Hyvä ero myös eurosta

SamiA

Avioliiton päättämisele tarjotaan ns. ”hyvää eroa”
Hyvässä erossa aikuiset eroavat sovussa toisistaan ja lapset säästyvät suuremmilta tuskilta. Hymyileviä entisiä puolisoja ja heidän lapsiaan sekä sukulaisiaan on kaikkialla, missä hyvä ero on toteutunut ammattipsykologien edellyttämällä tavalla. Hyvä ero on kuin tuote, jolla eroamisestakin saadaan hyvä asia.

Yhteiskunta vastaa yhä myönteisemmin hyvän eron vaatimukseen. Ammattiauttajat ovat valmiina, jotta sinäkin avioliitossa kärsivä saisit osaksesi hyvän eron. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että hyvä ero on melkein ihmisoikeus. Kehittynyt ihminen osaa tehdä hyvää jopa eroamalla.

Miksi tätä riemutuotetta -- hyvää eroa -- ei perätä myös eurosta eroamiseen? Avioliitto euron kanssa ei ole Tuomiojan ja Stubbin mukaan vaarassa, vaan avioon on sitouduttu 100 prosenttisesti.
Rahaliitto kestää kuin papin vihkimä avioliitto myötä- ja vastoinkäymisiä. Avioliitto euron kanssa kestä -- kunnes kuolema erottaa. Eurossa kuuluu olla yksiavioisia ja ehdottoman uskollisia. Euroa tulee myös puolustaa hyökkääjiä vastaan. Avioliiton kyseenalaistajaa ei kerta kaikkiaan pidä suvaita, vaan tätä pitää näpäyttää esim. tituleeraamalla tätä maailman vaarallisemmaksi poliitikoksi.

Rahaliitosta ei vastuuottajiksi itseään tituleeraavien mukaan ei ole mitään syytä erota hyvällä. Avioliitto euron kanssa kestää maailmantappiin asti – kunnes kuolema erottaa.

Alla 100 prosenttisesti euroon sitoutuneiden vastuunottajien mielipiteitä:

http://www.iltasanomat.fi/?ref=huuto-tf-promo1

Ai niin: ennen kuin joku hoksaa sanoa, että tämä ei liity ateismiin, niin liittyyhän tämä. Ateismissa nimittäin harvoin on eurouskon puutetta.

2

116

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -

      Ateismissa ei ole "eurouskoa", piste. Ei sen puutetta tai ylitarjontaa siitä. Tämäkin on sinulle selitetty satoja kertoja, jankkaava hormonihäiriö.

    • Velkainen Suomi

      Euron hajoaminen käynnistänee kolmannen maailmansodan ja vienee Suomen osaksi Venäjää, kaiken kaikkiaan puheet paluusta markkaan saamme unohtaa. Suomi elää niin rajusti yli varojensa ja velkamme on euro määräisiä ja näin ollen puheet hyvästä euroerosta ovat puutaheinää. Mikäli euro hajoaa tietää hajoaminen myöskin Suomen pois pyyhkimistä Euroopan kartalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1113
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1087
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe