Olen itse mies, en tiedä miltä naisista tuntuu, mutta yksinäisyys on tabu. Jos mies alkaa puhumaan yksinäisyydestään, alkavat monet ihmiset heti sanomaan joko että: saat syyttää itseäsi, nainen pitää ansaita, on elämässä muutakin, olisit kiitollinen. Ihmiset voivat myös vihata miestä joka puhuu yksinäisyydestään. Joskus tuntuu että Suomessa on vallalla seksuaalinen ja romanttinen viidakkokapitalismi jossa rakkaus ja ystävyys on eksklusiivista ja ulos sulkevaa.
Onko se omaa syytäni?
No en ainakaan halua syyttää muita mutten myöskään itseäni. Jännittyneisyys, pään täriseminen istuessani, huonot sosiaaliset taidot ja se kun ei keksi puhuttavaa eivät ole omaa syytä. Ne ovat luonteenpiirteeseen kuuluva realiteetti joiden ylitsepääseminen on mielestäni mahdotonta. Jos sosiaaliset keksivät keinoja niiden ytlitsepääsemiseen, niin kiitän. Mitä pahaa minä olen tehnyt saadakseni sosiaaliset heikkouteni? En mitään.
Pitääkö nainen ansaita?
Jos naistenmiehillä olisi minun sosiaaliset heikkouteni, he sanoisivat samaa: naista ei tarvitse aina ansaita jollain typerillä saavutuksilla ja "oikeanlaisuudella." Olen valloittanut kaikki vuoret ja huomannut että jokaisen päällä on yksinäisyyttä. Olen lähestynyt kaksi kertaa naisia joihin olen ihastunut ja aina oli väärä hetki.
Onko elämässä muutakin?
Tietenkin on muttei se paljon auta. Naisen läheisyys ja rakkaussuhde on kuin Jumala, kaikki muu on maallista hyvää joka kalpenee jumalan rinnalla.
Pitääkö olla kiitollinen?
Olen kiitollinen siitä että asun Suomessa ja siitä että elän hyvinvoinnissa ja muuta. Mutta siihen se päättyy. Jos kaikkien pitäisi jatkuvasti olla kiitollisia maailmassa ei tapahtuisi mitään mullistavaa.
Mitä minun pitää nyt tehdä?
Odottaa. Viiden vuoden aikuisuuden aikana olen ihastunut kaksi kertaa ja lähestynytkin molemmilla kerroilla. Vaikka rakkaus on vaikea taistelutanner on toivoakin tulevaisuudessa.
Onko se omaa syytäni?
No en ainakaan halua syyttää muita mutten myöskään itseäni. Jännittyneisyys, pään täriseminen istuessani, huonot sosiaaliset taidot ja se kun ei keksi puhuttavaa eivät ole omaa syytä. Ne ovat luonteenpiirteeseen kuuluva realiteetti joiden ylitsepääseminen on mielestäni mahdotonta. Jos sosiaaliset keksivät keinoja niiden ytlitsepääsemiseen, niin kiitän. Mitä pahaa minä olen tehnyt saadakseni sosiaaliset heikkouteni? En mitään.
Pitääkö nainen ansaita?
Jos naistenmiehillä olisi minun sosiaaliset heikkouteni, he sanoisivat samaa: naista ei tarvitse aina ansaita jollain typerillä saavutuksilla ja "oikeanlaisuudella." Olen valloittanut kaikki vuoret ja huomannut että jokaisen päällä on yksinäisyyttä. Olen lähestynyt kaksi kertaa naisia joihin olen ihastunut ja aina oli väärä hetki.
Onko elämässä muutakin?
Tietenkin on muttei se paljon auta. Naisen läheisyys ja rakkaussuhde on kuin Jumala, kaikki muu on maallista hyvää joka kalpenee jumalan rinnalla.
Pitääkö olla kiitollinen?
Olen kiitollinen siitä että asun Suomessa ja siitä että elän hyvinvoinnissa ja muuta. Mutta siihen se päättyy. Jos kaikkien pitäisi jatkuvasti olla kiitollisia maailmassa ei tapahtuisi mitään mullistavaa.
Mitä minun pitää nyt tehdä?
Odottaa. Viiden vuoden aikuisuuden aikana olen ihastunut kaksi kertaa ja lähestynytkin molemmilla kerroilla. Vaikka rakkaus on vaikea taistelutanner on toivoakin tulevaisuudessa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se ihastus ja rakkaudentunne on kyl jotain joka vie jalat maanpinnalta. :) Mutta ei kaikki voi perustua sillekään tunteelle, tollaset tunteet on katoavaisia jne.
Olishan se ihana löytää joku kumppani.... halu ja toivo on suuri, mutta usko varsinaisen pieni. :) Ja kyllä mä ainakin nään yksinäisyyden tosi vaikeena puheenaiheena, jos joskus harvoin nään vanhoja kavereita se on viimenen asia mitä kerron. Kaikki masennukset yms. muut ´´häpeät´´ olen kyllä kertonut, mutta yksinäisyydestä kertomisen kynnys on mulle paljon vaikeampi ylitettäväksi.. Mistä johtuu, jaa'a. Tuntuu että ihmiset säälii ja tuntee olonsa vaivautuneemmiksi jos ihminen kertoo olevansa yksinäinen esim. masennuksen sijaan. En tiedä.
Olishan se ihanaa jos jotakuta miestä sais tässäkin elämässä joskus rakastaa ja tulla rakastetuks, mutta haaveeks taitaa jäädä tollaset. Enpä usko et kukaan mies muo kauan kattelis. Sitä on vaan jotenkin eloton ilman kontaktia toisiin ja ilman mitään muita tunteita kuin yksinäisyys. :) Elämässä on paljon ihania asioita, mä taidan vaan jäädä niiden ulkopuolelle.
Yksinäisyys on raskasta. :/
Rakastuminen on pilannut mun elämäni pari kertaa. Sitä tulee välttää loppuun asti. Kun ei mikään rakkaus ole pysyvää ja ero tulee aina jossakin vaiheessa, viimeistään kuolessa. Rakkaus aiheuttaa loppujen lopuksi vain kipua, mistä ei pääse eroon kuin rakastumalla johonkuhun toiseen. Ja niin rakkauden noidankehä on valmis!
Älkää kukaan kuvitelko että rakkaus voisi jotenkin pelastaa teidät. Ei toinen ihminen voi pelastaa toista, jokainen voi pelastaa vain itsensä.
En usko, että rakastuminen on pilannut sinun elämääsi, mutta sen syyksi voi tietysti laittaa omat ja toisen kypsymättömyyden ja hankalan luonteen. Rakastuminen on sallittua kaikille, mutta jotkut vaan ovat valmiimpia ja kypsempiä kantamaan sitä rakkauden hedelmää...
http://www.youtube.com/watch?v=kjq4wYuwgxs&feature=related
Saat sympatiani. Tekstisi voisi olla minun kirjoittamani vaikka olen jo yli kolmekymppinen mies. Koitetaan jaksaa uskoa parempaan huomiseen. Se ainakin lohduttaa kun tietää että on paljon muita samassa tilanteessa..
Yksinäisyys on itselleni henkisen kasvun aikaa, arvostan sitä!
Yksinäisyyttä pitäisi kuulemma oppia sietämään. Itse en voi sanoa olevani yksinäinen siinä mielessä, etteikö olisi sosiaalisia kontakteja jokseenkin keskivertomäärä. Kuitenkin on paljon yksinolemista, jota en vain jotenkin osaa sietää, vaikka siis kai pitäisi osata. Vaikeinta on sen jälkeen, kun jokin mukava ja yhteisöllinen asia päätyy ja pitäisi taas olla yksin. Yksinkertaisesti viihdyn paremmin ihmisten seurassa kuin yksin.
Olen aiemmin asunut yhdessä silloisen parisuhdekumppanini kanssa ja kyllä se vain kaikista ongelmista huolimatta on enemmän elämää kuin jokapäiväinen yksin kotiin kömpiminen. Toisaalta olen kulloisesta elämäntilanteesta riippumatta tuntenut aina toiseutta suhteessa johonkin. Siis ajattelen jotenkin, että elämä on aina jossain muualla. Niinhän se ei ole vaan pitäisi osata elää omaa elämää niissä puitteissa kuin se sattuu olemaan. Hankalaa! Parisuhde ei ole välttämättä ratkaisu yksinäisyyden tunteeseen, mutta kyllä se ainakin yksin olemista vähentää.
Yksinäisyys on myös minun ongelmani, mutta selitykseni sen syystä on erilainen; en syytä siitä suomalaisuutta tai "viidakkokapitalismia". Selitykseni on se, että suvullisessa lisääntymisessä pääasiallisesti urokset kamppailevat oikeudesta lisääntyä. Kuten kaikissa kamppailuissa, myös tässä on sekä voittajia että häviäjiä. Me yksinäiset miehet olemme ihmislajin lisääntymiskamppailun häviäjiä.
Yhteiskunnallisesti olimme merkittäviä siinä, että olimme se voima jolla sotia käytiin ennen asevelvollisia armeijoita. Esimerkiksi Ruotsin suurvalta-aika lunastettiin yksinäisten miesten verellä. Perheellisiä miehiä pakko-otettiin armeijaan vasta Suuren Pohjan Sodan aikaan, kun yksinäiset miehet oli tapettu Puolan ja Venäjän sotakentillä. Nyt, asevelvollisuuden ja rauhan aikana olemme yhteiskunnan kannalta yhdentekeviä. Koska esimerkiksi Suomessa on sosiaaliset turvaverkostot, emme pääsääntöisesti ole asunnottomia / irtolaisia ja voimme hyödyntää tietoverkkoja keskusteluihimme, kuten nytkin.
Väitän että heikkoutemme ja siten yksinäisyytemme johtuu perimästämme. Koska rakkauskin on hormoonien aikaansaannosta, ja siten perimästä riippuvainen, naiset ikäänkuin "vaistoavat" heikkoutemme ja siksi kiertävät meidät kaukaa.
Älkää ymmärtäkö minua väärin, en syytä naisia. Lajimme evoluutio riippuu naisten kyvystä valita sellaisia kumppaneita, joiden perimästä on kamppailussa etua. Meidän perimämme ei ole sellainen, ja vaikkakin teollistuneissa yhteiskunnissa ei kilpailuetua tuo enää kivikautiset keinot, täytyy muistaa että parinvalintamme ei ole kehittynyt yhteiskunnan vauhdissa. Ehkä joskus tulevaisuudessa naisten "parinvalinta-algoritmi" päivittyy suosimaan erilaisia geenejä, mutta ei meidän aikanamme.
Meitä inhotaan ja vihataan. Inhoamme itseämme tai toisiamme. Voimme vain yrittää elää mahdollisimman hyvää elämää sen ajan mitä meille on suotu, mutta miehiset vaistomme saavat meidät silti etsimään rakkautta. Rakkautta jota emme voi saada. Olemme tuomitut noidankehään, jossa tunnemme olomme kurjaksi koska olemme yksin, yritämme hakea seuraa, tulemme tyrmätyiksi, ja tunnemme olomme entistä kurjemmaksi.
Mitä voimme siis tehdä? Toivoa että lääketiede kehittää pillerin joka peittää vaistomme ja odottaa että elämä käy kohti luonnollista loppuaan.
No, olipas synkkä miehinen katsantokanta. Entäs nainen sitten. Miehet valkkaavat ne parhaimmat, kauneimmat ja seksikkäimmät blondinaiset ja niiden mukavien naapurityttöjen pitäisi tyytyä niihin mitäänsanomattomiin nahjuksiin ja juopporetkuihin. Mies tuomitsee naisen geeniensä ansiosta katkeraksi yksinäiseksi vanhaksipiiaksi - ei kelpuuta kunnollista naista ellei hän ole alfanaaras.
Tosiaan, perimä sen määrää, sen mukaan täällä kortit on jaettu,..tyydyttävä kohtaloonsa, vaihtoehtoja ei ole,....vai mitä?
Taitaa miehille usein kelvata ns. tavallisemmat tytöt. Ylikauniita naisia useimmat miehet jopa vierastavat.
Nykyisin valinnanvapaus on naisilla.
Turhaa miesten on kuitenkaan naisia syyttää jos ei ketään löydy. Samat luonnonlait ne pätevät kuin vuosisatoja aikaisemminkin vaikka yhteiskunta on muuttunutkin.
Synkkä katsantokanta tosiaan, myönnän sen. Naisen näkökannasta en voi kirjoittaa , mies kun olen. En suinkaan väitä että naisten osa olisi helppo. Toteathan itsekin, "mukavien naapurintyttöjen pitäisi tyytyä mitäänsanomattamiin nahjuksiin", toisinsanoen, meihin yksinäisiin miehiin.
Nk. alfauroksia on väistämättä paljon vähemmän kuin "nahjuksia". Te naiset kilpailette näiden urosten huomiosta, ja miehet taistelemme kaikkien naisten huomiosta. Koska parinvalinta-algoritmimme elävät yhä kivikautta, me "nahjukset", vaikkakin pärjäämme ihan hyvin modernissa yhteiskunnassa, emme kelpaa kumppaniksi.
Perimä tosiaan jakaa kortit, ja niillä pelaamme. Jos saa huonot kortit, kenellekään ei voi valittaa eikä kukaan saa uusintajakoa. Toisaalta, ei kukaan saanutkaan syntyessään ohjekirjaa jossa sanottaisiin että elämä olisi reilua.
Yksinäisyys katsotaan heikkoudeksi kuten monet muutkin asiat. Miehen kohdalla se on ehkä jopa sallitumpaa kuin naisten kohdalla. Toisaalta miesten yksinäisyys on yleensä pahempaa, koska heidät eristetään helpommin yhteiskunnasta.
Ansaitsemislogiikka on hyvin yleinen ajattelutapa. Yleensä se päteekin, koska kyllä kaikki asiat paremmin rullaa jos on muutama milli taskussa.
En tosin ymmärrä sellaista logiikkaa joka joillakin miehillä on eli "jokainen nainen olisi heille sopiva". Tuntuu kuin omanarvontunne katoaisi epätoivoisuuden kautta.
Ainoa keino parantaa mahdollisuuksia on yrittää sosialisoitua tavalla tai toisella. Ei ole kuitenkaan mikään helppo homma varsinkaan sellaisille tyypeille, joille se ei ole luonnollista.
Minusta yksinäisyys voi viitata niin ihmisen vahvuuteen kuin heikkouteenkin. Monet vahvat ihmiset haluavat pärjätä ja olla yksin, koska nauttivat siitä miten saavat tehdä ja toteuttaa itseään kenenkään puuttumatta heidän elämäänsä. Sitten on taas niitä reppanoita, jotka eivät kestä yksinäisyyttä yhtä päivääkään tai edes tuntia, aina pitää olla toisen antamassa potkua persiille.
Mies voi kokea yskinäisyyden elämässään lähinnä seksin puutteena ja kaivata naista vierelleen vain tyydyttämään hänen seksuaaliset tarpeensa, kun taas nainen ei ole niin halukas ottamaan miestä kuin miestä vain seksin vuoksi. Naiset pärjäävät nykyisin, ovat itsenäisiä ja tulevat toimeen hyvin yksinkin, joten moni nainen haluaakin jäädä sinkuksi ja ottaa itselleen ns. rakastajan tai panokaverin, jota tapailee silloin kun hänelle ja kamulle sopii...käydä ja viettää yhdessä aikaa, elää sinkkuparisuhde elämää sitoutumatta mihinkään...
jos suhde alkaa ahdistamaan tai siihen tulee ryppyjä on helpompi päästää irti ja etsiä seuraava seurakaveri itselleen...Ihmisistäkin on tullut kulutustavaraa samalla tavalla esineellistettyjä kuin mikä tahansa tuote...Treffisivustoille laaditaan profiileja, jossa kaupataan ja tarjotaan itseä ja jos tuote kiinnostaa, niin sitä voidaan "kokeilla" samaan aikaan muiden tarjottujen tuotteiden kanssa...
Naiset ovat ottaneet miehistä mallia, he "käyttävät" miehiä, mutta eivät usko enää loppuelämän rakkauteen, koska miehet eivät pysy uskollisina- miehille ei riitä että yhdessä vanhetaan vaan miehet haluavat naisesta näyttelyesineen, kuntosalikaverin, treenikaverin, villit seksiunelmat täyttävän täydellisen näköisen ja vartaloisen barbienuken. Miehistä on tullut muovisia tekomiehiä Ken-nukkeja korvakoruineen, kielikoruineen, kajalineen, meikattuine puuterinaamoineen ja viimeisteltyjen kampauksien ja karvattomien rintojensa avulla...Nainen, niin.....
naisen on kohta vaikea olla nainen näiden muovisten naista mallintavien miesten keskuudessa.
Pinnallisuus ja yksinäisyys kukoistaa ja voi hyvin, ihminen vaan siinä sivussa voi huonosti..
hieno viesti. olon täysin samaa mieltä kanssasi aloittaja.