Peltonen kirjoittaa Keskisuomalaisessa 14.8.2012

Peltoselle

Peltosella on kummallinen tapa laittaa vastakkain sijaisperhe ja laitoshoito. kokemukseni mukaan Sijaisperheen touhu voi olla enemmän laitosmaista, kuin anmmatillisen perhekodin. Kummassakin on kuitenkin vanhemmat, ammatillisissessa perhekodissa vieläpä työntekijäkin heidän lisäkseen. (Työntekijä ei vaikuta mitenkään laitosmaiselta muuten!).

Kokemukseni mukaan sijaisperheessä oli paljon enemmän lapsia ja ikäjakaumaltaa paljon suuremmalla haitarilla. He menivät ja tulivat paljon useammin, mitä lapset näyttävät vaihtuvan ammatillisessa perhekodissa. Sijaisperhe toimi näet vielä tuki- ja kriisi- ja pakoolaisvastaanottoperheenä.

Sijaisperheessä viljeltiin paljon enemmän ammatillista termistöä: "Älä häiritse työrauhaani" / lapsen pitää saada kiintuýä (oli ollut jo 6 vuotta paikassa)" yms.
Sijaisperhe ei halunnut ottaa lapsen vanhempia / sukua kuin mielivaltaisesti mukaan toimintaan - milla päällä "johtava sijaisvanhempi" sattui milloinkin olemaan. Suljettu touhu aiheutti paljon kärsimystä lapsen sukulaisille.

Sen sijaan ammatillinen perhekoti näyttää hyvin kodinomaiselta ja kotoisalta. Siellä toimivat ystävälliset ihmiset!

4

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä laatuisuus

      Laatu ei ole kiinni sijaishuollon muodosta, vaan niistä ihmisistä, jotka kulloinkin sattuvat touhua pyörittämään.

      Itse - kokemuksiin pohjautuen - luotan paljon enemmän ammatillisiin perhekoteihin ja laitoksiin, kuin sijaisperheeseen.

      Tätä voisi verrata perhehpäivähoito / päiväkoti. Jos perhepäivähoitopaikka sattuu olemaan hyvä, hienoa, mutta js ei - surkeaa.

      Tuttuni on kuitenkin saanut vaihdettua lapsensa pois huonolaatuisesta perhepäivähhoidosta, mutta hyvin monimutkaista se sama on tehdä sijaishuollossa.

      Siispä liputan AMMATILLISEN, KOULUTUETUN JA INHIMILLISEN SIJAISHUOLLON puolesta.

    • ihmisen laatu

      Peltonen väittää, että jälkihuolto hoidetaan sijaisperheessä paremmin. Arvelen, että tämäkin on täysin kiinni siitä, millaisia ihmisiä missäkin paikassa - sijaisperheessä tai laitoksessa - sattuu olemaan.

    • Shusha

      Todella paljon varmasti riippuu siitä, millainen ihminen paikkaa sattuu pyörittämään.

      Tiedän monia sijaisperheitä, joissa lapsista oikeasti välitetään, ja joissa heihin satsataan. Tähän liittyy kuitenkin usein se, että perheen isä on palkkatyössä ja saa hyvää palkkaa, jolloin rahasta ei ole puutetta, vaikka sijaisperheelle maksettavat palkkiot ovatkin todella pieniä - jollainhan sitä on elettävä, niin vanhempien kuin sijaislastenkin.

      Tiedän myös muutamia paikkoja, joissa ei ole ollut kuin se yksi tai kaksi ongelmatonta lasta, ja tästä huolimatta molemmat sijaisvanhemmat ovat jääneet kotiin. Palkkaus on ollut kehnoa, eikä perhe ole meinannut tulla toimeen rahasummalla. Pinna on kiristynyt väistämättä kaikilta, niin lapsilta kuin aikuisiltakin, vaikka alkuperäinen ajatus molempien kotiinjäämisestä olisikin ollut hyvä ja jalo.

      Jonkinlainen sosiaali- ja terveysalan koulutus, edes perustutkinto, olisi hyvä vaatimus kaikille sijaisvanhemmille, mutta palkan tulisi sitten olla sen mukainen, ja IHAN OIKEAA PALKKAA, jottei sijaisvanhempien tarvitsisi käydä muualla töissä. Tietysti tähän päälle mielestäni kuuluvat myös lapsen elämiseen nykyiselläänkin myönnetyt kulukorvaukset - niin, että kyseessä olisi selkeästi työtä, josta maksetaan, mutta kodinomaisessa ympäristössä.

      Tottakai varsinki pitkäaikaissijoituksessa lapsen tulee saada kiintyä perheeseen, (jottei lapselle tule ainakaan yhtään sen enempää traumoja kuin jo on huostaanotosta ja muusta mahdollisesta tullut) ja perheen tulee pitää lasta siinä määrin omanaan, että lasta ei syrjitä eikä sorsita, vaan pidetään tasa-arvoisena perheenjäsenenä. Kyllä jokainen sijaisvanhempi kuitenkin yleensä tajuaa sen, että lapsi ei kuitenkaan ole koskaan täysin oma, koska lapsen palauttaminen vanhemmille voi tapahtua milloin vain, ja silloinkin sijaisvanhemman on osattava painaa omat tunteensa taka-alalle ja kyettävä tukemaan lasta tässä prosessissa - lapselle kun voi olla vaikeaa lähteä tutusta kodista sinne vieraampaan, vaikkakin aivan yhtä rakkaaseen biovanhemman kotiin.

      Lukekaapa tarinoita tuolta bio-palstalta noista perhekodeista, melkoisia kauhutarinoita sielläkin. Eli varmasti näitä on puolin ja toisin, vaikkei missään nimessä saisi olla!

      AP:lle sen verran ihmettelisin, että miten siinä perheessä on voinut olla noin paljon lapsia sun muita, kun säännöissä kuitenkin sanotaan, että perheessä voi olla yhteensä 4 lasta, biologiset lapset mukaanlukien? Ettei kyseessä sitten olisi kuitenkin ollut juuri nimenomaan perhekoti eikä sijaisperhe? Hurjalta tuo touhu kyllä vaikuttaa.

      Laitoshoidoksi minä mieltäisin nimenomaan nämä isot lastenkodit, joissa lasta ei juurikaan ehditä kohdella yksilöinä, vaan kaikki aikuiset ovat hoitajia ja ohjaajia. On aika rankka paikka esim. pienelle lapselle - ystäväni vuoden ikäinen siskontyttö (sisko, eli lapsen äiti oli siis narkomaani) oli tuollaisessa isossa laitoksessa Helsingissä, eikä äiti saanut tavata tyttöä kuin pari kertaa viikossa, ja tytön toipumisessa meni kyllä todella pitkään.

      Nykyisessä sijaisperheessä on kuulemma viihtynyt lapsi hyvin, ja äitikin saa vierailla siellä mielensä mukaan. Perhekodit ovat työntekijöistään huolimatta kuitenkin koteja, enkä siksi niitä edes laitoksina pitäisi, ellei niissä olisi erityisen paljon lapsia ja työntekijöitä. Yhden työntekijän perhekotia pitäisin itse ainakin vielä sijaisperheenä...

    • jokun tolkku

      Mutta ei kiintymisen pitäisi kestää vuosikausia. Jos tapaamisia rajoitetaan yli 5 vuotta sillä perusteella, että lapsen pitää kiintyä, kaikki ei ole hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      164
      11531
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8142
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      6024
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4987
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      21
      4757
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      39
      4394
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      101
      4285
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      101
      3652
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3290
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1791
    Aihe