Turkistarhaus Suomessa

Kukkahattutäti

Miksi Suomi tulee jälkijunassa turkistarhauksien suhteen?

Muualla Euroopassa trendi turkistarhauksien suhteen on laskeva. Monissa maissa turkistarhauksia on lopetettu, sillä paremmat olot eläimille on tehnyt elinkeinon kannattamattomaksi. Ruotsissa kettutarhaus on lähes loppunut tiukentuneiden säädöksien johdosta ja toisessa pohjoismaassa Tanskassa, kettutarhaus on kielletty kokonaan. Israelissa pohditaan kokonaan turkiksien vienti- ja tuontikieltoa.

Turkistarhat ovat ympäristöllekin haitallisia. Siinä missä maatalous tuottaa paljon vesistöjä rehevöittäviä typpeä ja fosforia, turkistarhauksilla on samoja päästöjä. Toki vesistöjen kunnostamisessa turkistarhat ovat aktiivisesti mukana, sillä roskakalojen kalastuksessa kalat viedään tarhoille minkkien ruoaksi. Mutta asia on oravanpyörä; typpi ja fosfori rehevöittävät vesistöjä, roskakalat lisääntyvät, roskakaloja kalastetaan, ei keksitä niille parempaa käyttöä, joten syötetään minkeille. Jos tarhaukset kiellettäisiin, olisi ainakin yksi rehevöittävä tekijä vähemmän. 

Jokainen voi ainakin itse miettiä mikä on etiikan, luonnon ja eläinten kannalta paras ratkaisu. Ne, jotka näkevät turkistarhauksen epäeettiseksi ja ympäristöä kuormittavaksi elinkeinoksi, kannattaa allekirjoittaa kansalaisaloite Turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa.

http://www.turkistarhatonsuomi.fi/allekirjoita-aloite

Ja kannattaa katsoa eilinen Yle 1 A-Studion juttu aiheesta. Hyvin valaiseva ja mielenkiintoinen!

http://areena.yle.fi/tv/1610079

21

1446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hhmmn...

      No sittenhän emme voisi pitää lemmikkeinä mitää eläimiä, jotka nyt pidämme häkeissä. Me emme voisi pitää marsuja, gerbiilejä, hiiriä, rottia, oravia jne. Emme myöskään akvaariokaloja. Enpä todellakaan allekirjoita tuollaista.

      Sitäpaitsi Suomessa hoidetaan eläimiä hyvin - myös turkiseläimiä. Siitä todisteena mahtavat vientitulot.

      Miksi pitää kuvata sairaita eläimiä ja antaa ihmisille kuva, että eläimet turkistarhoilla ovat tällaisia. Sama kun kuvaisivat kotona sairaita kissoja ja annettaisiin kuva, että näin huonosti hoidetaan kissoja maassamme.

      • h.piippu

        No pitäisihän noita tarhauslainsäädöksiä tarkentaa. Nythän esim.naali ja supi usein liian pienessä tilassa, kun vain yksi minimihäkki - koko ilmoitettu... Mutta en kyllä kettutyttöilyyn lähtisi, turkis on luonnontuote ja parempi kuin keinotekoiset tuotteet. Minkit yms.eivät kuuluu Suomen luontoon. Luontoa saa hyötykäyttää kohtuudella. Eli sanon kyllä turkistarhauksen täyskieltäjiä varsin vieroittuneiksi. Mutta tarhojen oloa pitää myöskin valvoa, ja lainsäädäntöön täsmentää eri tarhaeläinten häkkikoot ...


      • ei eläinrääkkäyksell

        Sairaita eläimiä ylipienissä häkeissä pitää kuvata, koska kuvat ovat TOTTA! Tarhoilla ei pitäisi olla sairaita eläimiä!!!! Esim. tällä tarhalla eläimet voivat huonosti vuodesta toiseen: Turkistarha Pedersöressä, kesäkuu 2014 http://elaintehtaat.fi/turkistarha-pedersoressa-kesakuu-2014

        Ketut tarhoilla ovat sairaita jo syntyessään jne. Netti pursuu tietoa siitä miten härskisti suomalaiset ovat valmiita tekemään rahaa aiheuttamalla eläimille kärsimystä. Jopa eläinten tappaminen tehdään brutaalisti ja on järkyttävää katsoa. Tapa ei ole hyväksytty mm. eläinlääkäreissä niin miksi sitten tarhoilla?

        Turkistarhauksen puolustajilta puuttuu kyky tuntea empatiaa tai sitten he ovat tietämättömiä.


      • Anonyymi

        Minäkin olen omistanut "häkkieläimiä", marsuja. Mutta ne päästettiin joka päivä liikkumaan vapaasti kotonamme, niiden kanssa seurusteltiin ja kesäisin vietiin pihalle häkkiin, missä ei ollut alustaa vaan mahdollisuus liikkua ruoholla tai sitten kuljetettiin valjaissa.
        En hyväksy minkään eläimen jatkuvaa häkkielämää.

        Kuka pitää turkiksia enää nykypäivänä? Ilmastokin lämpenee kokoajan.


      • Anonyymi

        On kyse tarhatuista häkeissä olevista eläimistä jotka syntyvät ja kuolevat häkkiin ihmisen kylmän taloudellisen himon vuoksi. Ihminen on julma eikä eläin vaan jotain paljon pahempaa. Suomessa on yhä turkistarhausta vaikka muualla se on lopetettu. Suomi ei ole sivistysvaltio niin kauan kun tarhausta harjoitetaan. Julmat ihmiset . Sari Essayah haluaa että eläimet kärsivät eikä puolla tarhauksen lopettamista. On siinä uskovainen , niinpä niin kaikki rikokset on anteeksi annettuna kunhan on uskovainen. Siinä on oppi jjoka joutaa romukoppaan. Toinen Kurvinen jolla on kädet veressä turkistarhauksen omistajana.


    • asdfasdf

      mitä tekemistä tällä on lemmikkieläin palstalla?

    • Siksi...

      En allekirjoita, koska turkikset ovat lämpimiä ja egologisia. Keinokuiduille olemme monet allergisia ja tekoturkikset ovat koppuroita. Tekonahkakengät jäätyvät ja varpaat mukana - aidot nahkakengät täytyy olla talvipakkasilla. Lämpimissä maissa voidaan olla pellavakengillä tai kangaskengillä.
      Paleltumisia sattuu joka talvi, koska ei osata pukeutua sään mukaisesti.

      • vai ekologista

        Otapa uudelleen selvää tuosta ekologisuudesta! Turkikset ovat käytettynä ongelmajätettä niihin lisättyjen aineiden vuoksi! Tarhauskin on kaikkea muuta kuin ekologista.

        Keinoturkikset ovat nykyään niin upeita, ettei niistä päälle päin edes erota onko kyse aidosta vai keinoturkiksesta. Toki pilipalilaatua saa halvalla ja silloin laatukin on pilipalia.


    • voielämä-.-

      nahkakenkiä ei tehdä esim ketun nahasta? vaan ne tehdään vaikka lehmien nahasta, jotka on tapettu ruoaksi. Hanki tietoa ennen kuin pädet!

      • asdfasdf

        mitä se siihen katsoo minkä takia eläin lopetetaan?
        eri tuotantoeläimet ovat eri käyttötarkoitusta varten enkä vieläkään ymmärä mitä tämä tekee lemmikkieläinpalstalla koska kyse ei todellakaan ole lemmikkieläimistä!
        ps turkiseläimen raatokin menee ruuaksi...


      • Siksi...

        Mistä nahasta sitten tehdään turkiskengät??
        Kettulakki on valtavan kestävä ja monivuotinen - siis säästää luontoa.


    • joopajoo

      Tarhaus ei tule koskaan loppumaan. Ei Suomestakaan. Kuvitteleeko nämä poninhännät että täällä on eläimillä huonot olot. Menkää Kiinaan ja Venäjälle protestoimaan jos haluatte vaikuttamaan.

      • Paskatarhaus

        Ei lemmikkieläimen pito ole sama asia kuin turkiseläimen.Lemmikkieläintä pidetään vapaana ja hoivataan rakkaudella toisinkuin turkiseläin ei pääse koskaan ulos siitä perseenreiän kokoisesta häkistä...paitsi silloin kun se nyljetään jotta turhamaiset ihmiset saisivat itselleen turkin...

        Turkki kuuluu sille joka sitä kantaa eli eläimelle, piste.

        Ettikää muualta lämmintä vaatetta älkääkä varastako heikommilta, tosi raukkamaista.

        Säälittävää tappaa joku että saisi itselleen hyvän olon.


      • Kyselijä...
        Paskatarhaus kirjoitti:

        Ei lemmikkieläimen pito ole sama asia kuin turkiseläimen.Lemmikkieläintä pidetään vapaana ja hoivataan rakkaudella toisinkuin turkiseläin ei pääse koskaan ulos siitä perseenreiän kokoisesta häkistä...paitsi silloin kun se nyljetään jotta turhamaiset ihmiset saisivat itselleen turkin...

        Turkki kuuluu sille joka sitä kantaa eli eläimelle, piste.

        Ettikää muualta lämmintä vaatetta älkääkä varastako heikommilta, tosi raukkamaista.

        Säälittävää tappaa joku että saisi itselleen hyvän olon.

        No miten on sitten mahdollista, että koiranpentu potkittiin hengiltä ja että asuinhuoneiston lattia meni pilalle lemmikkien pissoista, jos lemmikkejä hoidetaan rakkaudella?


      • asdfasdf
        Paskatarhaus kirjoitti:

        Ei lemmikkieläimen pito ole sama asia kuin turkiseläimen.Lemmikkieläintä pidetään vapaana ja hoivataan rakkaudella toisinkuin turkiseläin ei pääse koskaan ulos siitä perseenreiän kokoisesta häkistä...paitsi silloin kun se nyljetään jotta turhamaiset ihmiset saisivat itselleen turkin...

        Turkki kuuluu sille joka sitä kantaa eli eläimelle, piste.

        Ettikää muualta lämmintä vaatetta älkääkä varastako heikommilta, tosi raukkamaista.

        Säälittävää tappaa joku että saisi itselleen hyvän olon.

        niin mitähän tämä sitten tekee lemmikkieläinpalstalla kerta sinustakaan ei tuotantoeläin ole lemmikkieläin?


    • nappi ohtaan

      mie nyljin vanhan piskini ku se oli jo vanha-niin tieten mie ammuin sen ensin,kiväärillä..kuolema oli kivuton ,vähän vain häntä heilui kun ammuin sitä päähän..tehin siitä kintaat pojan pojalle...kovin olivat kaverit kyselleet mistä saisi samanlaiset.opin jo pienenä että elukat on ihmisiä varten.

      • karmivaa

        Sosiopaatti!


    • a naali

      ihan sama mihin tarkoitukseen elikoita kasvattaa, kunhan pidetään sellaisissa olosuhteissa ettei elikolle aiheudu ylimääräistä kärsimystä. tarhojen oloon pitää saada parannuksia.

      • Kuis ......

        Kaikille elikoille täytyy saada paremmat olot. Ajatelkaapa niitä rottia ja gerbuja, jotka ovat pienissä häkeissä päivät pitkät - miksei kukaan auta niitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      559
      1888
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      90
      912
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      737
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe