Rytmin, melodian, harmonian, dynamiikan, sointivärin ja muodon puolesta Beatles on valio ja monipuolisuudessaan vertaa vailla. On vastamelodiaa, disonasssia ja vaikka mitä.
Beatlesilla on säveliä. Sävelet ovat samoja, mitä on käytetty kautta musiikin historian. Pääosin myös asteikot noudattavat tätä kaavaa, mutta intialaiset asteikot toivat siihen oman värinsä, mitä ei länsimaisessa kusiikissa aiemmin käytetty. Teokset rakentuivatkin melodioista ja rytmeistä täydennettynä ragoilla. Harmoniavirtailuista rakentuivat kekseliää melodiat, jotka popmusiikissa ovat vertaansa vailla.
Sävelien ohella voitaneen puhua äänistä, tämäkin intialaiseen tyyliin. Käytetty soitinvalikoima oli sinfoniaorkesteria laajempi eikä rajoittunut vain niiden tuottamiin säveliin. Äänet olivat tärkeä osa kokonaisuutta. Sointiväreihin kiinnitettiin ennnennäkemätöntä huomiota.
Teosten rakenne oli pääosin yksinkertainen, huippuunsa hiottu ja tehokas AABA, mutta variaatioita riitti. Dynamiikan rajoina oli vain tallennustekniikka, jonka kehittämiseen bändi antoi panoksensa.
Musiikissa toistuivat tyypilliset rakenteet, säkeet, kertosäkeet ja soolot.
Soitinnuksen vajavaisuutta toki esiintyi alkuaikoina.
Musiikin esittäminen itse luo oman tvistinsä asiaan.
Kaikkeen sitä lahjakkuudella pystyy.
Beatlesilla on säveliä. Sävelet ovat samoja, mitä on käytetty kautta musiikin historian. Pääosin myös asteikot noudattavat tätä kaavaa, mutta intialaiset asteikot toivat siihen oman värinsä, mitä ei länsimaisessa kusiikissa aiemmin käytetty. Teokset rakentuivatkin melodioista ja rytmeistä täydennettynä ragoilla. Harmoniavirtailuista rakentuivat kekseliää melodiat, jotka popmusiikissa ovat vertaansa vailla.
Sävelien ohella voitaneen puhua äänistä, tämäkin intialaiseen tyyliin. Käytetty soitinvalikoima oli sinfoniaorkesteria laajempi eikä rajoittunut vain niiden tuottamiin säveliin. Äänet olivat tärkeä osa kokonaisuutta. Sointiväreihin kiinnitettiin ennnennäkemätöntä huomiota.
Teosten rakenne oli pääosin yksinkertainen, huippuunsa hiottu ja tehokas AABA, mutta variaatioita riitti. Dynamiikan rajoina oli vain tallennustekniikka, jonka kehittämiseen bändi antoi panoksensa.
Musiikissa toistuivat tyypilliset rakenteet, säkeet, kertosäkeet ja soolot.
Soitinnuksen vajavaisuutta toki esiintyi alkuaikoina.
Musiikin esittäminen itse luo oman tvistinsä asiaan.
Kaikkeen sitä lahjakkuudella pystyy.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No niin, kerrankin yritys musiikkikeskusteluun, kiitos! Kommentoin juttujasi.
"Rytmin, melodian, harmonian, dynamiikan, sointivärin ja muodon puolesta Beatles on valio ja monipuolisuudessaan vertaa vailla. On vastamelodiaa, disonasssia ja vaikka mitä"
Aivan täyttä kakkaa. Melodisesti Beatles on kyllä kaunis ja luonteva, mutta harmonia- ja rytmipuoli on poikkeuksetta tympäännyttävää. Dynamiikasta ei voida koskaan puhua, sointiväristä silloin tällöin, ja muoto on niin surkeaa että siitä ei varmasti haluta puhua. :)
Dissonanssit ovat kovin vähissä, ja vastamelodia sinällään ei ole mitenkään kehittynyt musiikillinen keino, ja Beatlesin musiikin vastaliikkeet ovat aina simppeleitä.
Vaikuttaa siltä, että olet kopioinut jostakin tekstistäni (tai muun tekstistä) läjän termejä, listannut ne peräjälkeen ja sanonut että Beatles oli näissä muka valiota. Missään tapauksessa kun ei voida kuitenkaan sanoa, että Beatles olisi ollut esimerkiksi muodollisesti valiota, ei mitenkään!
"Sävelien ohella voitaneen puhua äänistä, tämäkin intialaiseen tyyliin. Käytetty soitinvalikoima oli sinfoniaorkesteria laajempi eikä rajoittunut vain niiden tuottamiin säveliin. Äänet olivat tärkeä osa kokonaisuutta. Sointiväreihin kiinnitettiin ennnennäkemätöntä huomiota. "
Intialainen vaikute kuuluu aniharvoin Beatles-roskassa, ei tosiaan enemmistössä heidän poppiaan. Ja tuo väite, että valikoima olisi ollut laaja tai sointiväreihin olisi kiinnitetty paljon, saati ennennäkemätöntä huomiota, on aivan puhdasta roskapuhetta.
Klassinen kaikin tavoin superioria poppiin nähden - kielitaidottomille selvennykseksi siis vain kertakaikkisesti PAREMPAA musiikillisesti.
Huomaa ettei Dhommilla ole todellista kykyä omaksua uutta tai lukea tekstiä.
Lisäksi hän ei ole havainnut intialaisen musiikin vaikuttaneen erityisesti Lennonin säveltämiseen. Hänen kappaleidensa rakenteissa on suoria vaikutteita intialaisuudesta hyväten perniteistä länsimaalaisuutta. Ei siis vain Harrison.
Maccan melodiikka on Dhommille tuttua ja sen hän hyväksyy, toki äärimmäisen yksinkertaisena ja vajavaisena myös harmonian suhteen. Tosin vastaavia melodioita ei vain ole tuotettu viime eikä tällä vuosisadalla kovinkaan paljoa. Eipä juuri aiemminkaan.
Itse emme vertaisi klassista taidemusiikkia ja poppia. Emme edes Beatlesia. Niiden maailma on aivan toinen. Samoin kuin intialaisen ja länsimaisen taidemusiikin maailma. Moni musiikin taitaja saattaa vierastaa itämaisia musiikkeja, aivan syystä.
Beatles oli siitä erikoinen tapaus, että ollakseen suosittu kuin fan, he saattoivat kokeilla kaikenlaista uutta ihmisille. Kuitenkin siten, että musiikki kestää kuuntelua 50 v jälkeenpäin ja tulee kestämäään.
Konkluusio Dhommilla on, että klassinen on parempaa. Sehän ei yllätä. Sille ei vain ole perusteita. Hän menee läpi siitä, mistä aita on matalin. Itse asiassa näissä vertailuissa hän ryömii ja rypee mudassa.
Säälimme klassisen nykytilaa, jossa aina tarvii vedota vanhoihin, upeisiin mestareihin. Se ei aihetta ylemmyydelle anna. Entä jos soveltaisimme saman ajan tiedettä? HUH!
Klassinen on upeaa, loistavaa ja verratonta. Nauttikaamme sen hvyistä toisinnoista. Toivokaamme klassisen kehittyvät tänä päivänä niin, että myös yleisö siitä pitää. Nauttikaamme Beatlesista, joka sekin on menneisyyttä, mutta vahva perimä nykypopissa.
Onko Lennon mielestäsi säveltäjä? Mielestäni iso joukko hänen tekeleistään yhtye ja soololevyillä on aikamoisia, pakotettuja räpellyksiä. Vaikeaa ymmärtää, että olisit suuresti klassista arvostava. Nopeasti voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että kovana poppifanina haluat vain luoda kuvan solidaarisuudesta kehumalla myös (vanhempaa) klassista. Joka tapauksessa Lennonin ylistäminen "säveltäjänä" on kyllä aikamoisessa ristiriidassa niiden "upeiden klassisten mestareiden" kanssa.
Vaikka Beatles erottuukin pophistoriassa uutta luoneena, niin sen todellisen kuuntelukestävyyden kanssa on kyllä mielestäni hieman niin ja näin: sillä, että sitä jaksaa vielä jankata vuosikymmenestä toiseen voi kenties olla jotain tekemistä myös nostalgian kanssa. Huomasitko muuten, että olit Beatlesin osalta puhtaasti puolustuksellinen löytämättä siitä lainkaan heikkouksia?
Beatlesin kuuntelukestävyys on vailla vertaa. Ihmiset kuuntelevat Beatlesia ja edelleen ostavat levyjä (jo yli 1,6 miljardia myytyä levyä), vaikka bändiä ei enää ole. Se on vahva merkki kestävyydestä ja jatkuvasta suosiosta, jolle ei loppua näy. Uudet sukupolvet ovat löytäneet Beatlesin musiikin ja niin käy myös tulevina aikoina.
Tämän faktan olen todennut, vaikken olekaan varsinainen Beatles-fani. Tosiasiat on vain tunnustettava.
Missä viipyvät musiikilliset perustelut tyhjänjauhannan sijaan? Miksi kommentoida pelkkää tyhjää, kuten jo sanoitkin amispohjalta ja ilman edes sitä musiikkileikkikoulua?
Suosio kertoo vain suosiosta ja massojen liikehdinnästä.
Musiikillinen analyysi on yhtä merkityksellistä kuin teologian rakenteet, maalaustekniikoiden erot, digitaalinen ja perinteinen valokuvaus.
Musiikki ratkaisee ja kuulijan kokemus, myös vuorovaikutus.¨
Jos joku ei pysty nauttimaan jostain, se on hänen häviönsä.
Joku poppari menettää paljon klassisessa ja dhommi päänkiristyksessä.
Voitko perustella näkemystä tarkemmin? Mikä on oma taustasi esittää nuo teesit? Lähdetkö siitä että vain luonnontieteissä voidaan esittää pitäviä analyyseja? Ajatteletko, että humanistisissa tieteissä spekulatiivisten tieteiden edustajana ei voi olla sisällön laatua mitoittavia, vaikka sopimuksellisia (esim. musiikin teoria) kriteereitä? Miten selität ylipäätään musiikin analysointiin vakiintuneet arvostusperusteet?
Tässä laadunasemointikeskustelussa ei käsittääkseni ole arvioitu musiikin sisällöllistä laatua ns. maallikon kokemuspohjan kautta. Silloinhan jo lukuisat kerrat empiirisesti todennetut "ulkomusiikillisuudet", sellaiset kuten tekstit, kertosäkeet, riittävän monotoninen rytmiikka tai pelkkä fiilispohja nousevat "musiikillisiksi kriteereiksi".
On selvää, että tuontyyppinen tarkastelu antaa ymmärrettävästi sijaa loputtomille subjektiivisille, emotionaalispohjaisille arviointikriteereille. Tällaisessa asetelmassa emme tietenkään saa musiikillisia perusteluja yksilöiden näkemyksille substanssin todellisesta sisällöstä.
Kiistätkö siis, kuten puheenvuorostasi rohkenemme päätellä, musiikinteoreettisen tarkastelun tarkoituksenmukaisuuden (olemassahan se joka tapauksessa on) musiikin laadullisessa arvioinnissa?
Arvoisa vähäpää, suurin osa Suomen klasariorkista on suljettu, koska niiden laatu ei täytä uuden EU standardin mukaisia laatukriteereitä.
Tarkastajat kehottavat skulaamaan enemmän ja tutkimaan vähemmän.
Ovatko EU -tarkastajat todella maailman napa musiikissa? Mielenkiintoista jos EU -tarkastajista kehkeytyy musiikin harrastajille, ehkä Beatlesmaanikoillekin se uusi auktoriteetti. Mitähän EU -tarkastajat mahtavatkaan ajatella rahasammosta nimeltä Beatles?
Beatles oli tonaalisen musiikin tekijänä ajastaan jäljessä useita satoja vuosia. Mutta heidän pikku perspektiivinsä ulottuukin kunnolla vain yhden vuosikymmenen taaksepäin. Me kaikki tiedämme, miten merkittävää tällainen lyhytraapustelu-musiikki voi maksimissaan olla.
Pehmoista poppia on kaikki death metal, speed metal ynnä muu mukamas raskas musiikki. Yhtä huonoa siis tai huonompaa kuin Beatles. Siis nimenomaan sävellykellisesti kaikki populaarimusiikki on ehdotonta sekundakamaa.
Klassinen on parasta a-luokkaa. Kukaan ei ole voittanut Bachia vieläkään, mutta lähelle on päästy.
Aloittajan "kaikkeen sitä lahjakkuudella pystyy", osuu aika hyvin maaliin. Tosin kaikki lahjakkaat eivät ilmeisestikään eivät löydä sitä omaa "juttuansa",niin paljon pahaa jne. on maailmassa.
Millä perusteella Beatlesin jätkät olivat muka lahjakkaita?
Minä en ole koskaan kuullut heistä sellaisia juttuja, joita lahjakkaista muusikoista kerrotaan. Muu bändi oli kuulemma äimän käkenä kun Paul osasi virittää kitaran. John puolestaan oli äimän käkenä myös siitä, että kitarassa on kuusi kieltä. Harrison ylpeästi esitteli kielen kerrallaan vielä itseään paskemmalle surkimukselle. Vasta noin 16-vuotiaana John oppi sointuja tyyliin E, A, G, jotka kuka tahansa 8-vuotias osaa.
Paul ei lapsena pärjännyt pianotunneilla, koska "kappaleet muuttuivat liian vaikeiksi". Tämäkö 'lahjakkaan muusikon' yleinen tilanne?
Tuntuu musiikillisten lahjojen osalta siltä, että kenet tahansa neljä ihmistä kadulta nappaamalla saisi koottua ainakin yhtä musikaalisen porukan...