Asumme kerrostaloyhtiössä, jossa melko paljon lapsia. Nyt kun on ollut kesä, lapset pyöräilevät ja potkulautailevat paljon. Monet vanhemmat antavat lastensa (3-6 vuotiaita) pyöräillä pihalla vapaasti, myös parkkipaikalla. Itse kiellän ehdottomasti lastani menemästä parkkipaikalle, ja käy niin, että muut pyöräilevät ja lapseni joutuu odottamaan "sallitulla alueella", tuntuu tietysti kurjalta. Lasten vanhemmat vain katsovat vierestä, ja heille on OK, että lapsensa pyöräilevät autojen seassa.
No, tänään kävi niin, että lapseni oli menossa muiden mukana parkkipaikalle, joten menin pihalle ja kielsin. Lapsi tietysti selittää pettyneenä, että kun muutkin menevät, niin hermot meni sen verran että huusin "mutta minäpä välitänkin sinusta sen verran, etten halua että kuolet auton alle". Eräs äiti mulkaisi vihaisesti minua ja sanoi, että hänkin välittää lapsestaan mutta että ei kaikkea voi lapsilta kieltää. Riittää kuulema että vahtii lastaan (entäs sitten kun lapsi on yksin pihalla ja saanut aina leikkiä autojen seassa!?).
Siis mitä olette mieltä? Minulle on jotenkin aina ollut itsestäänselvää, ettei parkkipaikoilla leikitä, koska a) auto voi peruuttaa päälle, kun yhtäkkiä pieni matala ihminen pyöräilee alle, b) autot voivat naarmuttua/klommoontua. Kenen vika on, jos jotain sattuu tilanteessa a)? Entä tilanteessa b)?
V-tuttaa, kun tuntee itsensä taas vähän nipoksi. En vaan jotenkin ymmärrä tätä trendiä meidän pihalla, lapsi vaan on minulle niin tärkeä, etten kestäisi ajatusta, että jotain sattuisi.
No, tänään kävi niin, että lapseni oli menossa muiden mukana parkkipaikalle, joten menin pihalle ja kielsin. Lapsi tietysti selittää pettyneenä, että kun muutkin menevät, niin hermot meni sen verran että huusin "mutta minäpä välitänkin sinusta sen verran, etten halua että kuolet auton alle". Eräs äiti mulkaisi vihaisesti minua ja sanoi, että hänkin välittää lapsestaan mutta että ei kaikkea voi lapsilta kieltää. Riittää kuulema että vahtii lastaan (entäs sitten kun lapsi on yksin pihalla ja saanut aina leikkiä autojen seassa!?).
Siis mitä olette mieltä? Minulle on jotenkin aina ollut itsestäänselvää, ettei parkkipaikoilla leikitä, koska a) auto voi peruuttaa päälle, kun yhtäkkiä pieni matala ihminen pyöräilee alle, b) autot voivat naarmuttua/klommoontua. Kenen vika on, jos jotain sattuu tilanteessa a)? Entä tilanteessa b)?
V-tuttaa, kun tuntee itsensä taas vähän nipoksi. En vaan jotenkin ymmärrä tätä trendiä meidän pihalla, lapsi vaan on minulle niin tärkeä, etten kestäisi ajatusta, että jotain sattuisi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minä olen asunut lapsieni kanssa aina omakotitalossa mutta ei meidän pihallakaan saa leikkiä autojen ympräillä vaan leikkipaikat on muualla. Parkkipaikka ei ole mielestäni leikkipaikka koska siellä voi jäädä auton alle tai autoihin voi tulla jälkijä.
Kyllähän se taitaa olla aina lapsen ja lapsen vahempien vika jos jotain sattuu. Mutta taitaa olla harvinaista että esim. auton naarmuttajaa tai "lomottajaa" koskaan löytyy vaan kaikki menee auton omistajan piikkiin.
Minulle on jäänyt mieleen parikymmentä vuotta sitten pikkulapset, joilla ei ollut rajoja ulkoleikeissä. Kolmivuotiaan tenavat leikkivät ja juoksivat nurmikolla, joka oli ajoradan ja pyörätien välissä, n. metrin-parin levyinen alue, jossa oli muutamia koivuja ja nupukiviä raitoina.
Komensin heitä pois omaan pihaan, ja he huusivat lällällää kyllä me täällä saadaan olla. Autot matelivat ohi, onneksi. Oma sukulaislapsi oli pihassa yksinään, koska hänelle oli tiukasti sanottu, että kadun puolelle ei saa mennä.
Ajattelin ensin, että eihän tämä minulle kuulu, mutta sitten totesin, että kyllä kuuluu. Kaappasin kiinni yhdestä kersasta ja vein väkisin pihan puolelle ja palasin hakemaan seuraavaa. Paikalle ilmaantui joku äiti, joka ihmetteli meteliä. Sanoin, etten voi jättää lapsia tuohon jäämään auton alle.
Äiti ilmoitti, että lapset osaavat kyllä varoa. "Liikenteeseen pitää oppia pienestä". Jaha. Tuo nurmikon kaistale ei ole kenenkään kävelytie, eikä sillä ole mitään tekemistä liikenteen kanssa. Siinä se nurmikko on yhä, ja muistan tämän kalabaliikin aina ohi kulkiessani.
Lapset onneksi kasvavat. Ehkä heille kasvaa järkeäkin enemmän kuin edelliselle sukupolvelle.
Kyllä vahinkoja silloin tällöin sattuukin, koska autoilja on mahdotonta nähdä jauhosammuttimen kokoista lasta auton takana.
Itse olen opettanut lapsiani kotioloissa, missä on turvalliset leikkipaikat ja voin vain toivoa, että opit pysyvät päässä silloinkin kun kaverit houkuttelevat vaarallisille vesille. Näiden oppien toivon pysyvän heidän päässään läpi elämän.
Minäkin olen kasvattanut lapseni omakotitalossa, joten ei ole tarvinnut pohtia kertsien autopaikkoja ja vahinkojen sattuessa korvausvastuita. Yleensä kertseissä kuitenkin on hyvä "omavalvontasysteemi" eli kyllä joku mummo aina verhojen välistä huomaa, kenen mukula päräytti fillarilla auton kylkeen.
Lommo autossa on kuitenkin vain lommo autossa, rahalla siitä selvitään. Mutta mitäs sitten kun joku ajaa autolla lapsen päälle ja jää pysyviä vammoja? Eivät pienet lapset mitään osaa eivätkä huomaa varoa leikin tiimellyksessä. Pidä vain pääsi, ei ole turhaa nipotusta. Ehkä muutkin vanhemmat pihapiirissä lopulta huomaavat ajatella asiaa vähän tarkemmin. Ei leikin rajaaminen pois vaarallisista paikoista ole "kaiken kieltämistä" nähnytkään.
"Lommo autossa on kuitenkin vain lommo autossa, rahalla siitä selvitään."
Jostain kumman syystä se maksaja on lähes aina auton omistaja...
Tietysti jos itsellä on valmiiksi lommoinen muutaman tonnin auto niin muutama uusi jälki ei varmaankaan haittaa.
Aloittajalle sanoisin, että ikävä kyllä tällaisia vanhempia on olemassa, jotka eivät välitä jälkikasvustaan. Onneksi sinä välität omastasi!
Ei ne isommatkaan lapset tajua varoa ja ei vanhempien lähellä olo aina auta. Itse pelastin kerran noin 12-vuotiaan jäämästä peruuttavan auton alle parkkipaikalla. Lapsi käveli vanhempiensa kanssa vastaan ja yht'äkkiä lapsi kumartui solmimaan kengännauhoja käynnissä olevan auton taakse. Eihän se kuski lasta autonsa takaa näe ja kuski laittoi pakin päälle ja lähti liikkeelle. Sain jumalattomalla karjaisulla ja syöksyllä estettyä vahingon. Eivät vanhemmat saati lapsi tajunneet ollenkaan miten lähellä loukkaantuminen oli. Ihmettelivät varmaan, että mitä tuo nainen karjuu ja huitoo...
Et ole liian tiukkis minun mielestäni.
Asian voi ottaa esille isännöitsiän kanssa jotta asia otettaisiin esille yhtiökokouksessa (joka tavallisesti kerran vuodessa)ja ehkä jo aikaisemmin taloyhtiön hallituksessa joka voi kieltää lasten pyöräilyn ym parkkipaikalla. Eikö taloyhtiön säännöissä lue mitään oleskelusta parkkipaikalla?
Hei!
Kiva kuulla, etten ole kaikkien mielestä nipo. :) Tuli vaan niin paha mieli siitä erään äidin eilisestä tokaisusta, että aloin oikein miettiä nipotanko. Ajattelinkin olla yhteydessä isännöitsijään, juttelin jo tänään erään hallituksen jäsenen kanssa asiasta. Hän oli samaa mieltä kanssani, että parkkialue ei todellakaan ole lasten pyöräilypaikka. Järjestyssääännöissä ei mielestäni olle erikseen tälläista kohtaa, pidetään ilmeisesti itsestäänselvyytenä, ettei siellä autojen seassa lapset leiki (talo on näet rakennettu vuosikymmeniä sitten, eli ajalla jolloin lapsilta sai vielä kieltää joitain asioita).
Asumme rivitaloalueella ja ongelma taitaa olla juuri päinvastainen :) Parkkialueet ovat selvästi pienempiä verrattuna kerrostalojen vastaaviin, lapsiakin on vähemmän, mutta kaikilta on tiukasti pääsy kielletty parkkipaikalle ilman aikuista. Kuin yhteisestä äänettömästä sopimuksesta. Joskus vanhemmat kuiskuttelivat kauhuissaan, kun jonkun tyttö oli _pyöräillyt_ yksin_ parkkipaikalla. Kyseessä siis alle 5-vuotiaat lapset.
Et mielestäni ole nipo. Olet äiti.
Meilläkin lapset riehuu parkkipaikalla. Ei siis mun lapset, mutta monien.
Sitten pihassamme on joku autonromu seissyt pari vuotta jonka päällä lapset hyppivät ja hakkaavat katuharjalla. Myös meidän auton päältä on löytynt leluja, joten nämä lapset eivät todellakaan saa minkäänlaista kuria. Äidit istuvat ringissä tupakilla pihassa ja lapset huutavat ja kiljuvat ja levittävät leluja ja pyöriä joka paikkaan. Joka aamu saa siirtää jotain romuja auton edestä pois ettei tarvitse niiden yli ajaa.. Ihan holtitonta menoa, onneksi muutammekin pian pois!
Minä ajan lelujen ja rojujen yli, jos lojuvat parkkipaikalla. Jos vanhemmat eivät osaa kieltää kakaroitaan siellä leikkimästä, niin oppivathan aika pian, kun lelut menevät paskaksi.
Juurikin noin :( Meillä ainakin naapurin kakarat käyvät hakemassa jopa rivitaloasuntomme aidatulta takapihalta leluja ja niitä sitten saa kerätä kotiintullessa mistä milloinkin. Tuntuu ilkeältä kun sitten niitä leluja on ajettu yli.
Omat lapseni ovat niin pieniä ettei heillä ole mahdollisuutta ulkoilla keskenään, eivätkä siten pääse koskaan parkkipaikalle tai ajoväylille. Ovat poissa valvonnasta vain silloin kun silmiäni räpäytän.
Kannattaisi varmaan ojentaa vanhempia, joiden penikat käyvät varastelemassa teidän pihalta tavaroita. Lasku myös vanhemmille rikkoontuneista leluista, ihan sentilleen ja kertomus kotirauhan rikkomisesta ja mahdollisesta rikosilmoituksesta(pelottaa kyllä useimpia kakaroita tarpeeksi jotta lopettavat).
Ei ole autoilijan asia varoa leluja parkkialueellla saati siivoilla niitä pois. Minä ainakin oletan parkkialueen olevan parkkialue, eikä leikkialue, joten ajan kyllä kaikkien rojujen yli jos ne on tiellä. Isommat rojut potkaisen/heitän pois alta, ettei autoni vaurioidu.
Parkkipaikka ei ole mikään leikkipaikka, ihan turvallisuussyystäkin. Pieni leikkijä saattaa jäädä auton alle. Tästä on jo aikaa, mutta kerran lähtiessäni töihin ( talvella ) näin mielestäni häivähdyksen takaikkunassa, katsoin uudestaan, ei mitään. Varmuuden vuoksi menin kuitenkin ulos autosta ja siellä auton takana oli kyykyssä pieni 2 v poika leikkim'ss', äidin jutellessa 20 metrin päässä naapurinsa kanssa.
Tämän jälkeen olen aina ajanut auton parkkiruutuun peruuttamalla, näen paremmin.
Alkuperäiseen aiheeseen, meillä on ollut kiistaa pienten isänäidin kanssa siitä ettei mielestäni ole oikein mennä edes katselemaan autoja parkkipaikalle, lapset oppivat sen silloin olevan sallitun paikan. Eipä mene perille, joten lapset eivät enää ulkoile mummon kanssa. Olen ehkä ylivarovainen, mutta mieluummin niin kuin sureva äiti.