Onko teillä kokemuksia oksasilppureista? Lähinnä Boschia olen miettinyt naapurin suosituksesta. Mikä malli olisi paras? Silputtavaa ovat omenapuiden, pensas- ja kuusiaitojen leikkuujätteet. Olemme naapurin kanssa tätä hankintaa pohtineet kimpassa eli kahden kaupunkiomakotitontin jätteistä on kyse. Mikä olisi toimintavarma, ei tarvitsisi teriä vaihtaa usein/ muutenkaan huoltaa ja ulostuleva silppu olisi riittävän pientä pensaiden alustoille laitettavaksi?
Vastaukset 1
- Sattu hyvä kerralla
Itellä on Boschin murskaava leikkuri, pienempi malli jolle riittää 10 ampeerin sulake. Ollut viisi vuotta eikä mitään vikaa. Kaiken silppuaa, mikä syöttöaukosta mahtuu sisään. Imee ite ja reippaasti, ei tarvi tunkea väkisin. Rehevät havut joskus tekee tukoksen, mutta sit vain käännetään pyörimissuunta ja liiat tulee takasin.
Silppu on aika karkeaa, enempi haketta, jos oksat on isoja.Katteeksi olen käyttänyt puiden ja pensaiden juurelle ja kuivan silpun tukkinut kompostiin kuivikkeeksi.
Terälle ei ole tehty muuta kuin kerran siirretty hiukan lähemmäs sivussa olevaa namiskaa kiertämällä. Ja silputtu on ihan sikana. Jahka terä kuluu, sen voi vaihtaa, mutta tällä menolla taitaa jäädä perikunnan huoleksi:)
Mitään huoltotoimia ei ole tarvittu, talvet viettänyt kylmässä vajassa.
Maksoi n. 500 € ja on kyllä ollut hintansa arvoinen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.74566Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513