Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ikähaarukka

En tiedä onko kyse varsinaisesta fetissistä, mutta minkälaista ikähaarukkaa seksikumppaneillanne on ollut suhteessa omaan ikäänne esim viimeisen puolen vuoden aikana. Itse tein kyllä kesän aikana aika hyvät pohjat. Nuorin 20v ja vanhin 70v. Ei tasan 50 vuotta ikähaarukkaa. Olen itse 39v mies. Eli 19 vuotta nuorempi ja 31 vuotta vanhempi seksikumppani. Täytyy kyllä sanoa että parhaimmat seksikokemukset ovat olleet noin oman ikäisteni kanssa. Nuorimmat ovat kyllä halukkaita ja liukkaita, mutta eivät kyllä osaa kaikkea mitä vähän vanhemmat. Ja tuo vanhin oli kyllä aika extreme... ehkä erikoisuuden tavoittelua
4156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nuorin siinä 13 ja vanhin eläkeläinen.

Äänestä

En kyllä kauheesti repostelisi jos oisin alaikäiseen sekaantunut! Tietty jos olet itse 14v

Äänestä
  • Aikoinaan parikymppisenä nussin vuokramuijaa, taisi se olla jotain 45-vee.

    Kännissä tietysti, jeesus että aamulla hävetti ja vitutti. Onneksi kukaan ei tiennyt enkä takuulla kertonut.
    Oli joskus 1970 alkua, nyt kai tuo olisi jo MAHTAVAA, sain tosi VANHAA.

    Äänestä

  • Huomasit jujun. Itse asiassa se likka oli pari kuukautta mua vanhempi. Oli nyt ajatellen melkoista säheltämistä. Mutta hauskaa se silloin oli.

    Kun ikää tuli rapiat toinen mokoma, firman pikkujoiluissa tuli juotua kai liikaa ja yks entinen töntekijä lupas hoidella mut juhlapaikalta. Hoiteli kans. Osin muistan, osin en.

    Muuten vähän kaiken ikäisiä.

    Tuo kaikki siis eloni aikana. Toistaiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seksiaddiktiko oon kirjoitti:

En tiedä onko kyse varsinaisesta fetissistä, mutta minkälaista ikähaarukkaa seksikumppaneillanne on ollut suhteessa omaan ikäänne esim viimeisen puolen vuoden aikana. Itse tein kyllä kesän aikana aika hyvät pohjat. Nuorin 20v ja vanhin 70v. Ei tasan 50 vuotta ikähaarukkaa. Olen itse 39v mies. Eli 19 vuotta nuorempi ja 31 vuotta vanhempi seksikumppani. Täytyy kyllä sanoa että parhaimmat seksikokemukset ovat olleet noin oman ikäisteni kanssa. Nuorimmat ovat kyllä halukkaita ja liukkaita, mutta eivät kyllä osaa kaikkea mitä vähän vanhemmat. Ja tuo vanhin oli kyllä aika extreme... ehkä erikoisuuden tavoittelua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu