Liian mustasukkainen?

Nainennnnn-90

Olen seurustellut mieheni kanssa 1.5vuotta, ja olemme jo kihloissa. Olemme 100% tosissamme toistemme kanssa, eli minulla ei ole mitään syytä olla mustasukkainen. Silti mieheni existä yksi on erityisen herkkä aihe, syystä että hän on käynyt otattamassa muutaman mallikuvan, eli rinnat esille, koska muuta ei ilmeisesti löydy. Itse olin tuohon aikaan hyvinkin rapakunnossa ja pulleahko, sekä oman exäni jäljiltä huonossa jamassa itsetuntoni kanssa. Näistä mallikuvista mies kertoi suhteemme alussa ohimennen, mutta sen jälkeen se jäi kalvamaan minua. Hän on tehnyt inhottavia pieniä huomautuksia exänsä ulkonäöstä (esim. X:llä oli tämän kokoiset rintaliivit ???) ja olen joka kerta tehnyt selväksi, että en aio kuunnella tuollaista.

Noh, asiaan. Joskus ollessani yksin kotona, alan kaivelemaan netin syövereistä kuvia ja tietoa tästä naisesta. Aiheutan tieten tahtoen itselleni pahan mielen, mutta silti vain jatkan ja tuskailen, kun en näe enempää hänen kuviaan facebookissa. Kyseessä ei ole hänen ulkonäkönsä kadehtiminen, eikä vartalon, koska olen itse omasta mielestäni hyvännäköinen pakkaus. Lisäksi heidän "suhteensa" kesti alle puoli vuotta, ja loppui naisen lapselliseen valehteluun ja keksimiensä valheiden levittämiseen.

Miksi kidutan itseäni tällä tavalla? En edes ajattele enää että mies olisi kiinnostunut tuosta naisesta, vaan ihan "huvikseni" etsin pakkomielteisesti tietoa. Miksi? Kokemuksia, kommentteja, ihan mitä vaan että voisin sulkea nettiselaimen nyt.

1

266

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tapahtuiko tuo ollenkaan suhteenne aikana?

      Minusta sinun pitää vain tehdä päätös että annat tuon asian olla. Se on ollutta ja mennyttä, mitä sitä kaivelemaan.

      Itsekin vähän vastaavan päätöksen tässä lähiaikoina tehnyt. Ja se pitää.

      Joskus pitää vain osata antaa asioiden olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1762
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      923
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      110
      783
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      674
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      638
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      52
      601
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      20
      590
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      572
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      556
    Aihe