Hyvä ja paha aggressio

=D

lottamari<3 kirjoitti:

No, tuossa nyt taas tuota höpinää liian kilteistä ihmisistä, joiden pitäisi mielestäni vain osata avata suunsa, eikä mistään aggressiosta tai vihasta olekaan kysymys. Toisilla tuo viha-aggressio näkyy olevan taas kaiken aikaa päällä joten sellainen kultainen keskitie pitäisi löytää, jossa omia etujaan puolustaa ja omat rajat tunnetaan ja missä rohkeasti uskaltaa olla eri- tai samaa mieltä muiden kanssa.

Minusta täällä ei ole kukaan vittuillut ainakaan minulle, koetko sinä että sinulle on niin tehty?

On siinä mielessä vihasta kyse, että "terve" ihminen ilmaisee jos viduttaa eikä imaile kaikkea sisäänsä. Ei niin kovinkaan harvinaista meinaas sellainen kun lukee juttuja parisuhteista...
Ja siitä tuli mieleen sekin, että voiko "pidättelijä" tulkita ihmisen, joka ilmaisee kiukkunsa jos kiukuttaa (en nyt puhu turhan melskaavasta ääripäästä), raivoisaksi tai narsistiseksi koska itse ei kykene tai osaa samaa ?

lottamari<3 kirjoitti:

Parisuhteessa on helppo ilmaista kaikki tunteensa ja niin pitäisikin ilman pelkoa siitä, että tulee tuomituksi, jätetyksi, hylätyksi tai rangaistuksi jollain keinoin. Kaikille on varmasti selvää, että yhteiskunnassa ei voi vapaasti toimia niin, sillä aggrissio katsotaan huonoksi käytökseksi, sivistymättömyydeksi ja moukkamaisuudeksi. Omat rajat tulisi säilyttää ja pitää yllä niin, että ei tarvita kovin voimakkaita keinoja vaan vahvan ihmisen tunnistaa hänen käytöksensä varmuudesta ja harvoin hänen tarvitsee alkaa puolustamaan kiukuttelemalla tai kovan aggression voimalla omia rajojaa tai etuaan.

Minusta raivopäinen tai yleensä kovasti hyökkäävä ja itsensä aggressiivisesti esille tuova henkilö on aina jotenkin narsistinen tai hänellä on vaikeuksia oman itsensä kanssa tai hän ei osaa tuoda asiaansa oikealla tavalla siten esille, että hänet ymmärrettäisiin oikein eikä väärin.

Ihmisen pitää osata ja saada tuoda kaikki tunteensa tietysti esille, mutta pitää myös muistaa missä ja miten voi harmistustaan osoittaa.

Kaikille ei ole parisuhteessa, ystävyyssuhteessa, työsuhteessa tai muussakaan vastaavassa todellakaan helppo ilmaista tunteitaan. Sehän se ongelma monesti onkin. Tai sitten mennään ihan överiksi eikä se ole tarkoitus.

Mä en ainakaan ole missään vaiheessa puhunut voimakeinoista, raivopäisyydestä tai hyökkäilystä. Ne ovat asia erikseen. Puhuin esim oman loukkaantumisen tunteesta ja se esiin tuomisesta tms.

18+16=34 kirjoitti:

"On siinä mielessä vihasta kyse, että "terve" ihminen ilmaisee jos viduttaa eikä imaile kaikkea sisäänsä."

Noh, meidän ihmisten joukossa kaikki eivät ole ns. terveitä...jotka kykenesivät tuohon luonnostaan...

Itselläni ainakin on tuon vihan ilmaisemisen suhteen ollut ongelmia...lapsena siihen ei ollut mahdollisuutta, piti "rakastaa" kättä joka löi...

Noh, joskus 13 vee ikäisenä nousin ensimmäistä kertaa vastustamaan äitini väkivaltaisuutta...hyökkäsin hänen kimppuunsa, päässäni pimahti...onneksi sentäs vain hetkellisesti...

Mutta noh...oli tuosta se hyöty, ettei hän enää käyttänyt "sitä kasvatuskeinoa" minuun...hän pelästyi...mutta minäkin pelästyin...häpesinkin itseäni...

eikä asiaa auttanut sekään, että sain myöhemminkin usein kuulla siitä...äitini kertoi muillekkin, miten tyttö tuli hulluksi...että joutui sitä pelkäämään...

Noh, avioliitossanikaan en kyennyt vihaani ja pettymystäni ilmaisemaan juurikaan edes sanallisestikaan...mutta onneksi puolisoni ei pahoinpidellyt minua siten fyysisesti, että olisi varsinaisesti lyönyt/käynyt kimppuuni...vaan väkivalta oli enemmänkin sellaista tavaroiden, irtaimen rikkomista...pelon ilmapiirin luomista...

Onneksi kuitenkin omat lapseni ovat varsinkin murkkuiässä osanneet tuonkin paremmin ja haastaneet minuakin "taisteluun"...ja olen sitä saanut harjoitella heidän kanssaan...enkä ole pimahtanut siten...vaikka ääni onkin raivosta vapissut ja hampaita kiristelty, ovet paukkuneet ja kiroiltu, joskus puolin ja toisinkin...

Mitä taas tulee Ännä suhteeseeni, ei siinä Ännäkään kiukkuuan ilmaissut, enempi se oli semmosta alentuvaa selittelyä etten ymmärrä, olen väärässä...käsitän väärin, ikäänkuin olisin ollut vajaa älyinen ja tulkinnut omia tunteitani väärin, ja hän oli oikeassa niiden suhteen...

Noh, tässä nykyisessä elämäntilanteessani varsinaisia vihan aiheita ei ole...siten että agressioon löytyisi aineksia...mitä ny elämän pikku harmituksia ja ärsytystä...ja niitä osaan/uskallan nykyään sanallisesti paremmin ilmaistakkin ja niin spontaanisti tehdessäni jopa itsekin huvitun jälkeenpäin...että kappas, jotain oppinut minäkin...

Että oppia ikä kaikki tässäkin asiassa...
kun kaikki ei kaikilta suju luonnostaan...

Sehän se onkin, kun se ei useinkaan onnistu luonnollisesti tai järkevissä rajoissa.
Ittellä oli perhe jossa ei puhuta, ei ilmaista tunteita tms. Kävin sitten erilaisia vaiheita läpi ja joskus olin kuin myrskyävä tunnemylly, joskus taas en sanonut mihinkään mitään. Nykyään olen oppinut kohauttamaan olkapäitäni ja toteamaan että sepä onkin ton ongelma, ei mun, jos joku alkaa pelleilemään tai skitsoilemaan. Ei mene ns ihon alle enää.

Ettei tartte olla räksyttävänä rajavahtina koko ajan tai päästää ketä tahansa sisäänkään ;)
Seuraava vaihe onkin sitten taas arvoitus ;)

lottamari<3 kirjoitti:

Ellei voi, halua tai ei osaa ilmaista tunteitaan se on sitten luonteessa, eikä välttämättä siitä muuksi muutu. Ihmiset on erilaisia ja kaikille tunteiden näyttäminen itsensä auki tuominen ja avautuminen ei vaan onnistu. Sitten on taas niitä, jotka kertoa lörpöttävät kaikki asiansa, tuovat kaikki tunteensa esille ja aina pitää olla ensimäisenä aukomassa päätä kuinka MINÄ tunnnen ja kuinka MINULLA on oikeus tuntea niin ja näin ja noin....jos kuka katsoi vähänkään aikaan Kiinteistökunigatar Kaisaa ja Teuvoa, niin aamen ja pluttis! "Kun MINUSTA on kysymys ja MINUN ympärilläni kaiken pitää tapahtua JUST niin kuin MINÄ sanon ja ellei niin tapahdu, niin"...

Kyllä viimeistään parisuhde pitää olla sellainen tunteiden ilmaisujen turvapaikka, että siinä jos jossain molempien pitää tuntea toisensa niin hyvin, että kestetään toistensa loukkaamiset ja loukkaamiset ilman, että siitä muodostuu ylipääsemätön ongelma. Rakkaudessa onkin se hyvä puoli, että riidellessäkin se toinen on niin rakas ja sen kainaloon haluaisi mennä heti, mutta pitää ensin näyttää miten loukkaantunut on ja saada siltä rakkaalta sitä huomiota :)

Niin, mutta sää puhutkin nyt ideaalitilanteesta etkä hyvin monia koskevasta todellisuudesta jossa niitä ongelmia justiinsa syntyykin. Oishan se kiva herätä tollasessa kivakiva-landiassa joku aamu ja kaikki vaan munis onnellisten kanojen munia =)

Jos ei osaa tuoda esiin tunteitaan ja valitsee vielä kaltoinkohtelevan kumppanin tai molemmat ruokkivat suhteen sellaiseksi, ainahan tilannetta voi koettaa parantaa "kehittymällä" eikä heittämällä hanskoja kehään ja lyömällä käsiä puuskaan ; tää on mun luonto. Siis jos haluaa...

Ja otsikossakin oli jo että hyvä ja paha aggressio, eli niissä on eroja ja lienee ilmiselvää että siihen ääripään "pahaan" ei edistystä tai ratkaisua hakeva ihminen pyri.

old_profile_59029 kirjoitti:

Olet tainnut oppia luovan elämänkatsomuksen, missä ei tarvitse urautua sellaiseksi mitä on aina ollut olemassa, vaan eri näkemyksiä voi yhdistellä aivan uusiksi näkökulmiksi. :)

Tarkoitan; metsä näyttää iltahämärissä ja aamuauringossa erilaiselta. Joillekin metsä on vain metsä.

Diippä diin =)

Joskus voi (?) sitten sanoa että onneksi on ollut "värikäs" elämä joka tarjoaa mahdollisuuden nähdä laajemmin, mutta vaikeus onkin sitten siinä, että osaa valita ne oikeat lasit silmilleen. Välillä vähän haparoi ja koettaa kattoo kauas plussakolmosilla tai jotain muuta yhtä typerää =)
Mä oon ainakin joutunut käymään läpi kaikenlaista mistä sanoin etten ikinä tai koskaan ja tollain nyt en ainakaan ja mikä totakin vaivaa...ja kohdannut sitä kautta ihmisten...hmm...inhmillisyyden ?

Vieläkö hyväksyis ton inhimillisyyden itsessäänkin ;) ? Minähän en virheitä tai väärin tee...haaaahaahhhaaaa !