Roaccutan ei tehonnutkaan

Se siitä sitten

Söin puolen vuoden Roaccutan kuurin joka teki ihostani täydellisen lukuunottamatta muutamia punaisia jälkiä. Ihoni ei koskaan ollut missään nimessä pahimmasta päästä, mutta itselleni riittävän paha, joten Roa todellakin toi helpotusta elämään. Nyt 5 kk kuurin loppumisen jälkeen iho on alkanut taas oireilla. Iho rasvoittuu todella helposti (en sinänsä odottanutkaan tämän vaivan pysyvän poissa) ja kasvoihin on alkanut ilmestyä sekä ihonalaisia näppyjä että ihan tavallisia pieniä finnejä. Ei mitään superhyökkäystä ole tapahtunut, mutta viimeisen kuukauden ajan on tuntunut iho menevän huonompaan suuntaan. Ottaa niin pahasti päähän! Kuinka helposti lääkärit ovat teille antaneet uuden Roa-kuurin ja millaisia tuloksia olette saaneet? Mietin vaan, että onko peli kokonaan menetetty vai voiko olla että toinen kuuri viimein antaa pidempiaikaisemman avun? En oleta tietenkään, että iho pysyisi kuurin jälkeen yhtä persikkaisena ja sileänä kuin kuurin aikana, mutta silti raivostuttaa.

Ruokavaliosta sen verran, että en syö esimerkiksi viljoja, vaan hyvin paljon mm. kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Käytössä on myös vahvalla annoksella D-vitamiinia ja lisäksi mm. msm-jauhetta ja spirulinaa yms.
En käytä tavallisia meikkivoiteita tai puutereita, ainoastaan kevyesti mineraalimeikkipohjaa.

Olenko todellakin yksi niistä epäonnisista joihin edes tuo Roaccuan ei lopullisesti tehoa vai voiko vielä olla toivoa?

29

7290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suggestions

      Itselläni Roaccutan ei auttanut, mutta ruokavalio kyllä. Oletko koittanut maidotonta ruokavaliota? Tai muita mahdollisia ruokavalioita? Onko ruokavaliosi 100% gluteeniton? Entä ne kalaöljypillerit? Entä geelit, voiteet jne?
      Jos nämä ei auta, täytyy sun syödä kai uusi kuuri Roaa. Itse söin vain yhden aikoinaan, en halunnut vetää myrkkyjä mutta ehkä kumminkin on viisaampaa verrattuna vuosia kestävään piinaan. Eikä esim. ehkäisypillerit sen terveellisempiä takuulla ole, eivät edes paranna vaivaa. Tai antibiootit.

    • jidk

      Ruokavalio pitäisi olla kunnossa, olen tosiaan ottanut todella paljon siitäkin puolesta selvää ja jättänyt gluteenit yms pois jo vuosi sitten. Puhdistuksesta unohdin mainita sen, että puhdistan ihoni esimerkiksi pelkällä luomu kookosöljyllä tai vastaavalla, ja kosteutan jojobaöljyllä. Tapasin ennen käyttää kaikenmaailman apteekin geelejä ja aineita mutta heitin kaikki roskiin koska totesin niiden vain pahentavan asiaa. Siitä lähtien olen siis pyrkinyt olemaan tunkematta iholleni mitään ylimääräistä. Kalaöljykapseleita söin joskus, ehkä niitäkin voisi taas kokeilla.

      Kai sitä täytyy tosiaan harkita uutta kuuria jos näyttää siltä ettei tilanne rauhoitu. Sinänsä olin kyllä valmistautunut että näin voi käydä. Toivottavasti edes se mahdollinen toinen kuuri auttaisi vähän pysyvämmin.

      • suggestions

        No onpa harmillista. Ihan uteliaisuudesta kysyn, että eikö gluteeniton rv. auttanut ollenkaan?
        Luulenpa, että sun on paras mennä ihotautilääkärille ja kysyä siltä jotain geeliä ensin, yleensä ne ei kyllä auta, tai sitten vaan roakuuri uusiksi. Jotkut on kyllä parantuneet vasta muutaman kuurin jälkeen. Oletko muuten koittanut valohoitoa? Mulle outoa, mutta netistä löytyy tietoa siitäkin, lampun voi hankkia kotiinkin. Auttanut monia. Ehkä ennen ostoksia kannattaa kuitenkin kokeilla esim. kosmetologilla tehoaako. Itse olisin koittanut sitä seuraavaksi, mutta sitten gluteeniton ruokavalio paransi.


      • fiei
        suggestions kirjoitti:

        No onpa harmillista. Ihan uteliaisuudesta kysyn, että eikö gluteeniton rv. auttanut ollenkaan?
        Luulenpa, että sun on paras mennä ihotautilääkärille ja kysyä siltä jotain geeliä ensin, yleensä ne ei kyllä auta, tai sitten vaan roakuuri uusiksi. Jotkut on kyllä parantuneet vasta muutaman kuurin jälkeen. Oletko muuten koittanut valohoitoa? Mulle outoa, mutta netistä löytyy tietoa siitäkin, lampun voi hankkia kotiinkin. Auttanut monia. Ehkä ennen ostoksia kannattaa kuitenkin kokeilla esim. kosmetologilla tehoaako. Itse olisin koittanut sitä seuraavaksi, mutta sitten gluteeniton ruokavalio paransi.

        Ihan tiedoksi, että ap on varmaankin käynyt ihotautilääkärillä.. he määräävät roa


    • Ei hyvä.

      Itse pääsin eroon aknesta mutta sain pahoja haittavaikutuksia. Pää menin sekaisin.

    • hfth

      Itselläni taas Roaccutan ei aiheuttanut mitään muita negatiivisia vaikutuksia kuin ihon kuivumisen ja loppuvaiheessa selkäkipuja. Päinvastoin, kuurin aikana kaikki oli enimmäkseen aivan loistavasti kun iho oli niin hyvässä kunnossa.

    • ap

      Joku tuolla kyseli että auttoiko gluteeniton ruokavalio. Luulen, että kyllä sillä ehdottomasti on ollut vaikutusta positiiviseen suuntaan, mutta toisaalta aloitin Roaccutanin melko samaan aikaan uuden ruokavalion kanssa, niin on vaikea sanoa kuinka suuri merkitys sillä yksinään on ollut. Mutta ehdottomasti aion gluteenittomalla linjalla jatkaa, ei siitä haittaakaan ole.

      Oletteko te muut saaneet helposti uuden Roa-kuurin? Itselläni kun tilanne ei todellakaan ole pahimmasta päästä, ulkopuolinen ei välttämättä kutsuisi tilannetta edes mitenkään erityisen ongelmalliseksi. Tunnen ihoni kuitenkin sen verran hyvin että tunnistan merkit milloin on paras tehdä asialle jotain. Ei vaan viitsisi maksaa kallista reissua ihotautilääkärille ja sitten saada kouraan jotain reseptiä tehottomiin antibiooteihin tai muihin vastaaviin. En kyllä moisia reseptejä huolisikaan, ne kun on jo kokeiltu. Ihan vaan kiinnostaisi tietää kuinka helposti muut ovat saaneet uuden reseptin Roaccutania.

      • miks et?

        Älä syö sitä jos ei oo pakko. Koita sitä led-valohoitoa, jotain sinistä valoa ensin. Jos se auttaa, voit hankkia lampun kotiin ja käyttää säännöllisesti vaikka loppuelämäs. Ei ole vaarallinen eikä mene rahaa paitsi kertahankintaan ja terveys säilyy.


    • !!!

      Roaccutan on aivan järkyttävää myrkkyä, älkää hyvät ihmiset rääkätkö koko kehoanne aknen takia!

      • Kiitos!!!

        Joo itselläsi ei taida olla ollut aknea. Sen varran voin kertoa että akne on todella kivulias ja henkisesti raskas sairaus ja siitä jäävät arvet näkyy peilistä joka päivä lopun elämää. Koitappa paha akne ensin ja sitten tule neuvomaan. Kiitos.


    • miten kenelläkin

      No itse en ainakaan kokenut lääkitystä minkäänlaiseksi rääkkäykseksi, päinvastoin. Voin Roaccutanin ansiosta paremmin kuin koskaan. On se akne sen verran elämänlaatua huonontava sairaus että jos mikään muu todella ei tehoa niin syön ilomielin Roaccutania.

      • mamman-kans

        Olen keski-ikäinen nyt, siinä kolmenkympin tienoilla söin kaksi kertaa roa kuurin, auttoi sen hetken.. sen jälkeen diane novaa.. kunnes nyt olen sen ikäinen, että odottelen vaihdevuosia..enkä käytä diane novaa.. Näppyjä tulee edelleen ja nämä viiskyppisen akne näpyt onkin sitten erilaisia kuin ennen.. paranee älyttömän hitaasti mutta onneksi niitä ei ole häiritsevän paljon..

        Se vaan, että jos akne on hormonaalista, niin ei siihen roa auta kuin tilapäisesti.. Jos pysty diane novaa syömään (ei ole ylipainoa, verenpainetta, migreeniä tai lähisuvussa aivohalvausta) ja käy gynellä vuosittain.. se auttaa hormonaalisen akneen.. mutta sekin vaatii sitoutumista, paraneminen ei tapahdu muutamassa kuukaudessa, puolen vuoden kuluttua alottamisesta iho näyttää suuntaa.. alkaako auttamaan vai ei.. ja täytyy todella huolella puhdistaa ja hoitaa ihoa.. mulle on cliniquen tuotteet sopineet hyvin ja olen tosi tunnollisesti ihoa hoitanut..

        Roa myrkkyä.. toki se tuhti lääke ja vaatii 100% ehkäisyn.. mutta eihän se nyt myrkkyä ole..oli kyllä hieno kokemus, kun hiuksia ei tarvinnut päivittäin pestä ja iho oli niin siisti..kaksi kuukautta roa loppumisesta olin taas lähtötilanteessa.. elämässä kohtaa paljon vaikeimpia sairauksia, joissa lääkitys on todella rankkaa.. joten sitä vaan joutuu kestämään

        Tässä mietin, että minkä ikäisenä ne viimeiset finnit sitten tulisi..? Ihotautilääkäri sanoi, että ei vastaanotolla akne vaivoissa vanhuksia käy..
        Niin, sekin että 10 % naisille jää akne aikuisiällä, se on jonkin verran, eli kyllä meitä on..

        Ruuasta ei kukaan toinen voi sanoa, että syö sitä tai tätä, iho paranee.. Se on ihan yksilöllistä.. mulla rasvaiset maitotuotteet pahensi selvästi.. mutta olen lapsena potenut pahaa maitorupea.. joten sekin voi olla taustalla..


    • GM

      Moi,
      Itselläni ei auta mikään muu kuin Roaccutan, olen syönyt sitä nyt noin 17 vuotta pienin tauoin, ja nyt pelkästään ylläpitoon pienempää annosta. Jos joku pelästyy määrää ja vuosia niin oma valintani ja elämä on, mieluummin riskit kuin akne.

      Ruokavalion tutkimista suosittelen, joillain vain sieltä löytyy pysyvä apu.

    • ap

      Olen tässä nyt ihoni tilannetta seurannut ja tullut siihen tulokseen että pakko kai se on taas mennä lääkärille ja pyytää uutta kuuria. Mietin vaan, että paraneeko ongelma toisen kuurin myötä yhtään todennäköisemmin kuin ensimmäisen kuurin aikana? Ei innosta ajatus kamalasta lääkekierteestä, jossa aina pitää muutaman kuukauden tauon jälkeen marssia lääkärille. Tietysti on kai mahdollista, että kuulun siihen vähemmistöön joilla Roaccutankaan ei pitkäaikaisesti tehoa vaikka söisi kuinka monta kuuria. Ottaa vaan päähän ihan mielettömästi! Jokainen samassa tilanteessa ollut varmasti tietää miten ihon huonontumisen ottaa tuhat kertaa raskaammin sen jälkeen ku on ensin useita kuukausia saanut elää siistin ja tasaisen unelmaihon kanssa.
      Uuden kuurin aloittamisessa ei epäilytä mikään muu kuin se, saanko toisellakaan kerralla pidempiaikaista apua.

    • 18

      itse söin puoli vuotta roaa.vuosi tai puoli meni ilman ongelmia, mutta sittenpä niitä paskiaaisia taas alkoi lievempänä ilmaantua.roassahan on se kiv a juttu että aknen se yleensä aina vie, mutta koska se on ihan pirun rankkaa niin iholle kuin muulleekkin kropalle niin jatkoon se ei anna keholle kovin hyviä eväitä sitten taistella mahdolliusta uusiutuvaa aknea vastaan.

      mietin tuosta spirua, kun jossakin oli että siinä on runsaasti jotain suolan tapaista olikohan nyt natriumia tms.ja siitä ihmiset puhelivat että olisi jopa joillekkin korkeaverenpaineisille vaarallista, niin aknessahan kanssa se että sitä voi suola pahentaa.en nyt yhtään tätä kommentoi faktojen joukkoon kun en yhtään muista tarkemmin:D mutta siis mietin kun suolahan voi pahentaa aknea.olikohan varsinkin jodi pitoinen suola(liiallienn käyttö).itse joskus söin spirua, mutta sain kaikkia ihme vingutuksia niin lopetin.joillakin kyllä spirusta vissiin myös hyötyä akneen.hmm

    • lwkdjcn

      Onkohan muuten niin, että toisen Roa-kuurin pitäisi tehota varmemmin kuin ensimmäisen? Riippuu tietysti ihan aknetyypistä varmaan. Itselläni yksi kuuri takana ja toinen edessä koska iho alkanut mennä taas huonompaan suuntaan, kuurin aikana ja muutama kuukausi sen jälkeenkin iho oli loistavassa kunnossa. Mitään pahimman laatuista aknea ei ole koskaan ollut, mutta on se elämänlaatuun vaikuttanut todella paljon. Lääkärin mukaan toinen kuuri usein tuo pysyvämmän tehon, mutta tiedä nyt sitten tuosta.
      Onko tosiaankin niin että Roaccutan ei auta hormonaaliseen akneen?

    • kysymya

      Miten nopeasti saitte uuden kuurin maksimiannoksen jälkeen? Mulla lääkäri sanoi, että pitää odottaa 9 kk...

    • Roaccutan, ei kiitos

      Itse olen syönyt nyt viikon pelon valtaamana roaccutania. Kyseistä lääkettä käytetään nimittäin kemoterapiaan ja se on alkuperäisesti valmistettu siihen. Riskit ovat todella suuret, eikä minua lääkäri niihin valmistellut. Varasin ajan yksityiseltä ihotautilääkäriltä ja 5 minuutin sisällä oli roaccutan 20 mg tabletit 6 kk määrätty.

      Tässä vaiheessa tulee mainita että en kärsi aknesta, vaan muutamasta näppylästä naamassa, kuten suurinosa 16 vuotiaista ikätovereistani. En tiennyt mitään tästä lääkkeestä vaan luin siitä vasta sen saatuani, sillä kun näkee mielettömän pitkän pakkausselosteen haittavaikutuksineen, herää siinä mielenkiinto että mitäs oikeen kurkusta laittaa alas. Satuin myös lukemaan että lääke on listattu USA:ssa 5 vaarallisimman lääkkeen listalle. En tosin tiedä kuinka todenmukainen tämä väite on, se löytyi nimittäin roaccutania vastustavan bloggaajan kirjoituksesta. Hiustenlähtö ja nivelkivut ovat yleisiä kempterapiassa ja luettuani muitten kokemuksia mainitaan nämä kyseiset vaivat niissä. Kyseessä ei todellakaan ole mikään iisi aknen hoitoon tarkoitettu lääke, niinkuin kaikki sitä syövät toivottavasti tietävät! Lääkärit silti määräävät sitä pelottomasti ulkonäköpaineisille teineille. Lääke on todella Xtreme ja sitä tulisi syödä vain kun mitään muuta keinoa ei ole! Minulle ei edes tehty mitään maksa-arvo- tai veritutkimuksia eikä tosiaan haittavaikutuksia kerrottu.

      Vakavimpia seurauksina voi siis olla näön menetys, maksan vaurioituminen ja SUOLISTON KUIVUMINEN! Nyt järki kaikille käteen ja lääkkeet äkkiä apteekkiin takaisin, niin minä ainakin teen. Vaikka huono iho vaikuttaa itsetuntoon ja on monille ihmisille suuri kynnys, tulisi silti omaa terveyttä arvostaa enemmän. Jos tulevaisuudessa saa syövän niin tämä lääke on jo tosiaankin vaikuttanut maksaan niin vahvasti että tulee ongelmia sitten toisten syöpälääkkeiden kanssa! Onneksi itse tajuan tämän hyvissä ajoin! Tsemppiä kuuria jatkavalle ja toivottavasti saatte sitten akneenne apua, sillä leikitte terveydellänne kohtalokkaasti!

      • keski-ik.ihm.

        Eikö sinulta otettu ollenkaan maksakokeita?? Senhän lekuri ottaa aina ensin, ennen kuin edes antaa kuurin. Maksa-arvoja myös seurataan koko kuurin ajan.
        Olet lukenut Roan mahd. haittavaikutuksista..Jokaisessa lääkepakkauksessa on kymmeniä eri haittajuttuja lueteltuna. Ne jos todellakin aina lukisi, niin eihän sitä uskaltaisi ottaa edes päänsärkytablettia!


      • hmmmmm
        keski-ik.ihm. kirjoitti:

        Eikö sinulta otettu ollenkaan maksakokeita?? Senhän lekuri ottaa aina ensin, ennen kuin edes antaa kuurin. Maksa-arvoja myös seurataan koko kuurin ajan.
        Olet lukenut Roan mahd. haittavaikutuksista..Jokaisessa lääkepakkauksessa on kymmeniä eri haittajuttuja lueteltuna. Ne jos todellakin aina lukisi, niin eihän sitä uskaltaisi ottaa edes päänsärkytablettia!

        Ei otettu maksakokeita eikä mitään turhia kyselty. Piti vain huolen että syön e-pillereitä, sekä etten käytä kohtuuttomasti alkoholia. Tänään siis en ottanut enää kapselia ja juuri kun sänkyyn kömmin niin vihlas selkää jumalattomasti. En ole vielä vienyt apteekkiin takaisin noita lääkkeitä ja jostain kumman syystä tekee mieli jatkaa tätä kamalaa kuuria sen toivossa että nää parit näppylästä lähtisi ja iho pysyisi puhtaana ja sieleänä jatkossa. Ei kuitenkaan varmaan oo tosiaan turvallista mun syödä noita 20 mg tabletteja 6 kk kun ei mitään testejä tehty eikä jatkotutkimuksista oo tietoakaan.

        Kuulostaa varmaan tosi ristiriitaiselta tohon edelliseen tekstiin verrattuna mutta en tosiaankaan tiedä miten edetä! Syön kans nyt yazia mikä sisältää estrogeenia, enkä sitä sais syödä auraalisen migreenin vuoksi (nämäkin silti kyseinen ihotautilääkäri määräsi). Alotin sen samaan aikaan ton roaccutanin kanssa. Onko mahdollista että jos nyt siis jätän ton roaccutan kuurin ja popsin noita yazeja että iho paranisi?


      • kesk. ik.nainen
        hmmmmm kirjoitti:

        Ei otettu maksakokeita eikä mitään turhia kyselty. Piti vain huolen että syön e-pillereitä, sekä etten käytä kohtuuttomasti alkoholia. Tänään siis en ottanut enää kapselia ja juuri kun sänkyyn kömmin niin vihlas selkää jumalattomasti. En ole vielä vienyt apteekkiin takaisin noita lääkkeitä ja jostain kumman syystä tekee mieli jatkaa tätä kamalaa kuuria sen toivossa että nää parit näppylästä lähtisi ja iho pysyisi puhtaana ja sieleänä jatkossa. Ei kuitenkaan varmaan oo tosiaan turvallista mun syödä noita 20 mg tabletteja 6 kk kun ei mitään testejä tehty eikä jatkotutkimuksista oo tietoakaan.

        Kuulostaa varmaan tosi ristiriitaiselta tohon edelliseen tekstiin verrattuna mutta en tosiaankaan tiedä miten edetä! Syön kans nyt yazia mikä sisältää estrogeenia, enkä sitä sais syödä auraalisen migreenin vuoksi (nämäkin silti kyseinen ihotautilääkäri määräsi). Alotin sen samaan aikaan ton roaccutanin kanssa. Onko mahdollista että jos nyt siis jätän ton roaccutan kuurin ja popsin noita yazeja että iho paranisi?

        Minusta sinun pitäisi ottaa jollekkin toiselle lääkärille aika. Ihan tavalliselle yleislääkärillekkin voit mennä, ja hän laittaa sinulle lähetteen tuohon maksakokeeseen. Samalla voit kysellä noista e-pillereistä, et auttaako ne näppyihin. Usein vaan tahtoo käydä niin, että kun sitten joskus lopetat noi e-pillerit, nii naama räjähtää näppyjä täyteen.

        Jos sinulla ei kovin pahaa näppyongelmaa ole, niin mieti tarkoin molempien lääkkeiden kohdalla.


    • syön itsekin

      No ei tosiaankaan kannata jättää roaccutania pois. Aikanaan kun e-pillerit lopetat niin iho-ongelmasi alkavat jälleen, voisin melkein veikata. Roan vaikutuksia kauhistellaan ja suurennellaan, jos syöt mietoa annosta niin melko vähäisiä ovat sivuvaikutukset.

    • Kannattaako?!?

      Minulla on diane nova kuuri ja iho on kyllä paremmassa kunnossa lähtötilanteesta mutta ei todellakaan mikään persikka puhdas, aina on muutama näppy naamassa ja välillä tulee myös isoja patteja, olen miettinyt roan aloittamiasta mutta kuultuani ihmisten kokemuksista vuosien jälkeen ruoan syönnin jälkeen olen päättänyt että mitään syöpä lääkettä en ala ottamaan tarpeettomasti. Roa on oikeasti todella vaarallinen ja voin vaikka lyödä pääni pantiks että kaikilla roaa syönneillä tulee olemaan terveyden kanssa ongelmia tulevaisuudessa, se nimittäin tuhoaa mielenterveyttä, muistia ja sisuskaluja joten kannattaa miettiä oletko todella niin pinnallinen ja vaihdatko terveyden hyvään ihoon? Kaikesta pitää aina maksaa!!!!
      Olemme kaikki yksilöitä ja yksikään meistä ei ole täydellinen...

      • kovamyrkky

        Niin no, minulle lääkäri sanoi roan olevan alunperin syöpälääke ja solumyrkky, joka tappaa aivosoluja, siitä tulee ne mielenterveysongelmat ja muistihäiriöt. Joillakin on mennyt suolisto piloille, joillakin selkä tai silmät. Hullua että moista ainetta annetaan muihin kuin vaikeimpiin tapauksiin, joissa se kylläkin voi olla ainut tehokas hoito. Eihän roa edes paranna aknea pysyvästi kuin hyvin harvoilla!


    • Pitsanaama

      Kolme settiä roaccuttania syöneenä en voi suositella kysestä myrkkyä kenellekkään. Kannattaa googlata esim. Accutane problems years later. Accutane on siis sama lääke kuin roaccuttan.

      Itsellä ikää vajaa neljäkymmentä ja teiniakneesta siirryin aikalailla suoraan ruusufinniin. Että tässä on nyt melkein kolmekymmentä vuotta kokemusta järkyttävistä iho-ongelmista. Suosittelisin kokeilemaan kaiken muun, ennen kuin tekee päätöksen roaccuttanin käyttöönotosta.

      Omalla kohdalla ruokavalilla on todella suuri merkitys ihon kuntoon. Suosittelisin kokeilemaan vähähiilihydraattista ruokavaliota ainakin parin kk. Ajan. Se on minulla tuonut helpotusta asiaan.

    • ruokavalio.

      Roaccutan on erittäin voimakas lääke, se rasittaa maksaa ja voi altistaa monille vakaville sairauksille. Ruokavalio on avainsana; sokeri ja viljat pois ruokavaliosta samoin kuin keinotekoiset kasvirasvat. Parantuu iho ja koko keho.

      • roan syönyt

        Hei, olen samaa mieltä, vaikka 2 roa kuuria syönytkin aikanaan ja akne palasi aina 3kk kuluttua kuurista. Ruokavalio on tärkein, eli tosiaan sokerit ja viljat pahimpia aknen aiheuttajia! Lisäksi peruna, riisi, maito, hedelmät pois jos nämä ei auta. Olen nyt löytänyt ruokavalion tueksi afrikkalaisen mustan saippuan sekä sheavoin, suosittelen muillekin, lievempään akneen voi ehkä tehota pelkästään nämä aineet, itselläni aika vaikea kystinen akne.


      • ei oo totta
        roan syönyt kirjoitti:

        Hei, olen samaa mieltä, vaikka 2 roa kuuria syönytkin aikanaan ja akne palasi aina 3kk kuluttua kuurista. Ruokavalio on tärkein, eli tosiaan sokerit ja viljat pahimpia aknen aiheuttajia! Lisäksi peruna, riisi, maito, hedelmät pois jos nämä ei auta. Olen nyt löytänyt ruokavalion tueksi afrikkalaisen mustan saippuan sekä sheavoin, suosittelen muillekin, lievempään akneen voi ehkä tehota pelkästään nämä aineet, itselläni aika vaikea kystinen akne.

        Tuon kaiken kun poistaa,niin ei tarvi syödä enää ollenkaan.


      • roan syönyt
        ei oo totta kirjoitti:

        Tuon kaiken kun poistaa,niin ei tarvi syödä enää ollenkaan.

        Kyllä sitä terveellisempää ruokaa kuule löytyy vaikka kuinka paljon kun vaan viitsii perehtyä. Ja kyllä on totta että sokerin ja viljojen poisjättö lieventänyt/parantanut aknen minulla ja monella muulla. Jollakin on taas maito mikä aknen aiheuttaa, itsellä ei sillä ole ollut vaikutusta. Kokeilemalla selviää.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4245
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      327
      2145
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1994
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1861
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      453
      1754
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      56
      1395
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      467
      1310
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1306
    Aihe