Millainen lapsuus teillä muilla bipoilla on ollut?
Itse uskon, että lapsuus ja sen aikainen kaltoinkohtelu ovat myötävaikuttaneet taudin muodostumiseen. Kuljen nykyisin viikottain keskustelemassa psykologin kanssa ja nämä asiat ovat olleet taas pinnalla ja mietteissä paljonkin...
Tokihan sairaus on periytyvä ja vaikka suvussani ei ole diagnosoitu mitään niin psykologini mukaan kumpikin vanhemmistani on mahdollisesti sairastunut kyseistä sairautta. Isäni söi diapameja ja oli aina jotenkin ahdistunut/masentunut, alkoholisoitui ja sekakäytti, kunnes kuoli omien toimiensa johdosta 50-vuotiaana. Äitini on täysi alkoholisti (viimeksi taisi olla selvänä huhtikuussa) ja voinen sanoa, että hänellä on jotain muitakin häikkää, kuin mahdollinen kaksisuuntainen...
Lapsuudessani olin perheessämme se "huono lapsi". Vanhempani erosivat kun olin pieni ja koko elämäni olenkin saanut kuulla olevani aivan kuin isäni (ja äitinihän vihasi isää) ja kaikinpuolin huono. Nuorempi siskoni sai herkkuja, minä en. Siskolleni ostettiin uudet vaatteet, minä kuljin kirpputorirytkyissä, josta minua kiusattiin koulussa. Oli selvää, että minä olin aina se, joka joutui luopumaan... Äiti kantoi meille jostain kännireissultaan kissanpennut. Olivathan ne ihania
Itse uskon, että lapsuus ja sen aikainen kaltoinkohtelu ovat myötävaikuttaneet taudin muodostumiseen. Kuljen nykyisin viikottain keskustelemassa psykologin kanssa ja nämä asiat ovat olleet taas pinnalla ja mietteissä paljonkin...
Tokihan sairaus on periytyvä ja vaikka suvussani ei ole diagnosoitu mitään niin psykologini mukaan kumpikin vanhemmistani on mahdollisesti sairastunut kyseistä sairautta. Isäni söi diapameja ja oli aina jotenkin ahdistunut/masentunut, alkoholisoitui ja sekakäytti, kunnes kuoli omien toimiensa johdosta 50-vuotiaana. Äitini on täysi alkoholisti (viimeksi taisi olla selvänä huhtikuussa) ja voinen sanoa, että hänellä on jotain muitakin häikkää, kuin mahdollinen kaksisuuntainen...
Lapsuudessani olin perheessämme se "huono lapsi". Vanhempani erosivat kun olin pieni ja koko elämäni olenkin saanut kuulla olevani aivan kuin isäni (ja äitinihän vihasi isää) ja kaikinpuolin huono. Nuorempi siskoni sai herkkuja, minä en. Siskolleni ostettiin uudet vaatteet, minä kuljin kirpputorirytkyissä, josta minua kiusattiin koulussa. Oli selvää, että minä olin aina se, joka joutui luopumaan... Äiti kantoi meille jostain kännireissultaan kissanpennut. Olivathan ne ihania
Vastaukset 7
Vanhimmat
tarttet rajan vetoja oman elämäsi ja vanhempiesi ongelmien välille, ehklä lääkehoito ja terapia (>NPL, ratkaisukeskeinen terapia tms)
Voit vielä kääntää elämäsi suunnan ja oikeasti tehdä mitä haluat :) et ole ainoa mutta toki asioita on hyvä terapiassa käsitellä kun niihin ei jää rypemään että eteenpäin meno pysähtyy ja elää vain menneessä.
hei osaisko joku kertoa mitä eroa on kaksisuuntasella ja epäväkääpersoonahäiriöisellä vai onko sama asia.
Itsekin tuota samaa asiaa myös kyselly lääkäriltäni ja hän kyllä sanoi, että perimääkin enemmän vaikuttaa kasvualusta eli se millaisessa kasvuympäristössä lapsi on saanut kasvaa tasapainoisessa vai vakaassa ja rakastavassa ympäristössä. Perimän osuus on kuulema 10-30%:n luokkaa et aika vähän. Mut selvästi sullakin tuo lapsuus on ollu niin rankka ja epävakaa ettei oo ihme et oot sairastunut!
Voimia sulle jaksaa sairautes kans! :)
Siis piti kirjoittaa tasapainottomassa eikä tasapainoisessa..
Tottakai kaikki kokemasi vaikuttaa taudin puhkeamiseen. Alttius on tosin geeneissä, mutta suuret elämänmuutokset ja paskat kokemukset usein laukaisevat itse sairauden. Itselläni kaksisuuntainen puhkesi täyteen kukkaan ylioppilasvuonna. Stressi kirjoituksista ja kasvattikodista muutto omilleen oli itselle se viimeinen, laukaiseva niitti. Sitä ennen elämänhistoriaani sisältyi mm. biologisten vanhempien alkoholismi, fyysinen ja henkinen väkivalta, huostaanotto, yli kymmenen vuotta kestänyt seksuaalinen hyväksikäyttö. Kirjoitusvuonna erosin sitten myös pitkäaikaisesta ihmissuhteestani, ensimmäisestä laatuaan. Ja samaan aikaan myös paras ystäväni teki itsemurhan. Aivan täysin puskista, junan alle. Liika oli liikaa. Kuten suurin osa biboista, niin myös minä sain ensin vakavan masennuksen diagnoosin. Jouduin jopa laaksoon osastolle. Hypomaniaa ja maniaa oli äärimmäisen vaikea havaita, koska silloin kaikki sujui ns. paremmin enkä käyttänyt hoitokontaktejani. Vasta 5. vuoden vuoristoradan ja ON/OFF-hoitokontaktien jälkeen sain oikean lääkityksen sekä diagnoosin.
Sittemmin sain luettavakseni biologisen äitini asiakirjoja jotka sivusivat minua ja huostaanottopäätöstäni. Kaiken perusteella myös äitini sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Itselle se oli jopa helpotus, sillä sitä kautta osasin myös ymmärtää äitini toimia ja päätöksiä. Myös hän päätyi itsemurhaan huostaanottoni jälkeen.
Lohdutuksena sinulle. Että kaikesta kokemastani paskasta ja sairaudestani huolimatta olen täysillä työelämässä. Minulla on ystäviä ja itsenäinen elämä. Sairauden ja kokemukset voi myös kääntää vahvuudeksi. Älä luovuta koskaan.
Tiedän mitä on myös syyllisyys, se kaikki mitä aiheutin kasvattiperheelleni..ystävilleni ja lähipiirilleni. Kaikesta on kuitenkin mentävä eteenpäin. On osattava antaa ankeeksi myös itselleen. :)
**tsempit kaikille biboille, me pärjätään kyllä!***
TSEMPPIÄ KAIKILLE MYÖS TÄÄLTÄ!!!
Hei! Lohdutan sinua, ettet ole ainoa.Meitä on muitakin,..lapsuuden takia traumoja saaneita. Minä itse olen uskossa ja olen saanut purkaa sydämeni murheita Jumalalle. Sisäinen parantuminen on pitkä prosessi.
Muista sinua rukouksin. Tie Jumalan luo on avoin jokaiselle. Jeesus on ovi Jumalan luokse.
Kaikkea hyvää sinulle.