Noin vuosi sitten, odottaessani kuopustamme, luin täältä keskusteluketjua, jossa mies sanoi vaimonsa vaan nukkuvan iltaisin, kun hän tulee töistä kotiin. Pyykinpesu, kaupassa käynti ja lastenhoito jäi siis iltaisin isälle.
Luin kyseistä ketjua aivan kauhuissani, että kuinka masentunut äidin täytyykään olla, jos ei jaksa lapsia iltaisin enää hoitaa, saati pitää miehelleen seuraa. Enpä kauhistele enää.
Meillä siis kaksi lasta, kohta kolmevuotias ja vajaan vuoden ikäinen. Ensimmäiset 10kk kuopuksen syntymän jälkeen valvoin yöt heidän kanssaan, laskin jopa ensimmäisen 8kk:n aikana, etten ollut nukkunut yhtenäkään yönä yli 5 tuntia, ja senkin monessa pätkässä. Esikoisellamme on sairaus, joka valvottaa häntä edelleen öisin, heräilee muutaman kerran yössä siis, ja saan nukuttaa hänet uudestaan. Kuopus ei ole missään kohtaa öitään kunnolla nukkunutkaan, eli hänen kanssaan herään vähintään sen kerran yössä. "Iltaisin", kun kello lähenee 17, ainoa ajatus päässä tosiaan on se, että mies tulisi pian kotiin, ja pääsisin nukkumaan. Enkä edes enää ymmärrä mikä siinä on väärin, mies nukkuu hyvällä omalla tunnolla vähintään 8 tunnin yöunet, eikä nouse öisin lasten kanssa. Mielestäni lapset ovat kuitenkin meidän molempien, miksi siis vain minä olen velvollinen heidän kanssaan valvomaan? Ensimmäisen kokonaisen yön nukuin kuopuksen ollessa 8kk, ja silloinkin oma äitini otti hänet yökylään, kun näytin kuulemma hieman väsyneeltä...
En pode masennusta, lapseni ovat ihania ja nautin siitä, että saan viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta en usko, että kenellekään kestää fysiikka tällaista univajetta, tai itselläni ei ainakaan. Enkä siis todellakaan nuku täällä iltoja aina ja joka päivä, kerran pari viikossa koitan simahtaa ehtoolla muutamaksi tunniksi, ettei ihan "väsymyskännissä" menisi päivät kotona :)
Kertokaapa muutkin kokemuksianne, onko se nyt tosiaan vaan niin, että äidit ovat lapsista pääasiallisesti vastuussa, ja isät sitten hoitelevat, kun muilta kiireiltään ehtivät? Miten muissa perheissä toimitaan tai on toimittu lasten ollessa pieniä? Ja vielä teille märehtijöille tiedoksi; tiedän kyllä, että itse olen lapseni tehnyt, mutta mielestäni siihenkin hommaan yleensä tarvitaan kaksi. Turha siis tulla tänne avautumaan turhuuksista ;)
Luin kyseistä ketjua aivan kauhuissani, että kuinka masentunut äidin täytyykään olla, jos ei jaksa lapsia iltaisin enää hoitaa, saati pitää miehelleen seuraa. Enpä kauhistele enää.
Meillä siis kaksi lasta, kohta kolmevuotias ja vajaan vuoden ikäinen. Ensimmäiset 10kk kuopuksen syntymän jälkeen valvoin yöt heidän kanssaan, laskin jopa ensimmäisen 8kk:n aikana, etten ollut nukkunut yhtenäkään yönä yli 5 tuntia, ja senkin monessa pätkässä. Esikoisellamme on sairaus, joka valvottaa häntä edelleen öisin, heräilee muutaman kerran yössä siis, ja saan nukuttaa hänet uudestaan. Kuopus ei ole missään kohtaa öitään kunnolla nukkunutkaan, eli hänen kanssaan herään vähintään sen kerran yössä. "Iltaisin", kun kello lähenee 17, ainoa ajatus päässä tosiaan on se, että mies tulisi pian kotiin, ja pääsisin nukkumaan. Enkä edes enää ymmärrä mikä siinä on väärin, mies nukkuu hyvällä omalla tunnolla vähintään 8 tunnin yöunet, eikä nouse öisin lasten kanssa. Mielestäni lapset ovat kuitenkin meidän molempien, miksi siis vain minä olen velvollinen heidän kanssaan valvomaan? Ensimmäisen kokonaisen yön nukuin kuopuksen ollessa 8kk, ja silloinkin oma äitini otti hänet yökylään, kun näytin kuulemma hieman väsyneeltä...
En pode masennusta, lapseni ovat ihania ja nautin siitä, että saan viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta en usko, että kenellekään kestää fysiikka tällaista univajetta, tai itselläni ei ainakaan. Enkä siis todellakaan nuku täällä iltoja aina ja joka päivä, kerran pari viikossa koitan simahtaa ehtoolla muutamaksi tunniksi, ettei ihan "väsymyskännissä" menisi päivät kotona :)
Kertokaapa muutkin kokemuksianne, onko se nyt tosiaan vaan niin, että äidit ovat lapsista pääasiallisesti vastuussa, ja isät sitten hoitelevat, kun muilta kiireiltään ehtivät? Miten muissa perheissä toimitaan tai on toimittu lasten ollessa pieniä? Ja vielä teille märehtijöille tiedoksi; tiedän kyllä, että itse olen lapseni tehnyt, mutta mielestäni siihenkin hommaan yleensä tarvitaan kaksi. Turha siis tulla tänne avautumaan turhuuksista ;)
Vastaukset 6
Vanhimmat
joo, meillä esikoisen kanssa sama juttu. Muutaman viikon ikäisenä todettiin GER (eli refluksitauti). Syöttöjen jälkeen piti tunnin ajan kanniskella pystyasennossa (myös öisin) ja puoli tuntia ennen joka syöttöä antaa lääkitys ja tämän lisäksi oli toinenkin GER lääkitys... Näilläkään ei oireita saatu kokonaan kuriin, mutta lapsen oloa nuo helpotti (esim. kipuitku syönnin yhteydessä jäi pois)
Kyllähän minä pääasiallisesti vauvan syötöt ja lääkitykset hoidin. Öisin kanniskelin vauvaa että se ei itkisi makuuhuoneessa (jotta mies saa nukkua, kun hänellä oli töihin meno). Reilun vuoden ikäisenä alkoi tuo GER hiukan helpottaan (mm. oksentelu jäi), mutta silloin oli jo liuta muita vaivoja (allergiasta astmaan).
Meillä tosiaan jo muutaman kk:den iässä lapsi oksenteli kaaressa ja minä sain jatkuvasti luututa paikkoja ja pyykkikone huusi yötä päivää. Jälkikäteen ihmettelen että miten selvisin tuon eka vuoden... tosin muistot on osin harmaan peitossa enkä osannut/jaksanut nauttia vauvasta niinkuin äidin kuuluisi.
Ja meillä siis meni juurikin noin että äiti oli pääasiallisessa vastuussa kaikesta lapsen/vauvanhoitoon liittyvästä. No, miehellä tuntui pinnaa kiristivän sekin, että meille tuli itkevä ja sairastava vauva, joka nukkuikin vain puolen tunnin pätkissä.... Kas kun kavereilla sattui olemaan ns. helppoja vauvoja, jotka nukkui monen tunnin päikkärit ja yötkin hyvin.
Nyt kun ajattelee, niin olisi pitäny ajatella itsekkäämmin : vauvanhoitokin on täyttä työtä ja äitikin kaipaa kunnon yöunet (edes välissä). Jos tulee ns. vaativa vauva, niin kyllä siinä äidin jaksaminen menee tiukoille.
Minäkään en ymmärrä kommentteja "itseppä ole lapsesi tehnyt". Luulempa että nämä kommentit tulee henkilöiltä jotka on päässeet suht helpolla.
Meillä vauvan valvottaessa öisin minä menin nukkumaan illalla ajoissa, esim. kuuden aikoihin ja mies hoisi lapset aina sinne jonnekin puolille öin. Sitten kun niihin aikoihin sai viimeisen syötön (lypsettyä äidinmaitoa) jälkeen vauvan vihdoin nukahtamaan, hän tuli itsekin nukkumaan ja minä heräsin loppu yön vauvan tarpeiden mukaan. Eli sain itse nukkua useamman tunnin putken illallaja iltayöstä, joskus hyvällä tunnilla jopa sen kahdeksankin tuntia, jos vauva sattui nukkumaan hetken miehen nukkumaantulon jälkeen. Mies tietenkin nukkui sitten sen loppuyön heräilemättä, koska hänen piti mennä aamulla töihin.
Ja siis meillä lapsia oli enemmän, eli mitään päiväunia en pystynyt nukkumaan, vaikka vauva olisikin intoutunut joskus nukkumaan paremmin päivällä.
Pojalla oli syntymänsä jälkeen monta kk vatsavaivoja ettei voinut nukkua kuin vatsallaan ja mahdollisen pystyssä asennossa. Minä valvoin viikkokausia joka yö katsellen leffoja vauva olalla nukkuen, välillä syöttäen. 6-7 maissa kun aloin olemaan tosi väsynyt, herätin miehen hoitamaan ja nukuin 4h. Illalla nukuin toiset 4h 19-23 ennen "yöväijyä". Ei ollut raskasta, välillä vaan aamuyöllä alkoi silmät lupsahtelemaan kiinni :) Haikein mielin muistelen noita läheisiä yhteisiä hetkiä kun oltiin koko yö sylikkäin
Niin varmaan, et usko itekään. Ei se rakkauskaan kaikkeen riitä. Tää on just tätä äitien esitystä että mikään ei paina kun se lapsimussukka on niiiiin ihana. Kun ei voida myöntää että v*tuttaa koko kakaran hankkiminen.
Se on helppoa sanoa, ettei olisi tullut mieleenkään olla ärtynyt unen puutteesta, kun saa kuitenkin nukkua yhteensä 8 tuntia vuorokaudessa. Mikä unenpuute se silloin on? Jos sitä miestä ei olisi ollut ja ehkä vielä muutama leikki-ikäinen jaloissa pyörimässä ja valvomassa päivät, niin olisitpa saattanut olla eri mieltä tuosta unenpuutteesta johtuvasta ärtymisestä. Miksi muuten se rakkauden voima ei riitä enää siihen, ettet ole ärtynyt unenpuutteesta, jos joudut valvomaan?
Juu, enpä ollut minäkään alkuun ollenkaan väsynyt, mutta nyt kun kuopus alkaa olla vuoden ikäinen, niin kyllä pikkuhiljaa rupee väsy painamaan. Jotenkin nuo ekat kuukaudet on helpompia, koska tietää, että sen vauvan kuuluukin heräillä. Mutta kun ei meidän kuopuksen kuitenkaan enää tarttis herätä syömään tms., esikoisesta puhumattakaan, niin kyllä välillä turhauttaa tää touhu.
Ja totta tosiaan, tuollainen järjestely oiskin ihan vallan mainio, että voisi jotenkin vuorotellen nukkua, 8 tunnin unet olisivat tosiaan luksusta, vaikkakin pätkissä :)
Ja vielä sinne ekalle vastaajalle, kiitokset Sinulle asiallisesta vastauksesta. Meillä ei esikoisen kanssa tilanne ole ihan noin paha, mutta hattua nostan ja paljon, en kyllä olisi ikinä voinut kuvitella miten rankkaa hommaa tämä on :D
Ihanaa alkavaa syksyä kaikille, tuli taas vähän tunteita purettua ja ukko sai kotona rapellia, katsotaanpa taas vuoden päästä miten homma etenee :D