Palstan pellet uskonut huulipyöreenä!
"Aiemmin Rajoy on kiistänyt tiukasti, että Espanja tarvitsee apua (sen 100 miljardin euron lisäksi, jota se on pyytänyt pankeilleen).
Nyt voi olla hyvä aikaa palauttaa mieleen, ketkä kaikki muut ovat kevään aikana vakuuttaneet, että Espanja ei tarvitse apua.
Aiheesta lisää
FT: Kreikka hakee kahden vuoden lisäaikaa säästöihin 05:56
Häh, eikö taivaasta sadakaan rahaa? 3.8.2012
Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi heinäkuussa, että asiasta on turha spekuloida, koska "Espanja ei todellakaan tarvitse sitä".
Talouskomissaari Rehn itse oli sanonut toukokuussa, EU ei tule esittämään Espanjalle samanlaista apupakettia kuin Kreikalle. "Sellaiselle ei ole tarvetta. Kreikka on yksittäinen ja erityinen tapaus EU:ssa. Se on ainoa jäsenmaa, joka on huijannut tilastoissaan vuosi vuoden jälkeen."
Pääministeri Jyrki Katainen sanoi esimerkiksi kesäkuussa, että hän ei usko Espanjan tarvitsevan tukipakettia. "Luotan henkilökohtaisesti siihen, että Espanja ei tarvitse tukipakettia."
Espanja ei tarvitse ulkopuolista apua taloustilanteensa parantamiseksi, sanoi huhtikuussa euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker. "En usko, että Espanja tarvitsee minkäänlaista ulkoista apua."
Tietenkään vielä ei ole varmaa, että Espanja joutuu hakemaan hätälainaa. Maan asema on kuitenkin tukala, ja tilanne pahenee, jos maan korkotaso lähtee markkinoille jälleen uuteen nousuun.
"

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mistä palstalle sikiää näitä yksinkertasia tomppeleita, jotka kiimassa uskoo Jykän/Jutan sadut?
Suomen tolloja kusettaa näin?
Painamme jeesnappia aina Jykän käskiessä, luopiotollot!
Ryömien sitouduimme!
Parasta olla kilttejä nyt eteläeurooppalaisille, sillä muutoin saattaa tulla ens talvena nälkä, kun perunat mätänevät multiin.
Rahalla saa.. Nillä joilla nyt pumpataan pankkitukea..olisi miljooniksi vuosiksi perunaa saatu pöytään!
Tollot nielee kaiken..
Joka Jutan ja Jykän satu uppoaa!
Tollodemut!