Miekkapyrstö naaras käyttäytynyt todella omituisesti viimeiset pari päivää. Tämä on siis saamassa poikasia. On todella pullea.
Mistä tiedän koska se synnyttää? Kakkinut todella paljon ja nyt kakkaa sellaista valkoista rihmaa. Siirsin sen varmuuden vuoksi poikasaltaaseen, kun muut kalat eivät antaneet olla rauhassa.
Liittyykö tämä ulostaminen ja valkea rihma jotenkin synnytykseen? Tuola poikasaltaassa peruuttelee ja seisoo välillä pää alaspäin.
Miekkapyrstön lisääntyminen/synnyttäminen
2
432
Vastaukset
- OutBoing
Minkälaiset vesiarvosi ovat? Ihan numeroina. Minkä kokoinen allas? Mitä muita kaloja kuin miekkiksiä? Vedenvaihtorutiinit? Muut hoitorutiinit?
Synnyttäminen saattaa olla naaraalle todella rankkaa. Jotkut jopa kuolevat siihen. Varsinkin, jos elinympäristö muutenkin on kalan elimistöä rasittava.
Valkoinen rihmamainen uloste viittaa siihen, ettei kalalla ole kaikki kunnossa. Esimerkiksi suuret määrät epäpuhtauksia akvaarion vedessä voi aiheuttaa rihmamaisen ulosteen. Tällöin syynä siis se, että vettä vaihdetaan liian vähän ja/tai liian harvoin. Syitä voi toki olla muitakin, esimerkiksi sisäloiset. - Kyzymyzaqwaario
Kyseessä saaattaa olla joku raskaudenaikainen sairaus (?) ja naaras ei välttämättä selviä. Jos tuota seuraavan kerran jatkuu kauan, eikä synnytyskään näytä alkavan, kannattaa päästää kala autuaammille vesille. Miten kala voi / kuoli?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745359Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03220Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302239- 381643
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261520