Ihmeellisyyksiin on mennyt se kuinka voi kaivata toista, milloin ajatukset ovat kuutamolla ja mieli jossain äärettömyydessä. Ajatukset pakosti karkailevat herkän hetken tullen siihen miten toista voisi koskettaa, aistia sen kun toinen olisi lähellä laittaa silmät kiinni, istua ja antaa ajatusten lentää, jokainen osaalue tunteen aiheuttamassa tunteessa on käytävä läpi ilman kiirettä, pysähtyä aistimaan mielessään kaiken ja mietteiden kosketuksen ihon poimujen alla. Ajatella tätä ihmistä kokonaisuutena, siitä miten tietoisuus toisesta, toisen lähellä tulisi suureksi. Tunne ja järjen totaalinen menetys, sähköinen virta kulkisi ääripäästä ääripäähän, se olisi sähköiskunlainen. On kun olisi ilmoja pidellyt. Halleluja sanoo sydän.
.... kuin olisi taivaissa, siltä voisi tuntua hänen kanssaan, tiedä siitä..
http://www.youtube.com/watch?v=SAAyNyywhHc
.... kuin olisi taivaissa, siltä voisi tuntua hänen kanssaan, tiedä siitä..
http://www.youtube.com/watch?v=SAAyNyywhHc
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niinhän se voi olla. :)
Oottelen milloin vois lopettaa tän kunnan täällä ja ryhtyä oikeesti rakastamaan....pirskahdella sähköiskun lailla.
Liekö lopun ikääni täällä naputtelen....
Kunnan= sonnan ;)
kaikki noin hyvin kirjoitettua...juuri noin se mee...kiitos
Sitten kun taas pakkaset paukkuu pitänee kaivaa tämä sulattavaksi luettavaksi.
hyvin kuvailtu...
Erittäin kauniisti kirjoitettu
Tuo on sitä sielujen välistä yhteyttä jolloin ego on off-asennossa. Ihmisen egolla on tarpeita, jotka täyttyvät valtapeleissä, ammatillisena kunnianhimona, rahan arvostamisena jne. Sitten on sielun tarpeita. Jokainen sielu tarvitsee sen kumppanin kokeakseen sitä syvää ihmisyyttä, läheisyyttä ja puhtautta. Energiaa, joka virtaa. Alastomuutta ilman rooleja ja verhoutumisia egon tarpeisiin.
Eikö vain, elämä ole ihmeellistä. Miten usein sitä oikeasti kaipaakaan pois todellisuudesta, arjen haasteista, tahtoo sulkea pois( edes hetkeksi) kaiken kiireen ja todella laittaa sen egon off-asentoon(kuten tuolla niin osuvasti mainittiin)
Silloin on helppo sulkea silmänsä, antaa ajatusten olla kuutamolla, paeta sinne äärettömyyteen jonnekkin kauas, josta ehkä jotain pientä on jäänyt ajatuksiin, muiston ripaus, pieni ihminen,hetken kohtaaminen.Kuvitella sen sähköisen virran kulkemista...
Kunnes se kytkin on jälleen siirrettävä on-asentoon hymyillä itselleen ja olla kuin vain olisi todellakin ilmoja pidellyt.
Meidän ihmisten pienipäisyydestä löytynee syy siihen ettei siellä riitä kapasiteettia toteuttaa ja elää niiden suurten ajatusten mukaisesti.
tosin... tiedä tuostakaan
Jossain saattaa elää joku isopäinen kaksijalkainen !