Perunkirjoituksen jälkeen löysin enovainaan riihen takaa Mersu-vainaan mallia W115. Se oli sammaloituneen pintansa alta hankalasti havaittavissa parin metrin mittaisten horsmien alta, mutta lähempi tarkastelu osoitti sen aidoksi tähtinokaksi. Ovet oli auki ja avaimet paikallaan, sisusta kylläkin oli vetänyt homeeseen ja hanskalokerossa kuhisi ampiaisia. Ei muuta kun raidia sisään ja konepelti auki. Moottori näytti harvinaisen terveeltä, vain akku puuttui. Otin Valmetin akun ja pulttasin sen Mersuun kiinni. Hehkutusta varten saksalainen oli keksinyt pyöreän kahvan, josta vedettiin ulospäin kunnes suolapurkin kannen näköinen metalli alkoi punoittaa. Ensimmäinen hehkutus kesti varttitunnin, eikä tuottanut tulosta. Toisella kerralla, vähän reilumman hehkutuksen jälkeen värkki hörähti käyntiin. Savua tuli ja se oli paksua, mutta dieseli nakutti tasaisesti kuin neljä seppää kuuman ahjon kyljessä. Kytkin tuntui kovin vetelältä, eikä alkuun pelannut yhteen vaihdekepin kanssa. Sammutin masiinan, vedin ykkösen päälle ja eikun uudestaan käymään. Kuului pieni kumahdus ja vehje liikkui eteenpäin. Lisäsin kaasua ja vaihdoin kakkoselle, mutta perä vispasi niin että nopeutta ei uskaltanut enää lisätä. Vedin pakin päälle ja peruutin kotteron ison kuusen juurelle.
Sukulaispoika tuli kesälomille ja valitteli tekemisen puutetta. Sanoin sille että mene ja kiillota Mersu. Siellä se puoli päivää tärpätin ja katuharjan kanssa irrotti sammalta pelleistä. Illalla se oli ehtinyt jo vahatakkin pirssin. Helmat jätettiin vahaamatta, koska pelti ei tahtonut kestää kosketusta. Ilta-auringon siintäessä autosta otettiin valokuva, jossa se kiiltää kuin uutuuttaan.
Poika osasi asentaa kuvan internettiin ja minä sanoin vehkeelle hinnan. Eihän sitä paremmatkaan ihmiset ajokuntoisesta pirssistä ilmaiseksi luovu, eipä tietenkään. Tuskin meni aikaakaan, kun puhelin pirisi ja kotteroa kyseltiin varaosiksi Vienan karjalaan. Tulivat katsomaan ja uhkasivat viedä ajamalla pois. Sain sittenkin ne suostuteltua hakemaan varmuuden vuoksi lavetin. Hyvä olikin, koska lavetille ajettaessa rämähti kuskin istuin pohjasta läpi. Onneksi oli silloin jo kaupat tehty. Sinne lähti Mersu karjalaan. Että voi silti yksi asia ihmetyttää. Osaa sitä saksalainen moottorin tehdä, mutta pellit näytti olevan pelkkää papyrusta.
Sukulaispoika tuli kesälomille ja valitteli tekemisen puutetta. Sanoin sille että mene ja kiillota Mersu. Siellä se puoli päivää tärpätin ja katuharjan kanssa irrotti sammalta pelleistä. Illalla se oli ehtinyt jo vahatakkin pirssin. Helmat jätettiin vahaamatta, koska pelti ei tahtonut kestää kosketusta. Ilta-auringon siintäessä autosta otettiin valokuva, jossa se kiiltää kuin uutuuttaan.
Poika osasi asentaa kuvan internettiin ja minä sanoin vehkeelle hinnan. Eihän sitä paremmatkaan ihmiset ajokuntoisesta pirssistä ilmaiseksi luovu, eipä tietenkään. Tuskin meni aikaakaan, kun puhelin pirisi ja kotteroa kyseltiin varaosiksi Vienan karjalaan. Tulivat katsomaan ja uhkasivat viedä ajamalla pois. Sain sittenkin ne suostuteltua hakemaan varmuuden vuoksi lavetin. Hyvä olikin, koska lavetille ajettaessa rämähti kuskin istuin pohjasta läpi. Onneksi oli silloin jo kaupat tehty. Sinne lähti Mersu karjalaan. Että voi silti yksi asia ihmetyttää. Osaa sitä saksalainen moottorin tehdä, mutta pellit näytti olevan pelkkää papyrusta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.