Tuskaa - elämänilo kadonnut

Olivia hyvä !

Mitä jos laittaisit oikein hyvää iltapalaa, ja menisit aikaisin nukkumaan.

Ja mietit jonkun kivan asian, minkä toteutat huomenna -sinä olet sen ansainnut.

MIten olisi jatkossa psykoterpian kokeileminen?

Onko sinulle tapahtunut jotakin pahaa? Vai onko masennuksesi noin sanottua sisäsyntyistä, jolle ei näyttäisi olevan mitään syytä?

Minun masennustani sanottiin sisäsyntyiseksi, jolle ei ollut syytä. Kaikkea sitä. Syytä sille oli jos millä mitalla. Olin joutunut lapsesta asti sietämään jos mitä. Kaikkea sellaista, mikä ei sopinut minun persoonalleni:) Sairastin niin pahan masennuksen, että luulin, että siitä ei selviä ikinä. Selvisin ja sain tulla terveeksi ja olen ollut jo niin kauan terve, että en taida viitsiä edes sanoa:) Sanon kuitenkin. Lähemmän 30 vuotta. Silti muistan masennuksen ja ahdistuksen tuottaman suuren tuskan. Haluni on valaa toivoa toivottomiin. Itse jouduin kokemaan senkin, että lääkkeet eivät auttaneet, eikä terapia. Oikeastaan en jaksanut käydä terapiassa, mutta silti suosittelen sitä jossakin tapauksessa. Varsinkin, kun nykyään on niin paljon yksinäisiä ihmisiä ja paljon sellaisia, joilla on lähimmäisenä ihmisiä, joilla itselläkään ei ole voima varoja tukea toisia.
Olivia, vaikka sinulla onkin nyt paha olo, niin se ei kestä loputtomasti.

Tuosta viestistäni on jo kulunut aikaa. Kiitos vastaajille - maailmassa on vielä hyviä ihmisiä.

Kävin lääkärillä, kun itkusta ei tullut loppua. Nukahtaminenkaan ei onnistunut ja töissäkäynti tuntui toivottoman raskaalta.

Kyllähän mulle oli tapahtunut jotakin. Olin tajunnut, että mulle erittäin rakas ihminen onkin vain mielikuvitukseni tuote, todellisuudessa aivan erilainen. Meni vain niin kauan huomata se, että "vierotusoireet" olivat valtavat.

Olin sairaslomalla, itkin silmäni kuiviksi, isonsin masennuslääkeannosta ja nyt menee paremmin. Yritän koota elämästäni siedettävän kokonaista.