio ;D
No ei ollut samat fiilikset siellä ei, mut minkäs sille tekee...
Tietääpähän kuitenkin
Onko nämä kommentit oikeasti totta?? Jos kertoo toiselle ihastumisesta, saa osakseen tylytykset yms?
Minkähän ikäisistä ihmisistä on kyse? Lähinnä teininä oli noita "voi eeeei se on ihastunut muhun"-juttuja, mutta vaikea kuvitella, että nykyään olisi tyly tai ilkeä kenellekään joka ihastuksensa/tunteensa ilmaisee.
Kyllä sitä todellisuudessa kuule tapahtuu, ei vain nuorten vaan keski-ikäistenkin keskuudessa. Herää kysymys, millainen tunne-elämä on aikuisella ihmisellä,
joka tunteiden ilmaisun johdosta alkaa tylyttämään ja ilkeilemään.
Mulle kävi nuorena niin, että ihastuin nuoreen naisenalkuun, joka oli jo pitkään ollut ns. paras kaveri, ja kerroin hänelle tunteeni... Sanoin vielä tosi nätisti, että arvaan kyllä, että kyseessä on yksipuolinen tunne, mutta että mun on pakko saada se vain pois sydämeltä. Siitä huolimatta nainen lopetti kaiken yhteydenpidon siihen. Haukkui vielä päälle, että "kuinka voin tehdä hänelle näin".
Enpä ole viitsinyt sitten ihastuksistani sen jälkeen kertoa kenellekään, joka on ollut aluksi kaveri, olen vain kärvistellyt yksinäni.
Mä sain suudelman, mutta kyllä hän varmaan osas odottaakin sitä ;D
Haluaisin kertoa tunteistani, mutta en uskalla. Pelkään menettäväni sen vähänkin, mitä minulla nyt on.
Ei tapahtunut kertakaikkiaan mitään. Siis sen jälkeen kun yritin jotain. Sama meno jatkuu ja jatkuu. Ja samat pyörimiset ja ympyrät ja ympäripyöreät. Kai mäkin jollain tasolla tästä nautin? Kun en tajua lopettaa? Masokistista suorastaan! Mutta kummalta meistä enemmän? Ääh... Voisin sulaa niiden silmien alle
Hän todella halusi loukata minua. En halua enää elämääni yhtään vastaavaa kokemusta. Mielummin ammun itteni, kuin rakastan enää ikinä ketään, kun se on kerran jollekin niin mahdottoman kamala asia.
Tosi pahaa tylytystä monet täällä saaneet, kuten minäkin joskus.
Kertoisko joku viisas, psykologi tms ihmismielen tuntija että MISTÄ johtuu se että naiselle on MAAILMAN KAMALIN ASIA se että mies (väärä mies) oli sitten tosi hyvä tuttu tai ei, kertoo tunteistaan?
MIKSI pitää lytätä se mies maan rakoon ja katkaista vielä kaikki välitkin häneen?
MIKÄ on niin kamalaa?
Kerron, että noin vähäisillä tiedoilla ei asiantuntija tee tulkintoja. Pitäisi tietää ko ihmisten taustoista, luonteesta, reagointi-ja kommunikaatiotavoista sekä suhteestanne enemmän.
Mies hävisi kuin pieru saharaan. Jäljelle jäi vain katkeruutta ja kaipuuta. Yli 7 vuoden ystävyys tosta noin vaan rapaojaan! Miehet on kyllä sanonkomamita?
Ystävyys on ystävyyttä. Rakkaus on rakkautta.
Anna huonon miehen mennä vaan. parempia on tulossa. Sen takaan.
En ole uskaltanut kertoa. Taida uskaltaakaan. Suudelman sain joten ihan ei jäänyt luu käteen...
Kerroin syvimmät tunteet. Piti vaan kaverina.
Nyt on viestitellyt kaksimielisyyksiä, mut silti vaan kaverina...
Ei olis pitänyt kertoa...itsellä tunteet vuoristorataa... eikä pääse jännityksen tunteen takia eroon... Lähtee aina uudelle ajelulle ja uudelle...
Kerroin naiselle joka OLI hyvä tuttu, ihan kaveri. Se olikin pahin virhe minkä olen tehnyt. Huutoa tuli niin perhanasti!
Nainen päättikin osoittaa minulle kivalla tavalla sen että ei ikinä minun kanssaan mitään halua. Hyppi sängystä sänkyyn, jopa hyvän ystävänikin kanssa. Ystävääni en syytä, ei ole hänen vikansa. Sitten tää nainen otti erään miehen "turvakseen", etten minä VAIN missään tapauksessa häntä yrittäisi enään. Tottapuhuen ei enää tee mieli yrittääkään kun hänen toimintaansa olen seurannut sivusta. Hänellä oli pakonomainen tarve näyttää että kaikki kelpaa, paitsi minä.
Huh huh, onneksi itsellä sen verran vahva luonne ettei se kauaa koskettanut. Kaikki yhteydenpito luonnolliseti katkesi ja myös tervehtiminen. Nyt tiedän minkälainen nainen hän on.
Arvaatte varmasti mitä hänestä ajattelen.
Yritin omalla tavalla kertoa, että oon ihastunut. Se meni vaan jotenkin niin pieleen. Se oli tosi noloa. Se reagointi oli jotain mitä en osannut odottaa. Se oli tosi pinnallista. Se oli just sellaista, niin kuin näin jälkeen päin ajateltuna kaiken pitikin mennä. Me ei tunnettu kunnolla, mutta mä tunsin. Tunsin valtavasti ja se sai mut sekaisin.
Vaati selvitystä tai jotain selitystä jota en koskaan rohjennut antaa. Unohdin koko tyypin. Kuitenkin tekee huonoa nähdä koska elättelin tunteitani. Ennen olin iloinen nähdessämme, mutta nykyisin jännitän järjettömästi ja vähän pelkäänkin. Onneksi emme törmäile.
Miksi pelkäät häntä, pelkäätkö hänen reaktiotaan vai loukkaako hän sinua?
Pelko on jäänyt jonnekkin selkärankaan tapahtumien vuoksi. Pelkään (ehkä kostoa) rukkasia. Tai sitä että jos keksin tikusta asiaa saan hänet pelkäämään että kysyn jotain. Haluaisin jään rikkoutuvan ja meidän pystyvän keskustelemaan tavallisista asioista enkä mistään menneestä tai katseista tai jostain. Tästä hetkestä.
Muuten jäät peikoksi elämään. Tosin onko parempi ettemme näe? Molemmilla oma elämä. Menneet on menneitä.
Siis oot varattu? Vai onko hän?
Tyyppi on varattu. Uskalsi tulla esiin pitkän tauon jälkeen kun kuuli että olisin ehkä kiinnostunut jostakin tuttavastaan.
Toivottavasti kaikki on sekaisin vallitsevista asianhaaroista. Itse ota enää kuuleviin korviin mitään provoja ec. Jatkan sinkkuelämää kunnes joku arvoni tietävä herrasmies tulee eteeni ja tietää mitä tekee ja mitä haluaa.