Marjassa niin ihmiset kuin karhut ja lintummekin

Käsite "Jokamiehen oikeudet" -käsitteen uudelleen määrittely on erittäin aiheellista. Käsite on syntynyt ikimuistoisten aikojen myötä, mutta nyt tänä maailman aikana tilanne on merkittävässä määrin muuttunut toisenlaiseksi siitä, mitä on ollut aikaisemmin. Meidän poliitikkomme kyllä hoksaavat laatia uusia lakeja ja asetuksia monenmoisten vähäistenkin maailman muutosten perusteella, mutta tässä asiassa vallanpitäjämme näyttävät piilottavan päänsä pensaaseen.

Jokamiehen oikeudet on laaja asikokonaisuus. Otan tässä kuitenkin tarkastelun kohteeksi lähinnä marjat, luonnon marjat. Viime aikojen debatti on noussut kotimaisen liike-elämän tänne meille Koti-Suomeen hommaamien ulkomaalaisten marjanpoimijoitten johdosta. Aivan perustellusti näitten kaukaakin tänne saapuneitten marjanpoimijoitten toimintamenettelyissä on kritiikin sijaa. Ja sitten on oma periaatteessa arvioimista vaativa asiansa se, että onko jokamiehen oikeuksien väärinkäyttöä "hyödyntää" marjanpoiminnassa ylikansallisia markkinatalouden käytäntöjä, joitten merkeissä köyhää väkeä värvätään pitkin maailmaa toiselle puolelle maapalloa ja tilanteessa, jossa paikallinen väestö eli suomalaiset kanta-asukkaat suhtautuvat kriittisesti kyseisiin keikkamarjastajiin?

Henkilökohtaisesti kallistun sille kannalle, että jokamiehen oikeuksiin ei saisi kuulua liike-elämän pyörittämä ulkomaalaisten marjastajien kyörääminen meidän metsiimme. Siinä kohdassa lakia ja asetuksia on muutettava, korjattava ajan tasalle eli siis päivitettävä. Päivityksiä tehdään paljon vähäisemmissäkin asioissa.

Lopuksi kiinnitän huomiota vielä luonnon laajaan kokonaisuuteen. Keskustelu on typistynyt aivan liian yksipuolisesti ulkomalaisten marjastajien kohdalle. Ajatellaanpa luontoa ja esim. juuri metsien marjoja kaikkena kokonaisuutenaan. Ei niitä kaikkia marjoja tarvitse eikä pidä sieltä poimia pois. Jos tavoitteeksi yritetään asettaa Suomen metsien putsaaminen joka kesä "marjasadosta", niin se on väärä päämäärä. Samoin on virheellista yrittää kerätä marjoista pois vaatimattomman tavoitteen mukainen määrä eli niin paljon kuin suinkin mahdollista. Luontoon pitää jäädä ja luontoon kuuluu jäädä marjoja.

Koko tässä marjakeskustelussa on jätetty mainitsematta eläimet. Eikö olisi syytä ajatella, että meidän luontomme eläimilläkin on jokaolennon oikeutensa? Kun meidän luontomme karhut valmistautuvat talvihorrostaan varten, karhut tarvitsevat siihen talvilepoonsa runsaasti ravintoa ja metsiemme marjat ovat siinä ruokavaliossa aivan olennainen osa kokonaisuutta. Entä jos liike-elämän tänne tuomat marjastajat ovat putsanneet karhujen perinteiset marjapaikat putipuhtaiksi marjoista, karhujen syysravinnosta? En ole havainnut julkisuudessa, että vihreät ja vihmerät poliitikkomme sen paremmin kuin luontoväki yleensäkään olisi milllään tavalla osoitanut kiinnostusta karhujen talviravintoa kohtaan mesikämmenten jokaotson oikeutena.

Kun juuri äskettäin alkoi sepelkyyhkyn luvallinen metsästyskausi, niin media kertoi, kuinka sepelkyyhkyillä on ollut pulaa ravinnosta eli mm. mustikoista. Sepelkyyhkyt ovat yhä yleisemmin pienikokoisempia eivätkä kaikki poikaset ole kehittyneet niin kuin yleensä aikaisemmin. Metsiemme marjakanta ei todellakaan ole mikään pohjaton runsauden sarvi, jota tyhjentämään voi tänne liike-elämä tuoda massoittain väkeä vaikka ulkomailta.

2

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taas kerran

      Leiriniekalta erinomainen alustus, miksi tälläisiä ei ole täällä useammin?

      Itse kommentoin tuolla Taloussanomissa tätä marjametsäjuttua osin vanhan kirjoituksen pohjalta.

      "Tehokkaasti estetty. Eihän siitä nyt mitään tule että poimitaan marjoja ja saadaan siitä vielä rahaa. Työmarkkinatuen saajilta päivärahoista vähennetään marjoista saatu tulo. Verottomiahan ne ovat kaikille.

      Mutta työmarkkinatuella olevien ei kannata poimia marjoja, sillä jos hankkii tonnin, työmarkkinatuki vähenee tonnilla. Siitä myös alkaa tolkuton paperisota ja poiminnan jälkeiset tuet viivästyvät pitkiäkin aikoja ja pienituloisen talous menee kuralle.

      Thaimaalaisia poimijoita on jouduttu seurakuntien toimesta takavuosina auttamaan, mistä pohjoisen lehdet aikoinana uutisoivatkin. Ruotsissa on toinen malli, siellä tehdään poimijoille kunnon työehtosopimukset, jokamiehenoikeushan sielläkin on."

      http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/08/04/marjakiistat-ovat-taydellinen-esimerkki-globaalin-kapitalismin-etenemisesta/201234827/12?offset=70#commentsHere

      Joku oli sinne ehtinyt etusivun kommenttiin postaamaan myös tuon eläinten osuuden.

      "Suurin osa jää keräämättä" - Tämä väite ei pidä paikkansa, mutta itsekeskeinen ja yltäkylläisyydessä elävä ihminen ei ajattele sitä. Marjat ovat lintujen, karhujen ja monien muiden eläinten lähea ainoa ravinnon lähde ja mikäli tämä bisnes jatkaa leviämistään, mustikasta tulee isoilla markkinoilla suosittu terveysruoka, niin olemme hetkessä keskellä täydellistä ekokatastrofia. Eläimen nälkä ei näy pörssissä, mutta siinähän syötte sitten rahaa."

    • Asenteellisena ongelmana näkyy nousevan esille vallanpitäjien haluttomuus nostaa kissa pöydälle ja suhtautua tilanteeseen realistisesti ja kaukokatseisesti. Jokamiehen oikeuksien päivittäminen on tärkeää ja se pitäisi tehdä kohtalaisen pian. Tuolla "kohtalaisuudella" tarkoitan sitä, että uudistus ja ajan tasalle muokkaaminen pitäisi suorittaa huolellisesti eikä pikapikavauhdilla. Toimeen olisi kuitenkin tartuttava nopeasti eikä säädösten korjaamisen aloittamista ja konkreettista valmistelua saisi lykätä jonnekin myöhempiin aikoihin, vaikka kyseessä onkin vaativa tehtävä.

      Kun yritän hakea vertailukohtaa tälle ulkomaalaisten marjastajien tuomiselle liiketoiminnan ilmiönä tänne meille, niin otan esille ulkomaalaisten tekemien tonttikauppojen tilanteen. Kun aikoinaan meidän ministerimme ja eduskuntamme päättivät avata tonttikaupankäynnin kaikille ulkomaalaisille ja samalla myös EU:n ulkopuolisille, niin asiaa ei nähty silloin siinä päätöksenteon tilanteessa ja sinä aikana merkittäväksi eikä tärkeäksi. Nyt myöhemmin vuosien myötä tilanne on muuttunut ja varsinkin venäläiset ovat ostaneet varsin runsaasti maata meiltä Suomesta. Meidän valtiojohtomme on kuitenkin aikaisemman päätöksensä panttivanki eikä arvovalta oikein anna periksi tehdyn päätöksen virheellisyyden myöntämiseen eikä säädösten korjaamiseen.

      Marjastusasiassa on jokamiehenoikeuksien kohdalla syntynyt ja laajenemassa vastaava asetelma kuin tonttikaupoissa. Nyt pitäisi puuttua vanhaan lakiin. Kun ilmiö, ulkomaalaisten harjoittama marjastus, mitä todennäköisimmin laajenee laajenemistaan, niin paineet kasvavat, vaikka päätöksentekijämme eivät tykkäisikään tilanteen realistisesta tarkastelusta ja sen korjaamisesta. Kyllä meidän vallanpitäjämme on valittu hoitamaan myös "ikäviä asioista".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2749
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2497
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2201
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2016
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1507
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1363
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1042
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      994
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      808
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      791
    Aihe