Puhoksen lastulevytehtaasta..

Huom!

Tulin vaan sen verran kirjoittamaan ettei kannata uskoa sen kovin monia vuosia toimivan.. kunhan nyt joskus käynnistyisi.
Tämä epäluulo ei ole omista ajatuksistani peräisin, vaan eräät ihmiset jotka on olleet itse mukana yritystoiminnassa ovat jonkun verran selvillä asioista, ja tässä tapauksessa voi kuulema hyvinkin käydä niin että kun erilaisia tukia ja rahoituksia on lypsetty hyväuskoisilta idiooteilta, niin se on siinä ja lappu luukulle.
Tietyt mukana olevat henkilöt ovat yrittäneet samaa myös Juankosken lakkautetun kartonkitehtaan suhteen, mutta savolaisilla oli enemmän tervettä järkeä eikä kauppoja tullut.

Palaamme asiaan..vaikka viiden vuoden kuluttua.

-Muuten, tuostapa tuli mieleen Kesälahdelle suunniteltu jalometallitehdas lentokenttineen kaikkineen ja kissan kokoisine kirjaimin painettuine lehtijuttuineen! Vituralleen meni.
Olisipa asia edennyt siinä niin pitkälle että lentokenttä olisi ennätetty tehdä, nii se olisi jäänyt näkyväksi muistomerkiksi tyhmyydestä.

10

499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muuankoski!

      Kiteen tulevaisuus on nyt yhden kortin varassa ja paikkakuntalaisensa toivon tämän yrityksen onnistuvan. Toisin taisi käydä Juuankoskella, kun valittiin toinen tarjous kartonkitehtaan jatkajaksi. Haasteita riittää tehtaan käynnistyksessä ja toivottavasti rahoitus riittää tehtaan kunnostukseen ja tuohon suunniteltuun tuotantoon pääsemiseen.

      http://www.vapaajuankoski.ehdolla.fi/keskustelu.html/11748?p=&c=0

    • zzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

      No mutta Puhoksen rahoituskuvio ei ole vielä ihan selvä joten käyntiin lähteminen ei ole vielä 100% varmaa. Mutta toivon todella sydämeni pohjasta että se lähtisi käyntiin ja pysyisi kanssa toiminnassa.

    • ponttilevy

      Toivottavasti kaikki mahdollinen rahoitus saadaan mahdollisimman nopeasti, kyllä noita eu ym. tukia menee kaikkeen naurettavaan tukemiseen, mutta ei todellakaan työpaikkoja luoviin yrityksiin ja yrittäjille.Sama on näiden aran rahoitusten kanssa, kaikenlaisiin projektiloihin rahaa löytyy, toivottavasti myös tällaisiin todellisiin yrityksiin. Toivotaan jotta ei taas jotkut viherpiipertäjät ole kohta valituksia tekemässä, näitähän täällä riittää. Eikun savut puhoksessa nousemaan ja Kitee nousukiitoon.

    • Helsingistä nykyään

      Tämän päivän hesarissa haetaan 80 työntekijää Kiteen Lastulevytehtaalle, olisihan tuo ihan merkittävä määrä työpaikkoja sinne.

      Hommat alkaisivat 3-5 kuukauden koulutuksella, pieni oli ilmoitus joten ei tuossa paljoa tietoa annettu.

    • kone-laiteteknikko

      Pitää ottaa lastulevytehtaalle töihin vaikkka somalialaisia niin eivät voi panna sitten tehdasta kiinni kun ovat muuten rasistija.

      • Huom!

        Aikoinaan suomalaiset kävivät ihmettelemään miksi Intiassa oleva laitos tuottaa kolmanneksen vähemmän kuin muut.
        Asiaa käytiin tutkimaan ja tehtiin erilaisia tutkimuksia, ja löytyihän se ongelma!
        Kun tarkastajat tulivat yövuoron aikaan tehtaalle, niin siellä oli kaikki johtajia myöten nukkumassa!
        Muuta selitystä ei löytynyt kuin "kun nukuttaa niin nukuttaa".
        Asia on tosi ja jäänyt pysyvästi mieleeni muuten, mutta en varmuudella muista oliko kyseessä Enson tehdas vai joku muu.


    • ulkopaikkakuntalaine

      Käynnistyikö se lastulevykoulutus siellä Kiteellä 10.9. vai oliko taas rahattomat asialla?

      Kertokaapa myös Juankoskelle Vapaa Juankoski -sivustalle, jossa kovasti uskotaan näihin ulkomaalaisiin yrittäjiin.

    • Muuankoski!
      • kysyvä eksyy

        Eikö vieläkään ole käynnissä? Missä mättää, onko rahasta puute?


      • Kiteeläinen
        kysyvä eksyy kirjoitti:

        Eikö vieläkään ole käynnissä? Missä mättää, onko rahasta puute?

        Samanlaisia rahattomia "investoijia" , jotka olivat kuolaamassa Juankosken kartonkitehtaankin perään!
        Yhteinen nimittäjä on ex-konsultti Ekonolta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      74
      5009
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      15
      3398
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      24
      2700
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1747
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1342
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      232
      1213
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1025
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      912
    Aihe