Pienimuotoinen eläinkasvatus(ruuaksi)

Tämmösen aiheen halusin ottaa esille, kuin eläinten kasvattaminen ruuaksi. Siis, että kotonaan kasvattaisi sikoja, lampaita, kanoja, kaneja, vuohia, mitä ikinä nyt mieleen tuleekaan, lähinnä koirille mutta myös itselleen ruuaksi.
Esimerkki eläinkirjosta:
2 emakkoa, astutus/siemennys ~1krt/vuosi eri aikoihin, pari porsasta teurastaa jo ihan pienenä(koira voi syödä kokonaisena), muut jättää kasvamaan, muutaman kk päästä myy osan(tuttavilleen) ja teurastaa osan. Lihat jättää itselleen tai myy, tai molempia.
3 uuhta( pässi), astutus 1-2krt/2vuodessa yhtäaikaa, pari karitsaa voi myös teurastaa heti, loput jättää kasvamaan. Myy osan ja teurastaa loput, itselleen tai tuttavilleen.
7-10 kanaa kukko, antaa olla häkissä miten ovatkaan, kerää osan munista, osan jättää hautomaan. Kuoriutuneet teurastaa n.2kg painosina, osan jättää munijiksi/kukoksi, aiemmat teuraaksi
5-10 naaraskania 1-2 urosta, astuttaa silloin tällöin n.1krt/vuosi, kasvattaa isommaksi ja teurastaa
Välillä jättää nuorempi eläimiä ja teurastaa/myy/jättää lemmikiksi vanhemmat.

Lisäksi ois pienimuotoista hiiri- ja rottakasvatusta, lähinnä frettejä, käärmeitä ja kissoja ajatellen. Myös lemmikkipuolelle, ei pelkästään ruuaksi.

Tämä ois semmonen "mun haave" tämmösestä kotikasvatuksesta. Ja sen aion joskus vielä perustaa!
Toivon keskustelua puolesta ja vastaan.
81969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nuo sikaemakot ovat aika järeitä elukoita, joten en ehkä niihin kallistuisi. Yksittäinen kesäpossu, joka pannaan marraskuussa lihoiksi on aika toimiva systeemi, ja säästää eläimen hoitamiselta talvikaudella. Lampaat ovat helppoja, kestävät hyvin kylmässäkin suojassa ja ovat teurastusikäisinä kätevän kokoisia, ei liian pieniä eivätkä liian suuria. Niiden villallekin voi löytää markkinoita. Näistä kahdesta on kokemusta.

Kanat taitavat myös vaatia talveksi lämmintä tilaa. Miten lienee noiden munintarotuisten kanojen kanssa, lihaa ei varmastikaan ole broilereiden malliin, mutta maku voi olla jopa parempi, varsinkin "alkukantaisemmilla" roduilla. Sopiiko kana muuten koiranruoaksi, eivätkös ne pienet, helposti murtuvat luut ole hieman vaarallisia?

Kaneista ei ole kokemusta, mutta suupalakokoisina ja nopeakasvuisina niitä pitäisi varmaan olla listimässä vähän päästä, joten hieman epäilen kannattavuutta. Eivät myöskään tuota mitään eläesään, kuten kanat.

Joka tapauksessa, elukoille pitää olla asialliset tilat, etenkin jos niitä pidetään talven yli.

Äänestä

Ei ole omaa kokemusta kuin rottien ja hiirten kasvatuksesta, mutta koska haaveilen maallemuutosta ja etsin sopivaa paikkaa koko ajan, olen lueskellut paljon kaikenlaista ja tässä jotain infoa :)

Sikoja voi ostaa myös kasvatustiloilta alkukesästä pari kappaletta (kaksi minimi, koska tarvitsevat lajitoverin seuraa) ja teurastaa sitten loppusyksystä. Yhdestä possusta tulee lihaa n. 100 kg ja luut sisäelimet päälle, joten koirallekin riittäisi ruokaa.

Karitsoita ei kannata teurastaa heti jos ei porukassa ole selvästi heikkoja yklsilöitä, saat ~ puolivuotiaasta hyvän taljan ja lihaa - rodusta riippuu kuinka paljon, esim. rygjaa on kehuttu sekä liha- että villalampaaksi ja taljat on hienoja.

Kanin tulee olla enintään 8 kk (puhutaan siis isommista liharoduista) ja kani voi tuottaa alkukevään-loppukesän aikana 3 poikuetta, joista sitten jätät jotain seuraavaksi vuodeksi kasvamaan, loput teuraiksi 3-4 kk iässä ja emot myös; urosta joudut kyllä vaihtamaan säännöllisesti, mutta niitäkin löytyy. Puhdas ranskis ei ole hyvä lihakani, kasvaa hitaasti, mutta esim. ranskis emänä (ovat hyviä emoja - ratkaisevan tärkeää poikueiden onnistumiselle!) ja isäksi sitten suurihopea, suurichinchilla, uudenseelanninpunainen tms. tuomaan nopeaa kasvua. Kani tuottaa lihakilon kaikkein halvimmalla, mutta tietenkin ne tarvitsee asianmukaiset tilat ja kunnon hoidon, että ylipäätään lisääntyvät. Esim. kaikille aikuisille omat häkit, koska naaraat ei siedä toisiaan ja toki helpompi poikueiden kannalta ja kasvaville poikasille riittävästi tiloja sukupuolten mukaan, mieluummin 3-5 yksilön ryhmissä kuin kaikki syntyneet naaraat yhdessä tms.

Kanoista kannattaa valita rotu, joka tuottaa sekä munia että lihaa ja joka sopii viileämpiin tiloihin - eläintilat kannattaa pitää plussan puolella (esim. kestopehku on hyvä, joskaan ei sovellu kaneille), jottei tarvitse olla viemässä vettä vähän väliä. Faverolle ja plymouth rock on itselläni haaveissa jahka maalle joskus muutan, munivat ihan kohtuullisesti ja kasvavat nopeasti teuraskokoon. Siipikarjaa jos haluaa ni kesäksi voi ottaa kalkkunoita, syksyllä iso kalkkunakukko voi painaa 20 kg. Myskiankka on myös yksi oma haave, munivat n. 200 munaa/vuosi ja ovat teuraskoossa 90 vrk ikäisinä.

Tässäpä vielä muutamat linkit;
www.munanetti.net
www.puput.net (tuotanto-osio vaatii rekkautumisen et pääsee lukemaan)
www.lampola.org

Noilla pääsee varmaan jo alkuun. Munanetissä juttua myös sioista.

Jos lihaa haluaa myydä, se pitää tehdä oikeassa teurastamossa, muuten saat teurastaa ja suolistaa eläimen ja myydä sitten, ei muuta. Eli esim. höyhenet pitää olla päällä, vaan ne sisuskalut ja hengen saa ottaa mut muuten myytävä siltään. Siksi harkitsisin tarkkaan mitä ottaisin, esim. jo siipikarjalla, muutamalla kanilla ja parilla kesäpossulla ruokkii itsensä ja aika ison satsin eläimiä.

Itse kasvatan hiiriä käärmeilleni ruuaksi ja joskus lähtee rottiakin pakkaseen, niitä syöviä on tosin vain pari joten ennen kaikkea ovat lemmikkejä ja näyttely-yksilöitä.

Äänestä

Kiitos vastauksista!

Eläimille tulisi EHDOTTOMASTI hyvät, asianmukaiset ja lämpimät tilat. Eli ei mitään kylmiä, lämmittämättömiä varastoja vaan kunnon häkit ja karsinat, myös ulkoiluaidat. Eläimet olisivat jossain määrin lemmikkejä, niitä hoidettaisiin, harjailtaisiin ja ruokittaisiin lajinmukaisesti. Ne tottuisivat ihmiseen ja muihin hoitotoimenpiteisiin.
Tuotannon ei tarvitse, eikä se saakaan, olla mitään huipputehokasta ja nopeaa, vaan ihan rauhallista. Synnyttäville eläimille pitää olla toisista eläimistä eristettävä tila, kuten myös syntyneille ja kasvaville eläimille(erottaa esim. urokset ja naaraat).
Sioille(2 emakkoa) ajattelin n.30m2 sisäkarsinaa josta ovi ulos ulkoiluaitaan joka väh.40m2.
Kanoille(7-10kanaa kukko) n.15m2 häkki, josta luukku ulos ulkoiluaitaan joka väh.20m2.
Lampaille n.30m2 sisäkarsina, josta ovi/isompi luukku ulos aitaukseen.
Kaneille sisätilaa väh. 15m2 ja ulkohäkki väh.20m2. Yksittäisiin häkkeihin en kaneja laita. Kani on laumaeläin ja tarpeeksi suurissa tiloissa tulevat erittäin hyvin toimeen ja tarvitsevat toisiaan. Urokset tietenkin erilleen, mutta lähelle toisia että näkevät ja kuulevat toisensa.
Karsinoiden(sika, lammas) materiaali olisi puu tai metalliaidat. Häkit kana/minkkiverkosta, tukipilarit puuta.

Tiedän, että nämä tilat ovat jonkun mielestä jopa suuret, ainakin verrattuna siihen, mitä tuotantosikaloissa ja lampoloissa on. Haluan antaa myöskin näille tuotantoeläimille asialliset ja lajinmukaiset tilat ja olot. Ehdottomana pidän mm. sitä, että eläimet saavat käydä ulkona, syödä "kotiruokaa" eli ei mitään pellettejä vain, vaan myös kokonaisia hedelmiä, kasviksia, viljoja ym.
Eläimen lajinmukainen käyttäytyminen on itselleni tärkeää, siat saavat tonkia multaa, siirrellä kantoja ja maata olkipehkuissa. Lampaille mm. pajua ja muita puita joista saavat syödä oksia ja lehtiä. Kanoille luonnonpuu orsia ja kiviä missä saavat tepastella, jyviä ym. maahan nokittavaksi. Kaneille tunneleita, puita, kantoja ym., saavat elää laumaelämää toistensa kanssa.
Tärkein asia on tila. Tila on tärkeä, ehkäisee mm. käytösongelmia ja tappeluja.

Olen tätä ajatusta jakanut mm. kavereiden kanssa ja moni on innostunut ajatuksesta ja sanonut: "Mä sitten ostan sulta koirille ruuat." Eli mitään tuotanto-myynti-ajatusta tässä ei ole. Vain tuttaville, kavereille ja sukulaisille. Tähän en usko tarvitsevan mitään kummempia lupia ym.
Teurastusta varten oma paikka ja rakennuskin, jos se tapahtuu kotona. Teurastaja tilattaisiin, esim. kotiteurastaja TAI eläimet kuljetettaisiin teurastamoon. Itse aion myös opetella teurastamisen ja olla aina mukana siinä. Toivon mukaan joskus voin itse teurastaa eläimet.

Jollakin voi olla tästä ajatus, että tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti, mutta ei. Se ei ole minun ajatukseni ja tarkoitukseni. Tarkoitus on paremminkin saada kunnia hoitaa ja seurailla erilaisia eläimiä, hyvissä oloissa ja terveinä. Saada oppia niiltä eläinten käyttäytymistä ja lajinmukaisuutta.

Äänestä

oletko voittanut pari miljoonaa lotossa, vai miten toiminnan aiot rahoittaa. Tota, miks emakoita vielä tuplaten, jos et aio sikalaa perustaa. Parempi ostaa pari LIHOTUSSIKAA ja harjoitella niillä. Lampaista sanoisin, että ne karitsoi kerran vuodessa 1-4 kpl uuhta kohti, ja karitsa syntyessään pari kiloa, joten eipä heti teurastaen paljoa paistia kerry. Huomaa myös eu- määräykset. On rekistöroydyttävä, jopa lemmikin pitäjän, tuottajaksi, sikatilalliseksi, lammasfarmariksi, siipikarjankasvattajaksi jne. Siis myös paperisota.
Eläimistäsi järkevimmit vaikuttaa kanat ja kanit. Menevät jopa samassa tilassa, kunhan kaneilla on häkki missä käyvät syömässä heinä. Kanit syö kananrehua siinä missä kanatkin. Kanoja vois olla vaikka 20 niin munia riittäisi. Yksi kana munii keskimäärin 3 -5 munaa viikossa. Kanalihaa saat parhaiten kaupasta, sillä kanan kasvaminen pikkutipusesta munivaksi vie 22 viikkoa ja täyskasvuinen se on vasta reilun 40 viikon ikäisenä, ja muninta heikkee ratkaisevasti, eli kana tulee teuraskypsaäksi vuoden ikäisenä, sulkasadon aikoihin.

Äänestä
  • Jep, kyllä ne kuvatun kaltaiset lajinmukaiset olot erilaisien eläimien tarpeisiin vaativat yllättävän suuria panostuksia, puhumattakaan tuon tilateurastamon perustamisesta. EU-määräykset ovat aika tiukkoja, joten kotitarveteurastuksen tarpeisiin tuskin kannattaa moisia investointeja tehdä. Eikö lähistöltä löytyisi lihankäsittelyalan yrittäjää, jolle voisi tuon teurastushomman ja lihankäsittelyn ulkoistaa? Kaikkea ei kannata yrittää tehdä itse, elukoiden hyvässä hoidossa on ihan tarpeeksi touhua.

    Äänestä

Kaikkea ei ole pakko hankkia hetinytäkkiä.
Sika elää myös ryhmässä, joten yksin en sellasta laita. Mutta tuo, että ottaa pari sikaa kesäksi, olisi myös ihan vakavasti otettava ajatus.
Tuo idea, että karitsa/porsas/tipu teurastettaisiin hetikohta syntymän jälkeen, oli siksi, että koirat saisi syödä ihan siis kokonaisen eläimen ja niille olisi siinä tekemistä. Eli siis ei itselle.
EU-määräyksiin olen jonkin verran perehtynytkin ja tiedän, mikä paperisota siitä tulee. Mutta olen valmis siihen.
Kana painaa 20vk jälkeen 1-1.5 kg ja on silloin oiken sopiva teurastettavaksi. Se riittää, koska ruoka tulee pääsääntöisesti koirille. Kana pitää myös teurastaa melko aikaisin, ettei luut kerkeä kauhean hyvin kovettua, jolloin koirat ei niitä pystyisi syömään.
Periaatteeni on, etten eläintä ota, jos sille ei ole asianmukaisia ja hyviä tiloja, seuraa jos laumaeläin.
Teurastus onnistuu myös niin, että ne viedään teurastamolle, jolloin ei tulisi näitä teurastuksesta johtuvia ongelmia(tilat, luvat ym.).

Äänestä

Teurastus ei ole ongelma jos ei siitä sellaista tee. Ongelma se on vain silloin, jos aiot lihaa myydä eteenpäin. Omaan käyttöön saa teurastaa ihan vapaasti - pitää silti huomioida mitä 1.7.12 muuttunut laki sanoo teurasjätteiden käsittelystä.

Kanoista on valittava oikea rotu. Munintahybridi ei tuota lihaa nimeksikään, mutta mainitsemani rodut (ja useampi muu - nämä on vaan suht helposti saatavilla, munivat kohtuudella, ei suurta haudontaviettiä ja kasvu nopeaa) ovat käteviä sekä munan- että lihantuotannossa. Säännöllisesti vaan munia koneeseen ja ainakin kukkopojat 3-4 kk iässä pataan, kanat voi vaikka myydä eteenpäin, näille roduille on kysyntääkin. Myös se myskiankka on erittäin huomionarvoinen lihantuottajana.

Tiloihin ja oloihin kannattaa satsata - myös käytännöllisyyttä ajatellen. Luonnonorret kuulostaa ihan hyvältä, mutta ne on kuorittava, ettei kuoren alle pääse pesiytymään punkkeja tms. jotka kanoja kiusaa.

Kani ei aikuisena kaipaa varsinaista laumaelämää. Aitauksen pitäisi olla useiden kymmenien neliömetrien kokoinen, että siellä voisi elellä useampi naaras sovussa (ja silloinkin perheryhmänä, esim. emo ja pari tytärtä), uroksia ei tietenkään voi samoihin tiloihin majoittaa. Suunnitelmasi pitää kaneja ryhmissä on kuin kerjäisi verta nenästään (ja kuolemaa kaneilleen - voivat repiä toisensa pahasti). Häkkien väliseinien tulee olla esim. vesivaneria, ei verkkoa, koska pissivät toistensa päälle ja häkin läpi pääsee myös tappelemaan. Sukukypsä leikkaamaton uros ei toista urosta juuri lähellään siedä. Siksi ainoastaan nuoria voi pitää vieroitusiästä teurasikään yhdessä, muuten omat isot yksiöt.

Minä kannatan kotitarvetuotantoa ja haaveilen itsekin samasta, silti kehotan perehtymään aikuisten oikeesti siihen miten nämä lajit elää, mitä ne tarvii ja mikä on myös hoitajan jaksamisen kannalta hyvä, se kun muodostaa eläimen hyvinvoinnin perustan. Kannustankin lukemaan vielä asioista lisää ja miettimään joitain asioita vielä uudemman kerran :)

Äänestä

emakot arveluttaa. Tarvitaan porsituskarsina ja siihen porsaille suojakarsina, jossa lämpölamppu. Niin ja osaatko salvaa karjuporsaa, katkaista kulmahampaat, Jos jätät emakon porsimaan samaan tilaan toisen emakon kanssa, niin äitemakko voi alkaa pulustaa porsaitaan ja kun 300 kg mammat ottaa isoilla kidoilla yhteen, siinä tulee rumaa jälkeä ja pikkuporsaat tallautuu. ( eri asia villiskatarhoissa, tilaa hehtaareittain! ja luonnossa kukin emakko omissa oloissaan ja porsaat karvaisempia kuin kesysiat ( se lämpö) Niin ja vieroitetut porsaat tarvitsevat oman osaston, ja niitä porsaita voi syntyä 1-15 kpl,
Sitten kanat.Untuvikosta munivaksi kasvaminen vie 22 vk. Et saa munia jos teurastat kanat 20 vk. Mistä saat untivikot? Poikastuottajat tuskin pittaa 10 kpl ostajasta, kun sataakaan ei tuotu kotiin, kauppaa käydään tuhansilla, Untivikko keinoemon, laitteen jonka, alla 32 asteen lämpö, isommat poiakset viileämpää ja ikäluokkansa mukaista rehua. Voit tietenkin ostaa siitosmunia ja hautomakoneen. Harva kana hautoo, eikä ainakaan silloin kun tarvittis ja kuoritumistulos on 50% luokkaa.Jos hankit munakanoja, niin osta koirilles broileri kaupasta, vaikka kananluut ovatkin vaarallsia koirille, samoin sianluut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yllätys kirjoitti:

Tämmösen aiheen halusin ottaa esille, kuin eläinten kasvattaminen ruuaksi. Siis, että kotonaan kasvattaisi sikoja, lampaita, kanoja, kaneja, vuohia, mitä ikinä nyt mieleen tuleekaan, lähinnä koirille mutta myös itselleen ruuaksi.
Esimerkki eläinkirjosta:
2 emakkoa, astutus/siemennys ~1krt/vuosi eri aikoihin, pari porsasta teurastaa jo ihan pienenä(koira voi syödä kokonaisena), muut jättää kasvamaan, muutaman kk päästä myy osan(tuttavilleen) ja teurastaa osan. Lihat jättää itselleen tai myy, tai molempia.
3 uuhta( pässi), astutus 1-2krt/2vuodessa yhtäaikaa, pari karitsaa voi myös teurastaa heti, loput jättää kasvamaan. Myy osan ja teurastaa loput, itselleen tai tuttavilleen.
7-10 kanaa kukko, antaa olla häkissä miten ovatkaan, kerää osan munista, osan jättää hautomaan. Kuoriutuneet teurastaa n.2kg painosina, osan jättää munijiksi/kukoksi, aiemmat teuraaksi
5-10 naaraskania 1-2 urosta, astuttaa silloin tällöin n.1krt/vuosi, kasvattaa isommaksi ja teurastaa
Välillä jättää nuorempi eläimiä ja teurastaa/myy/jättää lemmikiksi vanhemmat.

Lisäksi ois pienimuotoista hiiri- ja rottakasvatusta, lähinnä frettejä, käärmeitä ja kissoja ajatellen. Myös lemmikkipuolelle, ei pelkästään ruuaksi.

Tämä ois semmonen "mun haave" tämmösestä kotikasvatuksesta. Ja sen aion joskus vielä perustaa!
Toivon keskustelua puolesta ja vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu