Kuten otsikko kertoo, kaipaisin pientä vinkkiä alapään karvojen trimmaamiseen. En siis halua heittää ihan paljaaksi vaan vähän siistiä koska puska on vähän turhan isoksi kasvanut. Minkälaisia menetelmiä voisi kotikonstein käyttää ja minkälaiset lopputulokset olisivat miellyttävimpiä vastakkaiselle sukupuolelle?
Miesten alapään karvojen trimmaus ohjeita?
4
5509
Vastaukset
- eräs malli
Jätä siihen munan yläpuolelle tikkuaskin kokoinen karva-alue. Sitten lyhennä pituus sopivaksi vaikka 1cm. Muualta ajat Sitten
kaikki pois. Itse olen lyhennellyt ja muotoillut oman karvoitukseni jo useiden vuosien ajan, ja ainakin naiset ovat tähän saakka pitäneet enemmän lyhyestä ja "trimmatusta" karvoituksesta.
Trimmaukseen itsessään ei tarvitse juuri kummempia vermeitä, itselleni on riittänyt partahöylä ja pidemmän karvoituksen tasoittamiseen partakoneen rajoitusterä (nopeampi kuin sakset).
Mitä naisilta olen kysellyt asiasta, siis niin kavereilta ja tutuilta kuin omilta valloituksiltanikin, paras vaihtoehto on yleensä hyvin tasoitettu ja rajattu hieman isommaksi kuin tikkuaski. Kulkusten kohdalta mahdollisimman lyhyeksi jos ei posliiniksi halua. Oma naisystäväni menee sekaisin, kun jätän vielä tuon navasta lähtevän karvajanan (kapea siis) paikoilleen, joka siis yhtyy tuonne alapään karvoitukseen.
Naisilla on tietty erilainen maku kullakin, joten lienee fiksuinta aina kysyä naiselta itseltään millainen karvoitus hänen mielestään on paras. Ääripäät ovat kuitenkin aina pahasta, joko liikaa tai ei ollenkaan -metodi jakaa nopeaa mielipiteet ja aiheuttaa hyvin todennäköisesti kiusallisen tilanteen jossain välissä. Siksi juuri tuollainen välimallin toteutus on aiheellista.- Partakone paras
Hommaa toinen partakone alapäätä varten. Peruskone on ok (vesipesun kestävä!), mutta halutessan vaikka braunin 3, 5 tai 7 sarjalaisista saa laadukkaamaan vehkeen. Trimmerillä pitkät pois (kampa avuksi) muotoilut ja verkolla sitten loput pois. Pallien kanssa saa toki trimmerillä olla tarkempana, mutta sänki on helppo hoittaa loppuun verkolla. Ehjä partakoneen verkko on todella hellävarainen, joten pallien ajelun tekee sillä ihan mielellään. Toki sen voi antaa naisellekin pienen opettamisen jälkeen. Sitä kannattaa kokeilla pienenä esileikkinä ;) Ja jos luottamus toimii, niiin samalla voi sitten itse hoidella mamman rajaukset kuntoon toisessa päässä.
Vuosien varrella voi sitten muotoilulla leikkiä oman mielen/mielikuvituksen mukaan.
Enää ei voisi itse kuvitellakaan jättävänsä ajamatta. Sama kuin ei kävisi parturissa hiustenleikkauksessa.
Makuja ja mielipiteitä on yhtä monta kuin on meitä ihmisiä. Tuo tulilaatikko on hyvä lähtökohta. Pallit toki paljaaksi. Ellei itsekään tykkää karvatuheroista, niin miksi neidit tykkäisi karvapalleista...
Tosin jotkut tykkää, eikä siinä mitään. Aivan sama. Jokainen tekee niinkuin lystää.- braun
Itse olen käyttänyt jo vuosia karvojen ajeluun Braunin verkkokonetta. Pari kertaa viikossa pussi ja varren tyvi puhtaaksi. Helppoa ja nopeaa ajamista ilman minkäänlaisia punotuksia ja näppylöitä. Samalla koneella olen ajellut vaimoltakin välillä puhtaaksi.Kaikista kokeilemistani on hellävaraisin,nopein ja mukavin. Muutoin lyhennän karvoitusta ylempää kotiparturi (Philips) koneella. Siinä voi valita pituuden mukavasti. Kokeilkaa toisetkin niin huomaatte miten helppoa on pitää paikat siistinä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 503581
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.393043Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1472877SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.722353Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s451829Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.951626Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai671124- 821091
- 511066
Miten tällaista voi tapahtua
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaksi-kuollut-liikenteessa-virroilla/9241442 Miksi tällainen on tapahtunut?41935