Varttuneenpi väki harrastaa

Onnittelut Lieksan ampujille joiden varttuneenman väen edustaja 70 pärjäsi kisoissa SM pronssille ja myös 50 viidenneksi. lainaus Lieksan lehti

On kuitenkin selvää, että aikanaan olympialaisissa aikanaan Tapio Rautavaara toi kultaa keihäänheitossa ja Matti Nykänen paras mäkihyppääjä kautta aikojen .kuitenkin kummastakin tuli viihdetaiteilijoita myöhemmin.

Eli on hyvä, että harrastetaan ja liikutaan vanhemmallakin ijällä MK

15

196

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitenkä lieksassa se

      seksi, karaoke, pintapolitiikka, kalstus janaapurille vi..uilu

    • Taiteen tuntija

      Nykänen ei ole mikään viihdetaiteilija enempää kuin sinäkään. Ette kumpikaan ole TAITEILIJOITA!!!!!!!!

      • rexi Kuopio

        Kyllä ovat KANSANTAITEILIJOITA kumpikin.

        Minulle kelpaa.


    • Keikkaa pukkaa Matille ja sillä hän leipänsä tienaa minulla on hieman toinen tapa toimia teen talkootyötä ja hankin rahat puolukoita poimimalla jotta voin osallistua kisoihin ja nähdä uusia ihmisiä ja kykyjä jo 16 kerta kultakurkkukisoissa nyt Himoksella lokakuussa ja myäs MM karaoken aluekarsinta varkaudessa heti perään.
      Eli näin tänään olin leikkauksessa huomenna laulan ja lauantaina pari tilaisuutta hautajaiset ja kehitysvammaisten ryhmä

      Eli harrastaa voinee jokainen Markku

    • ghfgfgfgf

      ei pahemmi kiinnosta mitä sie keräilet..

    • Tänään sitten LL oli juttu juuri EKL juhlista ja niistä mielipiteistä, että myös tämän päivän eläkeläiset ovat virkeitä sen huomasin myös torstaina kun jopa samba sujui

      • Lieksan poliisi

        so what?


    • Liikkuva poliisi

      Nothing

    • Mielenkiintoista tuo, että rohkenette muka esiintyä poliisina kas kun ei ihan presidenttinä.

      On aivan selvää että Lieksassa on vielä eläkeläisenä toistaiseksi hyvä elää.
      Kuitenkin uhakkuvana on valtiovallan toimet ja kuntarajojen muuttaminen.
      Mielestäni olen tulkinnut asita niin kuin myös hyvin moni henkilö, että lähipalvelut tulee säilyttää.
      Merkkejä on olemassa mitä on tuonut tullessaan toimenpiteet noista suuren ihannoinnista, eli tuolla eteläisemmässä Pohjois -Karjalassa kun Rääkkylä irtautu tuosta Helistä ja järjestävät itse terveyspalvelut ja säästöä syntyy.
      Mitä olemme saaneet myöskään tuosta Pikesistä? muutakuin laskuja MK

      • diehardfan

        Parempi ehkä kun ei kommentoisi mutta että Korpinen ja Nykänen ? ? Perkeleen hyviä laulajia molemmat ! ! Ehdottomasti taitavia ja loistavaäänisiäkin, molemmat.


      • Korjaa tilanne

        Taas vaalimainontaa ja mairittelua ehdokkaalta.


      • diehardfan kirjoitti:

        Parempi ehkä kun ei kommentoisi mutta että Korpinen ja Nykänen ? ? Perkeleen hyviä laulajia molemmat ! ! Ehdottomasti taitavia ja loistavaäänisiäkin, molemmat.

        Ehdokkaana on Irma joka on toiminnan nainen vaikka lähtökohdat ovat erilaiset laulamista en ole kuullut mutta miehensä kylläkin taitava kuoronjohtaja jopa arvostettu musiikkimies jolle olimme minäkin esittämässä arvonimeä.MK


    • Minulla ei ole mitään korjaamista jos totean kanssaihmisistä jotakin positiivista joka on varsin pesunkestävä toteamus Markku

    • määää mää mää

      Kylläpä Korpinen luulee ittestään liikoja. Kuvittelee vielä valtuustoon pääseväsä. Et tule saamaan edes senvertaa äänijä, kun sait kirkkovaaleissa.

      On muuten ihme sälli, kun ei osaa yhtään kirjoitusta töhertää, ettei tuo Minä olisi aiheena ja ytimenä.

    • Minun ei tarvitse luulla mitään ja epäillä mitään ja en puhu toisten puollesta niinkuin joillakin on tapana.
      Mielestäni totesin kuitenkin positiivista henkilötä vaikka en kaikesta ole samaa mieltä
      Sinulla kirjoittakjalla on tarve tuohon loanheittoon jatkuvasti minä saan tyydytyksen aivan toisin , ettei tarvitse ruveta puusta veistämään naisenkuvaa ilmeissesti se risoo sinua sen olen ymmärtänyt noista heitoista, eli oletko ollut ihan kirjailijan henkilö todellisuudessa simpauttajassa ja hyvinkin läheltä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1716
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1121
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1065
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1063
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      994
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      812
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe