Terve. Olen narsisti, ja oikeasti henkisesti kärsin siitä. Uskon että äitinikin on, mutta en ole jaksanut häntä koskaan syyttää, koska omassa narsistisuudessani olen aina niin kiltti etten halua sanoa ihmisille sellaisia asioita joiden tiedän heistä tuntuvan pahalta. Minua ovat sanoneet narsistiksi mm. 4/4 tyttöystävää, esimieheni, uusi esimieheni, jotkin kavereistani. Joka kerta se on kirpaissut todella pahasti ja olen helposti masentunut. Terapiassa kokeilin käydä ja puhua niistä mutta en saanut narsistin diagnoosia vaikka vuoden suhteessa olin. Tuli vain että toistuvia masennusjaksoja.
Mutta olisin ansainnut narsistin diagnoosin kyllä. Minusta silti kaikista kamalinta olisi jos ihminen ei tuntisi mitään tai tuntisi myötätuntoa. Mutta ilmeisesti ajattelen tämän vain järjellä ja tiedän sen olevan niin ja vain samalla huomaavan että tuo koskee minua. Tavallaan tiedän mitä myötätunto on - mutta vain järjellä! MUTTA HALUAISIN OLLA IHMINEN JOKA KUOLLESSAAN MUISTETAAN HYVÄNÄ JA VÄLITTÄVÄNÄ MIEHENÄ. Miten tästä voi parantua? :((((((((((
Pystyn olemaan myötätuntoinen järjellä (halaan,lohdutan ja kannustan jne joskus.) Mutta melkoisen harvoin jos koskaan se on varsinaisesti tunne. Minä todellatodella haluaisin parantua tästä, mutta tuntuu että se on mahdotonta, koska jos menen terapeutille niin yleensä alan esittämään, en kerro kaikista syvimpiä ja noloimpia pahoja oloja eli tätä mikä mielessäni melkein aina velloo. Ja olen hyvä keskustelija, minun kanssani on hyvä ja helppo puhua, olen ajatellut melkein kaiken valmiiksi ja monesti ajatukseni ovat fiksuja ja laaja-alaisia. Ihailen ja olen kateellinen niille ihmisille jotka elää spontaanisti. Minä vain pelkään niin paljon tuomituksi tulemista jne, etten uskalla näyttää tunteitani/elää spontaanisti tai sitten niitä ei ole. Tästä syystä olen myös alkanut eristäytymään. APUA OIKEESTI!
Ystäviä minulla ei oikeastaan ole. Nyt olen hetkellisessä mielenhäiriössä kun kirjoitan tätä, koska normaalisti egoni pitää vahvasti huolen siitä että esitän muille, että minulla olisi ystäviä, kavereita ja hyvät perhesuhteet. On niitä kavereita facebookissakin melkein 4 sataa, mutta ei niistä minusta juuri kukaan välitä. Minua ei juuri muut ihmiset kiinnosta, mutta haluaisin että kiinnostaisi. Tiedän etten voi olla onnellinen tälläisenä kuin olen.
Mutta olisin ansainnut narsistin diagnoosin kyllä. Minusta silti kaikista kamalinta olisi jos ihminen ei tuntisi mitään tai tuntisi myötätuntoa. Mutta ilmeisesti ajattelen tämän vain järjellä ja tiedän sen olevan niin ja vain samalla huomaavan että tuo koskee minua. Tavallaan tiedän mitä myötätunto on - mutta vain järjellä! MUTTA HALUAISIN OLLA IHMINEN JOKA KUOLLESSAAN MUISTETAAN HYVÄNÄ JA VÄLITTÄVÄNÄ MIEHENÄ. Miten tästä voi parantua? :((((((((((
Pystyn olemaan myötätuntoinen järjellä (halaan,lohdutan ja kannustan jne joskus.) Mutta melkoisen harvoin jos koskaan se on varsinaisesti tunne. Minä todellatodella haluaisin parantua tästä, mutta tuntuu että se on mahdotonta, koska jos menen terapeutille niin yleensä alan esittämään, en kerro kaikista syvimpiä ja noloimpia pahoja oloja eli tätä mikä mielessäni melkein aina velloo. Ja olen hyvä keskustelija, minun kanssani on hyvä ja helppo puhua, olen ajatellut melkein kaiken valmiiksi ja monesti ajatukseni ovat fiksuja ja laaja-alaisia. Ihailen ja olen kateellinen niille ihmisille jotka elää spontaanisti. Minä vain pelkään niin paljon tuomituksi tulemista jne, etten uskalla näyttää tunteitani/elää spontaanisti tai sitten niitä ei ole. Tästä syystä olen myös alkanut eristäytymään. APUA OIKEESTI!
Ystäviä minulla ei oikeastaan ole. Nyt olen hetkellisessä mielenhäiriössä kun kirjoitan tätä, koska normaalisti egoni pitää vahvasti huolen siitä että esitän muille, että minulla olisi ystäviä, kavereita ja hyvät perhesuhteet. On niitä kavereita facebookissakin melkein 4 sataa, mutta ei niistä minusta juuri kukaan välitä. Minua ei juuri muut ihmiset kiinnosta, mutta haluaisin että kiinnostaisi. Tiedän etten voi olla onnellinen tälläisenä kuin olen.
Vastaukset 138
Vanhimmat
Jos oikeasti haluat terapeutilta vastauksia tilanteeseesi, kannattaisiko käydä siellä niin, että paljastaa ne noloimmat ja hirveimmät asiat itsestäsi?
Eihän siitä muuten ole senkään vertaa apua.. Et voi ulkokohtaisesti suhtautua itseesi ja asioihisi kun etsit vastauksia itseäsi koskeviin asioihin muutos mielessä?
Koitin ainakin pari kertaa omaan kiltiin tyyliini. "Minua on vaivannut aika paljon nämä narsistihaukut, joita olen saanut näin ja näin monelta ihmiseltä jne". Sit tehtiin joku testi, josta tulos oli et ei sen perusteel, siin kyseltiin vaan jotain melko tyhmiä juttuja, en ees yhtäkkiseltää muista mitä. Sit terapeutti halus palata keskusteluis mun lapsuuteen ja kyseli siit, no kerroin hyvät ja huonot muistot jne.
Sit se viel kyseli jotain juttuja et "no mites jos sinulla ois lapsi ja se potkaisis vaikka pallon ikkunaan, miten toimisit?" Vastasin jotain että kyllä rajat pitää olla eli lapsen pitää kyllä tietää että se on väärin, mutta jos huomaisin/tietäisin että lapsi tietää tehneensä väärin niin sanosin vaik et ei mitään hätää, ostetaan kaupasta uus lasi ja asennetaan vaikka yhdessä. Sit se oli aikalail siinä. Myöhemmin koitin palata uudestaan siihen keskusteluun, mut se keskustelu jotenki kuoli siin ku terapeutti sit vaan alko sanoo et narsisti-sana on yleistyny paljon ja et sitä käytetään aika paljon nykyään ja jotain tällästä, yritti vissiin lohduttaa tai jotai?
Niin ja toisella terapeutilla kävin sit, kokeilin puhumas samast asiast ku olin masentunu erost ja sillonen muija taas heitti narsistikortilla. Se jäi mieleen taas vellomaa. Sit sieltä kun loppudiagnoosi kirjattiin niin oli sinne kirjattu että "häntä tuntuu vaivaavan aika paljon nämä narsistijutut" ei muuta siitä aiheesta, taas vaan samaa että toistuvia masennusjaksoja. Miten tästä voi parantua?!?!? Edes jotain mistä päästä hiukan eteenpäi?
Eli siis kun sanoin että alkaisin esittämään, niin ehkä väärä sanavalinta, olen kertonu kyllä, mutta en oo jankannu ainakaa samalle henkilöl vaik ongelmaa ei oo tullu mitää helpotusta.
Nii ja jos suorempaa sanoisin niin se ois mun mielest epäkunnioittavaa sitä terapeuttia kohtaa. Menisin huutamaa et OON NARSISTI! Huutaisin kenties niin kauan et sulkevat pakkohoitoon?
"Sit se viel kyseli jotain juttuja et "no mites jos sinulla ois lapsi ja se potkaisis vaikka pallon ikkunaan, miten toimisit?""
Heittäisin kakaran pallon perässä ikkunasta ulos. Njähää...problem solved. :D
Onneksi ei ole lapsia...eikä tule.
Harmi, etteivät minulta kysyneet tuollaisia kysymyksiä. ;P
Sua tuntuu todella vaivaan paljon se, että sua luullaan narsistiksi. Oikeastaan se vaivaa sua paljon enemmän kuin se miksi sua luullaan narsistiksi. Ehkä kannattaa kuitenkin miettiä, onko antanut aihetta ja miten. Millainen käytös itsellä on erilaisissa tilanteissa. Narsistikorttikin on oikeasti lyömäase, joten sellaiseksi sanominen ei vielä todista yhtään mitään.
Siinä olet oikeassa, että empatiaa voi näytellä tuntematta sitä todella toista ihmistä kohtaan. Terapeutit menee aika hitaasti ihmisten sisäiseen maailmaan, joten mitkään muutamat käynnit ei ihmisen ongelmiin kovin paljon päästä sisälle. Ootko itse lopettanut käynnit, vai terapeutti? Tykkäsitkö terapeutin toiminnasta, oliko se mielestäsi laadukasta?
Oletko miettinyt miksi kaikki haukkuvat narsistiksi? Sinulla näyttää olevan sellainen pakkomielle / ajatus että todella olet narsisti. Onko mahdollista että olet kertonut tästä / on käynyt muuten ilmi että ajattelet näin ja muut siksi sanovat sinua narsistiksi? Tai ehkä sinulla on yksi tai muutama pinnallinen itsevarma tapa jotka antavat sinusta narsistisen kuvan?
Muutama piirre ei tarkoita narsismia, eikä se että luulet olevasi narsisti.
Näyttelemällä pääsee pitkälle.
"If you can't feel it, fake it." ;)
Tätä neuvoa noudattamalla voit elää ihan "normaalia" elämää. Ja jos sitä jatkaa tarpeeksi pitkään, niin se alkaa automatisoitumaan. Tietenkin saatat vaikuttaa hitusen kummalliselta tai kylmältä aina välillä jos lipsautat tai teet jotain yleisten moraalikäsitysten vastaista, mutta ihmiset unohtaa aika nopeesti.
Miksi näytellä...Jos joku ei sinusta tykkää, niin ei se ole sinun arvoinen, vai miten se sanonta nyt meni...
Mutta aloittaja nimenomaan pyysi apua. Hän haluaa (?) olla tekemisissä ihmisten kanssa ja hän haluaa (?) heidän pitävän hänestä.
Elämä muutenkin menee sutjakkaammin jos näyttelee. Ja jos joku ei minusta pidä, niin eihän se minun ongelmani ole, mutta pyrin siihen, etteivät ihmiset sentään juokse karkuun. :-D
"Tietenkin saatat vaikuttaa hitusen kummalliselta tai kylmältä aina välillä jos lipsautat tai teet jotain yleisten moraalikäsitysten vastaista, mutta ihmiset unohtaa aika nopeesti. "
http://norpatti.sarjakuvablogit.com/files/2009/04/mollosilima.jpg :)
Touché. :-D
Käsitin, että aloittaja olisi ahdistunut siitä tietoisuudesta, että toisilla ihmisillä on jos mahdollista enemmän tunne-elämän tapaista kuin hänellä itsellään ja että mahdolliset ongelmat voisivat johtua siitä, että narsistikortin heittelijät ovat oikeassa...
Tuomituksi tulemisen pelko kuvastaa (minun mielestäni) jonkinlaista itsensä estämisen tilassa elämistä.. Pelossa, että..???
Minkälaista spontaaniutta on elämä vailla ja voiko sitä sitten jotenkin opetella pääsemään irti siitä ... jostakin, joka estää sitä spontaaniutta...
Narsismi lienee muutakin kuin huolehtimista etukäteen siitä, että mitä muut mahtavat jostakin sanoa tai olla mieltä.
:DD Mahtava siili!!
Näinhän se taisi olla. Tuo oli vain ainoa ratkaisu jonka keksin, koska jos käsi puuttuu, niin sitä on vähän hankala asentaa jälkeenpäin (mitä ei mielestäni edes pitäisi yrittää).
Toinen neuvoni aloittajalle olisikin että hyväksy itsesi. Jos et siihen pysty, niin sitten ehdotan taas näyttelemistä. Näyttele niin, että uskovat että tarvitset apua.
Näytteleminen on rasittavaa...
Ja olen huomannut, että ihmiset melkeinpä vihaavat minua enemmän silloin, kun teeskentelen myötätuntoista/tunteellista ihmistä kuin silloin, kun olen välinpitämätön biatch...
Jostain syystä kusipäältä vaikuttaminenkin on sallitumpaa ( ja melkeinpä toivottavaa ) tässä maailmassa, kuin hyvän ihmisen "esittäminen" ( vaikka et mitään "pahaa" tekisi vedit sitten mitä rooli hyvänsä. )
En ymmärrä ihmisiä kyllä yhtään. :D
Minusta näytteleminen taas on hauskaa. :-D Ei silti, ei sitä roolia saa aina pidettyä yllä, joten osa ihmisistä ajattelee minun olevan äärimmäisen epävakaa... Ja tahditon. Ongelmana minulla myös se, että vaihtelen näitä rooleja aika usein, mikä jostain syystä saa ihmiset ajattelemaan että oon epäaito.. :D
Ja ihmisten ymmärtäminen on kyllä usein aika ydinfysiikkaa. :)
Ja se on kyllä jo kauan sitten huomattu.
Onko näytteleminen nyt sitten ainoo varteenotettava vaihtoehto, tuleeko muita?
Se välinpitämättömyys "jos joku ei pidä niin ei se ole sun arvoinen" ei taida oikeen toimia mulla, kun sitä just oon. Sit oisin vaan ihan yksin, kun ei musta vaan pidä juuri kukaan tällä hetkellä. Haluan saada terveitä ja kunnollisia ihmissuhteita!!
Pystyykö parantumaan kun OIKEESTI HALUAISIN. Pystysinkö vaika oppimaan esim nöyryyttä ja myötätuntoa? Kiitos jo tähän mennessä vastanneille! :)
Aitous. Mikä itse olet ja mitä haluat. Toisista ihmisistä ei voi väkisin kiinnostua, enkä tiedä palveleeko tuo näytteleminenkään. Haluaisitko että sinulle näteltäisiin kinnostusta? Pysyvä ja vastavuoroinen ihmissuhde perustuu aitoudelle ja sille minuudelle, jota toinen edustaa.
Nöyryyttä ja myötätuntoa? Tarvitset myös tietoa siitä, miten ihmisten kanssa tulee elää ja käyttäytyä, jos ne aikaisemmin ovat olleet hakusessa. Joskus voi lähteä asioista opettelemaan ihan jostain sieltä, mistä niitä ei tule mieleen etsiä. Mene kirjastoon lastenosaston puolelle. Lainaa sieltä erilaisia teoksia kuvakirjoista satuihin ja nuorten teoksiin. Yritä eläytyä lukemiisi hahmoihin. Ihmiseksi tullaan vain kasvamalla.
Oletko varma, ettet vain kiellä tunteitasi? Koska jos olet vain padonnut ne pois, niin luulisi että voisit saada ne takaisin.
Millainen sinun äitisi oli? Koska uskon, että turvattomasti kiintyneille on ominaista samaan aikaan haluta läheisyyttä, mutta työntää sitä vaistomaisesti pois. Ja tämä on sitten ihan vain spekulointia.
Minusta vaikutat jo oikein nöyrältä ja myötätuntoiselta ihmiseltä, jos tekstejäsi on uskominen. :)
Ehdotus: kuuntele ihmisiä mahdollisimman paljon. Keskity siihen, mitä haluat oppia. Mieti ihmisiä kuunnellessasi, mikä ihmisten mielestä on esim. kauheaa. He usein sanovat sen ääneen. Kertaa asiaa mielessäsi ja aivan varmasti, vähän hitaammin, mutta kuitenkin, käsität suurimman osan. Ja ymmärrät, mikä on esim. kauheaa.
Sen jälkeen voit alkaa harjoittelemaan reagointia. Veikkaan että tulet oppimaan kanssakäymistä. "Hohtimia ei kannata heittää kaivoon".
Vasta kun kaivelet ne sun omat dumpatut tunteet siitä, mitä sulle on tehty että susta mahdollisesti on tullut narsisti. Vaatii pitkällistä omistautumista oman tunne-elämän ja käytöksen havainnointiin siitä mitä se vaikuttaa sun kaikissa ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa. Sit on mahdollista pystyä parantumaan jonkin verran. Ja jos oikeesti haluut parantua, voin nostaa sulle hattua siitä, että ylipäänsä ajattelet asiaa. Aika harva narsisti edes ajattelee, joten se kyllä sotii jotenkin tätä sun mahdollista narsismia vastaan.
Joku heitti tuon itsensä estämisen tilan niin hyvin paljon mahdollista. Se on sitten varmaan siitä hylätyksi tulemisen pelosta. "Ihmiset eivät hyväksy minua sellaisena kuin olen, minun on oltava narsisti, koska niin moni on niin sanonut ja vanhempani tai sisaruksenikaan koskaan hyväksyneet." Koskaan kukaan perheenjäsen ei ole sanonut minulle olevansa esimerkiksi ylpeä minusta, vaikka olen tehnyt helvetistikin asioita joita normaalisti ollaan ylpeitä. Olen sitten kasvattanut sen ylpeyden itse kun sitä muualta ei ole tullut.
Lapsena en saanut näyttää omia negatiivisia tunteitani, äiti alkoi huutamaan tyyliin "HYI KAMALA", silloin joskus kun olin kiukkunen. Siitä voisi joku varmaan sanoa että voi muoduostua "itsensä estämistä". Olen ehkä kieltänyt negatiiviset tunteeni. Pelkään jos olen ilkeä, mitä ihmiset sitten ajattelevat. Ironista kyllä olen huomannut, että ne joille olen ollut "ilkeä", jona minä siis käsitän vaikka "ei, en halua" ovat pitäneet minusta ehkä eniten.
En ehkä ole ollut tarpeeksi vahva persoona ollakseni oma ilkeä itseni. Sitten en olekaan enää uskaltanut olla koskaan se kiukkuinen, vihainen tai ahistunut (jne, vaan olen kehittynyt KILTIKSI NARSISTIKSI.
Äitini on aivan tunnekylmä paska, ainakin nykypäivänä, kyllä varmaan paljon nuorempanakin. Kovat arvot: maailma on julma ja paha paikka, kaikki ihmiset on paskoja, jokasen on pärjättävä yksinään jnejne. Melko kylmä ihminen.
Niin ja uskoisin tietäväni miten käyttäytyä, että miten olla ihmisten kanssa, jotta pärjää ja osaan esittääkin. Olen melko älykäs, ainakin oppiaineissa, yliopistoopinnoissa vitosta melkein kaikista kursseista. Vähän perfektionistikin. Ja ymmärrän kyllä tunneälylliset puolet, olen itse myös psykologiaa lukenut yliopistossa jne. Se ongelma on se kun ei niitä tunteita ole, joita ihmisten kanssa normaalissa kanssakäymisessä on, esim juuri se myötätunto. Kuten sanoin aikasempaa, se ei ole minulla TUNNE vaan TIETO, jonka pohjalta pystyn kyllä esittämään että tuntisin jotain.
Mietin vain sitä mitä olla, ollaki oma vitun ongelmallinen oma itsensä, joka saa onglemia, kurjuutta, kärsimystä ja pahaa oloa jne aikaan niin ystävyys- rakkaus - perhe kuin työsuhteissakin. Vai esittää myötätuntosempaa, mukavampaa, huomioivampaa, joustavampaa jne?
Kaikki tai ainakin melkein kaikki jotka ovat minua narsistiksi sanoneet ovat sanoneet myös että osaan halutessani olla todella ihanakin.
Et voi olla myötätuntoinen, koska et ole saanut heiltäkään myötätuntoa! Olet saanut kylmää vettä niskaan ja kärsit siitä - siksi et ole heille myötätuntoinen. Saatat jopa olla katkera ja toivoa kostoa näille "pahantekijöillesi". Arvasinkohan lähellekään oikein? Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan! Noista teksteistä päätellen, et voi olla narsisti! Unohda koko juttu äläkä jää enää miettimään eksies lausuntoja ja muidenkaan, mene elämässä eteen päin! Ja kovin kiukkuspäisten ihmisten seura ei tee muuta kuin kaltaisikseen.
Jos teeskentelet tunteesi koko ajan, siitä kasvaa sun päälle niin paksu nahka että lopulta tukehdut siihen.
Tuli tuosta ylläolevasta lauseesta mieleen Fannyn ja Aleksanderin kuuluisa piispa, joka sanoi suurinpiirtein näin et 'mun kasvoihini on palanut kiinni jotain muuta kuin mitä minä sisimmässäni olen, mitä enemmän aikaa kuluu sitä enemmän ne muuttuvat kivikoviksi, sitä enemmän tunnottomiksi, tämä eloton ja kuollut ilme naamallani on syöpynyt kuin happo kiinni naamaani; en tunne enää itseäni, se joka peilistä minua katsoo, kuka hän oikein on?'
Saman jutun löytää raamatusta kun Lootin vaimo katsoo menneisyyteensä, siis taaksensa, ja jähmettyy. Löytyy Kuolleen Meren eteläpäädystä vielä tänäkin päivänä tämä joka paloi menneisyyteensä kiinni, yhdessä hetkessä.
21 ja pec:tus : saatatte melko todennäkösestikin olla asian jäljillä kuten muutama muukin tässä keskustelus. Ainakin siltä tuntus. Nimimerkille "Yks neuvo" väitän silti vakaasti et kyse ei ole siitä. Mun on sanottu olevan TODELLA hyvä kuuntelija. Olen tietyllä tapaa just eläny pitkän matkaa elämästäni vaan muita opastaen - järjellä. Olen ollu aina niin kiltti et ei mulla väliä, tai mun tunteilla, vaan et kuuntelen, autan, opastan ja teen mitä vaan muiden puolesta. Aina oon tarjoos apuani kaikille tutuille. Kai sit haen hyväksyntää mut ei ne ehkä pysty hyväksyy kun ne näkee etten ole oma itteni kun en näytä niitä omia tunteitani.
'
Tästä johtuu varmaan myös just se että ihmiset sanoo et mun kanssa on hyvä puhuuu. Kun osaan opastaa, en ole niin sidoksissa tunne-elämään, mitä monet. En sekota niitä asiohin vaan osaan sanoa sen mikä on järkevää. Yleensä jopa perustellen. Mut niinkun sanoin, ihailen ja kadehdin niitä ihmisiä jotka elää spontaanisti ja haluaisin ite olla enemmän tunne-ihminen.
3/3 parhaista kavereista joita ite pidän ystävinäni mut en tie mitä ne must ajallee, on sanonu et olen oikeesti todella hyvä kuuntelee. On sanonu näistä jokunen 15 vuoden tuttavuuskin ihan tosissaan et niist tuntuu et tiedän niistä enemmän asioita kun ne ittestään. Siis vakavassa keskustelussa. Ja vakaa tämä elämä saatana onkin. Kun ei näytä tunteitaan :D.
Ei tätä voi silti nähä lopullisena pahana tilana, mä oon päättäny et oon narsu mut oon myös päättäny et haluun muuttua tästä sairaudesta.
Teidän tuntemattomien vinkeistä tänä aamusti oli jotenkin vapautu olo, teki ilmeisesti hyvää. Päivällä näin mutsia ja huusin sille ne asiat mitä se tekee mun mielestä väärin. Ei se siitä mitenkään mihkään ottanu varmaan, mut silti tuli jotenki jopa hyvä olo koska TUNSIN sen oikeesti ihan hetkessä. Sen vihan. Sit kävin tänään luonnossa kuljeskelees ja tunsin taas jotain lempeyttä sitä luontoa kohtaan. Ja tunsin senkin. Huomasin jälkeenpäin. En ehkä oo ihan tunnekuollu siltikää. Mikään ei ole muuttunu, mut se jotenki autto mulle kun kun kirjotin tänne.
Mut sit pian jo mietein tätä keskustelua täällä. Mitäs sit tehdä kun haluis olla ihmisil kiva (ei kiltti et kuuntelee vaan), hellä, välittävä, rakastava, kunnioittava, tukeva, ehkä nöyräkin? Mitä kun haluu tehdä jollekin ihmiselle hyvä olon, mitä sit jos mua sattuu? Mitä tehä sille pelolle, et ne satuttaa mua? Mitä sit jos haluais vaikka jollekin ihan tuntemattomal hymyillä lempeesti mut ei uskalla? Tämä on oikeesti kaikista vaikeinta.
Kiitos jo vastauksistanne, arvostan niitä :)
Elisakettu: oon samaa mieltä et ihmiseks tullaan vaan kasvamalla. En oo kuitenkaan tunneälytön. Itseasiassa voin jopa väittää että minulla on korkea tunneäly. Ja uskon että sitä voi oppia, myös kirjoista kuten loistava daniel golemanin tunneäly-kirja. Tunneäly pitäis ottaa oikeesti kouluaineeks tässä melko sairaasssa rahaa, mainetta, pärjäämistä, kilpailua ja ahneutta tukevassa ja kannustavassa yhteiskunnassa. Tunneälyä voi oppia niin että tietää miten toimia. "Do as i say, not as i do". Tietää miten miellyttää ihmisiä. Ja näkee AIVAN PIENIMMISTÄKIN jutuista miten toinen ihminen tuntee. Se on niinku jos sulta hävii joku aisti niin toinen kehittyy. Kun sitä itse on kieltää omat tunteensa niin sitten oppii lukemaan niiden muiden tunteita superhyvin. Kyse on, ainakin mulla, siitä, että ei vaan osaa toteuttaa sitä impulssia. Samassa hetkessä tulee toinen impulssi et mitä jos sua sattuu jos näytät tuntees. Sen takia kaikista vaikein on ollu hyvä, mut mä haluuuuuuuuuuun oikeesti :(
Ja minusta vielä - lempipuheenaiheestani :), sen verran että olen oikeesti ihan perinteinen narsisti. Olin koululuokat aina nelosluokasta yliopistoon saakka koulun suosituin poika. pitkä, komea, liehuletti ja supliikki. Parin viime vuoden aikana oon rumentunu niin saatanasti, ja ehkä sen takia olenki tajunnu tän oman tilanteeni. Katoin tossa joku aika sitte leffan "Love is never uglu - Beasty", joka kerto narsistista, joka noiduttiin vitun rumaksi. Sitten se ajan kuluessa muuttu paremmaksi kun tajus, uskalsi ja yritti alkaa rakastamaan toista vaikka kuinka välitti. Se on mun idoli se :)
Niinpä, kysyt mitä sitten jos sattuu... Kaikkiin sattuu joskus, vaikka kukaan ei varsinaisesti haluiskaan satuttaa. Aina jutut ei mene oman mielen mukaan ja se täytyy vaan hyväksyä. Silti siinä kohtaa kun sattuu on pakko kääntyä omaan itseen silloinkin, koska toisen syyttäminen ei helpota kipua loppuviimeksi yhtään. Eikä edes välttämättä muuta sitä tilannetta mikä aiheuttaa kipua. Miks joku tekee toiselle pahasti? Se on sen toisen tahto ja ongelma, älä ota sitä vastaan vaan varista se kuin vesi höyheniltä, ei ole loukatun vaan loukkaajan häpeä.
Rakastuminen on riski, eläminen on riski, mutta täällä on elettävä joka päivä. Voihan sattua muutakin elämässä. Hyviä ja pahoja asioita, itsestä riippuen tai riippumatta. Pakko elää vaikka pelottaa ja kun kohtaa pelkojaan, se on helpompaa kuin jäädä neljän seinän sisälle ja erakoitua ilman yhtäkään kokemusta elämästä. Elämän pelkääminen on vähän niin kuin menis elokuviin silmälaput ja korvatulpat päässä. Vähän vapisuttaa, mutta elokuvasta ei tiedä sit yhtään mitään, vaikka on päässyt paikan päälle ja maksoi kovan hinnan. Kannattaa katsoa ja nauttia koko rahalla ja kokea kaikki tunteet mitä on tarjolla.
Hei Narsistijuppi. Luin tekstejäsi koska olen itse samassa tilanteessa ollut jo 40 vuotta. Minua ei kukaan ole sanonut narsistiksi, mutta pahaksi ja huonoksi ihmiseksi sen jälkeen kun olen annattanut päin naamaa kyseisille ihmisille jotka todella ovat itse narsisteja. Narsisti nimittäin kumuloi omat tekonsa, ajatuksensa ja puheensa, sekä valehtelee, mustamaalaa ja yrittää eristää uhrinsa ja jopa tuhota koko ihmisen ja hänen persoonansa ja itseluottamuksansa. Mielestäni et ole millään tapaa narsisti vaan narsistin uhri. Tunnistan nuo asiat, koska olen käynyt tuota helvettiä läpi monta kertaa ja kauan. Nyt olen sitä mieltä, että nuo tunteet joita kerrot esittäväsi ovat tuttuja myös minulle, koska minulle on käynyt niin, että kun tarpeeksi kauan alistetaan, nujerretaan, mitätöidään jne, niin uhrilta, jolla alun perin on ollut aidosti nuo tunteet olemassa, mutta joku on tuhonnut ne, niin jäljelle jää vain ajattelu järjellisesti. Oikea narsisti ei pysty ajattelemaan tunteita edes järjellisesti, kun ei tiedä mitä ne on, koska narsistilta puuttuu kyky ajatella miltä toisesta tuntuu ja miten paljon vahinkoa ja tustaa uhrilleen tuottaa. Nyt olen takonut päähäni, ettei oikean narsistin teot, puheet ajatukset ole minun syytäni ja elän nyt vain itselleni uskoen että karman laki muodossa tai toisessa astuu kuvioihin: Tekstistäsi ei käy ilmi ikääsi, mutta uskon että kunnioita ja rakasta itseäsi juuri sellaisena kun olet, äläkä hae toisten hyväksyntää. Ehkä jonakin päivänä tunnet itsesi ainakin osaksi ehjäksi ja onnellisemmaksi. Vielä, älä missään tapauksessa ole missään tekemisissä noiden henkilöiden kanssa, jotka nimittelevät sinua narsistiksi. Koska todennäköisesti olet lähtenyt työstäsi ja jättänyt "ystäviäsi" syystä, että sulla on ollut heidän kanssaan niin paha olla. Kun olet miespuolinen, niin oletan että paha olosi johtuu todella lapsuudestasi, ja että joku on jättänyt sinut sivuun ja olet kiltteydelläsi hakenut huomioita ja että kun minä olen oikein kiltti, niin minut hyväksytään. Minulle joka olen ollut kaltaisesi, kiltti, auttavainen, uhrautuvainen,toisia kuunteleva ja eteenpäin vievä on just käyny niin,että niistä onkin tullut minulle pahimmat viholliseni. En tunne mitään empatiaa enää heitä kohtaan. Kilttiä ihmistä käytetään aina hyväksi ja useimmiten käyttäjä on narsisti. Hyvää Joulua ja Onnea tuleville vuosille
Narsistiseen persoonallisuushäiriöön sisältyy paradoksi: Narsistikin on pohjimmiltaan väärinkohtelun uhri. Niinpä narsistiksi toisen tuomitseva on itsekin narsistinen, koska ei kykene ymmärtämään sitä pohjimmaista syytä. Voiko sitä sitten sanoa terveeksi narsismiksi? Näin narsistina, joka kärsii siitä, se tuntuu melko myötätunnottomalta, ylimieliseltä, itsekeskeiseltä ja narsistiselta! Jos minun ylitseni olisi ajettu ja jalat menneet poikki, niin olisiko oikein tai kivaa haukkua minua siitä että minulla on jalat poikki? Tälläinen ihminenkö on narsistisesti terve?
Ihmisyys on vähän kuin koiran sisäsiisteys. Huonon kouluttajan koirat eivät sitä opi, mutta hyvänkin kouluttajan koirat pissaavat lattialle jos niitä ei päästä ulos.
Ihmisyys on opittua ja jokainen ihminen on narsistinen. Luulisinkin, että usein nuo ihmiset jotka näkevät narsisteja kaikkialla vain projisoivat omia tuntemuksiaan muihin.
Ja jos sinulta olisivat jalat poikki, niin suurin osa ajattelisi "onneks se en ollu minä". :)
No kerrotko mitkä kriteerit täytät narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.
Sitten kerrot, mikset KIELLÄ niitä tai PROJISOI muihin (olennaisia defenssejä)-
Kolmanneksi, myönnätkö, että itsetuntosi on huono?
Jos myönnät, niin myönnätkö sen vain JÄRKEISTÄEN vai aidosti tiedostaen ja heikkoutesi kertoen?
Jos jälkimmäinen, mikset vaan älyllistä toimintaasi ja oikeuta sitä narsistisesti, vaan ilmeisesti myötätunnon vuoksi (mitä ei narsistilla ole); haluat parantua?
Ok, olet siis jo oivaltanut, noh edessä on sitten suruaika tekemistäsi törkeistä tempuista ja surua kyvyttömyydestäsi empatiaan.
Häpeätkö jo? Jos et, niin varaudu häpeäromahdukseen, sairaaseen syyllisyyteen...
Pelkäät, että heikkoutesi/pahat puolesi tulee esiin. Niin pelkää moni narsisti mutta moni muukin.
Missä se sinun PIITTAAMATTOMUUS on? Tunteet voi puuttuu traumatisoituneelta, kuka ei ole narsisti. Tunne-elämään voi saada yhteyden mm. terapiatyöskentelyllä. Voit oppia terveempiä defenssejä, jos niitä on.
Et parane viikossa, jos olet narsisti mutta saatat luulla niin, jos olet narsisti.
Missä sinun laaja-alaiset suuruuskuvitelmat tulevat ilmi?
Fantasioissa, teoissa?
Paljon kysymyksiä... diagnosoitko paljonkin?
Huhhuh nyt tulee kirjotettavaa mut kirjotan jos vaik selventäis omia ajatuksiaki..
Eli noi nph:n diagnostiset kriteerit kaikki 9 on niin jumalattoman laaja-alasia ja tulkinnan varasia, etten osaa varsinaisesti sanoa mitä niistä täyttäsin. Toisaalta tuntuu että kaikki, toisaalta etten mitään. Riippuu paljon mistä näkökannasta asiaa tarkastelee ja mikä niiden kriteerien viitekehys on.
Otan kaikki yksitellen:
1 .suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan -
Koen olevani älykäs. Uskon pystyväni saavuttamaan halutessani melkein mitä tahansa. Huomaan joskus tekeväni asioista meteliä, hakevani huomiota niistä asioista, joita olen saanut aikaan, ja toisinaan jopa niin että kaunistelen, en asiasisällöltään, mutta sanallisesti asiaa paremmin tulkittavaksi.
2. keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta - Käyn salilla, pidän siitä ja toisina jaksoina jopa pakonomaisesti. Rakastan ulkoista kauneutta, olen melko pinnallinen, En ole suostunut ottamaan mitään muuta kuin omasta mielestäni kaunista naista. Etenkin vielä nuorempana, keskityin ajatuksissa suuren "disneyrakkauden" kaipaamiseen. Aikuismaisen, kypsän molemminpuolin arvostavan ja itsenäisen sellaisen. Kaipaa edelleen mutta en enää samalla tavalla tarvitse itselleni pelastajaa kuin silloin.
3. vaatii korostunutta ihailua - etenkin nuorempana vielä, ajattelin että olen niin erinomainen monessakin asiassa että ansaitsen ihailua. "Vaatinut" en ole koskaan, jos ei joku arvosta niin ei arvosta. Sillä on siihen oikeus.
4. oikeus erityiskohteluun - uskon vakaasti edelleen että olen yhtä arvokas ihminen imisenä kuin vaikka presidentti, luutnantti, esimieheni tai sisareni tai vanhempani. Pidän itseäni tasa-arvoisena myös suurienkin auktoriteettien edessä. Kohtelun on mielestäni oltava molemminpuolin ihmisyyttä arvostavaa myös auktoriteettien taholta. En suostu alistettavaksi minkään tahon toimesta. Tunnistan vallankäytön välineet, eleet, sanat jne ja kapinoin niitä vastaan.
5. muiden hyväksikäyttö - mielestäni me kaikki käytämme toisiamme hyväksi tavalla tai toiselle. Esimerkiksi nyt minä käytän sinua hyväkseni onglemieni läpipuimisessa, koska sinä todennäköisesti et saa tästä mitään, aloite oli minun ja tarvitsin neuvoja. Mutta en oikeestaan tiedä miten vois olla hyväkskäyttämättä. Ehkei tällä tarkoteta tätä?
6. empatian puute - En ole täysin varma mitä empatiani on, onko se tunne vai onko se vain järkeilyni tulos. Tiedänkö vain mitä se on ja osaisin käyttäytyä halutessani empaattisesti mutta onko se minulla tunne. En tunnista sitä. Vaikkakin tietyllä tapaa ollut viimeisten vuosien aikana sellainen olo, että ehkä se on sen jälkeen kun aloin järjelläni opiskella mitä myötätunto on, olisi se tietyllä tapaa kasvanut tai muuttunut toisinaan aidosti tulevaksi tunteeksi.
7. kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä) - olen kateellinen esim. niille ihmisille jotka eivät joudu painimaan tälläisten asioiden kanssa. Olen kateellinen myös vaikka juuri kun katsoin facebookista niin yhden kaverin treenatusta kropasta kun en ole itse saanut moista aikaan. Facebookin compare people kyselyssä olin ykkösenä kysymyksessä "kenelle olet kateellisin" Tämä on siis ehkä perusteltua ainakin siltä pohjalta. Mitään syytä kellään ei ole minulle kateellinen olla kuten näkyy millaisten ongelmien kanssa joutuu painimaan.
8. ylimielisyys ja röyhkeys - uskallan haastaa juuri auktoriteettien kunnioittamattomuudesta johtuen ja esim. juuri vaikka työkkärissä saatan vaikuttaa röyhkeältä, vaatiessani päästä juuri itse päättämääni opiskelupaikkaan työttömyystuella tuettuna. Ylimielinen kuva minusta voi myös tulla, kuten huomaa olen vahvasti omaa mieltäni asioista. Vaikka sanat uskon olevani älykäs voi vaikuttaa ylimieliseltä.
9. uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot - Ei
Miksen sitten kiellä tai projisoi näitä muihin. Koska haluan muuttua. Joskus kyllä kiellän joitain asioita, mutta korjaan sen kai varmaan aika usein ainakin huomatessani juuri kieltäneeni jonkun tosiasian. Jos siis haluan. Joskus voin kieltää jotain ihan sen takia että se asia ei toiselle kuulu/en halua myöntää jotain hävettävää asiaa jollekin sellaiselle jonka kanssa en pidä luottamusta tärkeänä. Projisointia on loppujenlopuksi aika vaikea nähdä teenkö sitä vai en. En varmaan ainakaan kauheen usein. Olen aina ollut turhankin suorapuheinen ja selkäinen niin itseni kuin muidenkin kohdalla. Otan omat ja muidenkin viat sellaisena kuin ne ovat ja näen ne sillä henkilöllä kenelle ne kuuluvat, vaikka olisi kyse minusta.
Kolmanneksi itsetuntoni ei varmaan ole kaikista huonoin mahdollinen, olen kehittynyt itsetuntemuksessa muutaman viimeisen vuoden aikana. Sanoisin tuntevani itseni jotakuinkin hyvin. Kuitenkin itseluottamukseni puolestaan on aika huono. Olen epävarma esimerkiksi omasta ulkoisesta olemuksestani. Pelkään tulevani hylätyksi fyysiseltä olemukseltani. Tämä tietysti saattaa heikentää itsetuntoakin vähän, mutta henkisellä puolella se on kait ihan ok. Nämä asiat jotka sanoin tuntuvat tulevan aidosti, mutta en ole varma ovatko ne alunalkaen järkeistämisen tulos. Paljon mahdollista. Järkeistän asioita kyllä melko helposti.
Niin ja uskoisin että haluan parantua loppujenlopuksi ympäristöltäni saaman palautteen perusteella. Ne ovat varmaan ajaneet minut vuosien saatossa tajuamaan sen tosiasian että ilman myötätuntoa elämä ei olisi mitään muuta kuin tyhjä kuori. Haluan pystyä olemaan hyvä, että voin antaa ja saada, aitoa iloa onnea, nautintoa, rakkautta, välittämistä ja ennenkaikkea ihmissuhteita.
Kyllä, häpeän paljon sitä mitä olen ollut viimeisten vuosien aikana. Olen ollut masentunut varmaan paljon siitä syystä. Se on tullut ehkä parin-kolmen-neljän viimeisen vuoden aikana. Syyllisyyttä olen mielestäni tuntenut niin kauan kuin muistan, ihan "normaalisti" jollen jopa normaalia enemmänkin. Kaverit sanoo aina joskus että mä oon kyllä ihana kun noin pienistäkin asioista tunnen syyllisyyttä. Jos se vielä pahemmaks menee niin alan kohta ajattelemaan kaikkia pikkuötököitäkin ja niille tuottamaani kärsimystä, ja ei sekään liene hyvä.
Piittaamattomuuteni näkyy ulospäin varmaan siinä etten ole paljon ihmisiin yhteydessä. Saatan olla vastaamatta vaikka puheluihin viestiehin ihan vaan koska en jotenkin jaksa. Se ei silti ole piittaamattomuutta oikeasti, vaan varmaan vaan sitä että minulla on itselläni ja itsessäni niin paljon tehtävää, etten jaksa juurikaan auttaa jne muita juuri nyt.
Laaja-alaisia suuruuskuvitelmia minulla ei tietääkseni ole. Toisten ihmisten diagnosointia tai analysointia jos sitä sillä tarkoitat, teen kyllä melko helposti. Pohdin miksi tuo tai tuo käyttäytyi tuolla tavalla ja aika syvällisestikin monesti.
Huh, nyt nukkumaaannn -> hyvät yöt :)
Mua ihmetyttää, miksi haluat, että saisit diagnoosin?
Jos uskot, että asia etenee diagnoosi=>hoito
niin tämä ei pidä paikkaansa. Narsismiin ei ole
mitään erikoista narsismihoitoa.
Se sama henkilö, joka on diagnostisoinut sinulla masennuksen, hoitaisi sinua siitä eteenpäinkin. Jos jatkat käytöstäsi (eli tätä tietyn diagnoosin vaatimista) saatat saada kyllä diagnoosin, mutta
sinua ei ehkä miellyttäisi esim. hypokondria.
Jos sinulla olisi vakava persoonaalllisuuden häiriö, se kyllä huomattaisiin pitkässä hoitosuhteessa. Yksikään näistä ihmisistä ei pystyisi sinua täällä diagnostisoimaan, vaikka kuinka haluaisitkin ;)
Jokaisella ihmisellä on enemmän tai vähemmän psykopatiaan kuuluvia piirteitä, mutta onneksi harvalla niitä on niin paljon, että diagnoosi tulee.
Se, että: minä sanon/hän sanoo/he sanovat, että tuo on narsisti ja tuo on psykopaatti ei tee kenestäkään sellaista.
Kansankielessä on vain muotisana jota käytetään ei niin miellyttävistä ihmisistä. Ennen heitä kutsuttiin yksinkertaisesti kusipäiksi.
Et ole narsisti perustelujesi perusteella.
"Miksen sitten kiellä tai projisoi näitä muihin. Koska haluan muuttua."
Narsistisessa persoon.häiriössä juuri nuo defenssit ovat haitallisessa määrin käytössä ja selittävätkin käytöstä/reagointia.
Muiden syyttäminen omista virheistään... ja ei, en minä sinua loukannut...
Järkeistävää tuo kyllä on. Lauseesi.
Nettitekstin kirjoitus avunpyyntöinen ei ole hyväksikäyttämistä. Kaikki tuntevat joskus jonkin asteista kateutta. Kukaan ei ole aina kiltti, empaattinen, täydellinen. Meissä kaikissa on narsistin piirteitä tai vaikkapa epävakauden, rajatilan jne. jne. jne.
Me kaikki kiellämme joskus mutta narsisti käyttää tiettyjä suojakeinoja haitallisin määrin. Ne ei enää palvele, vaan koituu ongelmatilanteita.
On siis täysin normaalia, se ajoittainen kieltäminen, mitä kuvailit.
Miksi on tärkeää oletko narsisti? Miltä tuntuisi ollakin narsistinaisten uhri (siksi sinua haukkuneet, kun itse ovat)? Olisiko se heikkoa ja säälittävää mutta narsistina olo voimakasta, vallanhimoista, ruman kaunista...?
Onko diagnoosi vain tapa määritellä kuka sinä olet. Tai kuka hän on.
Neuroottinen muuttaa itseään, klusterin b häiriöiset muita; myös narsistit.
On toki poikkeuksiakin, mutta usein narsisti olettaa parantuvansa hetkessä ja helposti. Terapia voi kestää vuosikausia ja olla kovin rankka.
Niin tai näin, ei me ehkä koskaan saada tietää oletko virallisesti narsisti.
Saat sellaisena itseäsi pitää.
Jos olet, saatat valehdella joka kohdan... ja antaa täten itsestäsi muka empaattisen, itseään tutkivan kuvan...
Menet oudon paljon itseesi ja selität älykkäänä normielämän ilmiöitä narsismiksi.
Huh mitä sekasoppaa tuo tekstini, sorry.
Ei olekaan narsisti...ellei sitten ole narsisti, joka on keksinyt täysin kuvitteellisen aloituksen, täysin kuvitteellisesta henkilöstä.
Aloittaja mainitsee esim. olevansa tunteeton, mutta sitten luettelee perään kasan omia pelkojaan, sanoo, ettei välitä, mutta silti välittää mitä muut ajattelevat, sanoo ettei tunne myötätuntoa, mutta silti miettii jatkuvasti muiden tunteita, sanoo ettei halua olla yksin, kun narsistisuus on melkeinpä yksinomaan oman riippumattomuutensa korostamista...
Vain muutamia ristiriitaisuuksia mainitakseni. :)
Johtopäätösten tekeminen täällä on täysin mahdotonta. Jokainen voi kirjoittaa itsestään mitä haluaa ja jokainen vastata mitä haluaa. Täältä et saa vastausta siihen oletko narsisti vai et. Mutta jo sen kysyminen kertoo mielestäni, että ei, et ole narsisti. Poikkeuksena tietenkin se, että olisit niin taitava näyttelijä (jota narsisti on), että osaisit näytellä muka-narsistia, puoliksi tunnustettuna, jolloin on uskottavampi ja pystyy sillä tavalla uimaan uhrin liiviin. Joten kyllä, saatat olla narsisti. :D.
Edellisestä voit siis päätellä, että kaikki paitsi purjehdus tällä palstalla on turhaa. Toki voi kuitenkin aina hakea tukea.
Ei sillä oikeastaan ole mitään väliä olenko narsisti vai en. Ja sekin on loppujenlopuksi vaan joidenkin ihmisten määrittelemä sairaus. On määritelty et 5 diagnostista kriteeriä jos täyttää niin sit on narsisti. Ja tosiaan noi kriteeritkin pitäs ensin tyhjentävästi määrittelijän avata, ennen kun voisin edes hiukan lähelle koittaa objektiivisesti tarkastella mitkä muhun osuu tai paremminki joku muu vois.
Jos joku täyttää neljä tai kaks kriteeriä niin voiko sit huokasta helpotuksesta?Tai jos olis absoluuttinen nolla niin oisko sit tilanne jo se ettei omais edes sitä tervettä narsismia, mikä saattais olla sekin tässä maailmassa aika hankalaa? Tai mitä jos muhun osus vaikka 6 tai kaikki 9, niin ei mikään näistä skenaarioista muuttais sitä että myötätunto on se mihin haluan pyrkiä.
Lähtökohtani, itse sen tiedän, on se vastavuoronen (antaa-saada) oivallus että ilman myötätuntoa tää elämä ei olis mitään. Siitä syystä haluan loppujenlopuksi pyrkiä olemaan myötätuntosempi, en edes koko narsistikysymyksen takia. Ja toki, joku voi sanoa, ettei myötätunto ole mikään universaali totuus, ja ei olekaan, vaan arvokysymys.
Jos olen narsisti, ja pyrin aidosti myötätuntoon niin tuskin se voi olla huono asia. Jos en ole narsisti, mutta pyrin myötätuntosemmaksi, niin ei sekään voi olla huono asia. Jos satun olemaan narsistin uhri (mitä me väistämättä suurin osa ainakin hetkellisesti joskus ollaan tai tullaa olemaan), niin myötätunnon kautta voisin oppia ymmärtämään narsistejakin. Enkä antaa sen narsistin turruttaa myötätuntoani.
Uhrina olo olisi perseestä. En kokisi silloin olevani mitään muuta kun narsisti taas takasin (katkeruus, viha, syyttäminen, projisointi, omien vastuiden kieltäminen jne - taka-alalle jäisivät anteeksianto, myötätunto, omien virheiden myöntäminen jne). Narsistisen piirteet ja tunneskaalat nostaisivat siinäkin kohtaa taas väistämättä päättään.
Tässä kohtaa kysynkin että olisko mahdollista että mä en olisikaan narsisti? Olisko vielä mahdollista sekin etten olis myöskään narsistin uhri? Ja nämä molemmat samaan aikaan? En olisi musta enkä valkoinen? En jumala enkä saatana?
Molemmat ovat kurja tila, mutta vain valintakysymys. Jokainen ihminen voi valita haluaako elää pelon vai rakkauden tilassa. Olen narsisti tai uhri, olet sinä narsisti tai uhri, niin ainoa oikeasti myötätuntoinen päätös on nousta sen "yläpuolelle". Minusta aitoa myötätuntoa on se, että ymmärtää molempia osapuolia, asettuu molempien osapuolien asemaan, näkee narsistin uhrin ja narsistin itse molemmat uhreina. Loppujenlopuksi väärinkohdeltuja ja väärinymmärrettyjä ihmisiä olemme kaikki - väistämättä jossain kohtaa.
Aito myötätunto on avain meille kaikille paremman polun rakentamiseksi. EIkö jo pitäisi lopettaa nämä lapselliset hyvä vastaan paha, jumala vastaan saatana, darth vader vastaan obi wan kenobi, narsisti vastaan uhri, uskonto vastaan toinen uskonto, yritys vastaan toinen yritys, valtio vastaan toinen valtio, jne leikit. Vastakkainasettelut kuolettavat melko usein empatiaa. Onko se meille mahdottomuus? Onglemaksi siinä ehkä tulee psykososiaalinen tarve kuulua johonkin. Miksei kuuluttaisi kaikki yhteen ja samaan, koska niin se pohjimmiltaan on.
Emmekö voisi oikeasti ymmärtää vaan kaikki olevamme oikeasti yhtä ja samaa ? Emmekö voisi ymmärtää olevamme ihmiskuntana yksikkö, joka tällä hetkellä vain tuhoaa itse itseään. Onko mahdottomuus että evoluutio olisi pikkuhiljaa mennyt eteenpäin jo sen verran että pystymme jo siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Aidosti myötätuntoisempaan, rakastavaan, välittävään ja huolehtivaan tilaan, jossa yhtä ainoata yksilöä ei jätetä ulkopuolelle?
Mutta ei sen väliä jossei voida, tää on varmasti kuitenkin vaan välivaihe. Polku, joka on kuljettava.
Noni. Ihmeparantuminen :D
Joo, saattaa vaikuttaa siltä. Huomaan sen itsekin kun luin viimeks kirjottamani uudestaan. Mut täähä o iha hullua, ei oikeestaa oo mitää mitä voisin sanoa tai tehä et oikeesti koskaan voisin parantua. Hitto mikä vankila. Olen kuitenkin narsisti ja narsistin (äitini ainakin) uhri varmaan koko lopun elämääni, ihan sama mitä yritän. ((((Mut toisaalta on sekin mahdollisuus et narsismia ei ole olemassakaan, eli en olis sillon uhri enkä narsisti. :)
Okei, ihan random kysymys, kuinka vanha oikein olet? Kirjoitustyylistäsi päätellen melko nuori. Täähän ei tietenkään millään liity mihinkään, mutta siitä saisin sellasen kuvan, että olet vain aivan hukassa itsesi kanssa. Persoonallisuutesi ei välttämättä ole ihan puuhun hakattu, joten olet kehittänyt itsellesi jotain pysyvää? On helpompi olla narsisti, kuin aivan eksyksissä. Ja on helpompi olla se joka loukka toisia, kuin tulla itse loukatuksi.
Miten näet maailman ja muut ihmiset? Tiedän, erittäin laaja kysymys, mutta vastauksesi perusteella voikin sitten jo päätellä paljon siitä oletko narsisti vai et.
en kai ihan pentu enää, ikää 2- ja 3-kympin välillä. Muut ihmiset näen täysin samanarvoisina olentoina kuin minä, jotka ovat aivan pohjimmiltaan hyviä, välittäviä, empaattisia, rakastavia, ja epäitsekkäitä. Joskus ja nykyään harmittavan monesti tuntuu,että ihmiset ovat naamioidensa, egojensa takana piilossa ja tämä "hyvyys" ei välttämättä näy aivan heti ulospäin.
Minä syytän tästä yhteiskuntaa ja vallitsevia yhteiskuntarakenteita. Minusta kilpailua, ahneutta, pärjäämistä ja rahaa, mainetta, ulkoista kauneutta sekä materiaa arvostava ja tukeva yhteiskunta on keskeisimpiä syitä koko narsismin olemassaolollekin. Ensin synnytimme itse sairauden, joka oli sitten pakko nimetä. Tämän sairaan yhteiskunnan tuomat haittavaikutukset ovat valtavat.
Uskon että ihmiset ovat jossain määrin vieraantuneet omista itseistäänkin, paljolti tämän sairaan yhteiskunnan tarjoamien arvojen ja käyttäytymismallien takia.
Maailman näen paikkana, jonka ei pitäisi olla tämänkaltainen että 16000 ihmistä päivässä kuolee nälkään. Monissa paikoissa vallitsee kurjuus, nälkä ja jano, kun samalla 1% väestöstä omistaa 40% varoista ja valtava osa elää alle 1,5 eurolla päivässä. Ja minkä takia kaikki tämä? Sen takia että on olemassa vastakkainasettelua, koska maapallon resurssit on käytetty väärin. Sen takia että yhteiskunta on narsistinen - se tukee kilpailua, ahneutta ja kateutta. Nämä loivat lisääntyneen narsismin.
Jos maapallon resurssit olisi kaikkien meidän hyvinvointiin tarjolla, niin ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä niin miksi niin pitää olla? Uskon että tämä kapitalismin kautta tuleva kateuden, kilpailun ja ahneuden yhteiskuntarakenne on silti vain väliaikainen. Joskus ehkä tulevat sukupolvet katsovat meitä ajassa taaksepäin paremminvoivasta yhteiskunnasta jossa kärsimys on oleellisesti vähentynyt ja harmittelevat kuinka alkeellisia me olimmekaan. Ehkä tämä on vain välitila josta selvitään.
Eivät ihmiset ole pohjimmiltaan sairaita, mutta vallitsevat yhteiskuntarakenteet ovat. Ihmiset vain sopeutuvat sairaaseen yhteiskuntaan. Niin kai minäkin olen tehnyt, mutta se sotii sisintäni vastaan. Mitenpä voisin olla sisimpäni, kun yhteiskunta ei sitä tue?
Olemme sairaampia kuin koskaan ennen vaikka lääketiede, teknologia ja tietotaito vaan kasvavat. Ja kyllä, on todella laaja kysymys ja siihen pitäisikin vastata huomattavasti pidemmän kaavan kautta.
Oma mielipiteeni olisi, ettet ole narsisti. Olet vain tajunnut jotain, mitä suuriosa ei ikinä suostu myöntämään. Periaatteessa oletkin vähemmän narsisti kuin valtaosa, sillä he eivät halua ajatella omaa elämäänsä pidemmälle.
"Mitenpä voisin olla sisimpäni, kun yhteiskunta ei sitä tue? "
Siinäpä onkin se sinun ongelmasi pähkinänkuoressa. Ja kunpa voisinkin kertoa jonkun hienon neuvon, mutta kun sellaista en ole itsekään vielä löytänyt. Ainoa pikku vinkki olisikin, että varo katkeroitumista, sillä jos alat vihaamaan ihmisiä, niin se on menoa... Kokemuksen syvällä rintaäänellä...
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm
Minäkin toivoisin olevani empaattisempi, siis sillä tavoin etten mitätöisi muita. Myönnän täyttäväni mm. tuon kriteerin (muiden mitätöinti/mitätöinnin ja ihannoinnin vaihtelu ihmissuhteissa) rajatila-persoonallisuudesta.
Olen jo oppinut näkemään yhdessä ja samassa ihmisessä niin hyvät kuin huonotkin puolensa sekä siltä väliltä.
Myönnän, etten aina osannut nähdä ja ihmisethän oli sitten pahoja tai hyviä, harvemmin hyviä. Tämäkin tyypillistä mm. narsisteille ja rajatiloille.
Nuorempana omasin pimeitä fantasioita, kuvittelin olevani erityinen tai muita kauniimpi, parempi jne. MUTTA minussa on puoleni, sillä toisaalta koin ajoittain olevani huono (yhä koen toisinaan), ruma jne.
Osasin (osaan?) kieltää, valehdella, näytellä. Tunteita minun ei ole tarvinut näytellä, niitä joko oli tai sitten ei ja nykyään on kovastikin. Olen hyvin tunteellinen ja voimakkaasti reagoiva, jopa räjähtävä.
Olen kokenut kateutta ja joskus kuvitellut muiden tuntevan sitä.
Olen tehnyt hirveitä tekoja, en silti koe itseäni todellakaan moraalittomaksi, omatunnottomaksi, syyllisyydentunteettomaksi ja osaa olla ainakin tietyissä rajoissa (joskus liiankin) empaattinen.
Olen välillä vitsaillut, että minussa on kaksi minää; narsisti ja läheisriippuva.
Voisin jatkaa pitkään... Hypokondria, muu neuroottisuus, diagnosointi, analysointi ym. tuttua mutta myös se, kuinka vaikea joskus myöntää vikansa ja virheensä.
Hyväksikäyttäjänä en itseäni näe, mutta nuorempana osasin sitäkin.
Itsestäni tykkään puhua ja minäminä...
Arvoni on pehmeitä, ei kovinkaan narsistisia. Olen myös ihmisriippuva, vaikka yritin kieltää sen.
Et... onhan meitä joka lähtöön ;)
Dizel
"Vain muutamia ristiriitaisuuksia mainitakseni. :) "
Osa narsisteista on _erittäin_ ristiriitaisia ;)
Totta...Mutta erotan kyllä feikit aidoista. ;)
Hei. Jaksat kyllä ainakin kirjoittaa itsestäs, paljon;) tästä tulikin mieleeni.. että oletko koskaan aikaisemmassa vaiheessa elämääsi herännyt näihin kysymyksiin vai elänyt vain päiväkerrallaan ja punkenut eteenpäin kuin höyryjuna?
Itselläni myös lapsuudesta huonoja muistoja.. Vanhemmat erosivat kun olin alle kouluikäinen, seurusteli alkoholistin kanssa, riitelivät.. Tappelivat ja ilmapiiri oli jollakin tavalla "odottava".. sai aina miettiä että millainenkohan päivä tästä tulee jne. Koulussa hirmu esitys päällä "Kaikki hyvin" piti näyyttää iloista ja pärjäävää. Kotona päinvastoin ja toimin äidilleni jopa eräänlaisena terapeuttina.. Kun hän hääräsi miehensä oikkuja ja oli mustasukkainen, itse petti myös seläntakana jne. Ei ollut helppoa ei. Kaikki rahat meni "maitokauppaan"..
No, kaiken tämän keskellä: kasvoi minusta nuori nainen.. Kaiken aikaa kuitenkin mietin "kuka olen, mistä tulen" "välittääkö kukaan" "olenko tärkeä" "mistä pidän" "missä olen hyvä".. ja koetin kaiken paskankin keskellä keskittyä elämän hyviin asioihin.. Keskityin asioihin mistä todella sain nautintoa: urheilu, lukeminen, tms omat taidot. Kukaan ei auttanut minua tuntemaan Kuka olen.. Joten tein sen itse.
Mutta luulen että mikäli en olisi jollakin luontaisella ominaisuudella herännyt miettimään tuota kaikkea.. Vaan olisin suoraan ottanut käytösmallini Esim. Äidistäni.. Isäpuolestani.. Olisin aivan erilainen kuin tänäpäivänä. Minä todella Nautin asioista. En halua tehdä juttuja mistä En todella pitäisi. Rakastan jopa kodinhoitoa Siivoamista jne.
Aikuisuuden kynnyksellä otin itse yhteyttä isääni, joka on alkoholisti. Halusin vain olla edes 'jossain väleissä'.. Ilmaista että saat kuulua elämääni mikäli haluat. Äidilleni olen antanut anteeksi lapsuusvuosieni epätoivot = ymmärsin että en pääse elämässä eteenpäin jos aina palaan taaksepäin.. Etsin syyllisiä, kieltäydyin ikäänkuin olemasta uhri. USkaltauduin oman elämäni herraksi, olla sellainen kuin olen.. Hyvine, huonoine puolineni.
Nyttemmin äidilläni on muuten todettu ihan psyykkinen sairaus, mikä omalta osaltaan vielä lisäsi huojennustani, en ollut turhaan ymmärtävä. Hän ei sairautensakaan vuoksi voinut käytökselleen mitään. Onneksi en ajautunut samaan vaan taistelin sitä vastaan. Uskalsin irroittautua. Tiedostaa oman olemassaoloni ja olla elämääni tyytyväinen.
Katso peiliin. Herää nykyhetkeen. Onko sulla vaikka jotain hemppismusaa mitä rakastat? Ota musa mukaan ja mene vaikka luonnon keskelle. Valitse se sateinenkin päivä.. Anna itses kastua. Totea että tässä minä olen - ja selvisin siitä kaikesta paskasta !! Älä ole enään menneisyytesi vanki.. Äitisi ehkä jopa sairauden vanki. Katso peiliin totuuden silmin.. Näe itsesi, älä vikoja. Nekin ovat vain yhteiskunnan muotivaatimuksia. Hymy on jotakin aitoa.. Etsi hymy. Löydätkö sen jostakin? Minä löydän sen juurikin hyvästä musiikista.. Pyöräilystä.. Pimeistä ja kosteista syysilloista..
Tiedosta mitä tämä elämä on. Raadollista..O syntymä, tämä päivä ja kuolema. Ei tämä ole esitys.. Sinulla on lupa nauttia.. Tutkia, rakastaa.. Vihata.. Olla onnellinen..
Luin tuon sun viimeisimmän lisäyksen.. Ja voi kuule !! Tunnistin taas niin itseni tuosta tekstistäsi. Ongelmasi voi todellakin olla vain se ettet aidolla sydämellä koe sopeutuvasi tähän yhteiskuntaan ja sen vääryyksiin. Ajattelen hyvin paljon samalla tavalla. En vain ehkä osaa ilmaista asioita yhtä hyvin kuin sinä. Koen joskus jopa tietynlaista epätoivoa tähän pintaliito elämään.. Osa läheis suhteistani ovat mm. Sellaisia ketkä juoruavat vain toistensa asioista ja tällä tavalla vain pönkittävät omaa egoaan. Niin läpinäkyvää. Ja tavallaan niin surullistakin.
Mutta ei auta synkistellä. Tee päätös, että uskallat todella olla oma itseai. Tehdä juuri niitä asioita mistä kaikkein eniten nautit. Sieltä löydät taas varmasti sen elämänkipinän.
Rakastan itse kaikkea luontoon liittyvää.. Kalastus, marjastus, vaellus, ja luonto itsessään.. Mikä onkaan hienompaa kuin samoilla iltahämärässä ja katsoa tähtitaivasta.. Sytyttää pimeään kynttilöitä ja vain olla
http://m.youtube.com/watch?v=3eT464L1YRA
Ollaan ilmatarr ehkä jotenki samanlaisia. Mä en kans koe juoruilua omakseni, en pidä muiden mollaamisesta tai tuomitsemisesta. Ja pidän kans just liikkumisesta, luonnossa varsinkin, kalastuksesta, patikoinnist jne. Jep ja onhan jotkut viisaat esim krisnamurti sanonu että "sopeutuminen sairaaseen yhteiskuntaan ei ole terveyden merkki" tai jotain sinne päin. Ja juu noita hempeitä on kans tullu kuunneltuu esim tänää sixx am skin biisi, joka on oikeesti myötätuntonen ja myös mulle self comforting samalla. Kertoo samasta mist oli tos jonku laittamas linkis. Se oli kokonaisuudessaan vähän turhaa terapeutin näkökulmasta katsottu, mut kyl siel jotain irtos. Nyt takas saunaa -> :D
Ihaninta on kyllä tuntea olevansa vapaa (: saatan jopa kuulostaa hieman uskovaiselta vaikken sitä olekaan :D olen vain niin kiitollinen kaikesta minkä eteen näitä elämän pieniä taisteluja käydään. Se on varmaan tämä tunne.. Kun tuntuu että on seitsemännessä taivaassa ihan vain siksi että saa olla tässä ja nyt (: onhan mullakin arkihuoleni, mutta niidenkin yläpuolelle kun pääsee.. Pystyy ajattelemaan että se kaikki kuuluu vain elämään, eikä sen ihmeempää. Omalla, hyvällä asenteella ja hyvillä teoilla voi vaikuttaa ihan kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Niiden juoruilijoidenkin jutut voi suoltaa ihan yhdest sisään, toisest ulos periaatteella. Ja tämän kun opin niin kylläpä on elämä mukavaa...
Itselleni yksi vaikeimmista aiheista on varmaankin oppia hyväksymään tuo elämän raadollisuus.. Kuka vain läheisesi voi joutua kohtaamaan sen. Sairaus, synnynnäinen vika tms. Tämän kanssa käyn pientä taistelua.. Mutta ehkäpä sekin helpottaa ajan kanssa.. :P eikä tämä tietenkään koske pelkästään lähipiiriä.. Siihen kun törmää ihan päivittäin uutisissa tms..
Mutta minkäs teet.. :P kaikki kuuluu elämään.. Jos ei olisi pahuutta - ..osaisiko sitä hyvääkään arvostaa..
Kauniita unia.. :)
Sweet....
Toisaalta kiva lukea teidän tarinoitanne ja käsityksiänne omasta narsismista mm kisuli ja ilmatarr. Kiva huomata ettei ole yksin tälläisten ongelmien kanssa. Mutta toisaalta myös ikävä koska en toivoisi tämänkaltaisia asioita kenellekkään.
Katsoin tuossa dokumentin ja empatiakyky on tieteessä selitetty paljon peilisoluilla. Teorioiden mukaan ilman näitä aivojen pieniä peilisoluja ihminen ei pysty asettumaan toisen asemaan, koska ei ihan sanan varsinaisessa merkityksessä pysty peilaamaan toisia ja itseään. Rupesin ajattelemaan että jos mulla on peilisoluissa jotain häikkää. Monesti minulla käy vaikka kadulla kulkiessa niin, että yritetään väistää toisiamme kadulla juuri täysin samaan aikaan. Tämä tapahtuu ainakin jonkun kanssa jos kaupungilla kuljen puoli tuntia. Kun lähestytään toisiamme, otetaan askel vasempaa samaa aikaa, askel oikeaan samaa aikaan jne ja lopulta melkein törmäämme. Vai peilaanko minä silloin?
Tuossa psykoterapialehdessä oli yksi minun narsimi-terapiaani hyvin kuvaava kohta. Tässä on käytännössä suora selitys sille miksi terapia loppui:
"Jotkut potilaat ovat analyytikon kanssa Gomberoffin nimeämässä transferenssi-autismin tilassa. Tällöin projektion ja introjektion vuorottelu pysähtyy ja analyytikko menettää kykynsä tarkastella ammatillisesti transferenssisuhdetta. Autistinen transferenssisuhde voi tulla esiin kahdella tavalla. Ensimmäistä näistä on analyytikonkin usein vaikea havaita, koska tällöin potilas on selvästi häneen yhteydessä. Hän ottaa vastaan tulkintoja ja vastaa niihin tulkintaa vahvistavalla materiaalilla. Tulkinnat eivät todellisuudessa kuitenkaan kosketa hänen sisimpäänsä. Potilas toimii vain analyytikon tulkintojen peilinä. Tällaisessa suhteessa analyytikko voi ruveta toimimaan Narkissoksen tavoin. Hän lumoutuu tulkintojensa saamasta vastakaiusta ja keskittyy enemmän niihin kuin potilaaseen itseensä Toisenlaisessa autistisessa transferenssisuhteessa analyytikko ei elä potilaalle objektina. Analyytikosta potilaan sisäinen maailma vaikuttaa selkeältä ja hänelle muodostuu siitä näkemys. Hänestä tuntuu kuitenkin siltä, kuin hänen ja potilaan välissä olisi lasiseinä, jonka suojaan potilas linnoittautuu. Potilas kokee analyytikon tulkinnat väkivaltaisina viiltoina heidän välissään olevaan lasipintaan (Gomberoff 1990)."
Eritoten minua pisti tässä silmään tämä "Potilas toimii vain analyytikon tulkintojen peilinä". Itse uskon omassa terapiassani näin tapahtuneen.
Kun tässä sanotaan suoraan että narsisti pystyy (ja tässä vielä kyse paksunahkaisesta narsistista) peilaamaan, niin eikö se kumoa väitteen ettei narsisti tuntisi empatiaa?
Kuten tiede yleisen näkemyksen mukaan selittää, että toisten ihmisten peilauskyky eli empatia johtuu peilisoluista, ja kyllä tässä mielestäni tarkoitetaan ihan sanan varsinaisessa merkityksessä olevaa "tulkinnan peilaamista."
Mitä sitten on tulkinta? EIkö tulkintaa ole kaikki johtopäätöksen mitä kukin ihminen omasta ympäristöstään tekee, niin tunnepitoiset kuin järkipitoisetkin.
Eikö samalla tavalla "minua sattuu", "minulla on nälkä" "minusta tuo on ilkeä ja narsistinen" "tuolla oli lapsuudessa tälläinen haava"ja kaikki muukin ole vain ihmisen empiirisiin kokemuksiin perustuvaa tulkintaa? Niin tunteet kuin järjen avulla tapahtuvat johtopäätökset tapahtuvat TULKINTANA ärsykkeistä. Niinpä tulkintaa on kaikki tunteiden, järkiperäisten asioiden, menneysyyden ja monen muun asian konjukaatio.
Niinpä siis jos paksunahkainenkin narsisti PYSTYY "PEILAAMAAN ANALYYTIKON TULKINTOJA", niin eikö se todista jotain narsistin empatia- eli peilauskyvystä? Mitäpä jos narsisteilla onkin ei-narsisteille jopa käsittämättömän taitava empatiakyky?
"Siksi hän yrittää olla mahdollisimman kiltti ja huomaamaton ja muita huomioiva. Hän on usein äidin huolien kuuntelija ja toivoo, että hän saisi näin itselleen sen rakkauden, jota vaille tuntee koko ajan jäävänsä." (psykoterapialehti) Ettekö ole kuulleet että narsistilla on käsittämätön kyky juuri tästä syystä miellyttää toisia?
Minusta kuulostaa siltä, että jos joku pystyy toimimaan psykoanalytiikan ammattilaisen tekemien jopa nonverbaalisten tulkintojen tulkkina ja peilinä, niin siinä saattaa itseasiassa olla kyse melko kehittyneestä peilaamisesta/empatiasta? Tiedän mitä olette tästä mieltä :)
Ei todista empatiasta vaan pikemminkin toisen toiveiden täyttämisestä ja miellyttämisen halusta.
Ota nyt helvetti se terapiasuhteesi haltuun oikealla tavalla kerran kykenet, äläkä temppuile. Tuosta analyysikököstä vääntelemällä saat kyllä aikaiseksi itseäsi miellyttävän lopputuloksen samalla kun sisimmässäsi tiedät. että se on valheellinen, jolloin petyt jälleen itseesi ja sitä myötä palaat lähtöruutuun.
Terapiasuhteen tarkoitus ei ole se, että vahvistat terapeutin egoa omilla peilaamisillasi ja siten harhautat terapeuttisi sivupoluille sinun auttamisessasi, jonka pitäisi lähennellä oikeasti toteutuessaan sisikunnan raatelua ja kaiken mahdollisen repimistä ja suoranaista häpäisyä. Mikäli edellämainitsemieni kaltaisten tunteiden olemassaolosta ei näy jälkeäkään, tai tunnu sinussa, mielistelet ja kieriskelet ja heiluttelet vain iloisena häntääsi, jotta terapeuttisi olisi iloinen palkitessaan sinua hänen oikeanlaisesta miellyttämisestään..
Understand?
*anteeksi kiroilu*
ehkä olet kyllä mb oikeassa "Tuosta analyysikököstä vääntelemällä saat kyllä aikaiseksi itseäsi miellyttävän lopputuloksen samalla kun sisimmässäsi tiedät. että se on valheellinen, jolloin petyt jälleen itseesi ja sitä myötä palaat lähtöruutuun."
Sitä mä teen ja sitä mä osaan tehä, koska olen niin perskeleen mä. Mutta en näe näenkö tuota esittämääni argumenttia sisimmässäni valheellisena, ja toisaalta miksi pitäisi nähdä. Ehkä se voi olla sitä narsismia juuri pahimmillaan, ja nyt nämä olisikin helppo nähdäkin tälläiset niinä suuruuskuvitelmina, jotka aikaisemmin kielsin olemasta.
Mitä mä hei teen - No Perustelen sitä vastaan että narsisti tuntusikin empatiaa ja vielä enemmän kun muut :D Hei haloo! Kuka ei narsistinen sellasta tekis!? Täällähän on tietyt valmiiksi ajatellut näkökannat jo, joista saa ihan rauhassa valita oman puolensa :P
Hyi minä, sanoisi äitinkin, kun ajattelet ja kyseenalaistat ihan itse! :P
"Loppujenlopuksi on kuitenkin yhdentekevää määrätäänkö laumalle yksi mielipide vai valitseeko yksilö yhden mielipiteen muutamasta vallitsevasta.
Yksilöt – nämä enemmän todelliset sinänsä ja itselleen eläjät, huolehtivat enemmän silmänräpäyksestä ja tästä hetkestä kuin heidän vastakohtansa. –
Ja sitten se, joka poikkeaa näistä julkisista mielipiteistä, saa koko lauman kimppuunsa.
- Friedrich Nietche
Juu, laumakäyttäytyminen on laumakäyttäytymistä mitä NietZcheen tulee, mutta viitaten aloitukseesi, olit huolissasi itsestäsi. Tai ainakin ajattelevainen oman itsesi suhteen.
Jos haluat vastauksia itsestäsi, tiedät mitä pitää tehdä.
Jos et halua, tai niillä ei ole niin väliä, voit jatkaa yksilöllisen leikkimistä ja kuvitella monen muun tavoin olevasi kovinkin erikoinen.
Samankaltaisissa ajatuksissa ei ole mitään vikaa, ne ajatukset pitää vain osata pureskella ennen nielemistä, siinähän se juju piilee. Massan se itsensä yksilöksi Yyllä tuntevien joukkokin ennen pitkää muodostaa, toinen toistaan selkään taputellen ehkä eivät vain huomaa ja joukolla älähtävät toisten vastaavien joukkojen eriävien mielipiteiden äärellä.
Keskity.
Ehkä narsistinen persoonallisuushäiriö onkin loppujenlopuksi tervejärkisyyttä? "Narsistit" ja kaikki muutkin "hullut" on ainakin enemmän "persoonia" kuin muotissa ja laumassa eläjät. Se on tietysti siitä kiinni mitä arvostaa, ja arvostaako yksilöllisyyttä, ja ymmärrän täysin ihmisiä, jotka haluaa erotella ihmiset hulluiksi ja terveiksi, narsisteiksi ja ei narsisteiksi. Mutta se mitä ihminen tekee erotellessaan ihmisen hulluksi ja terveeksi, narsistiksi ja ei narsistiksi on minusta kuvottavaa. Ja itseasiassa kukaan ei ole niin juuumala että hänellä olisi suuremman, paremman, tai hienomman asemansa takia näin oikeus tehdä.
Silloin ihminen korostaa itseään ja alistaa toista. Niin psykiatsian ammattilainenkin on loppujenlopuksi narsistin, jumalan ja tuomitsijan asemassa silloin kun sen tuomion antaa. Ja kyllä minähän se vasta jeesus olenkin kun en kuulu kumpaankaan, olen samalla molempia, tuomitsen molemmat ja olen tuomitsematta molemmat.
Minusta läpi historian merkittävimpiä aikaansaannoksia ovat saaneet aikaan saaneet juuri ne, joita hulluina pidetään, tai ainakin aluksi pidettiin! Hulluja, joita ilman terve tänä päivänä ei olisi terve!
Eikö todella ole aika itseään ylistävää ja muita alistavaa laittaa itsensä ja toinen kategorioihin "hullu" ja "terve", "narsisti ja ei narsisti" laittaen itsensä terveeksi ja toisen hulluksi. Ihan samaa kun kategoriossa "oikea" ja "väärä", "musta ja valkoinen".
Jos vaan ymmärrettäisiin, että jokaisen ihmisen mielipide ja näkemys on oikea, sillä se perustuu yksilön omiin empiirisiin tutkimuksiin ja näin ollen on aina esittäjälleen oikea? Piste.
Ja elämäsi laatu parani ja mieltäsi painavat kysymykset saivat vastauksensa?
No, kukin todellakin tyylillään. :)
Hullu saa olla, tyhmä ei tarttis, sanoi minun mummoni aikoinaan, tekohampaat lonksuen.
Ehei, valaistumista, paranemista tai ajatusten loppumista en jaksa odottaa. Neljännesvuosisata tässä on mennyt jo samalla tavalla pohdiskellen, maailmaa ihmetellen, kaikkea kyseenalaistaen, että tuskin sille on loppua tulossa koskaan. Ja asioita en saa päätökseen koskaan. Mitä vanhemmakse tulen sitä tietämättömämmäksi muutun. Mikään ei olekaan enää niin yksinkertaista. Mustan ja valkoisen sävyt saavat yhä enemmän eri sävyjä, niiden tilalle tulee joskus ehkä eri värit ja kukaties joskus vielä lakkaavat olemasta ja tilalle tulee jotain muuta. Herakleitos se taisi sanoa että mikään muu ei ole pysyvää paitsi muutoksen virta.
Myötätuntoisemmaksi pyrin ainakin nyt, prioriteetilla 1 jo useita vuosia ja täälläkin ehdotettuja asioita huomasin jääneen mieleeni. Pieni ääni päästäni sanoi eilenkin minulle täällä ehdotetuin sanoin jotain, en enää muista mitä.
Niin ja kuhan kirjottelen loppujenlopuks, jos viilaisin tekstiä ja niin kauheesti keskittysin niin se ois saakelin vaikeeta, koska tälläsis aiheissa ei oo ihan kauhee suppeeta viitekehystä mihin nojata, niinku vaik kouluaineis pystyy näkee miltä kantilta asiaa odotetaan tarkasteltavan että se on "oikein". Tässä sitä ei niinkään lähellä kuin "oikein" voi olla.
Viitekehykset kehiin siis:
Sulla oli niitä tyttöystäviä, jotka olivat nakelleet narsistikortilla ja mietiskelit mahtavatko olla oikeassa....
Viitekehyksen ensimmäinen seinä: Välttelevätkö ihmiset, joihin haluaisit tutustua tai joihin tunnet tarvetta tutustua, sinua?
2. seinä: Onko sinulle todella todella todella tärkeää voittaa väittely ja samalla tehdä vastaväittelijälle väittelyssä selväksi se, että hän on kaikin tavoin huonompi, tyhmempi, tietämättömämpi, kaikin tavoin häiriöisempi ja vielä mahdollisesti skitsofreeninen?
3. seinä: Ikävöitkö ihmisiä ja vilpittömästi olet iloinen ja onnellinen kun tapaat sitten heitä ja iloitset heidän onnestaan ja kuulumisistaan melkeinpä hyristen?
4. seinä: pystytkö lukemaan järkyttävistä tapahtumista ja asioista, ihmiskohtaloista, sodasta ja syrjinnästä, nälänhädästä ja luonnonmullistuksista kuivin silmin.
Kyllä saattaa olla että ihmiset joiden kanssa haluaisin olla enemmän tekemisissä välttelevät minua, siltä minusta joskus tuntuu. Luultavasti on näin, mutta on sekin mahdollisuus että ihmiset ovat vain niin kiireisiä omissa touhuissaan. Toisaalta, on tässä sekin vastavuoroisuuden tosiasia ettei kukaaan pysty olemaan sellainen, josta kaikki pitäisivät, niinpä siis aina jotkut ihmiset välttälevät jotakin.
En uskoisi minulla olevan tarvettaa "voittaa" väittelyä. Olen mielestäni "oikeassa" oikeestaan aina, mutta niin on mielestäni toinenkin osapuoli. Yleensä minä olen kuitenkin loppujenlopuksi se, joka sanoo esim. sanat "Ei meillä ole mitään tarvetta väitellä asiasta, ei meidän kummankaan tarvitse ostaa toisen juttua. Eivät kaksi ihmistä voi varmaan koskaan olla asiasta täysin samaa mieltä, joten ei minun tarvitse olla sinun kanssasi samaa mieltä, eikä sinun tarvitse olla minun kanssani samaa mieltä. Yritetättäisiinkö silti arvostaa ja ymmärtää toistemme näkökantoja, samalla pitäen omista arvoistamme ja näkökannoistamme kiinni? Minusta se halu, että haluu jonkun omaksuvan oman näkemyksensä on täysin turha. Se on vallan himoa, halua ja kaipuuta ja todella kaukana rakkaudesta. Jos pitää paikkansa, etää ihmisen näkemys muodostuu tämän empiirisistä tutkimuksista ja perustuu kokemusmaailmaan, niin eikö silloin ole mahdottomuus, että kaksi tai useampi ihminen olisi mistään asiasta samaa täysin samaa mieltä?
Kyllä pystyn lukemaan järkyttävistä tapahtumista kuivin silmin. Mielestäni se on kuitenkin hyvä. En haluaisi myötätuntoani kehittää niin pitkälle että kantaisin koko maailman harteillani. Silloin minun täytyisi lakata itse elämästä, ei olisi enää mitään muuta kuin huolehdittavaa. Jos olisin tunteeltani pelkkää myötätuntoa, niin en saisi koskaan tuntea itse esim iloa, koska aina olisi murehdittavia asioita.
Kyllä iloitsen toisten ihmisten onnesta, jopa niiden joita en tunne. Esim. tässä keskustelussa iloitsin ilmattaren onnesta, joka paistoi läpi hänen kommenteistaan. Toisaalta se ja monet muut muiden ilonaiheet saattavat herättää minussa myös kateutta ja myös ihalua. Kuitenkin yleensä näistä päälimmäisin tunne on ilo toisen puolesta.
Kaikella kunnioituksella M.B, en saa näistä sellaista viitekehystä kuin vaikka koulutehtävässä, jossa tietää miltä kannalta asiaa pitäisi tarkastella. Ongelman muodostavat varmaan arvot, joita ei kukaan muu voi määritellä kuin minä itse. Ja joista en voi luopua, vaikka kuka mitä sanoisi. Jos olisin vastannut kysymyksiisi 1. Kyllä, koska "kohtelen heitä huonosti" 2. Kyllä 3. Ei 4. ? Ehkä joku toinen seinä?, niin olisin voinut saada noista kunnollset viitekehykset.
Identiteetti on todella hakusessaan. Niin on monella muullakin. Onko sitten niin, että täällä väitellessä pitää jotenkin voittaa tai saada vahvistus omalle mielipiteelle ja sitten on lopulta tyytyväinen? Oman itse etsinnässä voi tulla monenlaista mieleen ja aina löytää peesaajia tai vastapelaajia. Ehkä tärkeintä olisi kuitenkin vaan löytää ne omat arvot, jotka voisivat olla melko pysyviä riippumatta muiden mielipiteistä. Silloin voisi jo sanoneensa löytäneensä jotakin.
Onko todella tärkeää saada vahvistus siitä onko narsisti vai ei? Onko todella tärkeää todellisten ihmissuhteiden kannalta väitellä täällä tuntemattomien ihmisten kanssa omasta narsismistaan tai normaaliudestaan? Mikä on todella tärkeää tässä elämässä?
Viitekehyksiä voi aina muovata eteenpäin jo saatujen vastausten myötä ja jatkaa pohtimista eteenpäin. Tai miten sen viitekehyksen nyt sitten ymmärtää.
Myötätunnosta sen verran, että ei myötätuntoa voimakkaasti tunteva aina ole se, joka hukkuu maailman murheisiin murehtiessaan kaikkia maailman murheita henkilökohtaisella tasolla, eikä sillä ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että täytyisi lopettaa eläminen. Ehkä tarkoitit sitä myötätuntoa tuossa äärimmilleen viritettynä.
Jos niitä peilisoluja tarvitsee empatiaan, niin myötätunto on sitten ehkä kykyä eläytyä ja myötä tuntea jotakin niin, että se ei ole pelkkää toisen tunne-elämän suoraa ja puhdasta peilaamista. Tästä en tosin ole mitenkään päin varma, ajatus vain joka virisi tässä ja nyt.
Arvothan jokainen määrittelee tavalla tai toisella itse, elämässään. Ehkä ongelmasi ei ole epätietoisuus siitä, että oletko narsisti vai et, vaan jokin muu...
Tuntuuko sinusta, että sinulla on oikeus omanlaisesi vai kohdistuuko tuo pelkosi tuomituksi tulemisesta juuri siihen, että aavistelet muiden paheksuvan sinua, mikäli tuntisivat sinut oikeasti vai onko se vain estyneisyyttä tavalla tai toisella?
Ihan kauheasti ei kannata antaa tuntemattoman (narsistin) vaikuttaa omaan ajatusmaailmaansa....Ihan vaan hyvää tahtovana vinkkinä.
Itse tarkoitan viitekehyksen muokkaamisella sitä, että aloittaa pienistä kehyksistä, askel kerrallaan ja siirtyy niistä sitten kokonaisvaltaisempiin.
Sinä se jaksat :)
Saat ilmeisesti energiaa puuhastasi.
"Mikä on todella tärkeää tässä elämässä?" Tässä yksi mahdollinen vastaus: http://www.youtube.com/watch?v=iMUiwTubYu0
Vaikka onkin stand up koomikko, niin minusta tuo on täysin totta joka sana, ja sisältää vastaukset ehkä suurimpaan filosofiseen kysymykseen - mikä on elämän tarkoitus? Ei oikeastaan mikään muu kuin olla myötätuntoinen, inhimillinen ihminen. Eikä edes oikeastaan sekään. :D
Ehkä onglemani ei tosiaan olekaan se olenko narsisti vai en. Ehkei sillä olekaan mitään väliä edes mitä muut ihmiset ajattelevat. Pitäisikö minun etsiä samankaltaisia kuin itse olen? En koe kuuluvani oikeastaan mihinkään ryhmään, paitsi yhteen ainoaan - ihmisiin. En koe kuuluvani loppujenlopuksi narsisteihin tai ei narsisteihin, uskontoon tai toiseen uskontoon, valtioon tai toiseen valtioon, instituutioon tai toiseen instituutioon, yritykseen tai toiseen, miehiin tai naisiin, varakkaisiin tai köyhiin, perussuomalaisiin tai kokoomukseen jnejne. En yhtään mihinkään. Paitsi ihmisiin. Anteeksi jos vaikutan siltä että olisin yläpuolellanne, en ole, vaan pohjimmaltaan olen vain samaa kuin te kaikki muutkin. Täysin samaa ja täysin samanarvoisessa asemassa.
En tiedä voinko koskaan kuulua mihinkään muuhun. En usko, koska arvoni ovat mitä ovat. Olen yrittänyt kuulua eri ryhmiin, jopa narsisteihin, mutta joka kerta olen saanut huomata sen arvoihini perustuvan tosiasian, etten halua olla osana jossain ryhmässä, joka vastustaa toista ryhmää. En halua olla voittajien tai häviäjien puolella. Haluan olla vain minä.
Olenko sitten löytänyt itseäni? Onko identiteettini hukassa? Onko mahdollista ettei ihmistä määrittele hänen kuuluvuutensa johonkin ryhmään, raha, valta, tai mitkään ulkoiset ominaisuudet. Tämä on toki ihmisille ominaista, mutta minusta ihmiset muodostavat silloin vain itseasiassa valheellisen identiteetin ja altistavat itsensä vastakkainasettelulle, joka kuolettaa empatiaa toista ryhmää kohtaan.
Määrittelen itseni sen ryhmän kautta, johon kuuluun. Ihmisten ryhmän kautta. Lopulta ja pohjimmiltamme me ihmiset olemme kaikki samanlaisia olioita, meillä on samat tarpeet. Jokainen meistä ihmistä haluaa tulla nähdyksi sellaisena kuin sisimmältään oikeasti on ja tulla rakastetuksi ja kuulluksi. Kaikki muu meille ihmisille on enemmän tai vähemmän epärelevanttia. Olemme kaikki myötätuntoisia, rakastavia, rakastettavia, hyväksyntää kaipaavia YKSILÖITÄ.
Ja vaikka olemme yksilöitä, niin tieteellisesti, kvanttimekaniikka sanelee, että kaikki energia ja aine on kaikkialla yhdessä, kaikki on yhtä. Yhteenkuuluvuutta voi siis olla myös kaikkien ihmisten kanssa.
Edellisen perusteella: ihminen on laumaeläin, joka haluaa kuulua johonkin yhteisöön, halu määritellä itsensä johonkin ryhmään ja kokea olevansa samanlainen sekä saada hyväksyntää. Vaarallista on kuitenkin tarvita niin paljon toisten hyväksyntää, että on valmis liittymään ryhmään kuin ryhmään tilaisuuden tullessa. Jos muuttaa mielipiteitään kuin kameleontti väriään aina kun vaihtaa ryhmää, ei tiedä kuka itse on, vaan on olemassa vain tyydyttääkseen muiden tarpeita.
Pohdiskelevuutesi on mielenkiintoista
Ja universumin.
Narsistit eivät kyllä yleensä kykene tuntemaan kiitollisuutta. Viittaan erään tekstiin.
Ei narsisti ole aidosti kiitollinen siitä, että on tässä ja nyt ja voi nauttia aidosti luonnosta jne.
Ei ole kykyä aitoon kiitollisuuteen, ei kykyä aitoon rakkauteen, eikä mielihyvät tule ns. normiasioista, koska siihenkään ei ole kykyä (jotkut elävät tyhjää, tunteetonta, perfektionistin elämää...yksinäistä sellaista...).
Ja yleensä, narsistiset mollaa muita. Halusi tai ei eikä he useinkaan mieti, että haluanko, vaan kokevat syystä tai toisesta haukkumisensa aiheelliseksi...
Noh, kai niitä poikkeuksiakin on.
"Ei ole kykyä aitoon kiitollisuuteen, ei kykyä aitoon rakkauteen, eikä mielihyvät tule ns. normiasioista, koska siihenkään ei ole kykyä..."
Olen oppinut ja huomannut, että jokainen kykenee oikeissa olosuhteissa kaikkiin noista...Riippuu paljon siitä toisesta osapuolesta onko se ihminen jota toinen jossain määrin "arvostaa"/sietää, vai väheksyy...
Joskus riittää, että se toinen on riittävän samankaltainen. On mahdotonta " jakaa tunteita/kokemuksia " ihmisten kanssa, joita ei ymmärrä, tai joita vihaa/aliarvostaa...Joihin ei luota ja joiden sanomaa ei usko todeksi.
"Tavikset" ovat keskenään ehkä niin samankaltaisia, ettei tämä ole heille ongelma...Mutta mielestäni on väärin olettaa, että tämä "vähemmistö", joka ei kykene ymmärtämään taviksien mielenmaisemaa olisi jossain määrin "tunteeton", tai kykenemätön empatiaan, kun ei se aivan niinkään ole...
Itse en ainakaan koe olevani yksinäinen siinä mielessä, sillä olen huomannut, että tuolla on "kaltaisiani" roppakaupalla. Harvaan vain saa sillä tavalla kontaktia ( ymmärrettävästi ), mikä on tietenkin aika ikävää...Mutta sitten, kun/jos se onnistuu voi se olla jotain maailmoja järisyttävää. (;
Mutta nämä kohtaamiset jäävät usein lyhytaikaisiksi...Syystä että:
“We mustn't see each other too often. If the wings of the butterfly are to keep their sheen, you mustn't touch them. We mustn't abuse something which is to bring light into both of our lives. Everything else in my life only weighs me down and shuts out the light. This thing with you seems to me like a window that is opening up. I want it to remain open. We must see each other but not too often. When you want to see me, you call me and tell me so.” ( My Life with Picasso , 53-4).
Ja kyllä joo, sitä estyneisyyttä on. Tuntuu ehkä jotenkin siltä etten voi olla oma itseni. Pelkään olla oma itseni, kuten aiemmin sanoin, kaikista vaikeinta on olla se syvin sisimpäni: empaattinen, välittävä ja rakastava. Siksi olen vain osaksi kuoreni. Kuten tuossa it's just a ride linkissä "And other people have remembered, and they come back to us and say, "Hey, don't worry; don't be afraid, ever. Because this is just a ride." And we...kill those people. "Shut him up! I've got a lot invested in this ride, shut him up! Look at my furrows of worry, look at my big bank account, and my family. This has to be real." It's just a ride. But we always kill the good guys who try and tell us that, you ever notice that? And let the demons run amok?"
Juuri samalla tapaa olen tappanut sitä syvintä sisimpääni, sitä hyvää mitä minussa sisällä on. Egoksi sitä kai psykologiassa kutsutaan, mutta miten miten voi enemmän kuunnella sitä "itsen" äääntä egon äänen tilalla? Myötätunnon ja lempeyden kautta ehkä, mutta tuskin se onnistuu tietoisesti. Miten voi olla niin vahva, että kun yhteiskunnan instituutiot ja niiden ihmiset sanovat minulle ollessani syvin sisimpäni, hyvä ihminen, "KUOLE HYVYYS, TUOLLAINEN EI SAA OLLA, SILLÄ TÄMÄ MAAILMA ON JULMA JA PAHA PAIKKA JA TÄÄLLÄ PÄRJÄÄ VAIN KILPAILEMALLA, NARSISMILLA JA ITSENSÄ KOROSTAMISELLA" tai kuten Bill Hicks asian sanoi "Shut him up! I've got a lot invested in this ride, shut him up! Look at my furrows of worry, look at my big bank account, and my family. This has to be real."
Kuten jo aikaisemmin sanoin, syytän tätä sairasta yhteiskuntaa, koska se ei tue meidän ihmisten hyvyyttä.
Ryhtymällä niin vahvaksi, ei miettimällä että miten. Älä mieti, miten olisit hyvä, ole hyvä. Älä mieti, miten olisit myötätuntoisempi, ole myötätuntoinen aina kun siihen aukeaa tilaisuus. Anna itsellesi lupa olla kilpailematta ja ole ylpeä valinnastasi. Valitse se narsismi, joka palvelee sinua, ei anna muille lupaa hyväksikäyttää sinua vasten omaa valintaasi ja joka ei myöskään kuuntelematta sitä toista osapuolta tee päätöksiä sen toisen parhaaksi vain koska itse tietää paremmin.
Tarotkorttien Narri lienee se todellinen hahmo, jolla on sitä tervettä narsismia riittävästi ja oikealla tavalla. Narrin numero on korteissa Nolla. Narrin suhtautumistapa maailmaan vaikuttaisi samalta kuin se, mitä kirjoituksesi perusteella tunnut olevan vailla. Standupkoomikoissa on paljon narriutta ja tietynlaista ihailtavaa asennetta elämää ja sen ilmiöitä kohtaan.
treffi-ilmotus:
Hei sinä kusippää !
Olen narsistinen, 25-vuotias, mutta 2-vuotiaan tasolle tunne-elämältään jäänyt pikkupoju. Olen seurustellut neljästi aikuisiällä pidemmässä suhteessa, ja kaikista naisista on tullut minun käsittelyni jälkeen aivan saattanan sairaita. Yksi joutui jopa suljetulle. Kaikki heistä ovat sanoneet että minä olen narsisti. Haluaisitko sinäkin olla yksi heistä?
En halua mitään tasapainosta, tavallista tai kunnollista naista, vaan itsekin narsistisesti vammautuneen, sellaisen tyypillisen uhrin. Sellaisen saattanan tossukan.
Haluan sinun olevan kaunis ja seksikäs jotta minua edes hiukan kiinnostaa sinua hyväksikäyttää. Sinun tulee myös olla alistuva. Parasta on kun et olisi mistään mitään mieltä ja pitäisit sen nokkasi tukossa melkein aina. Joskus kuitenkin silloin kun minulla on kriisejä eli aika saakelin usein, sinun tulee osata auttaa minua. Mutta apusi ei saa olla mitä tahansa, vaan sinun tulee tarjota minulle paras mahdollinen ratkaisu mitä maa päällään kulloiseenkin ongelmaan kantaa. Muuten olet passka.
Sinulla tulee olla herkkä ja alistuva katse. Vartalosi kanssa et saa olla sinut. Tissiesi tulee olla hyvät, mutta tärkeää on ettet itse hyväksy tai juurikaan pidä niistä. Silti otat ne aina minun leikittäväkseni esille kun minä niin tahdon.
Lapsuudessa sinun tulee olla väärinkohdeltu. Narsistiset vanhemmat, hylkäämisen tunteet, pahoinpitelyt, henkinen väkivalta ja jopa hyväksikäyttö. Mitä pahempi sen parempi.
Kavereita ja perhesuhteita sinulla on ihan turha olla, koska tuhoan ja kiellän ne sinulta joka tapauksessa.
Et saa päättää mistään etkä edes vaikuttaa mihinkään päätöksiin mitä yhdessä teemme. Pidät vaan sen suusi kiinni ja mieluiten itket jossain fitun nurkassa, koska saan siitä tyydyttävää vallantunnetta.
Rahaa sinulla pitää olla, koska olen peliriippuvainen, alkoholisti ja tupakoin sekä käytän huumeita joten halpaa se ei sinulle tule olemaan. Mutta hyvästä kannattaa maksaa. Vihdoin voit saada sen puuttuvan puoliskosi.
Ota yhteyttä, äläkä ole sellanen saattanan nössö.
Ei shatana...Kyllä tuolla irtoaa. :D
Aikaisempia viestejä lukiessa ajattelin, ettet ole narsisti, mutta tää... Tämän perusteella sittenkin taidat sellainen olla. En ole tosin kaikkea lukenut, oot voinu kirjoittaa tämän hirtehishuumorilla, mutta silti...
No, tuolla saisit korkeintaan jonkun miespuolisen feikin perääsi pelehtimään kustannuksellasi.
Just, tulihan se sieltä.
Mikä?
Uhreja halveksiva "itseironinen" mainos. Voi olla vitsi, mutta huono sellainen.
Minusta tuo vaikutti pikemminkin jonkun toisen kirjoittamalta sarkastiselta pilaviestiltä...Narsisteja halventavalta sellaiselta.
"Uhreja halveksiva "itseironinen" mainos...Narsisteja halventavalta sellaiselta. "
Niin mene ja tiedä kumminpäin oli tarkoitettu, riippunee lukijasta kummallako "korvallako" lukee...
Mutta joskus on niinkin että toisen pilkaksi tarkoitettu sattuukin omaan nilkkaan...
Vitsiksi se ole tarkoitettu, ja oli vastine/kokeilu M.B:n ehdottamaan "olet narrimaista asennetta vailla" Sitä ei ollut tarkoitettu loukkaamaan ketään vaan oli vain ja täysin puhdas vitsi. Itseäni pyrin sillä tekemään naurunalaiseksi, eli yritin kohdistaa narrimaisen asenteen vain itseeni. Mutta ymmärrän että sen voi todella helposti joku kokea henkilökohtaisena loukkauksena, mutta kuten sanoin, se kohdistuu vain ja AINOASTAAN MINUUN. Pahoitteluni jos loukkasin sillä jotain.
Narrimainen, itseironinen, rento suhtautuminen ainakaan tähän asiaan, tälläisenaan ei siis oikein tuntunut toimivan sekään. :( Liian helposti siinä voivat muut kokea sen loukkaavana.
Ja samalla, kuten nyt sain lukea kommenteistanne, tämä narrimainen, itseironinen, rento asenne kääntyy minua itseäni vastaan ja on todiste narsismistani. Olisi tosiaan mukava osata suhtautua näihinkin asioihin rennosti ja vaikka vitsillä, mutta jos se loukkaa, halventaa tai alistaa jotain toista ryhmää, niin en koe sitä omakseni. Toisaalta se naurattaa, mutta vahvempana on moraalinen syyllisyys toisten loukkaamisesta tai alistamisesta.
Voin etsiä sinulle sen narria koskevan kirjoituksen jota tarkoitan :)
Mikäli vain haluat.
En koe, että narsismia voitaisiin ottaa kovin kevyesti, joten silloin sille on vaikea nauraa. Oikea narsismi ja narsismin uhriksi joutunut ihminen - se on vakava asia. Asia jossa ihminen traumatisoituu ja josta toivutaan hyvin hyvin hitaasti. Siksipä en tässä anteeksi pyytele, vaikka ilmoitinkin paheksuntani tuota vitsailua kohtaan, monille on käynyt juurikin noin kivuliaasti kuin treffi-ilmoituksessasi kirjoitit, eli he ovat kaikkea hyvää uskoen olleet avoimia ja avautuneet ihmissuhteeseen ikävin seurauksin. Pahoittelusi on toki noteerattu.
ihan mieluusti, täällä ollaan kaikelle avoinna :)
Menee hetki :) Se on meinaan kirja ja se on ollut kauan poissa näköpiiristä, eli hautautuneena jonnekin..
Aika paljon tekstiä, kaksi sivua, mutta jos laitan pääpointit..
Narri ei kanna menneisyyttä mukanaan, vaan elää tässä hetkessä. [- - -] Kortin sanoma on, että jos luotat intuitioosi, omaan sisäiseen ääneesi, et voi kulkea harhaan. Toimintasi saattaa vaikuttaa toisista, tai jopa sinusta itsestäsikin, kaikkea muuta kuin järkevältä. Mutta Narrin kortin numero "nolla" ei oikeastaan olekaan numero - sen kohdalla oppaina ovat ainoastaan luottamus ja viattomuus, eivät epäily ja menneet kokemukset.
Narri on aina luottavainen; hän ei anna menneiden kokemusten horjuttaa luottamustaan. Vaikka pettäisit hänet, hän luottaa sinuun; vaikka pettäisit hänet vielä sen jälkeenkin, hänen luottamuksensa ei horju. Saatat pitää häntä typeränä; sanot, ettei hän ota opikseen. Narrin luottamuksella ei kuitenkaan ole mitään rajaa; se on niin aitoa, ettei kukaan voi sitä horjuttaa.
Uskalla olla hullu sanan taolaisessa ja zeniläisessä merkityksessä. Älä piiloudu tietämyksesi taakse. Mitä tahansa sinulle tapahtuu, hyväksy se ja jätä sitten kaikki taaksesi. [- - -] Vaikka sinua huijattaisiin ja käytettäisiin hyväksi, anna sen tapahtua, sillä mikä on todella sinun, ei kukaan voi sinulta viedä; sitä mikä on aidosti sinun, ei kukaan voi sinulta varastaa. Joka kerran kun kykenet kohtaamaan tilanteen tyynesti antamatta sen horjuttaa itseäsi, sisimpäsi eheytyy ja olemuksesi kirkastuu.
(Ja lopussa on viittaus kirjaan Dang Dang Doko Dang; lukuun kaksi)
Kirjasta: Osho, zen tarot, s. 16-17
:D Ehkä tarvitsin tätä itse ja siksi se tuli mieleeni.
Otin tuon "treffitekstin" jonkun muun kirjoittamana läppänä.
Voishan sen ottaakin mm. manipulointina, mutten viitsi.
Jos siitä olisi puoletkaan totta, niin: "antaa itsestään sosiaalisesti suotavamman kuvan" ei ihan nyt päde. Vaan seuraavassa pätee.
" Olisi tosiaan mukava osata suhtautua näihinkin asioihin rennosti ja vaikka vitsillä, mutta jos se loukkaa, halventaa tai alistaa jotain toista ryhmää, niin en koe sitä omakseni. Toisaalta se naurattaa, mutta vahvempana on moraalinen syyllisyys toisten loukkaamisesta tai alistamisesta. "
Venkoiletko täällä huvin ja hyödyn vuoksi vai oletko noin hukassa sen suhteen kuka ja mitä olet? Tarvitset siihen narsistinen persoon.häiriö diagnoosin, kun samalla selittelet olevasi näitä narsisteja, ketkä tuntee syyllisyyttä...
Jos alistaminen ei ole juttusi, miksi sitten "vitsailet" niin?
Olisihan se kova paikka myöntää, ihan aidosti, muuten kuin "vitsin muodossa"...
Hajanaista.
Luulenpa, että N-Juppi on UHRI. Yrittää vaan esittää asian käänteisesti, koska on huomannut, että narsistit ovat täällä suositumpia kuin "uhrit", kuten niin väheksyvästi lainausmerkein heidät alennetaan. Treffi-ilmoituksessa mainitut määritelmät sopivan kumppanin ominaisuuksista kertovat aika paljon. Saattais olla omakohtaisesti koettua, muttei narsistin ominaisuudessa.
Niin, kukapa tietää. Eikös se mennyt niin, että lopulta kaikki olemme uhreja. Toisaalta uhrit harvemmin jaksavat leikkiä asioilla, jotka satuttavat.Ikävää tietysti, jos näin olisi. Toivottavasti löytyy vielä lisää hyviä vitsejä, kenties jopa parempia.
Heh, katosi, meidän narsisti ;)
Muuten, empatiaa/sääliä tosiaan "pitäisi" tuntea, jos näkee mm. vauvan, eläimen jne. kituvan.
Vaikea kuvitella, mitä on _pelkkä_ järkitason "empatia".
Vaikka tavallaan... vain tavallaan... osan ymmärränkin.
Olenhan tehnyt kaikenlaista pahaa MUTTA sääliä kyllä tunnen...
En voisi koskaan jättää ketään kitumaan ja syy miksen jättäisi ei ole pelkällä järjen tasolla, vaan tunnetasolla...
Taitaa olla treffeillä jonkun kisulin kanssa.
Minä tunnen empatiaa vain silloin, kun jokin/joku jota "arvostan" kärsii...
Eli koiriani kohtaan...Ja sitten kerran elämässäni ehkä myös jotakuta ihmistä...Mies oli jonkunsortin paatti. Enkä nyt puhu eksästäni...Kyseisen henkilön kanssa oli oikeasti jotain...hmm...ainutlaatuista ja sydämeni varmaan särkyisi jos kuulisin sille käyneen jotain. :(
Tunne oli varmasti molemminpuolinen...sen verran hyvin kemiat kohtasivat...vaikka äijä alussa "harasikin vastaan." Oli kuin oltaisiin luettu toistemme ajatuksia...osasin vastata kysymyksiin, joita ei oltu edes kysytty. Roikuttiin toistemme kaulassa riisuttuina kaikista naamareista...avuttomana...Nähtiin toisemme "pahimmillaan" ja tunnettiin toisemme tavat, kuin oltaisiin tunnettu sata vuotta...
Sitten hukkasin sen jonnekin...Enkä typerä edes hyvästellyt, vaikka kumpikin olisi halunnut nähdä.
Masentavinta tässä on se, että juuri kun opin tietämään mitä empatia ( ja sitä kautta rakkauskin ) on...Se viedään minulta pois.
Mutta ehkä parempi näin...Säilyy ainakin kaunis muisto...Muussa tapauksessa oltaisiin varmaan tukahdutettu ja alettu vihaamaan toisiamme. ( vaikea kuvitella nyt, mutta niin siinä varmasti olisi ennen pitkää käynyt... )
Oltiin ikäänkuin kryptoniittia toisillemme...tehtiin toisemme heikoiksi...Eikä sekään sovi oikein yhteen luonteemme kanssa...Surullista silti. P*rseestä, p*rseestä, p*rseestä...ei voi muuta sanoa.
Tavallaan toivoisin, etten olisi kyseistä ihmistä tavannut koskaan...tavallaan toivon, etten ikinä unohtaisi. Oli se kuitenkin varmasti elämäni paras kokemus...Harmi vain, ettei sitä silloin kunnolla ymmärtänyt.
Joka tapauksessa "opettavaista"...vaikka eipä tuo kauheasti lohduta.
Tunteet on syvältä...
Ja mikä v*ttu minua vaivaa...Se on perjantai s*tana! :D
( jollekin siellä jossain. )
http://www.youtube.com/watch?v=aPCKJdF67DQ
Heikko hetki...mutta masokistisesti ajattelin jakaa sen teidän kanssa. ;P
Ehkä joku ymmärtää tästä jotain ( jos uskoo... ) ehkä ei.
Typerää sinänsä myös se...tai ehkä suorastaan runollista, että edes jollain aseella päähän osoittaminen ei saisi sydäntäni tykyttämään...Sen sijaan silmiin katsominen jotakuta, samankaltaisen tuntuista sai...tai ainakin tuntui saavan pulssin nousemaan...Ikinä en ole kokenut huonoa oloa ( oikeasti ) kun näen jonkun itkevän, mutta tämä sai jotain sisälläni hajoamaan...ehkä lopullisesti...
Aihe kyllä sinänsä kosketti molempia, että en tiedä oliko empatiaa sitten...vaiko ihan vain perinteistä itsesääliä...en tiedä...Luulisin kuitenkin, että ensimmäistä.
Fucking weard...
Ilmeisesti se jokin empatia, tai muu siis on siellä jossain...Se ei vain toimi kaikkien kohdalla.
Kyseisen tarinan meinasin laittaa tuonne empatiaosioon...mutta menköön tänne. :)
Tämä on kuitenkin kaikki, mitä osaan sanoa kyseisestä aiheesta...
Esitätkö täälläkin jotain naista... Mikä ..ttu sua jätkä vaivaa?
Kommentit estetty. Mitä helvettiä...
Oliko tuo minun siirappi liian tuhtia tavaraa tänne palstalle.
Pysytään nyt sitten ihan perusv*ttuilussa, s**tana...
Ja mikä "ämmä" ( nimimerkki ) se siellä huutelee. :D
Ai niin, tämäkin täällä. En esitä mitään...Enkä kirjoita muualle, kuin tänne, joten mikä tuo "täälläKIN" on?
Sekoitat minut johonkin toiseen. :)
Dizel, kirjoitat:
"Oli kuin oltaisiin luettu toistemme ajatuksia...osasin vastata kysymyksiin, joita ei oltu edes kysytty. Roikuttiin toistemme kaulassa riisuttuina kaikista naamareista...avuttomana...Nähtiin toisemme "pahimmillaan" ja tunnettiin toisemme tavat, kuin oltaisiin tunnettu sata vuotta...
Sitten hukkasin sen jonnekin...Enkä typerä edes hyvästellyt, vaikka kumpikin olisi halunnut nähdä.
Masentavinta tässä on se, että juuri kun opin tietämään mitä empatia ( ja sitä kautta rakkauskin ) on...Se viedään minulta pois.
Mutta ehkä parempi näin...Säilyy ainakin kaunis muisto...Muussa tapauksessa oltaisiin varmaan tukahdutettu ja alettu vihaamaan toisiamme. ( vaikea kuvitella nyt, mutta niin siinä varmasti olisi ennen pitkää käynyt... )"
"Tavallaan toivoisin, etten olisi kyseistä ihmistä tavannut koskaan...tavallaan toivon, etten ikinä unohtaisi. "
Olen itse kokenut kuvailemaasi käytöstä ja ajattelumaailmaa sen toisen puolelta. Rakastin häntä, rakastin kaikesta sielustani. Mutta mikään ei auttanut, ilkeys, itsekkyys ja mitätöinti tuhosivat suhteemme. Halusin vielä nähdä ja puhua, mutta hän oli mennyt syövereihinsä ja vastasi sieltä mykkyydellä tai ilkeydellä. Minun oli pakko kadota itseni vuoksi. Raastavinta tässä on se, että sain nähdä sen hyvän mitä hänessä voisi olla. Mutta ne hetket olivat ohikiitäviä ja tilalle tuli taas peto hänessä. Olin hänelle parasta -ja pahinta. Liikaa kosketusta tunteisiin kuoreen takaa. Yhteyden saatuani se sulkeutui taas, niin käsittämättömistä syistä. Jäimme molemmat vaille jotain, mitä meillä olisi voinut olla.
" Mutta ne hetket olivat ohikiitäviä ja tilalle tuli taas peto hänessä. "
Itse pidin juurikin tuosta "pedosta" hänessä...
Vähän sama, kuin ihmiset pelkäisivät metsässä, pimeässä elävää sutta...Mutta jos osaat puhua sen suden kieltä, huomaat ettei se niin pelottava olekaan. Se kertoo sinulle asioita itsestään, joita kukaan toinen ei voi kuulla. Erotat myös valheen totuudesta, totuuden valheesta, näet läpi erilaisten huijausyritysten...
Tai jos olet itse susi...Ja mitä ilkeyteen, itsekkyyteen ja mitätöintiin tulee...mitä muutakaan voi odottaa?
"Yhteyden saatuani se sulkeutui taas, niin käsittämättömistä syistä. Jäimme molemmat vaille jotain, mitä meillä olisi voinut olla. "
Ymmärrän täydellisesti kyllä tuon, kun kemiat eivät kohtaa ja se on kyllä molemminpuolista.
Hänen mielestään vastasit "väärin" hänen yrityksiinsä ja sinun mielestäsi toisinpäin...Mutta johtuen vähäisestä yhteisymmärryksestä, et voi/olisi voinut ymmärtää koskaan hänen mielenliikkeitään yhtään sen enempää, kuin hän sinun...
Molemmat vain yksinkertaisesti halusivat toisen olevan jotain, mitä toinen ei ollut. Rakastuivat haavekuvaan...
Jos rakastaa ihmisessä vain yhtä puolta ja vihaa toista, voiko silloin edes puhua rakkaudesta? Toinen täytyy hyväksyä kokonaan, eikä ottaa vain sitä osaa, mitä haluaa toisen olevan...
Teidän narsistinne ei ole kadonnut mihinkään, täällä taas! PÖÖ! :D Pari päivää meni juodessa, juhliessa ja kouluhommissa. Mutta nyt onkin sitten kirjotettavaa silleen et huh. Eikö ole mukava tietää että tässä minä olen takaisin, narsisti, jota kaikki voivat ihan rauhassa vihata ja halveksia, ihmetellä, maistella ja haistella? ;) Taino maistella vaan saa ;)
Kisuli: Ei, en venkoile huvin ja hyödyn vuoksi tai voi olla sekin, mutta ainakin tietääkseni pyysin kuitenkin apua, koska olen narsisti ja kärsin siitä. Lue keskustelun aloitus tai vaikka siitä eteenpäin, kyllä se tarkoitus jos sitä oli on siellä. Ja niin tämä ja minun ajatukseni voivat tuntua hajanaisilta ja ymmärrän sen, varmaan monestakin tuntuu. Se voi olla joskus vaikeeta ymmärtää ettei toinen ole samanlainen kuin sinä.
Olet vain juuri se, joka tulee sanomaan "kill those good guys" ---> http://www.youtube.com/watch?v=iMUiwTubYu0
Ja niin, kukapa tietää, en edes minä itse voi olla täysin varma miten ne asiat nyt oikeen on. Huomaan itsessäni narsistisia piirteitä, väitän toisaalta olevani itsekin väärinkohdeltu, ja kohdanneeni narsismia, mutta se saattaa olla vain narsismia. Mutta kuten aiemmin sanoin, en halua kuulua kumpaankaan ryhmään, koska molemmat ryhmät asettuvat toisiaan vastaan ja käyttäytyvät narsistisesti, itsekkäästi ja ylimielisesti toista ryhmää kohtaan. Miksi niin pitäisi tehdä? Miksi täytyy kuulua jompaan kumpaan ryhmään?
Narrimaista, rentoa asennetta, ilman tälläisten asioiden pohtimista, sitä varmasti tarvitsisin, mutta kuten huomasitte se "hullu" heittäytyminen asialle loukkaa ihmisiä. Ehken osannut tehdä sitä "oikein", mutta tuo oli se mitä minusta aidosti vain tuli.
Myötätuntoa, toisten ihmisten kokonaisvaltaisempaa ajattelemista ja huomioimista haluan kehittää. Siinä on myös se vanhan vanha paradoksi: Ihmisen täytyy rakastaa ensin itseään ennekuin voi rakastaa toista.
Se vaatii toisaalta ensin sen että rakastan ja hyväksyn itseni juuri sellaisena kuin olen. En kenenkään teidän, tai yhteiskunnallisten normien määrittelemänä, vaan aivan itse. Ja kyllä minä rakastan itseäni ihmisenä joka ei tuomitse muita. Joka on hyvä, hellä, lämmin ja välittävä. Hyväksyn samalla oman epätäydellisyyteni. Hyväksyn etten kaikkia voi miellyttää. Sallin itselleni luvan olla onnellinen omista asioistani, sallin itseni nauraa silloin kun naurattaa ja iloita kun on ilon aihetta. :) Olen terveesti itsekäs ja rakastan itseäni.
Ja huomattava minun on, etten saa rakastaa omaa ulkokuortani, vaan sitä sisimpääni. Sitä syvintä minua. Tällöin sallin itseni olla TASAPAINOSSA terveen narsismin ja narsistisen persoonallisuushäiriön välillä. Tällöin pystyn rakastamaan itseäni ja olemaan teille parempi,
Niinpä, terveen itsekkyyden tähden minun täytyy osata asettaa toisille ihmisille rajat ja puolustaa sitä syvintä itseäni silloin kun sille on oikea aika. On kannattavaa kertoa ihmisille milloin he kohtelevat minua väärin. Muuten he eivät voisi tuntea minua kohtaa "persoonallista" empatiaa, vaan ainoastaan sitä empatiaa jossa on oletuksena että kaikki tunnemme samoin. Mutta emme tunne, emme kaikessa.
Ja niin kuten tuolla psykoterapialehdessä aiemmin tässä keskustelussa oli niin monikin narsisti oikeasti tuntee syyllisyyttä. Monesti paljonkin. Syyllisyydentunto ei ole narsismia poistava tekijä.
Niin ja ei, en usko että tykkäisin alistamisesta. Olen ollut asemissa joissa olen pystynyt toisia alistamaan - monellakin tapaa. Ja pystyisin sitä edelleen tekemään - jos haluaisin. Silloin kun alistin toisia, huomasin vuosien päästä olevani itseeni todella tyytymätön, pettynyt ja surullinenkin. Ja niin kaukana omasta itsestäni.
Haluan, kuten ilmatar tässä keskustelussa, nauttia niistä asioista, joita on, siitä luonnosta, niistä kasveista, iloisista lapsista tai vaikka ukkosmyrskystä. Perheestä, ystävistä, tuntemattomista, auttamisesta, antamisesta ja saamisesta.
Siinä olisi minunkaltaiselleni ihmiselle vasta taito! Tuntuu että ilmattaren kommenteista edelleen paistoi läpi jotain sellaista syvää hyvää, jota haluaisin olla. Ja myös samalla sisimmältämi olen. Miten vaan voisi lakata pelkäämästä ja elää? Miksi en pysty ylittämään tätä jokea? Se pelon joki on niin saakelin vaikeeta ylittää :(( Sanos ilmatarr tai joku muu miten pääsee siitä pelosta irti jos olet vielä hollilla?
"Miten vaan voisi lakata pelkäämästä ja elää?"
Narsisti on siis vain pieni ihminen, joka on pelkojensa vanki?
Hmmm....kukapa meistä ei olisi, suurin osa meistä kuitenkin voittaa pelkonsa, mutta narsisti ei?
Luulen että ensin on mietittävä ja tiedettävä mitä haluaa olla, ennenkuin voi päättää mihin suuntaan haluaa kulkea. Olen siihen varmaan jo päässyt, kuten sanottua haluan olla oma itseni - myötätuntoinen, rakastava, välittävä, toiset huomioon ottava.
Mutta sitten pääseekin siihen mitä se muutos vaatii. Muuttuminen ei vaadi mitään muuta kuin tiedostamattoman tekemistä tiedostetuksi ts. syvimmän itsen päästämistä valloilleen ja egon äänen hiljentämistä. Tämä on lähtökohtana myös analyyttisessä psykoanalyysissä sekä Freudilaisisssa että Jungilaisessa. Muissakin psykologian ala-oppikunnissa korostuu individuaation merkitys. Kuten myös sellaisten hengellisten suurmestarien kuten Mahatma Gandhin tai Jiddu Krishamurtin, jotka halusivat "vapauttaa ihmiset henkisistä häkeistä, kaikesta sidonnaisuudesta, joita ihmisen mieleen on vuosituhansien ajan ohjelmoitunut"
Näiden mukaan tämä tapahtuu, kun ihminen havaitsee todellisuuden sellaisena kuin se on eikä oman ajattelunsa heijasteiden kautta.
Henkisessä kasvussani olen mielestäni individialisoitunut eli yksilöllistynyt. Näen maailmaa nykyään vähemmän kuin ennen ajattelun heijasteiden kautta.
Esimerkiksi Jungilaisen psykologian mukaan yksilön tavoitteena tulisi olla tietoisen ja tiedostamattoman mielen jäsentyminen ja yhdentyminen, jonka päämääränä puolestaan on henkinen harmonia tai itseys. Saavuttaakseen itseyden ihmisen on löydettävä itsestään egon ja itsen lisäksi myös varjonsa ja animuksena/animansa, nämä persoonallisuuden kerrostumat.
Varjoni, ennen kieltämäni ominaisuudet olen löytänyt ja myönnän itsessäni tänä päivänä, kuten tämän narsismin. Animani eli itseni feminiinisen kuvan olen myös löytänyt ja myöntänyt.
Esimerkiksi C.G Jungin mielestä olemme vieraantuneet ja vieraantumassa yhä enemmän itseistämme. Tämän psykoanalytiikan ehkä keskeisimmän linjauksen mukaan elämme maailmassa, jossa ego hallitsee ihmisen tietoisuutta. Sen mukaan elämme ns. egoistisessa tietoisuudessa, jossa ihmiset ovat "harhaisempia" kuin koskaan ennen. Aina syntymästä alkaneen aivopesun ja yhteiskunnallisten rakenteiden syöttämien "vääränlaisten" normien takia ihmisistä muodostuu "harhaisia robotteja".
Kuten aiemmin sanoin, minä syytän tästä kaikesta narsismin olemassaolosta, pahuudesta, kateudesta ja ahneudesta juuri tälläisiä asioita tukevaa yhteiskuntaa. Kapitalismi tekee ihmisistä kilpailulle, vallalle, ahneudelle, ulkoiselle kauneudelle, rahalla ja monelle muulle epärelevantille ominaisuudelle alttiita eliöitä, jotka eivät pian tunne edes itsejään.
En siis ihan usko sitä, että kaikki muut kuin narsistit voittaisivat pelkonsa. Eri asia on kuinka moni niin voi sanoa, kuinka moni pelkonsa kieltää (ego), ja ketä ihminen oikeasti voi sanoa vaikka ettei "pelkää" tai "jännitä" esiintymistä?
Tein tästä joskus tutkielman ja kaikki ihmiset pelkäävät käsittääkseni jotain, ainakin joskus. Sitten on olemassa tervettä, varoittavaa pelkoa, sekä haitallista pelkoa, joka johtuu pohjimmiltaan juuri näistä yhteiskunnan luomista "vääristymistä". Näitä "vääristymiin" pohjautuvia pelkojakin ilmenee melkein jokaisessa, ainakin joskus.
"Dos personas han estado viviendo en ti durante toda tu existencia. Una es el ego: charlatana, exigente, histérica, calculadora; la otra es el ser espiritual oculto, cuya queda y sabia voz has oído y atendido sólo en raras ocasiones".
Sinussa on aina asunut kaksi persoonaa. Toinen niistá on egosi -puhelias, vaativainen,hysteerinen ja laskelmoiva. Toinen on piilossa oleva, spirituaalinen, jonka áántá ja rauhaa olet vain harvoin kuunnellut.
Pelkäätkö torjutuksi tulemista? Kuulostaa nimittäin hiukkapikkusen tutulta ja oma "narsismini" johtuu ainakin siitä. Kuinka hipiltä se kuulostaakin, niin rakkaus on valtaa. :D Jos antaisin jollekkin mahdollisuuden rakastaa minua, niin melko varmasti rakastuisin itsekin ja ottaen huomioon kuinka vahvasti tunnen esim vihaa (liian vahvasti, alan itkemään ja hyperventiloimaan ja ihan suoraan sanoen sen vihan aiheuttajan on parempi pysyä kaukana), niin siinäpä sitten olisinkin isossa kusessa. Sittenhän sillä toisella olisi ihan älytön valta minuun. Jos se yhtäkkiä päättäisikin, ettei rakastakaan, niin se oikeasti tuhoaisi minut.
Ja jos olet oikeasti huomannut, etteivät ihmiset sinusta pidä vaikka sinä pidät heistä, niin siinähän katkeroituu itse kukin.
Voi hyvänen aika,pallo on hukassa sulla tai oikeasti sanottuna sinun minuus on hukassa taysin.Tässä nyt pohdiskelet tai etsit sitä..... Vaikka teksteissäsi vai palvot itseäsi ja omaa egoasi korostat. Välillä olet pehmeä kuin lammas ja välillä olet kova kun kivi. Missä on välimuoto,eli tasapaino?? Olet lukenut psykologiaa käynyt terpiassa,eikä apua ole tullut.!?
Tieteelisesti tutkittu asia narsistin kohdalla =Narsistista tulee vielä parempi narsu,kun käy terapiassa,opit paremmin uhrauttaamaan ihmisiä omaan haluamaasi muotoon,esineelistämään,pelittelemään oman egosi pökittämiseen tarvitset toisia ihmisiä,tämä kyllä kirjoituksestasi huokuu...Tunnistat vielä itsessäsi tunne-elämäsi on jäänyt 2-vuotiaan tasolle! Siinä onkin suorastaan pelottava yhtälö.....Järki vastaan tunne-elämä tappelee keskenään päässäsi.!? Siinä onkin sulla pulma! Tunne-elämä on jäänyt ruhonjuuri tasolle,omaan lapuuteesi,haeppa se nyt sieltä, syytät äitiäsi kylmäksi elämäsi pilaajaksi,isästäsi et kerro mitää? Kuka tai mikä teki äitistäs kylmän kyynisen ihmisen?? Sisaristas/ veljistäs annat sen kuvan,että ne ei olis tunne-elämältää rikkonasia,mistähä se johtuu,vaikka samassa pesueessa ootta kasvnut.!?
Sitten kerrot tyttö-ystävääsi käsittelit niin huonosti,että joutui suljetulle osastolle,mikä kauhistus olet,siis hoitelit vain hänet osoittamalla suurta rakkautta häntä kohtaan,ajatteletko ollenkaan mitä teit hänelle,et ilmeisesti !? Täällä palstalla filosofoit kerrot hienoilla termeillä kerskut suorastaan miten pitäis elämässä toimia,järkevä kyllä olet,mutta samalla olet kyllä elämäsi pelle. Anteeksi antoa itse itsellesi anot oikein ruikutat myötätuntoa muilta. Herra anna heille anteeksi,sillä he eivät tiedä mitä tekevät!!!
Käyt itsesi kanssa ns. Jaakopinpainia.Järki vastaan tunne, kumman edessä nöyrryt vai nöyryytätkö itseäsi suotta.!!???
Kenellä on tasapaino? Miten tasapaino määritellään? Pitäisikö minun kuolettaa sitten jompikumpi puoli tunteet tai järki ja jommankumman "voittaa"? Koen että äitini on kylmä ja kyyninen ihminen, osaksi isäni ja osaksi hänen vanhempiensa väärinkohtelun takia. Hänen vanhempansa taas ovat olleet kylmiä ja kyynisiä äitiäni kohtaan luultavasti paljon omien vanhempiensa takia jne. Ja kun asiaa katsoo tarpeeksi pitkälle, mistä kylmyys johtuu, on lopullinen syypää yhteiskunta. Uhreja ja väärinkohtelijoita olemme kaikki. Kukaan ei ole täydellinen.
Eivätkö "narsistin uhrit" sitten ruikuta sitä myötätuntoa sinun mielestäsi jos haluat sen asian niin ilmaista? Eikö jokainen ihminen halua tulla ymmärretyksi?
Ja ei, ei ole tieteellisesti tutkittu absoluuttinen fakta että narsistit tulevat taitavimmuksi narsisteiksi terapiassa. Useat tulevat, mutta eivät kaikki. Minun kohdallani se voi pitää paikkaansa, tai voi olla ettei pidä.
Eikö meissä kaikissa ole järki ja tunteet? Eikö tasapainossa voi olla niin että nämä kaksi puolta käyvät koko loppuelämän tietynlaista jaakobinpainia? Olisiko tasapainoa ettå toinen voittaisi, vai voiko olla että tasapainoista olisi juuri tasapainotella jokaisessa asiassa näiden kahden välillä?
Minä en täydellistä tasapainoa löydä varmaan koskaan ja tälle ei tule koskaan loppua. Välillä tulen olemaan loppuelämäni pehmeä kuin lammas, välillä taas kova kuin kivi. Välillä minua sanotaan, kuten on tähänkin saakka sanottu tasapainoiseksi, välillä taas epätasapainoiseksi.
No, meitähän mahtuu monta tusinaan, tervetuloa joukkoon kummaan.
Meitä tasapainossa tasapainoillen ja vuoroin lammas, vuoroin kivi, toisinaan kivinen lammas ja toisinaan villainen ja pehmeä kivi.
Hyvin sanottu, ja vielä ehkä paljon siltä väliltä. Ehkä joskus.
Tämä narsisti-ei narsisti on mielenkiintoinen, ihan tyypillinen ihmiskunnan vastakkainasetteleva termistö. Huomattavaa siinäkin on se, että se on vain yhden ihmisen, Sigmund Freudin (melko "hullu") esittämä teoria, joka on sittemmin saanut kannatusta psykologian keskuudessa. Itse en ole samaa mieltä, että asiat ovat niin mustavalkoisia kuin Freud tai nykypsykologia nämä termistöt määrittelee. Toki ymmärrän näidenkin tahojen mielipiteitä. Ja ne herättävät minussa mielenkiintoa.
Sama on silti nähtävissä monessa muussakin, hyvä vastaan paha on ikivanha ja ihmisille niin mukavasti miellettävissä ja samaistuttavissa oleva asettelu. Kristillisyys, jainalaisuus, islam, kokoomus, keskusta, oikeisto, vasemmisto, jumala, saatana, nainen, mies, psykologian jungilainen tai freudilainen suuntaus, narsismin paksunahkainen - ja ohutnahkainen, narsismin 4 eri kategorian narsistista persoonallisuushäiriön tasoa tunnusta suuntaus. Tai vaikka musta ja valkoinen, platon tai sokrates, kant tai heidegger, nuori tai vanha, maikkari tai nelonen, valtio tai toinen valtio jnejne lista on todella yhtä loputon ja vielä laajempi kuin mitä meitä ihmisiä on.
Ketkään kaksi ihmistä eivät voi olla asioista täysin samaa mieltä. Absoluuttista totuutta ei ole olemassa. Hyvä lähtökohta kuitenkin olisi, että jokainen ihminen tai ryhmä on "oikeasssa." ja "väärässä" samaan aikaan AIVAN TÄYSIN YHTÄ paljon.
Nämä hyvä vastaan paha asettelut on helppo mieltää "oikeiksi", mutta ne eivät sitä todellisuudessa ole, muutakuin ihmisille itseilleen. Jos asiaa tarkastelee objektiivisesti, niin tätä ei voi olla näkemättä. Asiaa voi tarkastella objektiivisesti ainakin yhdellä tapaa ns. lintuperspektiivistä. Pyydän kaveriani kysymään kaveriltaan, joka istuu kaukana kaikesta, pilven reunalla tarkastelemassa asioita, miten on asian laita? Tämä on elänyt 5000 vuotta pilven reunalla seuraamassa asioiden kulkua, nähnyt kaiken ja kaikkien mielipiteet. Vasta tämä henkilö voisi kertoa hieman "totuudenmukaisemmin" "objektiivisemmin" miten asioiden laita oikeasti on. Ja toisaalta edes tämä kaveri ei tietäisi kaikkea, vaan se olisi vain hänen meitä huomattavasti laajempaan kokemukseensa perustuva näkökulma. Hän voisi ehkä kysyä asiasta vielä tietämältään kaverilta, joka on nähnyt ja kuullut kaikkien mielipiteet ja kokemukset 10000 vuoden ajan, sekä maapallon, että universumin. Ja tämäkin lista ja leikki jatkuu loputtomiin. Puolueetonta, kaikkivoipaa ja hyvää Jumalaa, jonka kanssa voisi keskustella ei voi olla olemassa. Ei edes sellainen olisi puolueeton Jumala, joka pelastaisi vain ne jotka häneen uskovat, koska Jumala loisi silloin vastakkainasettelun. Jumaluus on vain ihmisten moraalikäsitysten luoma mielikuva.
Ihmisen persoonallisuuttakin voi tulkita niin miljoonasta näkökulmasta. Oma asenne riippuu siitä minkä näkökulman asiaan haluaa valita. Uhrin, Narsistin, tarotkorttien, horoskooppien, psykologian, tieteen, filosofian jnejne. Tai ehkä monen näiden ja vielä monen muun yhdistelmän.
"Paholaisen puolustukseksi: On muistettava, että olemme kuulleet vain Jumalan käsityksen asiasta." - Samuel Butler
Joogan oppi- termien mukaan tasapaino=mielenkielen ja ruumiinkielen yhtäaikaista automaattista alitajuista spontaanista elämän täydellistä hallintaa. Jos tunteen tai järjen tyrehdytää,mitä siitä jää jäljelle( uhri ja uhriuttaja)ja taas poljet paikalaan,siis kasvua ihmisenä ei tapahdu.!? Oravanpyörässä pyörit,josta ei ole ovenreikää olemassakaan....Yhteiskunta on osasyyllinen tähän häkkyrään,mutta ei ns.narsismiin,kyllä se on lapsuudessa saatu trauma.!? vanhempien hylkäämisen seuraus,kun lapsirievulla ei ole tuulipäivän turvaa vanhemmistaan,hänen pitää kehitää itselleen pakokeino paeta omaan fantasiamaailmaan,selviytyäkseen etes fyysisesti ehjänä tähän" hulluun" maailmaan.!? Evästykset on kyllä heikot,pahaa maailmaa silmällä pitäen.
Kirjoituksestasi käy ilmi,että tämä ilmentymä on monen sukupolven verenperintö,voipi siis todeta, halusi on vapautua perinnöstäsi?? Toiveesi on elää ns.normi onnellista,rauhallista elämää,jossa on harmooninen tasapaino.!? Opettelemallahan sen oppii,niinkuin a b c....hyksyä se tosiasia ja anteeksi antamalla vanhemmille sekä itsellesi mitä pahaa on tapahtunut koko elämäsi aikana,jos tätä ei tapahdu,niin ei puhdistu se pöytäkään mistä alotetaan itsensä puhdistaminen eli kasvaminen kohti päämäärääsi.mihin olet itsellesi asettanut.!? Minä kirjoitan tätä omalla tunteellani jä ymmärrykselläni,jota olen uhrina monta vuotta itsessäni rakentanut, voin sanoa vilpittömästi kiitos uhriuttajani,kun pakotit minut tähän elämäni rakennustyömaalle,sillä olen saanut eheän taloni valmiiksi....
Miksi pidät itseäsi, narsistina,kysyn sulta perustelut, elä vastaa järjellä vastaa tun teella ja ymmärryksellä.Eläkä vastaa, mitä toiset on sanonut,huomaan kijoituksestasi,niinkuin kertoisit toisen ajatuksia,sanomisa,ailahteluja. Kerro mitä sinä itse tunnet!!??Oletko etes se N.
vai onko joku muu kipua, ahdistusta tuottava kasvuprosessi.!?
En jaksanut lukea kaikkea ketjusta, mutta kokonaisuutena mulla käsitys susta ja sun tämänhetkisestä tilasta että narsisti et ole, arvioit itseäsi ja olet nostanut kissasi pöydälle, mitä narsisti ei koskaan, siis koskaan suostu tekemään, mutta jos sinussa narsistin vikaa on, niin jo itsekritiikkisi kirjoittamissasi tutkailuissa pitää huolen että poissa röyhkeys pysyy, enkä kyllä havainnut teksteissäsi yhtään loukkaavuutta toisia ihmisiä kohtaan, joka tämä toinen narsistin olennaispiirre, mistä negavoimaa ammentaa.
Hyvää jatkoa, olet hyvällä tiellä NJ , toivon kaikkea hyvää, ja rehellistä oman itsensä esiin tuomisentyön parissasi.
Dissosiaatiohäiriö?
Dissosiaatiohäiriöt ovat joukko mielenterveyden häiriöitä, jotka ovat seurausta vakavasta, usein pitkäaikaisesta lapsuusiän traumatisaatiosta. Niille on ominaista se, etteivät tunteet, ajatukset, aistimukset ja teot toimi yhteistyössä keskenään. Tämän seurauksena potilas saattaa olla muistamaton tekemisilleen, kokea vuorotellen itsensä tunnekylmäksi tai joutua ylivoimaisten tunteiden valtaan tai kokea selittämättömiä ruumiillisia oireita. (Wikipedia)
Ei tunteita pitäis pelätä, ne kuuluu elämään. Tuo NJ:n analyysi itsestä peilaa tuntojen kautta, ettei sen puolelta hätää ole...mutta toi synkronointi on tärkeä, sitä voi olla juttujensa kanssa muuten tooo-siii pihalla...
Kiitos, suuri kiitos teille kaikille keskusteluun osallistujille, ehkä erityisesti m.b:lle, mutta myös kaikille muille. Olitte suuri apu. Pidän itseäni nyt terveenä ja löysin tasapainon. Terveisin: entinen narsistijuppi. Unelmoin kirjoittavani aiheesta kirjan, siitä voi joskus lukea lisäå :)
On eri asia olla narsisti kuin omata narsistisia piirteitä. Jos sinulla on pinnalliset narsistiset piirteet jotka eivät kuitenkaan ulotu syvemmälle. Jokaisella ihmisellä on narsistisia piirteitä ehkä sinulla ne ovat vain niin pinnassa ja sen verran voimakkaita että muut sen huomaavat. Olet saanut mallin ja noudatat sitä olematta kuitenkaan aito narsisti?
Jos 4/4 tyttöystävääsi ja joukko muita ihmisiä on nimennyt sinut narsistiksi, niin todennäköisesti olet sitä. Ihmiset, jotka elävät lähelläsi varmasti tunnistavat persoonallisuushäiriön paremmin, kuin manipuloitu terapeutti.
Itse tunnet itsesi hyvin ja tiedät, mitä koet ja ajattelet, joten luottaisin tässä asiassa kyllä omaan ja läheisten arvioon.
Olet älyllinen narsisti, joka pyrkii älyllistämään puuttuvaa tunne-elämäänsä.
Itseanalyysi on tietysti hieno asia,mutta empatiaa ei voi oppia älyllistämällä.
Empatia on universaali näkökulma, joka kiteytettynä tarkoittaa sitä, että kohtelet muita ihmisiä, niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan, kaikissa tilanteissa.
Empatia ei ole oikeastaan dogmi, eikä moraalinen koodi, vaan edellyttää jokaisen tilanteen reaaliaikaista arvioimista ja niissä eettisesti toimimista.
Empatiaa oppii siis vain toimimalla empaattisesti, eli laittamalla toisen ihmisen tarpeet omien tarpeidesi edelle. Harjoitus tekee siinäkin asiassa mestarin.
Empaattinen toiminta ei koske vain lähipiiriäsi, vaan on näkökulma ja tapa toimia, joka koskee kaikkia valintojasi ja vuorovaikutustasi muiden kanssa.
Pyyteettömyys kuuluu empatiaan.
Tunne-elämän vahvistamiseen kuuluu omien tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen ja negatiivistenkin tunteiden tunteminen ja käsitteleminen.
Kun tunne-elämä on elvytetty, kuuluu terveen ihmisen vuorovaikutukseen omien tunteiden (negatiivisten ja positiivisten) jakaminen ja käsittely.
Positiivinen tunne-ilmaisu kuuluu myös empatiaan.
Tärkeää on varmasti seurata omien narsististen ja kypsymättömien tunne-impulssien nousemista ja olla toimimatta niiden mukaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että valitsee tilanteissa aina sen tavan toimia, joka ottaa huomioon muiden ihmisten tunteet ja tarpeet.
Parisuhteet perustuvat pitkälti kompromisseihin ja kummankin osapuolen tulisi tuntea suhteessa olonsa hyväksi ja arvostetuksi. Kaikenlaiset draamat eivät kuulu terveeseen parisuhteeseen. Pienet riidat ja erimielisyydet puolestaan ovat ihan normaaleja kahden erillisen yksilön jakaessa elämäänsä.
Tunteiden ja tunne-elämän älyllistäminen on defenssi.
Empatia tarkoittaa sitä, että ymmärtääkseen toista, empaatikko asettuu mielessään sen toisen ihmisen asemaan (eli vaihtaa rooleja) ja kykenee siten ymmärtämään, miltä toisesta ihmisestä tilanteessa tuntuisi.
Omat surun ja tuskan kokemukset ovat se kapasiteetti, joita reflektoimalla ja vertaamalla toisen vastaaviin kokemuksiin ja tunteisiin, on mahdollista ymmärtää syvällisesti toisen kokemusta ja sen synnyttämiä tunteita. Negatiivisia ja positiivisia.
Terveissä vuorovaikutussuhteissa pyritään löytämään rakentavia, positiivisia näkökulmia ja myötäelämään empatian kautta toisen iloja ja suruja, liikaa älyllistämättä tai mitätöimättä toisen kokemusta.
Rakentavassa riitelyssä ei koskaan saa mennä henkilökohtaisuuksiin tai toisen persoonaan, vaan riitelynkin tulisi pysyä riidan aiheessa. Kun asia on käsitelty, siihen ei pitäisi myöhemmin enää palata.
Empatiaa oppii siis oikeasti vain toimimalla empaattisesti ja sehän ei ole mikään viikonloppukurssi, vaan elämän pituinen henkisesti palkitseva haaste, joka antaa omalle elämälle syvemmän ja vahvemman suunnan ja merkityksen.
Soturiasenne auttaa, koska empatia on usein itsensä (egon) voittamista.
Itsetuntemus on myös koko elämän kestävä prosessi.
Ihan mielenkiintoinen lueskella oli tämä vanha ketju kokonaisuudessaan ja lopussa tuhtia tietoa empatiasta jota pitää hieman makustella...
"Tärkeää on varmasti seurata omien narsististen ja kypsymättömien tunne-impulssien nousemista ja olla toimimatta niiden mukaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että valitsee tilanteissa aina sen tavan toimia, joka ottaa huomioon muiden ihmisten tunteet ja tarpeet."
Niin tuo kaikki on helpommin sanottu kuin tehty, itsekkyys ja epätäydellisyys tässäkin lajissa on osa ihmisyyttä,
"Empatiaa oppii siis vain toimimalla empaattisesti, eli laittamalla toisen ihmisen tarpeet omien tarpeidesi edelle. Harjoitus tekee siinäkin asiassa mestarin."
Tyhmää....tämä harjoitus tekee siitä toisesta ihmisesta sitten narsistin, eikö?
"Tyhmää....tämä harjoitus tekee siitä toisesta ihmisesta sitten narsistin, eikö?"
Niin, mene ja tiedä,
narsisti toki vaatii välitöntä tarpeidensa tyydyttämistä, mutta empatia ny sinällään/kirjaimellisesti ei tarkoita toisen tarpeiden edelle laittamista eikä itsensä uhraamista toisen tarpeiden vuoksi...
valitettavasti, jos tahtoo oppia empatiaa, tuo on tietääkseni ainoa keino. Itse olen sen tehnyt. Oivaltamiseen meni neljä vuotta. kannatti.
Helppoa. ei tietenkään.
Sopivan haasteellista.
Niin tämä empatia aina silloin tällöin tulee täällä keskusteluun mukaan, moni rientää nimeämään itsensä empaatikoksi ja tai kertoo olevansa empaattinen ihminen ettei kukaan vaan luule/pidä häntä narsistina.
Kyllähän näitä empatia asioita tulee aina joskus mietittyä, moni sanoo aikas helposti toiselle, että tiedän miltä sinusta tuntuu...
Helpompaa se myötäeläminen toki on jos on elänyt/kokenut samantyyppisiä asioita, että siinä se kaiketi piilee se vertaistuen voimakin.
On totta empatia on kyky, jota voi oppia, kehittää ja harjoitella ja sekin tosiaan on elämän mittainen projekti, valmiiksi/täydellisiksi ei tulla koskaan...
Se ehkä onnistuu jos empatian kohde luovuttaa empatiaansa myös takaisin sinulle.
Sellainen on toimiva, onnellinen ihmissuhde.
Perhesuhde, ystävyyssuhde tai rakkaussuhde.
Joo, myötätunto todella on avainasemassa: Mä ihan oikeasti paranin epäterveestä narsismistani, tajusin olleeni kiltti narsisti, julkinarsisti sekä narsistin uhri. Nyt olen löytänyt tasapainon. Ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstäkin pystyy paranemaan jos tahtoo. Koin jokin aika sitten egon kuoleman ja synnyin uudestaan. Samalla opin aidosti rakastamaan itseäni ja itseasiassa kaikkea. Tämä ketju oli valtava apu. Kiitoskiitoskiitos! Tässä kirjoitukseni narsismista jonka hetki sitten kirjoitin:
Narsismista: Minun mielestäni narsistisesti käyttäytyvä on myös, kuten narsistin uhri, oman ympäristönsä uhri hänkin. Niin sanottu narsisti on oman kasvatuksena, vanhempiensa ja lähipiirinsä väärinkohtelun tulosta. Narsistia tulisi siksi, samaten kuin uhriakin, katsoa aina myötätunnolla. Meidän pitäisi nähdä myös se, että käyttäydymme tai olemme käyttäytyneet kaikki joskus epäterveen narsistisesti ja että meillä kaikilla on niin sanottu narsistinen vamma ja niitä tulee toisinaan elämän kolhimana lisää. Narsismihan on ominaisuus 0-100, ei se ole on tai off.
Narsistin lähipiiriltä vaaditaan myötätuntoa ja niiden ketjujen näkemistä missä narsisti, väärinkohdeltu, satutettu ja rikkinäinen sielu, on ollut. Lisäksi narsistin uhrilta vaaditaan anteeksiantoa sillä se on ainoa tapa vapautua noista narsistisen vammautumisen ketjuista. Väärinkohdellun tulisi ymmärtää että narsisti, tuo satutettu sielu oli kehittänyt itselleen katkeruuden, ja vihan naamion, egon, valheellisen narsistisen itsen, siksi että hänkin on joskus ollut pelon, katkeruuden, hylkäämisen ja koston kierteessä. Hänkin oli aikoinaan väärinkohtelun uhri samalla tavalla kuin me olemme nyt hänen käytöksensä takia.
Myötätuntoinen ihminen näkee että narsistikin on tullut kohdelluksi väärin. Eihän hänestä muuten olisi tullut millainen hänestä tuli, eikö vaan? Vai tuliko narsistista narsisti siksi että hän halusi olla paha? Ei tullut. Ei kukaan halua tietoisesti olla paha. Narsistikin on vain uhri. Eikä tuo pahasti vammautunut, narsistinen raukkaparka itse edes ymmärrä miksi hänestä tuli millainen tuli: valheellinen, pelkäävä, pelaava ja hyväksikäyttävä naamari. Nyt me tuomitsemme ihmisinä ja koko yhteiskuntana tämän henkisen invalidin, jota meidän pitäisi oikeasti pyrkiä auttamaan. Ajattelemme olevamme itse narsistisesti terveitä, vaikka todellisuudessa toimimme tuomitessamme jonkun narsistiksi, samalla tavalla epäterveen narsistisesti kuin narsistikin toimii.
Narsistikin on oikeasti narsistin uhri, joka on hänkin ollut narsistin uhri, joka on taas ollut narsistin uhri hänkin jne. Huomaatko? Jos lakkaisimme omasta egostamme tuomitsemasta muita ja lopettaisimme nojaamasta vain omaan subjektiiviseen näkemykseeemme, omaan kokemukseemme/vihaamme, ja tarkastelisimme asiaa objektiivisesti, huomaisimme, että olemme itseasiassa lähes kaikki narsistien uhreja ja narsisteja.
Minä uskon, että valtaosa, ehkä jopa 99% kaikista ihmisistä on narsistisesti vammautuneita ja oireilee omien hylätyksi tulemisen traumojensa, häpeän ja arvottomuuden takia. Samaten minä uskon, että valtaosa parisuhteista on narsistisia suhteita, joiden “rakastuminen” ei ole mitään muuta kuin egosta tulevaa haluamista, peliä, takertumista ja riippuvaisuutta.
Näissä kiintymyssuhteissa nainen imartelee miestä ja mies imartelee naista. Miehestä tulee lammen pinta, joka heijastaa naista, ja nainen heijastaa miestä. Tuo pinta ei kuitenkaan heijasta totuutta, vaan kaunistelee sitä, saa sen näyttämään monin tavoin upeammalta. Tätä ihmiset kutsuvat rakkaudeksi, mutta ei, se ei ole rakkautta, ei sinne päinkään. Se on vain molemminpuolista egojen tyydyttämistä. Nämä kiintymyssuhteet perustuvat peloille, peleille ja hallinnalle. Mutta rakkaudella ja hallinnalla on suuri ero.
Ongelma narsismissa on se, että fysiologisesti viha kuolettaa empatian ja monien myötätunto ulottuu vihan laannuttuakin vain itseen ja omaan lähipiiriin, omiin narsistisiin vammoihin, mutta suurempaa kokonaiskuvaa ei useinkaan edes yritetä katsoa. Pidetään katkeruudesta kiinni, juodaan myrkkyä ja toivotaan että toinen kuolee, mutta kuollaankin itse. Kun ainoa oikea polku olisi myötätunto ja anteeksianto.
Lähes kaikilla ihmisillä on narsistinen naamio. Minun mielestäni koko epäterve narsismi on synonyymi valheelliselle minälle, egolle. Jokainen ihminen joka koskaan esittää jotain muuta kuin aidosti oikeasti on, vetää naamalleen narsistisen naamarin. Jokainen ihminen joka tuomitsee ketään toista ihmistä, kostaa, alistaa, alistuu, miellyttää tai hallitsee, tulee toimineeksi omista narsistisista vammoistaan. Jokainen ihminen, joka kantaa katkeruutta ja tuomitsee muita, on narsistisesti vammautunut. Jokaisen väärinkohdellun ihmisen tulisi antaa anteeksi, sillä jokainen voi vain itse ottaa vastuun omasta onnestaan. Minun mielestäni jokainen ihminen on narsisti ja narsistin uhri kunnes itse itsensä myötätunnon ja anteeksiannon kautta näistä kirouksista vapauttaa.
Kaiken tämän narsistisopan, pelien ja näiden vaihtuvien epäterveiden narsististen roolien: miellyttäjä-miellytetty, hallitsija-hallittu, palvoja-palvottu, narsisti-piilonarsisti jne keskellä on olemassa se jota aidoksi rakkaudeksi tai aidoksi itseksi kutsutaan. Aito rakkaus aitoon itseen on ainoa keino vapautua narsistisista ketjuista.
Rakastaakseen toisia ihmisen on ensin rakastettava itseään, ei narsistisesti egosta, vaan aidosti, itsestään. Ihminen joka rakastaa itseään, ei rakasta heijastustaan kuten tarinan Narkissos, vaan hän rakastaa yksinkertaisesti itseään - ja samalla kaikkea. Silloin kun ihminen rakastaa itseään, alkaa hänen rakkautensa levitä ja tulvia yli. Vähitellen rakkauden väreet leviävät yhä kauemmas, sillä ihminen haluaa antaa ja jakaa. Rakkaus on kiitollinen siitä että se saa antaa.
Juu kiitoksia vaan narsistijupille, pidin tästä hänen filosoinnistaan tässä kohtaa...
Kova olet vaatimaan ja selittelemään.
Pieni asia taisi vaan unohtua.
Sellainen näköjään epäolennainen seikka, että suuri osa narsistin henkisesti tai fyysisesti tuhoamia ihmisiä on juuri niitä myötätuntoisia auttajia ja ikuisia ymmärtäjiä, jotka alunperinkin näkivät narsistin sisällä sen kaltoinkohdellun ja pyyteetöntä rakkautta vaille jääneen lapsen.
Kumppani todella kuvitteli voivansa antaa narsistille kaiken sen rakkauden, hellyyden ja ymmärryksen, jota ilman hän on jäänyt. Jotta narsistikin voisi parantua ja elää onnellisen elämän.
Kuten kummatkin kuitenkin tiedämme, sehän ei ole mahdollista. Narsisti ei ymmärrä rakkaudesta mitään, eikä sitä tahdo. Hän ei tahdo kasvaa, kypsyä tai parantua.
Narsisti alkaa mitätöidä ja tuhota niitä ihmisiä, jotka hänestä välittävät.
Hän käyttää heitä hyväkseen. Heidän tunteitaan, seksuaalisuuttaan, resurssejaan ja varallisuuttaan.
Normaali, tasapuolinen suhde perustuu vuorovaikutukseen ja siihen että kumpikin antaa tasapuolisesti, jolloin suhde ja rakkaus vahvistuu ja lujenee.
Ei narsistin kanssa. Narsisti antaa itsestään minimin ja ottaa vastaan maksimin.
Yhtään myönnytystä tai kopromissia hän ei ole valmis tekemään suhteen tai toisen ihmisen eteen, eikä lopeta alistamistaan, nöyryyttämistään tai parjaamistaan, ennen kuin toinen on yhtä tyhjä ja onneton, kuin narsisti itsekin.
Jotkut narsistit ovat fyysisestikin vaarallisia ja väkivaltaisia.
Kaikki ovat moraalittomia ja voivat tehdä toiselle mitä likaisimpia tekoja, tuntematta katumusta tai häpeää.
Narsisteille ei tule antaa minkäänlaista myötätuntoa.
He ovat vaarallisia ihmishirviöitä.
Heistä tulee pysyä kaukana, jos oma elämä tai omanarvontunto ovat arvokkaita.
Jos annat heille vähääkään myötätuntoa, olet heidän käytettävänääön, kuin käytetty nenäliina, johon narsisti niistää nenänsä, heittää sen pois ja unohtaa.
"Jos annat heille vähääkään myötätuntoa, olet heidän käytettävänääön, kuin käytetty nenäliina, johon narsisti niistää nenänsä, heittää sen pois ja unohtaa. "
Ihan hyvää asiaa sinäkin puhut narsisteista
Mutta , myötätuntokin on vain tunnekokemus, joka useinkin viriää suhteen päättymisen ja siihen liittyvien negatiivisten tunteiden yms hälvettyä vasta ajan kanssa sitten kun paremmin ymmärtää mikä ja millainen ihminen narsisti on...
Jolloin siihenkin voi suhtatua vain tunteena, tuntea yleisesti myötätuntoa sen tyyppisiä ihmisiä kohtaan, mutta ei sen tarvitse aiheuttaa mitään sen kummempia toimenpiteitä tai olemista narsistien kanssa missään tekemisissä...
Heidänkin jotka ny jonkin verran joutuvat olemaan tekemisissä, esim, sukulaisuhteen, lasten yms johdosta uskoisin myös hyötyvän tuosta myötätunnosta sillä tavoin, että ymmärtävät mitä mahdollisesti sen narsistin käytöksen taustalla saattaa olla eivätkä niin ota itseensä sen narsistin sanomisia, kun ymmärtävät että taustalla saattaa olla kateutta, huomionhakua yms.
"HALUAISIN OLLA IHMINEN JOKA KUOLLESSAAN MUISTETAAN HYVÄNÄ JA VÄLITTÄVÄNÄ MIEHENÄ."
Tavalliset ihmiset eivät tähtää kuolemaan vaan elämään. Jos ihminen pohtii kuolemaa joka päivä ja odottaa kuolemaa, ei ihminen pyri tällöin ainakaan pidentämään elämää.
Jos kuitenkin haluat jatkaa valitsemalla tielläsi, mitä jos perustaisit yrityksen joka myy hautakiviä niin että hautakivessä lukee valmiiksi: "Oli hyvä ihminen!". No onhan siinä tietysti se ongelma että ihmiset saattaisivat kyllästyä kun joka toisessa hautakivessä lukee: "Oli hyvä ihminen!". Monet jopa epäilisivät näiden kaikkien kuolleiden ihmisten "hyvyyttä", että olivatko he nyt tosiaan mukamas niin "hyviä" ihmisiä. No oletko sinä ollut "hyvä" ihminen? Miten ihminen voi olla "hyvä"?
Miksi seuraat tavallisia ihmisiä jotka eivät pyri "hyvyyteen" jos sinä pyrit "hyvyyteen"? Sinä olet siinä määrin erikoinen ja erilainen että sinä pyrit "hyvyyteen" kun taas tavalliset ihmiset pyrkivät yleensä lähinnä toimivaan ratkaisuun. Toki monissa työpaikkailmoituksissa sanotaan: "Hyvä tyyppi saa paikan", mutta sekin on mahdollista että pelkästään "hyvyyden" perusteella he eivät ota sisään työpaikkaan tai että kollegat pitäisivät "hyvistä tyypeistä" jos tällä "hyvyydellä" ei tarkoiteta rentoutta. Jos sulla on pakkomielle hyvyyteen, vaikuttaa se siltä ettet osaa ottaa rennosti elämässä ennen kuin sut on julistettu "hyväksi tyypiksi".
"pelkään niin paljon tuomituksi tulemista"
Sun pitäisi ihan tahallaan tehdä virheitä elämässä ja myös sellaisia että sut myös tuomitaan "pahaksi ihmiseksi". Et sä voi olla niin erikoislaatuinen ihminen että olisit täysin virheetön mennessäsi hautaan. Muille se virheiden tekeminen ei välttämättä ole niin iso asia kuin sinulle, joka todennäköisesti johtuu siitä että äitisi on syyllistänyt sinua monista asioista. Itsellänikin on ollut samanlainen äiti lapsuudessa. Eikä se kyllä lapsuuden jälkeen ole juuri muuttunut. Pitää vaan olla kuuntelematta tuollaisia ihmisiä. En itse tiedä onko sosiaalisesta verkostosta hyötyä tai siitä jos uppoutuu töihin niin että ryhtyy työnarkomaaniksi. Eristyksissä eläminen ei välttämättä ole hyvä asia ellei muuta niin kauas että pääsee niistä ihmisistä eroon jotka pyrkivät jatkuvasti syyllistämään itseä milloin mistäkin. Vaikka kuvittelisikin sellaisten ihmisten olevan psyykkisesti heikkoja jotka käyttävät syyllistämistä taktiikkana ja manipulointikeinona, on tämä itsepetosta minun käsityksen mukaan. Uhrit kuolevat usein nuorina, kun taas narsistit jotka syyllistävät toisia ja pitävät esimerkiksi omia lapsia palvelusväkenään (eli orjinaan), elävät vanhoiksi. Ei siis kannata antaa mitään armoa äidillesi niin että myöntyisit mihinkään. Eikä kannata keskustella hänen kanssaan yhtään mistään. Kohtelet kuin ilmaa. Jos et tee näin, mihin tarvitset apua meiltä? Ei hän tule leipäveitsellä sinua tappamaan. Sinulla on kenties pelko siitä että joudut antamaan jonkinlaisen selvityksen siihen miksi hylkäät äitisi. Älä anna. Ei hänkään ole antanut sinulle selvitystä siihen miksi hän syyllistää sinua ja pitää omana henkilökohtaisena omaisuutena. Hän yrittää vain bluffata jotta sinä uskoisit että hänellä on siihen oikeus. Jos olet niin kiltti mitä sanot olevasi, onko taustalla jokin kristinuskon vaikutus? Usko nyt ihmeessä sitten edes siihen Jumalaan ja pelasta ittes sen uskon avulla. Ei se Jeesus tullut tuomaan rauhaan vaan miekan. Se sano ihan selkeästi että lasten tulee kääntyä omia vanhempia vastaan jos aikoo seurata sitä Jeesusta. Jos et halua seurata Jeesusta, miksi olet kiltti? Jeesus ei edes hyväksy kiltteyttä. Sun äitiskään ei ole kiltti vaan paholaisen esikuva ja noita-akka. Itselläni on samanlainen ja ne tosiaan pitäs polttaa roviolla. Se on kenties jopa se mitä he haluaisivat koska tätä kautta maailmasta tulisi entistä kaaoottisempi. Tällöin he voisivat olla myös tyytyväisiä siihen kun muut ovat äärimmäisen julmia kun taas he eivät ole tehneet juuri mitään pahaa (siis heidän mielestään). Tuollaisista psyykkisesti sairaista ihmisistä kannattaa hankkiutua eroon. Kyllä he pärjäävät elämässä omissa harhoissaan oikein hyvin. Ja jos eivät niin saavatkin kuolla pois. Olet tehnyt hyvän työn jos annoit äitisi kuolla noita-akkana pois. Kyllä se osaa itsensä hoitokotiin järjestää jos näin haluaa. Ole siis hyvä ihminen ja anna tuollaisten sairaiden ihmistenkiduttajien kuolla pois. Tosin varaudu siihen että he eivät kuole nuorina. He kyllä pärjäävät usein hyvin vanhoiksi oman julmuuden, itsekkyyden ja itsekeskeisyyden avulla.
https://www.youtube.com/watch?v=fy43EFysS2Y
https://www.youtube.com/watch?v=mPmv9_UYpxo
https://www.youtube.com/watch?v=1YUkv86n1Hc
https://www.youtube.com/watch?v=R_5VP3vLk_Q
https://www.youtube.com/watch?v=i3r2WxvxD-8
https://www.youtube.com/watch?v=GSWAe-TQdSM
https://www.youtube.com/watch?v=vlJjxQCzL9A
https://www.youtube.com/watch?v=4AYq_WOBgDY
https://www.youtube.com/watch?v=s3QAn-EVth8
https://www.youtube.com/watch?v=NBdzcRJAaH0
https://www.youtube.com/watch?v=ZrmFYuyIwxs
^ Voi olla että näillä on eriäviä mielipiteitä. Saat itse valita ketä kuuntelet ja mikä tyyli sopii sinulle, mutta eroon pitäisi päästä kaikista mahdollisista narsisteista jotka hallitsevat sinun elämääsi edes vähäisessä määrin. Jo se että näkee narsistista ihmistä kerran viikossa riittää siihen että ihminen ei pysty keskittymään normaalisti tavalliseen elämään koska joka viikonloppuinen raportti narsistille pelottaa maanantaista lähtien viikonloppua kohti. Siis suullisessa muodossa annettu raportti, kuten se että äiti kysyy: "No oletko ollut kiltti poika ja tehnyt työsi kuten sinun kuuluisi." Lähes jokainen poika alkaa 30 ikävuoden jälkeen harkitsemaan itsemurhaa jos on tilivelvollinen omalle äidilleen tällaisiin raportteihin. Sinuna sylkisin naamalle ja löisin vaikka nyrkillä päähän jos sinulla nyt sattuisi olemaan tuollainen äiti.
Olen siis tämä narsistijuppi, joka aloitti tämän keskustelupalstan muutama vuosi sitten.
Lyhyesti: Nyt minä olen parantunut omasta epäterveestä narsismistani, sekä liiasta kiltteydestäni että julmuudestani. Tein sen osittain tämän ketjun avulla, mutta myös vuosien terapian ja itsetutkiskelun tuloksena. Lukekaa tuo ylläpuolella oleva (17.1) viestini ja miettikää sen sisältöä te, jotka kipuilette oman narsisminne kanssa. Siinä on avaimet parantumiseen ja aidon rakastamisen oppiseen: Myötätunto ja anteeksianto.
Siinä viestissä olen kertonut myös sen että tajusin että olemme itseasiassa lähes kaikki narsisteja ja narsistien uhreja. Tämän tajuttuani aloin katsoa äitiäni myötätunnolla ja annoin hänelle ja kaikille muillekin anteeksi. Tänä päivänä rakastan häntäkin, olen monesti katsonut häntä nyt silmiin ja kertonut rakastavani. Äitini on alkanut tiedostaa omaa narsismiaan kuten myös monet muut lähipiirissäni olevat.
Nyt tiedän olevani hyvä mies. Olen oppinut rakastamaan. Se mitä minä ihan aidosti oikeasti halusin, oli oppia rakastamaan. Tänä päivänä olen kiitollinen siitä että saan antaa. Olen kirjoittamassa kirjaa miten parantua narsismista ja oppia rakastamaan itseään, aidosti. Haluan antaa ja jakaa tätä hyvää jota olen etuoikeutettuna saanut.
Aika skeptinen olen, mutta mielenkiinnolla odotan kirjaasi.
Eikö ap:n tulisi nyt pyrkiä korjaamaan aiheuttamiaan vahinkoja muille ihmisille? Toivoisin todella että oma narskuni olisi aidosti tuollainen. Anteeksiantaminen on helppoa kun katsoo mitä sillä saavuttaa