Voi vähän kuulostaa lapselliselta tää aihe, mut kysyisin teidän mielipidettä siihen, että pitääkö seurustelun aikana annetut lahjat antaa takaisin?
Tarkoitan lähinnä koruja, sormuksia, kalulaketjuja yms. arvokkaampia lahjoja joissa joissakin rakkausteema ja/tai nimi ja päivämäärä kaiverrettu.
Mä oon mun eksältä saanut edellämainittuja lahjoja ja käytän niitä edelleen sillloin tällöin, vaikka oon jo uuden kanssa. Ne korut ovat kauniita ja sopivat tiettyjen vaatteiden ja tyylin kanssa yhteen. Mun uus tyttöystävä ei pistä pahaksi vaikka kannan eksän antamia koruja, oon perustellut miks ja se ymmärtää eikä ole mustis.
Mun eksä taas kimmastu kun näki eräänkin kerran mulla sen antaman kaulakorun kaulassa. Oltiin yökerhossa ja se aikansa kyräiltyään tuli vaatimaan korua itselleen. Jos mun nykyinen tyttöystävä ei olis tullut meidän väliin, se olis repäissyt sen korun väkisin mun kaulasta.
Mun eksä jätti mut ihastuttuaan toiseen, mä haluaisin olla hänen kanssaan väleissä ja välitän hänestä vieläkin. Mutta en enää samalla tavalla kuin ennen! Mä ymmärtäisin jos mä olisin jättänyt ja pettänyt hänet ja silti käyttäisin sen antamia koruja. Mut onks tässä nyt sitten väärää? En mä näe että mun pitäis ne nyt antaa takaisin. Meidän erosta on jo kohta kaks vuotta ja nyt vasta se rupee vinkumaa niitä koruja takaisin. Onks se sitten korrektimpaa jos mä annan ne korut takaisin ja se antaa ne uudelle naiselleen minkä se vois ihan hyvin tehdäkkin v***uillakseen?
Kyllä mä ne annan sille jos siitä tulee sota, mut muuten mä käytän niitä edelleen jos haluan. Nytkin mulla on sen antama peukkusormus ja illalla laitan kaulakorun, hopea-musta sydän ja sopii ku nenäpäähän mun tyyliin.
Tarkoitan lähinnä koruja, sormuksia, kalulaketjuja yms. arvokkaampia lahjoja joissa joissakin rakkausteema ja/tai nimi ja päivämäärä kaiverrettu.
Mä oon mun eksältä saanut edellämainittuja lahjoja ja käytän niitä edelleen sillloin tällöin, vaikka oon jo uuden kanssa. Ne korut ovat kauniita ja sopivat tiettyjen vaatteiden ja tyylin kanssa yhteen. Mun uus tyttöystävä ei pistä pahaksi vaikka kannan eksän antamia koruja, oon perustellut miks ja se ymmärtää eikä ole mustis.
Mun eksä taas kimmastu kun näki eräänkin kerran mulla sen antaman kaulakorun kaulassa. Oltiin yökerhossa ja se aikansa kyräiltyään tuli vaatimaan korua itselleen. Jos mun nykyinen tyttöystävä ei olis tullut meidän väliin, se olis repäissyt sen korun väkisin mun kaulasta.
Mun eksä jätti mut ihastuttuaan toiseen, mä haluaisin olla hänen kanssaan väleissä ja välitän hänestä vieläkin. Mutta en enää samalla tavalla kuin ennen! Mä ymmärtäisin jos mä olisin jättänyt ja pettänyt hänet ja silti käyttäisin sen antamia koruja. Mut onks tässä nyt sitten väärää? En mä näe että mun pitäis ne nyt antaa takaisin. Meidän erosta on jo kohta kaks vuotta ja nyt vasta se rupee vinkumaa niitä koruja takaisin. Onks se sitten korrektimpaa jos mä annan ne korut takaisin ja se antaa ne uudelle naiselleen minkä se vois ihan hyvin tehdäkkin v***uillakseen?
Kyllä mä ne annan sille jos siitä tulee sota, mut muuten mä käytän niitä edelleen jos haluan. Nytkin mulla on sen antama peukkusormus ja illalla laitan kaulakorun, hopea-musta sydän ja sopii ku nenäpäähän mun tyyliin.
Vastaukset 30
Vanhimmat
ei tarvi antaa takaisin, huonoa käytöstä häneltä vaatia moista.
Ite en kyllä pystyis käyttään moisia helyjä, nehän tuo huonoja asioita mieleen ja ties mitä karmaa. Myy tai heitä roskiin.
Mutta kun mulle ne ei tuo ku hyviä muistoja mieleen. Tai siis ne hetket kun mun eksä ne antoi mulle, loppuhan oli ruma mut en oo katkera eksälleni siitä huolimattakaan.
Enkä raaski heittää niitä pois, saatikka edelleen myydä. Haluan pitää niitä, enkä aattele eksää enää. Jos mun nykyinen tyttöystävä ei tykkäis, antaisin ne takaisin eksälleni mut en tykkäis jos se kierrättäis ne uudelle tyttöystävälleen tai jakelis niitä "yhden illan jutuilleen". Olis karmeeta nähdä samat korut jollain "jakorasialla".
Eksä on kuulemma heittänyt roskiin mun lahjat, kuulin sen kaverilta kun kysyin pitäisikö mun antaa kaikki korut takaisin. Mun kaveri oli sitä mieltä ettei pidä, ne on lahjoja. Mut pitäis hiotuttaa ainakin mun eksän nimi pois, sekin sano huonosta karmasta. Mä en usko siihen, en ole taikauskoinen.
Oon kuullut jonkun kierrättäneen uudelleen kalliin kihlasormuksenkin, uusi nimi ja pvä vaan tilalle. Ite en sitä kuitenkaan tekis.
Korut ovat vain koruja... Se, mikä symbolinen arvo niillä on, on jokaisen henkilökohtainen asia. Ehkä pidät niitä aikasi, ja sitten jossain vaiheessa huomaat, ettet ehkä enää haluakaan niitä, tai että niissä on huono energia. Teet kuten itse parhaaksi näet.
Olen aikalailla samoilla linjoilla, kuin edellinen kirjoittaja.
Ensiksikään en ymmärrä, miksi annetut lahjat pitäisi antaa takaisin, nehän ovat lahjoja? Päinvastoin, lahjan takaisin vaatiminen on mielestäni aika epäkorrektia.
Minulla on edelleen entisiltä naisystäviltäni saamiani lahjoja, kuten koruja, sekä muita tavaroita (hajuvesiä, kirjoja, elokuvia, vaatteita, harrastusvälineitä, kaikkea mahdollista). Vuosien mittaan lahjoja on kertynyt melkoinen kasa, jos tarkemmin alkaa ajattelemaan. Ehkäpä ei siis edes kannata, ainakaan varsinaisten käyttöesineiden ja tavaroiden kohdalla.
Korut ovat tietenkin melko henkilökohtaisia lahjoja. Ajattelen, että ne ovat kuitenkin aikoinaan rakkaudella annettuja lahjoja (aivan kuten muutkin tavarat). Tavallaan en siis niistä haluaisi luopuakaan, varsinkaan, kun olen pääasiallisesti hyvissä väleissä entisten naisystävieni kanssa.
Toisaalta huomaan, että olen kyllä pikkuhiljaa vähentänyt muilta saatujen korujen käyttämistä nykyisen suhteeni aikana. Avovaimoani ne eivät kuitenkaan häiritse. Välillä huomaan kuitenkin olevani kiusaantunut, kun hän on jostakin syystä kysellyt jonkun korun tai tavaran alkuperää, ja olen "joutunut" kertomaan saaneeni ko. tavaran entisessä suhteessani. Kai yritän ikään kuin suojella häntä olemalla erityisemmin painottamatta tavaroiden alkuperää. Toisaalta, joutuisin ostamaan melkoisen määrän tavaraa, jos antaisin yhtäkkiä pois kaiken entisissä suhteissani saamani lahjat.
Joskus olen lukenut jostakin, että esimerkiksi vanhoista valokuvista luopuminen on henkilökohtaista. Parisuhteen toista osapuolta ei pitäisi painostaa esimerkiksi valokuvista luopumiseen. Toiset haluavat pitää tiukemmin kiinni muistoistaan, kuin toiset. Kuitenkin, kun ihmisen elämä menee pikkuhiljaa eteenpäin, hän saattaa haluta itse luopua vanhoista muistoista. Itse en ole vielä luopunut vanhoista valokuvista, mutten myöskään oikein tiedä, mitä niille tekisin. En katsele niitä koskaan.
Ehkäpä itselläni päällimmäisenä asiana on se, että aikaisemmat naisystäväni ovat minulle edelleen rakkaita ihmisiä. Sellaiselta ihmiseltä saadun lahjan poisheittäminen tuntuisi tylyltä. Vastikään tapasin sattumalta entisen naisystäväni, ja näin hänen kaulassaan antamani korun. Sen näkeminen lämmitti minua - että hän kokee yhä meidän olevan ystäviä, ja voi kantaa antamaani korua.
Vai oletko vain pihi? Kalliita koruja ei heitetä pois, vaikka ne oils saatu psykolta. Myydäkin voi. Ite en sietäis naisellani jonkun exän koruja tai vaatteita, ällö ajatus kerta kaikkiaan.
sua siis ällöttää ettei naisesi ole neitsyt ja täysin kokematon elämässä. Se on vähä ällöttävää vaatia moista.
Jos on epävarma ja omistushaluinen nii varmaa just haluaakin kontrolloida toisen jopa koruvalintoja. Se on tervettä todellakin.
Sä kuulostat sille ettet ymmärrä parisuhteesta paljoakaan. Vai tiedätkö?
No olen ite käynyt läpi ton. Säilytin joitain vanhoja koruja, kunnes tajusin, että se oli takertumista ja pihiyttäkin.
Miks sä muuten olet valinnut tollasen nikin, neljästi nussinu? Oletko säkään ihan terve? Noi sun postis on niin naurettavia überhyökkääviä, ihan kuin läiskis rynkyllä sääskiä.
Heh heh =) Juu, ite kans olen huomannut, että sellaiset jotka säilyttää ja käyttää esim. exänsä antamaa korua kaiken aikaa, ovat selkeästi tunnetasolla kiinni exässään eivätkä haluaisi päästää millään irti. Korut voi myydä ja niistä saada rahaa ja vaikka ostaa uudenlaisen tilalle, mutta ei, niillä koruilla on niin paljon tunnearvoa, että ei raaski heittää pois.. Samoin pihiys voi liittyä asiaan jos ei raaski heittää pois exältään saamia tavaroita.
Itse kans ajattelen, että varsinkin korut tuottaa jotain huonoa karmaa ja sit toisaalta jos joku exä näkis sen ostamat korut, niin varmaan olis vahingoniloinen ja luulis, että olen vielä kiinnostunut siitä, vaikka en todellakaan ole.. Vaatteetkin, mitkä liittyy voimakkaasti exään, niin olen ihan kylmästi heittänyt pois. Saa niitä uusiakin tilalle. Ja tuntuis mutenkin inhalta niitä pitää.
No veit housut suustani. Mutta mitäs tällaset kontrollifriikit mitään ymmärtäiskään.
jos eksät on vihattavia, inhottuja, halveksuttavia jne niin kai sitten pitää polttaa kaikki mihin ne on koskenu. Onhan se selvä että saaste leviää jos sitä ei hävitä.
Käsittääkseni tuossa missä säkin tuota yhtä pihiydestä vihjailit sanoi ett hänellä niihin liittyy hyviä asioita joten siksi pitää. Ylipäätään se ett kyttää toisen korut ja vaatteet ja on huolissaan mistä ne tulee ja onko eksät niihin koskenut on todellakin sairasta.
Mä en olisi huolissaan jos joku tuntee jotain eksiään kohtaan, kaikki ei vihaa eksiään. Mutta sitä mä en ymmärrä että toisen ihmisen menneisyys ahdistaa niin paljon että ihan etoo.
Vittuako mun nikki tähän liittyy, tyypillistä paskahousumaisuutta nalkuttaa jonkun nikistä kun muuta ei keksi.
Voi voi kun nussijaa nyt suututtaa! Kun ei pysty tunnustaan, etton viallinen siinä kun muutkin. Voisko sun "mielipiteissä" joskus olla jotain huomautettavaa??? Kyllä oot helposti provosoitavissa. Ja täytyy sanoo, etten kyllä olis tommosen koleerisen ämmän kanssa, jolla on noin ruma nikki.
Luin melko huvittuneena ajatuksia siitä, että säilyttäisin eksiltäni saamiani tavaroita pelkän pihiyden takia. :D Siitä huolimatta, ettei tavaramäärän korvaaminen uusilla tavaroilla olisi ihan yksinkertaista.
Ensiksikään, en enää välttämättä edes muista, mitä kaikkea olen joskus saanut lahjaksi, sillä jos joku tavara on ollut minulla vuosikausia, en useinkaan erityisemmin mieti sen alkuperää. Toisaalta, jos joku pakottaisi minut luopumaan esimerkiksi ensimmäisestä virvelistäni, harvinaisista sarjakuva-albumeistani tai nimelläni varustetusta puukosta vain sen takia, että ne ovat eksiltäni saamiani lahjoja, en erityisemmin pitäisi asiasta. Kysymys ei välttämättä ole siitä, kuka lahjan on antanut, vaan siitä, että lahjoista itsestään on voinut tulla rakkaita esineitä, joista en halua luopua. Niihin voi myös liittyä myönteisiä muistoja, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä eksien kanssa.
Toisaalta olisi naurettavaa luopua vaikkapa piposta tai sukista sen takia, että eksä on sattunut maksamaan ne kauppareissulla tai tuonut mukanaan jostain tullessaan. Kun ihminen asuu yhdessä toisen kanssa, monista asioista tulee helposti yhteisiä, jopa niin, että eron sattuessa on vaikea erotella, mikä on ollut alunperin kummankin maksamaa.
Toisaalta esimerkiksi lahjaksi saamani korut eivät ole erityisen arvokkaita, mutta en silti möisi niitä. Lahjan myyminen kun ei tunnu erityisen mukavalta ajatukselta. Mieluummin antaisin ne takaisin lahjan antajalle.
On toki mahdollista, että joku haluaa säilyttää eksältään saamansa tavaran sen vuoksi, ettei ole osannut päästää hänestä irti. Olen kuitenkin seurustellut elämäni aikana vakavasti useampaan otteeseen ja saanut lahjoja myös muilta naisilta. Elämäni olisi aika vaikeaa, ja tuskin edes mahdollista, jos rakastaisin edelleen näitä kaikkia naisia. :D Sen sijaan, kuten jo totesin, he ovat edelleen ystäviäni. Kaikki kun eivät ole seurustelleet pelkästään "psykojen" kanssa...
Ihmettelen myös, millaisten ihmisten kanssa olette oikein olleet yhdessä, jos eron jälkeen pitää pelätä eksän vahingoniloa? Ette voi käyttää eksiltä saamianne koruja tai muita tavaroita, kun eksänne saattavat olla vahingoniloisia ja luulla, että olette yhä kiinni heissä?
Kieltämättä, ymmärrän ajattelutapanne, kun seurustelukumppaneistanne löytyy "vahingoniloisia" ja "psykoja". Ehkä näihin asioihin suhtautuminen on melko pitkälti kiinni siitä, millä tavalla suhtautuu seurusteluun ja elämään yleensä, millaisten ihmisten kanssa on ollut suhteissa ja miten asiat on hoidettu eron sattuessa.
Tavaroista eroon hankkiutuminen tuskin hävittää mielestänne vanhoja muistoja tai tekee niistä vähemmän tosia. Kun minä otan virvelin käteen ja lähden kalalle, ei minun todellakaan tarvitse pelätä eksän vahingoniloa. Sen sijaan muistelen hymyillen kaikkia niitä retkiä, joita olen tehnyt virvelin kanssa. Uusi virveli tuskin tietäisi mitään niistä retkistä, tai tuntuisi samalta. Menneisyys ei ole minulle taakka tai painolasti, jota minun pitäisi pelätä, vaan eletty osa elämääni. Jos eksäni kävelisi sattumalta vastaan, hän hymyilisi virvelille ja kysyisi, onko tullut kalaa.
Sä olet kuule itse vielä hyökkäävämpi. Mun mielestä sellaisella ei ole antaa moitteita toiselle kun itse käyttäytyy jos mahdollista vielä huonommin!
Sinä se vasta rumalta kuulostat tuon tekstis perusteella. Ootkohan oikeesti siellä kotona tai missä lienet oletkin olemassa.
Niin juuri, kannattaa säilyttää kaikki mitä on menneisyydestä kertynyt. Silloin voi elää myös siellä ja jättää tämän päivän elämättä. Silloin voi valehdella itselleen, että elää tätä päivää. Hyvää jatkoa vaan, elämänne jää elämättä.
Heh heh =) Samaa mieltä =) Ja sit vois muistuttaa, että miksiköhän se exä on exä, sillekin on varmasti syynsä, eihän se muuten olisi exä =)
Minä ainakin elän tätä päivää enkä jumiutu menneeseen =) En myöskään roiku menneessä tai exissä. Minulla ei myöskään ole pakonomaista tarvetta kaivaa sitä exältä saamaa virveliä joka hetki esiin ja muistella sen avulla exää. En myöskään sen tekosyyn avulla kävisi joka hetki kalassa juuri siellä paikassa missä tiedän exän olevan joka ikinen päivä. En myöskään soita minkäänlaisilla tekosyillä exällä muutaman minuutin välein ja jutella virvelistä
Elän juuri tätä hetkeä ja tätä päivää ja sinne ei virvelit ja exät luonnollisesti kuulu. Energiaani en tuhlaa exään, tämäkin päivä on elettävänä. Exä on exä vaikka voissa paistaisi.
Mulla on eksältä lahjaksi saatu tatuointi. Siinä on piilotettuna kuviointiin sen nimi. Pitäiskö mun se muka poistaa? Eksään on hyvät välit ja mahtavat muistot liittyy yhdessäoloon. En myöskään hävittäisi muita lahjoja. En silti todellakaan roiku hänessä, enkä menneisyydessä. Meillä kaikilla on historia, miksi tuhota hyvä sellainen.
Jos nykyinen naiseni huomaisi eksäni nimen tatuoinnissa, hän ei pitäisi siitä. Kesällä huomiota herättävä tatuointi näkyy selässä ja vain yksi henkilö on havainnut nimen kuvassa. Jos nimi olisi helposti havaittava ja huomiota herättävä ja nykyinen nainen olisi vakava suhde, korjauttaisin kuvan.
hahahaha siis sä et alkais olee mun kanssa kun mulla on ruma nikki. Muuta sun ajattelukyvystä tuskin tarvii sanoa.
Ei nimi naista pahenna, vaan nainen nimeä.
Ja nyt vois jo lopettaa turhanpäiväisen bullshitin jauhamisen.
Sinulle "muistoja" ja muillekin.
Ketjun aloittaja kertoi mielestäni kauheanpuoleisesta exästä, joka tuli repimään koruja häneltä. En ikinä voisi ajatella, että sellaisen ihmisen koruja käyttäisin, vaikka suhteeseen olis kuulunut hyviäkin hetkiä - eikö sitä paitsi joka ikiseen suhteeseen, kuulu, muutenhan suhdetta ei olisi. Jopa väkivaltaisiin suhteisiin.
Itselläni on joitain koruja parilta exältä. En niitä koskaan kuitenkaan käytä, se ei vaan tunnu oikealta, kaapin perillä lippaassa ne lojuvat. Mulle koruihin ja esinesiin liittyy tunnearvoja, kaipa niitä siksi en käytä. Haluan elää tätä suhdetta ja nyt.
Kun suhde loppuu, liittyy siihen väistämättä vihaa. Näin pääsee irti. Jos vihaa ei ole tuntenut, ei suhdekaan ole loppunut. Ei exän mikään hirviö tarvitse olla, vaikka tämän koruja ei haluakaan pitää. Täällä tulkinnat ovat kovin mustavalkoisia, jokainen tehköön kokemuksensa ja mielensä mukaan.
Mä en palauta ikinä mitään. Minkä ihmeen takii pitäis???? Rihkamat lentää saman tien naamalle mun mielestä rihkama on loukkaus ja osottaa et toinen pitää sua rihkamana. Järkevintä on myydä pois entiset lovelahjat niitten aika oli sillon ja nyt on nyt.
mitä jos se ei tajuu ostaa sulle tarpeeksi kallista, lentääks neki sen naamalle? Että niin halpana sua pitää! Vähän sä olet harhateillä siit mitä rakastaminen, toisesta välittäminen ja arvostaminen on.
Tässä ketjussa on aika hyvä kooste siitä miten vituillaan voi ihmisen tunne ja äly olla. Eksiä pitää vihata ja niiden kaikki jäljet tuhota, nyksien kamat kytättävä ettei vaa ole eksien lahjoja missää.
Tuollaiseen typeryyteen menee ihminen ku se ei ymmärrä asian ydintä. Sellainen ihminen ei ikinä voi olla onnellinen eikä mikää muu kerry sen elämässä kuin ne eksät.
Mä puhuin kyl rihkamasta ja on upeen näköstä feikkikorua olemassa mut sitte on hyvä sanoo et se ei oo sitte aito eikä yrittää esittää et laitoin tossa kaiken mitä mulla on sun koruus lol. Lahjat on aika arka alue ja parempi ois et antaja tietää mitä saaja haluu. Mä ainaki ite tykkään kun saan ite näyttää et ton mä haluisin. Sitte viel semmonen juttu et lahjan antaminen ei tarkota et saajalta välttämättä mitään sais ja toivon vaan ettei semmosia heterojätkien tapasia lesboja ees oo jotka niin kuvittelee.
Kuule, sä olet aika oudon hyökkäävä sun teksteissäs muita ihmisiä kohtaan, onkohan nyt sullakaan itellä ihan kaikki palikat kohdallaan ?
Suo anteeksi, mutta itse vaikutat yhtä kypsältä kuin tynnyrissä kasvanut murkku. Sun kannattais ottaa omista viesteistäs kopio ja lukee ne 10 vuoden päästä. Saat punastella loppuelämäs. Sulla ei ole mitään varaa haukkua muita kun olet tällä tunkiopalstalla mesonnu muka kukkona. Varsinainen Napoleontauti sulla on ja ymmärrystä yhtä paljon kuin kärpässienellä.
ja tää viesti oli tolle nussijalle.
saat toki anteeksi, jos susta tuntuu että sun pitää pyytää anteeksi mielipiteitäsi. Sehän täällä on vissii tapana, lampailla.
Unelmoi sä vaa että mä en punastelisin, ehkä sun unelmissas mut en mielipiteitteni takii.
En mä omasta mielestäni oo erityisen hyökkäävä muita kohtaan ja tiiän kyl ettei mun palikat varmaan oo kohillaan kaikkien mielestä. Ehkä mä en osaa kirjottaa siten et kaikki ymmärtäis tai ettei mua tulkittais väärin. mä kirjotan sillon joskus kun kirjotan vähän samalla lailla kun elän eli kerron oman mielipiteeni jos siltä tuntuu ja annan takasin. Vanhemmat naiset etenki tulkitsee takasin sanomisen huonona käytöksenä mut itehän ne saa sanoo mitä haluu aina ja ikusesti amen. Ne on myös tottunu siihe ettei niille sais sanoo vastaan ja aika moni nuorempi tyttö toimii just niin. Ne on sitte hyvätapasia ja kilttejä ja ne jotkut jotka uskaltaa antaa takasin on huonotapasia kakaroita. Kaikki tietävyys on semmonen piirre ihmisissä josta en tykkää ja jos joku väittää ettei iältään vanhemmat muka käyttäytyis siten nuorempiaan kohtaan niin puhuu puhtaasti jaskaa lol.