se tosiasia, että ei tule koskaan saamaan ystäviä, seurustelemaan ja harrastamaan seksiä? Simasuuneiti kertoi tuossa yhdessä aiheessa, että tämä asia kannattaisi hyväksyä. En voi muuttaa näitä asioita vaikka olen yrittänyt eli paras tapa päästä eteenpäin elämässä on hyväksyä tämä totaaliyksinäisyys. Enkä voi vaikuttaa asiaan sillä tässä on juuri tämä "toisten ihmisten käytös" eli ihmiset eivät siedä minua.
Eli miten tämä hyväksymisprosessi nyt pitäisi aloittaa? Tämä on jo kylläkin venynyt vuosien mittaiseksi ja ammattiapuakin on haettu tuloksetta.
Eli miten tämä hyväksymisprosessi nyt pitäisi aloittaa? Tämä on jo kylläkin venynyt vuosien mittaiseksi ja ammattiapuakin on haettu tuloksetta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Älä vääristele minun tekstejäni. Painotin koko ajan menneiden asioiden hyväksymistä, sellaisten asioiden hyväksymistä joihin ei voi vaikuttaa.
Jos ihmiset eivät siedä sinua sellaisena kuin nyt olet (minkä epäilen olevan omaa vääristynyttä tulkintaasi) niin sille voit tehdä paljonkin. Voit kehittyä ihmisenä, kokeilla uusia asioita, osallistua uudenlaisiin tilaisuuksiin. En suostu uskomaan, että olisit tehnyt vielä läheskään kaikkea mahdollista löytääksesi ystäviä ja parisuhdetta.
Mutta jos kerran olet sen tehnyt niin sitten alat määrätietoisesti ohjata ajatuksesi pois kaikista ystävyyteen ja parisuhteisiin ja seksiin liittyvistä ajatuksista.
Jos minun suurin haaveeni olisi nousta Kilimanjarolle ja tietäisin satavarmasti, etten voi sitä ikinä koskaan milloinkaan tehdä, niin lakkaisin lukemasta Kilimanjaroa koskevia matkakertomuksia, katselemasta kuvia siitä, suunnittelemasta milloin ja miten haaveeni toteutan. Pyrkisin unohtamaan Kilimanjaron. En voisi estää Kilimanjaroa nousemasta mieleeni mutta voisin joka ikinen kerta kieltäytyä tottelemasta impulssiani, kun K nousisi mieleeni. Ja kun tarpeeksi kauan kieltäytyisin ja siirtyisin joka kerta tekemään jotain muuta niin ennen pitää Kilimanjaro lakkaisi tulemasta mieleeni.
Kaikkein typerintä olisi yrittää molempia, sekä haaveilla siitä että väittää itselleen että en ikinä kuitenkaan pääse sinne. Saati olla katkera niille ihmisille, jotka pääsevät.
Mutta minä pääsen vielä Kilimanjarolle kun teen tarpeeksi työtä sen asian eteen. Sinä voit päättää tehdä työtä oman tavoitteesi eteen.
Seksi sekä rakkauden ja läheisyyden koemisen voi sanoa olevan ihmisen tarve. Samaa ei voi sanoa Kilimanjarolle kiipeämisestä. Joten siinä mielessä on typerää ohjeistaa ketään ohjaamaan ajatuksiaan muualle. Ei nälkä tai janokaan lähde sillä, että yrittää olla ajattelematta ruokaa ja vettä.
Aloittaja kysyi kuinka hyväksyä. Kehotin olemaan hyväksymättä ja tekemään jotain asioiden hyväksi. Mutta JOS kerran aikoo hyväksyä niin jotain keinojahan siihen pitää tarjota. Miksi sinä et tarjonnut?
Tilanteesi muuttunut, kun saat ehtaa vikke viikinkiä norjasta.
Rakkauden ja läheisyyden kokeminen on kyllä ihmisen yhtiä suurimpia tarpeita, mutta ei seksi. Seksuaalinen tyydytyskin luokitellaan ehkä jonkin tason tarpeeksi, mutta ei todellakaan elintarpeeksi (nk. juominen, nukkuminen..) vaan jonnekin sinne tarpeiden pohjalle se menee ja sitä on turha painotella sillä et ''välil tekee vaan niin vitusti mieli seksiä'', niin tekee välillä niin vitusti mieli myös shoppailla, syödä suklaata tai vetää tupakkaa, niitä ei kuitenkaan loppujen lopuksi tarvitse nauttiakseen elämästä. Se onkin kun monet sekoittavat seksiin myös tarpeensa tulla hyväksytyksi yhteiskunnassa ja sosiaalisessa ympäristössä yms... Mikä onkin hölmöä.
Mä olen jo hyväksynyt että olen yksin loppu elämäni. Siihen vaan tottuu ajan myötä kun on yksin kauan aikaa.
Meille tuli uusi naapuri joka aina kyseli kuulumisia. Käytiin jopa syömässä heillä.
Seuraavaa naapuria en tunnistanut, koska hän ei edes tervehtinyt. Postilaatikosta näki sukunimen. Ja taas seuraava naapuri tuli ja esitteli itsensä ja puhua pälpättää. Itse olin vain paikalla, mutta tiesin että juttuseuraa on tarjolla kun sitä tarvitsee.
Älä odota sitä että juuri sinut bongataan kaveriksi. Ole sinä se joka kysyt "mitä kuuluu", "miten lomat meni". Älä kuitenkaan odota että kaikki vastaavat rehellisesti ja ala keskustelemaan, vaan laita "katiskat ja verkot veteen" ja odota saatko uusia tuttavuuksia.
No kiva, että olet vihdoin hyväksynyt. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että et enää kirjoittele siitä kuinka ruma olet ja kuinka vaikea sinun on saada naista, eikö niin? Sitenhän se hyväksyminen käytännössä näkyy.
Kirjoittelen siltin ja haukun itseäni rumaksi paremman tekemisen puutteessa. Kukaan ei voi ymmärtää mun tuskaa ja yksinäisyyttä.
Sitten sä et ole vielä hyväksynyt sitä asiaa, jos sitä kuitenkin vatvot ja tunnet siitä katkeruutta yms. Eikä sun pitäiskään hyväksyä. :) Sun pitäis liittyä johonkin yhteistoimintaan mukaan.
Mä olin yhteistoiminnassa mukana riittävän kauan todetakseni että turhaan olin. Jos ei kukaan pyydä minnekkään 10 vuoteen niin on aika selvää ettei mua kaivata missään porukassa. Ja toisaalta en halua väkisin tunkea jos musta ei kerran tykätä
No, itsehän tuosta kärsit, ei kukaan muu. Elämä on valintoja.
Ajatus, että jäisi loppuelämäkseen yksin kokematta koskaan "elämän perusasioita" kuten esim. rakkautta, on niin järkyttävän hirveän kauhea suht nuorelle ihmiselle kuten itselleni, että itsemurha pyörii ja pyörii. Yritän kuitenkin pysyä yhteiskunnassa mukana, minulla on työ (ei kiva sellainen) ja opiskelen loppusuoralla alaa, joka ei kiinnosta. En tiedä miten kauan jaksaa tällaista, ettei ole edes itseluottamusta etsiä itselleen määränpäätä jota kohti pyrkiä. Miten sitä voi haaveilla jostakin astronautiksi tulemisesta, jos ei ole edes sosiaalista elämää juuri nimeksi ja nuoruus jo valunut hukkaan, on niin vastenmielisen näköinen/oloinen ettei tule koskaan huomatuksi vastakkaisen sukupuolen taholta ipso facto elämä k....see? Tottumus ei vie kipua, ei ikinä, never ever.
Sama fiilis. :/ Oon itekki vasta 18. Ei millään halua uskoa sitä että tollaset jutut on mahdottomia mulle, mutta unelmoiminen sattuu kun ei kuitenkaan ole toivoa.
Olisiko aika hakea apua? Opiskelijana kuulut opiskelijaterveydenhuollon piiriin. Sieltä saat psykologipalveluja itseluottamuksen lisäämiseksi, ja ihan varmasti löytyy myös erilaisia tukiryhmiä ikäisillesi. En tiedä onko Nyyti ry vielä olemassa, mutta tsekkaa. Jos sitä ei ole niin muita vastaavia luulisi olevan.
Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sitä valintaa, että haluaa muuttaa elämänsä paremmaksi. Ota maanantaina yhteyttä YTHS:ään.
Onks tää jokin källi.
Itsesäälissä vellominen on asia mikä karkottaa ihmiset, ihan satavarmasti. Liiallinen nöyristely ja "anteeksi että olen olemassa"-asenne ei tee kenestäkään mielenkiintoista. Sääliä sillä voi saada kyllä, mutta tuskin muuta.
Moni on näköjään tullut siihen tulokseen, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Liekkö tuolla ystävyyden ja seurustelun kanssa kuinka paljon tekemistä. Ja se rahan määrällinen vähyyskin asettaa rajoitteita, tuosta eikun lottoamaan.
Joillain on tuhansia kumppaneita, toiset taas kokevat vähyyttä.
Vain elämää ei sen enempää.
No, aloita tästä päivästä ja tästä illasta. Tai jo aamulla voit sanoa: "kenties tänäänkään ei löydy elämänkumppania ja jos löytyy, niin olen onnellinen siitä ja teen kaikkeni, että hän pysyy rinnallani - enkä koskaan tee hänelle mitään vähäisintäkään väkivaltaa".
Toisin sanoen aloita sosiaalistamaan itseäsi, hyväksy itsesi ja etsi vaatimatonta seuraa. Ei tarvitse tyrkyttää itseään ns. paremmille ihmisille.
Onko luuserikerho perustettu?
Sellaisen perustaja voisi olla vaikka joku tämän palstan vaatimaton...I like you on mielestäni aika vaatimaton,..tai.. eihän sille kelvannut simasuukaan,..hmm...kukas voisi hyväksyä itsensä ja olla vaatimaton..hmm..simasuu..juu, simasuu voisi perustaa vaatimattomien "hyväksy itsesi luuserina"- kerhon...ehkä me ollaankin laitettu rima vähän liian korkealle ja jokaisella vähän turhan korkeat kuvitelmat itsestä ja omasta saannista,...jospa hyväksytään nyt vaan itsemme ja aletaan vaatimattomiksi ja liitytään simasuun luuserikerhoon..