Seiska haluaa aina jutuillaan saada myynnin lisäksi aikaan myös skandaaleita. Seiska haluaa jutuissaan paljastaa salaistakin salaisempia asioita. Miksi Seiska ei kysy suoraan Johanna Tukiaiselta pienen Viljo-koiran kohtalosta? Miksi Seiska kohtelee silkkihansikkain Viljo-asiassa Johannaa? Syyksi ei käy se, että Johannalla ja Seiskalla on sopimus mm. blogi-kirjoittelusta. Suojeleeko Seiska eläinrääkkääjää? Jos niin on, niin Seiska on itse yhtä syyllinen, kuin Johannakin Viljon kohtaloon.
Ihan sama Hymylle. Miksi eivät voi kysyä Johannalta suoraan ja kertoa sitten, jotta mitä Johanna vastasi. Kertoisivat, vaikka Johanna ei sanoisi sanaakaan tai kertoisivat edes jotain, että ovat edes kysyneet.
Ihan sama Hymylle. Miksi eivät voi kysyä Johannalta suoraan ja kertoa sitten, jotta mitä Johanna vastasi. Kertoisivat, vaikka Johanna ei sanoisi sanaakaan tai kertoisivat edes jotain, että ovat edes kysyneet.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Johannalta se on turha kysyä, luuletteko että kertoo totuuden? Ei varmasti kerro ja jotain hämärää jutussa on,koska se on vaijettu kuoliaaksi. Koira tuotiin Viikin el.klinikalle hoitoon,mutta mitä sitten jatkossa...sitä ei kerrottu/ kerrota. Luultavasti lopetettiin,koska kustannukset olisi olleet kovat ja toipuminen epävarmaa. Eikä siinä ole mitään väärää,että el.lääk.nukuttaa eläimen,arvioinnin tehtyään. Mutta se on väärää,miten koira loukkasi.Rappiotilallisten ei tulisi ensinkään pitää mitään,millä silmä räppää.
Niin juuri!
Koirat pois Tukevaisilta!
Tämä Viljo-episodi on jälleen osoitus siitä, että Johanna Tukiainen ei osaa käyttäytyä. Hän valehtelee, selittelee ja kiertelee kirjoituksissaan ja sanomisissaan.
Hän on kierreruuviakin kierompi ihminen.
en tiedä
Voihan olla, että Tapaus Viljosta on keskusteltu toimituksen ja Tuksun kesken, mutta siihen voi liittyä sellaisia todistajia (mm. eläinlääkäri), jotka voivat kumota artikkelissa tai blogissa esiintyvät satuilut. Sellainen olisi kiusallinen taakkka sekä lehdelle että Tuksulle. Silti on vaan kysyttävä:
Miksi vaikenet Viljon kohtalosta, Johanna Tukiainen?
Ei ole kuulunut tai näkynyt niitä muitakaan pieniä koiria, Hilmaa ja Nassua, ainoastaan tämä Esmeralda on ollut nähtävillä usb johto kaulanympärillä talutusnuorana.
Kuka ihme luovuttaa näille tukiaisnaisille koiria, sillä eihän heillä ole rahaa niitä ostaa, joten joku hyväntahtoisesti sponsaa niitä niille, ei hyvä, sillä koiria ei ilmeisesti hoideta tarpeeksi hyvin.
Tätä asiaa on puitu jo täällä ja tuolla ja sielläkin. Ei etene, ei vaikka yksikin ihminen oikein omalla nimellään kirjoitti. Tai ehkä kummiskin etenee,mutta hitaasti, hitaasti etenee eläinsuojeluvalvojien hommat. Miksi? Siksi koska täällä hesassa on niin hirmuisen paljon eläinsuojelutehtäviä ja juoppoja,joilla on koiria ja kissoja ym.pien-eläimiä. Pitää alkaa rukoilemaan ma. ja me.ministeriöltä lisää virkoja,eläinvalvojia ja el.lääkäreitä tarvitaan lisää!
Täytyy toivoa, että koiraverotarkastajat eivät mene utelemaan koirista Jollaksen residenssiin rapukekkereiden aikana. Olisihan se todella noloa arvovaltaisten emäntien alkaa selittelemään verottajalle koirien verotuksesta/tai puuttumisesta.
Tiesittekö muuten, että Helsingin alueella koiran saa pois rekisteristä pelkästään eläinlääkärin todistuksella (on lopetettu) tai omistajavaihdosilmoituksella (kirjallinen) tai että koirasta on tullut esim. opaskoira, pelastuslaitoksen palveluksessa, poliisikoira yms.. Joten eiköhän se Viljon kohtalo selviä, kun Johanna joutuu vastamaan koiriensa verotusta koskeviin kyselyihin.
Mä kannan vastuun siitä, että olen kysynyt Johannan ja Julian koirien verojutusta viranomaisilta. Toivotaan, että tyttöjen koirien osalta kaikki verojutskat ovat kunnossa tai ne tulee kuntoon.
Mitään et ole kysellyt.
Ja mitään et voi ...
Kysyinpäs ja olen kysellyt paljon muutakin. Asiat tuntuvat menevän eteenpäin vaan niin kovin hitaasti. Ja kuten tunnemme viranomaisten toimintatapoja, niin he eivät välttämäti kerro miten he aikovat toimia (eikä aina ole järkevääkään ja jotkut tiedot ovat salassapidettäviä tietoja), mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa selkene.
Tässä osa saamastani vastauksesta.
""""""Välitin viestinne eteenpäin Helsingin taloushallintopalvelut -liikelaitokselle
/ koiraverot.
Puhelin 09 310 25 327
Ystävällisin terveisin
Xxxx Xxxxxxxxxxxxxx
Helsingin kaupungin kirjaamo / Helsingfors stads registratorskontor
PL 10, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI / PB 10, 00099 HELSINGFORS STAD
helsinki.kirjaamo(at)hel.fi
Faksi: (09) 655 783
(Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 1113, Helsinki 17 / Stadshuset, Norra
esplanaden 1113, Helsingfors 17)""""""""
Rapujuhlat 29.8. olisivat kyllä hyvä hetki poliisin ja muiden viranomaisten iskeä tarkastus Jollaksen residenssiin. Sopiva ajankohta on siinä 3,3 promillen tietämissä, eli keskiyöllä.Ooppisi juhlakansa olemaan ihmisiksi, kun pahimmat tapaukset siivotaan pois. samalla kertaa kuulustelujen kautta voi ratketa Viljon kohtalon arvoitus.
Hyi h''''ti mikä kyylä!!!! Hanki hullu oma elämä!
Hyvä Raili!
Jotain hämärää jutussa on, ja nyt se pitää selvittää perinpohjin.
Mitä Johanna Tukiainen teki Viljolle?
en tiedä
Kyllä täällä jaksetaan tuosta Viljosta jauhaa. Onko tullut mieleen että leikkauksesta paraneminen olisi ollut epätodennäköistä, ja olisko kyennyt enää normisti kävelemään. Luulisi että eläinlääkäri olisi tehnyt ilmoituksen jos olisi nähnyt aihetta epäillä. Mutta ilmeisesti täällä tiedetään asiat taas kerran paremmin.
Eläinlääkäri tekee päätöksensä sen perusteella, mitä sille kerrotaan. Luuletko oikeesti, että joku sekoboltsi tuodessaan eläimen lääkäriin pahoinpideltyään sitä, kertoo eläinlääkärille,jotta tulipas nyt hakattua eläin? Ei todellakaan kerro, vaan sepittelee uskottavaa tarinaa (sellaista mikä sopii vammoihin) ja nyyhkii, kun eläin jäi auton töytäisemiseksi yms. yms.... Jos vammat sopivat kertojan kuvaamaan, niin ei eläinlääkärillä ole mitään syytä epäillä asian todenperäisyyttä.
Enkä tällä tarkoittanut Viljon kohtaloa, kunhan vaan otin esimerkin, kuinka eläinlääkäri todellakin joutuu tyytymään kerrottuun.
Ei Viljon jutussa ole siitä kyse, jotta olisiko Viljosta enää tullut koiraa, vaan sitä, että mitä Viljolle todella tapahtui, kun se pääsi niin huonoon kuntoon.
Sulla tuntuu olevan kovastikin kokemusta eläinten hakkaamisesta....
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Viljon leikkaushoito ja kuntoutus olisivat maksaneet 2000 euroa. Ilmeisesti Tuksu arvioi tämän summan liian isoksi itselleen.
Sen sijaan hän laittaa kavitaatiohömppähoitoonsa saman summan tänä syksynä.
Sillä ei laardit kuitenkaan korjaannu.
Viljon loukkaantumisesta oli eräs versio lehdessä viime huhtikuussa.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012041215441874_vi.shtml
Jutun mukaan koira oli pudonnut? Korkealta?
Jotain häikkää on. Eivät koirat kiipeile riskillä, ne tietävät mitä tekevät ja mihin ryhtyvät. Ne osaavat myös alastulon hallituilta korkeuksiltaan, yleensä kuitenkin tulevat alemmas kiertoteitä.
Tuksun kankku murskasi Viljon luut.
Johannan ei tarvitse pelätä koiriaan, mutta jutusta tulee tunne, että koirat saavat pelätä hänen luonaan henkensä kaupalla. Epäreilua.
Koirat eivät putoa omaehtoisesti. Ovat viisaita eläimiä. Mutta Jollaksen seinien sisällä niitä ilmiselvästi rääkätään.
Johanna Tukiaisen viime aikojen väkivaltaisuus on vain jäävuoren huippu siitä väkivallasta ja väkivallan uhasta, joka vallitsee Jollaksen residenssissä. Seinien sisällä talossa väkivaltaisuus ja raivo kohdistuvat pikkusisko Juliaan ja koiriin, joita heitellään ympäri seiniä kuin märkiä rättejä.
Ei pidä paikkaansa, sano hammaslääkäri! Pelkkiä oletuksia kaikki tyyni. Kyllä Raili selvittää,mitä kävi. Hyvä Raili: kannattaa lähestyä vaikka Juliaa,houkuttimena pikku tukku seteleitä...eiköhän kieli ala laulamaan. Nyt vaan kolehtia keräämään :) Annan kympin!
Kieltämäti etenkin kevään ja kesän tapahtumista on jäänyt sellainen mielikuva, että Johanna haluaa pitää Julian lähellään nimenomaan siksi, että Julia ei pääsisi lörpöttelemään liikaa Jollaksen seinien sisäpuolen tapahtumista. Johannalle on varmaan tuskaa, kun ei voi vahtia Juliaa koulussa.
Julian jäätyä Viroon, niin Johannahan huuteli naamakirjassa, että tule rakas sisko nyt äkkiä tänne Varkauden mökille juhlimaan synttäreitä. Johannan "ääni" oli jossakin vaiheessa jopa käskevä. Eli Johanna pelkää, mitä kaikkea Julia voi puhua ohi suunsa. Jossain vaiheessa Johanna tekee kaikkensa, että Julia ratkeaisi ja olisi siten taas ison siskon talutushihnassa.
Jos julkisuuteen on vuotanut noin törkeitä ulkoilmassa tapahtuneita hölmöilyjä, niin voin vaan kuvitella, millaista tapahtuu seinien sisäpuolella.
No yllytä vielä tollasta sairasta stalkkaajaa.... Anna Railille ennemmin aamupilleri.
Hyvä idea käyttää Kooma-korttia (Jullea) asioiden selvittämiseksi.
Nythän tämä aukeaa. Tuksu hallitsee ja vallitsee Koomaa. Hän varoittelee ja kyttää sitä, että Kooma ei pääsisi kertomaan vapaasti ja lörpöttelemään siitä, mitä Jollaksessa tai siskojen elämässä tapahtuu. Myös historiasta vaietaan visusti. Tuksulla on jokin kiristyskeino, jolla hän pitää Koomaa otteessaan.
Tämä on lähtökohtatilanne. Asioita pitää nyt ryhtyä selvittämään aktiivisemmin ja jollakin mini-interventiolla, sillä median kautta välittyvä kuva on vain pintakuohua, jonka läpi toki jokainen yleistä elämänkokemusta omaava voi jotakin lopuista arvata, usein pitkällekin.
Tarvitaan myyrä.
Kooma on kaikkein heikoin lenkki vaikenemisen ketjussa. Hän on perso alkoholille ja rahalle. Varmaan kovin suurta summaa tai viinalastia ei tarvitsisi toimittaa, kun lankakerä alkaisi purkautua. Tilannetta avittaisi jokin pieni välirikko siskosten kesken, jonka jälkeen Kooma voisi lähteä turvakotiin tai uuden luottoystävänsä luo. On nimittäin erittäin tärkeää, että hän pääsee pois Tuksun verkosta pois, sillä se ahdistaa häntä varmasti. Hänet pitää palkita lähdöstä hyvin, ja sen toteutus pitää organisoida sujuvaksi.
Me näädät teemme Koomasta myyrän...
Komppaan tätä! :)
Eihän tästä ole kuin hieman yli vuosi, Juhannus 2011, kun Tukiaisten siskokset ilmaantuivat nettiin mattoon käärittynä. Oli taas viinaa ja mömmöjä vedetty kaksin käsin. Tällainen artikkeli saatiin lukea:
http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a194177/juhannusjuhlilla riehuneet tukiaisen siskokset kaarittiin sidottuina mattoon kuvat/
Kierre alaspäin on ollut kiihtyvä viimeisen parin vuoden aikana.
Heidän on erottava.
Opiskelija tarvitsee opintorahaa.
Erinomaisen hyvä idea!
Julia (Kooma siis) voisi kaikkein parhaiten kertoa Jollaksen Ja Tukiaisen perheen synkät salaisuudet ja tapahtumat, kun nyt sattuu olemaan vielä hengissä... Mutta kuinka kauan?
Julia (Kooma siis) voisi kaikkein parhaiten kertoa Jollaksen Ja Tukiaisen perheen synkät salaisuudet ja tapahtumat, kun nyt sattuu olemaan vielä hengissä... Mutta kuinka kauan?
Rapujuhlille ke 25.8. kuulemma menee myös Seiskan kuvaaja.
Sinne voisi mennä myös tutkiva journalisti lapioineen ja tonkia Jollaksen takapihaa, josko Viljo sieltä vihdoin löytyisi..
vai niin
Kyllä luulisi Seiskaa kiinnostavan Viljon kohtalo... Tuksu on luvannut raportoida Viljon tapauksesta jo heinäkuun puolella (julkisesti)... vielä ei ole mitään sen suuntaistakaan tapahtunut... taitaa omatunto kolkuttaa... ja jos kertoo julkisuuteen mitä Jollaksessa silloin todella tapahtui (zoo genre sado-maso?)...ja mihin Viljo sitten pantiin... voisivat viranomaiset tehdä lopulliset johtopäätökset...
Yksi toimittaja tekemään juttu Viljosta!
Mä tiiän Viljon kohtalon: Johannalla ei ollut varaa maksaa leikkauksia, joten hän myi/antoi sen jollekkin rikkaalle lapsiperheelle, jotka maksoivat leikkaukset. Viljo on toipunut hyvään kuntoon. ja voi nyt hyvin. Että ei tarvi murehtia sen puolesta, kun hyvään kotiin pääsi!
"Johannalla ei ollut varaa"?
Jos rikkoo, pitää myös maksaa kuntoon laitto.
Johanna kyllä ostelee kalliita kavitaatiohoitoja itselleen, ostaa glamourvaatteita, botoxia, rintaimplantteja, jne. muttei sitten maksa pienen koiransa leikkauskuluja. Luvattua artikkelia Viljon kohtalosta ei ole saatu. Miksi ei?
Onhan tämä täysin moraalitonta!
Koiraa ei siis hoidettu kuntoon, vaan hylättiin sen siliän tien.
Eläimiä ei pidä näin kohdella. Koira se on pienikin koira.
Höpö höpö ... kuollut se on. no eipä kärsi enää.
Eihän sitä koskaan tiedä... laitettiinko Viljo pataan Jollaksessa ja syötiin pois jonkin riitin osana?
Laardiaivolle silikonit ovat tärkeysjärjestyksen kärjessä. Muusta viis.
Onkohan tarkoitus syödä taas jokin niistä koirista ensi keskiviikon Jollaksen Hulluilla Päivillä? Pataan taitaa joutua Bonzo, koska siitä riittäisi ainakin symbolinen pala jokaiselle riittiin osallistuvalle.
Koiransyöntiriitin välityksellä koolla oleva ryhmä vahvistaa käsityksen itsestään ja yhteenkuuluvuudestaan; samalla vahvistetaan yksilöiden sosiaalista olemusta.
Voin hyvin kuvitella tulevan huipennuksen, jossa sirkusväki dippaa koiranpaloja kuin fonduepidoissa konsanaan. Riittikansa on pukeutunut mustaan. Heidän silmänsä kiiluvat kuumeisesti. Kynttilöiden liekit lepattavat, muuta valaistusta ei ole. Taustalla soi Uinu, uinu lemmikkini -soundtrack, jostain kuuluu vaimea kirkaisu, hedelmäveitsi välähtää, pilvi peittää Kuun...
entä jos se Viljo tosiaan putos? vaikka portailta? Sen jälkeen kun johanna tai julia oli sen "vahingossa"potkaissu?
Hyvä että asia selvitetään juurta jaksain, olemmehan avoimessa yhteiskunnassa jossa asiat saadaan selvitettyä.
NYT VÄHÄN RAJAA!!!!! TOI UTELIAS STALKAAMINEN ON JO SAIRASTA! OOTTE SAIRAITA, MUUTA VÄITÄTTE. JOHANNA EI OLE KELLEKKÄÄN VELKAA SIITÄ, EIKÄ TARVI PALJASTAA YKSITYISASIOITAAN TEILLE NÄÄDILLE EIKÄ MYÖSKÄÄN MEDIALLE. TULIKO TÄÄ NYT SELVÄKSI???
Kysehän on Viljosta, että älä suottaa ota paineita asiasta joka ei kuulu sinulle!!
No ei tullut selväksi. Ja niin kauan kun Johanna (sinähän se nimmarin alla piilottelet) täällä tai missä muualla tahansa riekut, niin näätiä ne sun tekemiset vaan kiinnostaa. Olethan "julkkis", sun pitää myös niellä kaikki ikävätkin asiat, sori vaan!
Mitä pahaa siinä on, että kysyy Viljosta? Johannahan kertoo rakastavansa koiriaan ja haluaa kertoa julkisuuteen jopa niiden ruuista. Miksi Viljosta ja Viljon hyvinvoinnista ei saa keskustella?
Sitähän me koiraihmiset ihmettelemme, kun Viljo on niin rakastettu koira!
Oikein. Tästä asiasta pitää keskustella. Tämänpäiväisessä blogissakin Johanna (läpinäkyvästi) yrittää todistella, että hän kyllä huolehtii koirien ruuasta ja ulkoilutuksesta parhain päin.
No kerroppa sinä Chanel kuitutukiainen mitä teit Viljolle? V-I-L-J-O-L-L-E..muistatko??? Se pieni koira,Hilman kaveri.Se saman näköinen koiruli,kuin Hilmakin. Joko alkaa raksuttaa....ai eikö, no ei voi mitään...pitäiskös ottaa hiukka neuvoaantavaa?
Eihän sitä koskaan tiedä...
Laitettiinko Viljo pataan Jollaksessa ja syötiin pois jonkin riitin osana?
Dippasivatko siskot koiranpalat suihinsa kuin fonduepidoissa konsanaan?
Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.
Miksi vaikenet Viljon kohtalosta, Johanna Tukiainen?
Jättivätkö demoneille mitään? Kuka huolehtisi Jollaksen demoneista?