Hei,
olen alle 30 kymppinen nainen. Kärsin joskus teini iässä ahdistuksesta, joka laukaisi myös syömishäiriön. Silloin pääsin siitä eroon psykologin avulla. Tulee kausia, että kaikki on hyvin ja ahdistuksesta ei ole tietoakaan. Toisinaan taas mielialat heittelevät miten sattuu, saatan olla iloinen ja hyvällä tuulella illalla, aamulla kaikki on taas toisin. Stressaannun pienistäkin asioista ja luon itselleni suuria paineita ja vaadin itseltäni paljon, ehkä liikaakin. Vaikka kaikki olisi hyvin niin osaan luoda itselleni ongelman tyhjästä. Pelkään ajoittain myös sosiaalisia tilanteita, toisinaan olen taas yltiö sosiaalinen. Piiloudun kuoreeni, koska en uskalla olla minä.
Elämässäni on kaikki hyvin, jotenkin kuljen siinä vaan sokkona. En näe sitä kaikkea mitä minulla on ja nitä ketkä minua tukevat. Asiat mistä ihminen normaalisti iloitsee, eivät tunnu miltään. Uppoudun omiin ajatuksiini ja olen usein melko passiivinen.
Aloitin vuoden alussa uuden työn. Kaikki on mennyt hyvin, mutta nyt kuluva viikko on tuntunut siltä, että saa purra hammasta kokoajan, että selviän työpäivät. Jostain kumpuaa ajatus, että olen muita huonompi työntekjiä, en osaa, enkä pärjää yhtä hyvin kuin muut. Työ pelottaa ja ahdistaa. Olen saanut vaan positiivista palautetta esimieheltäni. Pelkään, että en osaa enkä yllä työpaikan asettamiin tavoitteisiin.
Kuvioihin on tällä viikolla myös tullut ajoittainen oksentelu, joka aiheutuu psyykkisestä pahoinvoinnista. Jostain on apua ilmeisesti taas haettava, että pystyy olemaan työelämässä ja elämään normaalia arkea.
Onko jollain samanlaisia fiiliksiä?
olen alle 30 kymppinen nainen. Kärsin joskus teini iässä ahdistuksesta, joka laukaisi myös syömishäiriön. Silloin pääsin siitä eroon psykologin avulla. Tulee kausia, että kaikki on hyvin ja ahdistuksesta ei ole tietoakaan. Toisinaan taas mielialat heittelevät miten sattuu, saatan olla iloinen ja hyvällä tuulella illalla, aamulla kaikki on taas toisin. Stressaannun pienistäkin asioista ja luon itselleni suuria paineita ja vaadin itseltäni paljon, ehkä liikaakin. Vaikka kaikki olisi hyvin niin osaan luoda itselleni ongelman tyhjästä. Pelkään ajoittain myös sosiaalisia tilanteita, toisinaan olen taas yltiö sosiaalinen. Piiloudun kuoreeni, koska en uskalla olla minä.
Elämässäni on kaikki hyvin, jotenkin kuljen siinä vaan sokkona. En näe sitä kaikkea mitä minulla on ja nitä ketkä minua tukevat. Asiat mistä ihminen normaalisti iloitsee, eivät tunnu miltään. Uppoudun omiin ajatuksiini ja olen usein melko passiivinen.
Aloitin vuoden alussa uuden työn. Kaikki on mennyt hyvin, mutta nyt kuluva viikko on tuntunut siltä, että saa purra hammasta kokoajan, että selviän työpäivät. Jostain kumpuaa ajatus, että olen muita huonompi työntekjiä, en osaa, enkä pärjää yhtä hyvin kuin muut. Työ pelottaa ja ahdistaa. Olen saanut vaan positiivista palautetta esimieheltäni. Pelkään, että en osaa enkä yllä työpaikan asettamiin tavoitteisiin.
Kuvioihin on tällä viikolla myös tullut ajoittainen oksentelu, joka aiheutuu psyykkisestä pahoinvoinnista. Jostain on apua ilmeisesti taas haettava, että pystyy olemaan työelämässä ja elämään normaalia arkea.
Onko jollain samanlaisia fiiliksiä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet niin hyvä ja onnistut kaikessa, että itsekkin alat epäillä, että onko näin? Hyvä että onnistut mutta odota että myös virheet ja epäonnistumsiet olsivat sallittuja. Juttelu ongelmista ja huolista myös auttaa. Jos tilanne menee ylivoimaiseksi hae rohkeasti apua.