Nyt tuli hätä. 1-kerroksinen tiilikuorinen omakotitalo, rakennettu 1982, ostimme 2007. Peltikatto. Nyt aamulla oli olkkarin parketilla lätäkkö ja viereinen 2 neliön matto täysin märkänä, ulkona satoi vettä. Tarkemmin katseltuani huomaan, että sieltä kuusilautojen välistä tippastaa, tippa sekunnissa.
Ei kun välikatolle. Yksi kattotuoleista märkä. Aluskatetta ei ole, tuolien päällä suoraan pelti. Villat märät n 4 neliön alueelta. Heittelin villa-levyt ulos, myös reunoilta kuivat ulos. Sitten muovin saumakohta auki, oli n metri märän kattotuolin kohdalle. Siihen ämpäri ja kattotuoliin villalanka, joka johdattaa veden tippastamaan ämpäriin. Laskin että ämpäri täyttyy 13 - 14 maissa, joten pitää töistä ruokatunnilla ajaa kotiin tyhjentämään ämpäri eli tunnin päästä.
Märälle katolle ei taida olla asiaa, eli on odotettava kuivumista ja kaunista säätä. Miten vakuutusyhtiö, parketin se korvannee, mutta katon korjausta ei taida korjata vaikka täysarvo-vakuutus on Pohjolassa.
Nyt kun paniikki alkaa hellittää, lienee parasta tehdä kunto-arvio koko katosta ja jos pellinvaihtoon aletaan, laittaa myös aluskate. Pelti on alkuperäinen, maalattu joskus 1990-luvun lopulla ja todella ohutta peltiä. Pitää illalla tehdä tarkempi kuntoarvio ja hakea valuma-tippastus-jälkiä muualtakin pölyn seasta. Inhottaa jo valmiiksi...
Apua, Katto tippastaa olkkariin
ärräpäätä pukkaa
1
185
Vastaukset 1
- jupss
Tsemppiä!
Hyvältä kuulostavat sun suunnitelmasi jo nyt, joten vinkkejä en anna...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591551- 261184
- 851048
- 42867
- 65826
- 92794
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15759Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115686
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146621Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t74557- 19556
- 44538
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487