Niin se on,pelkään rakastua.Pelkään tuntea jotain syvää,jotain sellaista mikä mullistaisi pienen maailmani ja saisi minut tuntemaan itseni tärkeäksi,rakastetuksi.Syy pelkooni on ihan yksinkertainen,pelkään menettäväni rakkauden kohteeni.Olen elämäni aikana torjunut ja työntänyt pois viereltäni useita hyvältä kumppanilta tuntuvia miehiä,ja viikkotolkulla itkenyt heidän peräänsä...mutta lohduttautunut sillä ajatuksella,että ehdin jättää ensin,en tullut jätetyksi.Mitä hittoa tää tällainen käytös oikein on?Olen kuitenkin jo 45v ja tällä menolla loppuelämäni yksin.Olen nuorena ollut naimisissa pettäjämiehen kanssa ja omasta mielestä menneisyyden tapahtumien kanssa ihan sinut,mutta sieltäkö se huono itsetunto(tai mikä lie syy)kumpuaa alitajuntaan,ken tietää?Aika yksinäistä elämä näin.Onko muita miehiä/naisia joilla sama juttu?En ennen ole täällä kirjoitellut,lueskellut kyllä ja ajattelin josko löytyisi joku joka tietäisi "lääkkeen" tähän vaivaan.
Pelkään rakastua
ei peluri..
6624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisko sulla voimakas hylätyksen tulemisen pelko. Kannattaisi varmaan pohtia ja käsitellä sitä. Usein kun itsensä paremmin tuntee, pystyy paremmin taklaamaan omat "väärät" toimintatapansa.
Ei elämässä lopulta ole kuin yksi vaihtoehto: hypätä kyytiin ja pitää huivista kiinni. Jarruttelemalla kadottaa otteen onnesta, kääntää selän elämälle.
Niin,kai se hylätyksi tulemisen pelko yksi syy käytökseeni,luultavasti kyllä.Miten sitten pääsisin eroon kyseisestä pelosta,en tiedä.Heittäytyä tunteiden vietäväksi ja mahd.ottaa pahasti siipeensä..ei houkuttelevaa.Itseasiassa paniikkia aiheuttava ajatus,ja mitä enemmän asiaa pohdin,sitä varovaisemmaksi tunnun tulevan.Eilenkin olin ravintolassa iltaa viettämässä ja todella mukavan tuntuinen mies tuli juttusille,istui iltaa seurassani ja loppuillasta tarjoutui maksamaan taksin kotiini (tulematta itse mukaan).Jotenkin tilanne oli mielestäni ahdistava,kuin mies olisi hallinnut tekemisiäni tai jtn. joten kieltäydyin tarjouksesta ja pakenin paikalta.Mietin nyt kuitenkin kokoajan,että ylireagoinko tilanteessa ja kadun tylyyttäni miehen pyytäessä puh.nroani,jota en sitten uskaltanut antaa.Tämä on todella ahdistavaa,kun ei tunnu löytyvän konstia millä pääsisi ko.käytöksestä eroon...jos tällaisesta käytöshäiriöstä nyt yleensäkin voi päästä eroon...
Ennemminkin:Pidä se.Kuuntele itseäsi & antaudu vasta kun todella tuntuu siltä.
Tutustuahan aina voi, ei heti tarvitse aina omistaa!!Hyväksy itsesi. :)
Elää voi muutenkin kuin etsiä rakkautta. Solmi ihmissuhteita. Kuuntele heitä ja käsittele tunteitasi/heidän tunteita yhdessä.
Etsi elämää muualta kuin ravintoloista.
Ja miten voit luulla rakastavasi jotakin ravintolaukkelia? Sinähän olet täysin tuuliajolla tarkoitan sillä että aika naiivia nelivitoselta :)
Kamoon. :D
Kyllä voi päästä käytöshäiriöistään eroon. Hylkäämisen pelkoon on jokin alkuperäinen syy. Selvitä se ja ala kertoa itsellesi uutta sisäistä puhetta. Kyllä sinä olet arvokas, sinunllekin kuuluu rakkautta ja hyväksyntää, riippumatta siitä, oletko tehnyt elämässäsi virheitä tai et. On selvää, että jos on lapsuudessaan kaltoinkohdeltu, hylätty, suojaton tai pahimmassa tapauksessa hyväksikäytetty, alkaa suojautua ja tehokkaasti. Marssi työterveyshuoltoon kertomaan ongelmastasi solmia läheisiä ihmissuhteita ja sitä kautta voit päästä vielä ammattiauttajan asiantuntevaan hoitoon. Rohkeutta.
Mulla taas on niin monta kertaa särjetty sydän, että ei enää tahtoisi ottaa sitä riskiä. Ihmiset voivat olla todella kylmiä ja ilkeitä. Ei halua sellaiseen vankilaan itseään saattaa. Silloinkin työntää toisia kauemmas itsestään ja on kovin varovainen.